maanantai 26. syyskuuta 2011

Neljä viikkoa töitä jäljellä

Tämä + kolme. Ja lähtöön tämä + neljä, siis viisi. Pikkasen päälle kuukausi. Ihan niin kuin kohta, näillä näppäimillä... Asiat on hoidossa niin pitkälle kun niitä täältä käsin hoidellaan paitsi että ekan viikon majoitus on vielä auki. Joku päivä pitäis vaan tehdä vertailut ja päättää mihin mennä.

Treffasin eilen Turussa Mirkan joka oli Ausseissa 5/2007 - 5/2008, lähinnä siellä toisella rannikolla mutta samassa maassa kuitenkin. Oli mukavaa turista juttuja ja hieman yllätykseksi huomasin että jonkinlainen jännitys laukesi. Mirka vahvisteli monen asian olevan juurikin niin miten netin kautta saaduissa tiedoissa sen kerrottiinkin olevan, hieman skeptisesti kun oon suhtautunut webinformaatioon. Yksi oikein "helpottava" asia oli kuulla että Mirka lähti aikoinaan silloin myös ihan yksin reissuun! Jes! En mä olekaan ihan pimee kun lähden yksin toiselle puolen maailmaa!!

To do lista kun pääsen maahan:
- osoite, Traveller's Contact Pointin kautta voi hankkia postilokeron edelleen lähetyksellä (töistä en vaan pääse tutustuun sinne paremmin)
- TFN = Tax File Number, haetaan virastosta täyttämällä lomake (tai näköjään online-hakemuskin on mahdollinen kun on Australiassa muttei aiemmin) - kestää pari viikkoa
- avaa tili, pankkikortti tulee postissa eli osoite ennen tiliä
- viisumitarra passiin
- Medicare-kortti, suomalaisille taataan vastaava terveydenhuolto kun australialaisille Medicare-kortilla
- puhelinliittymä, Telstra?

tiistai 13. syyskuuta 2011

Lomat, palkattomat, vapautukset, bonukset ja vähennykset

Työstävapautus eli suomeksi palkaton vapaa on myönnetty jo aiemmin, mutta tänään sitä nyt sitten rukattiin viimeisimpään muotoonsa kun selvisi ettei säästössä olevia lomapäiviä eikä kertyneitä ensi vuoden päiviä saada rahaksi reissuun lähteissä. Kun ei kerran rahaa heru niin ollaan lomilla... 24.10. lähtien oon poissa töistä ja siitä eteenpäin 16pv on nyt sitten virallisesti vuosilomaa, takaisin päin tullessa 18.6. jatkuu työt ja sitä edeltävät 17pv on myös virallisesti vuosilomaa. Jotenkin olin myös tähän saakka kuvitellut että 15.6. on maanantai ja silloin palaan töihin... Nyt kun kalenteria taas katsottiin niin huomasin että kettu vieköön sehän on perjantai! Töihin paluu on siis vasta seuraavana maanantaina.

Vähän veti mielen matalaksi tuo ettei noita päiviä saada muutettua rahaksi tässä kohtaa. Vuosilomalaki ei salli maksaa kertyneitä lomia ennen kuin lomakauden päättyessä. Pöh. Rahalle olisi ollut käyttöä kun budjetti näyttää tosi surkealta.

torstai 8. syyskuuta 2011

Rinkka hankittu!

Eilen sain inspiraation töiden jälkeen että TÄNÄÄN käyn ostamassa rinkan Tampereelta kun viikonlopun Turun keikalla ei onnistanut. Ihan matkan varrellahan Tampere on ... kiertoa tuli ehkä 50km normityömatkaan ... Reissuun oli suunniteltu vain kaksi pysäkkiä, Prisma ja Partioaitta. Ensin suunnistin katsomaan vielä kerran Kalevan Prismaan siellä bongattua Deuteria (149,-), mutta se ei vakuuttanut kuitenkaan joten matka jatkui Partioaittaan.

Vaihtoehtoina oli Deuter Traveller 55+10 SL, Osprey Waypoint 65 Women's ja Osprey Farpoint 70, joista viimeiseen tutustuin vasta tuolloin ensimmäistä kertaa. Hintahaarukka oli tuosta Farpointin 165,- Deuterin 220,-. Waypoint putosi joukosta koska olisin tarvinut koon M ja sitä ei liikkeessä ollut tarjolla, Deuterin ja Farpointin välillä valinta perustui siihen kumpi tuntui mukavammalta selkään. Kovin suurta eroa ei ollut ja sinänsä Deuter olisi ollut jopa hieman isompi, mutta ehkä parempikin ettei mukaan voi raahata kaikkea turhaa vain koska laukkuun vielä mahtuisi...

Täältä: Osprey Farpoint 70

Aiemmin kun kirjottelin että tilasin netistä tuon Waypointin, mutta sen toimitus vaan venyi ja venyi niin peruin koko tilauksen. Tää mihin nyt päädyin oli se saman valmistajan halvempi malli jota kirjoittelin että täytyy käydä sovittamassa kun jossain eteen tulee.