Onion Seed Harvesting

Keskiviikkona bongasin gumtreesta ilmoituksen jossa etsittiin keskiviikkoaamusta lähtien poimijoita tuntipalkalla. Siitä huolimatta että duuni oli alkanut jo samana aamuna kun päivällä ilmoituksen huomasin soitin ja linjan toisessa päässä Dan toivotti tervetulleeksi aamulla klo 7. Sehän tarkoitti aikaista herätystä, Lancefieldiin ajaa noin tunnin eli lähtö ennen kuutta ja herätys viideltä. Töitä luvattiin ainakin torstaiksi, mahdollisesti myös perjantaille puoli päivää. En sitten kysellyt sen tarkemmin millaisesta poiminnasta on kyse, ilmoituksessa kerrottiin sipulin siementen keräyksestä joka kuulosta jotenkin omituiselta.

Lähtiessä oli vielä pilkkopimeää ja kun moottoritieltä (Calder Freeway) kurvasin aamuhämärässä Lancefieldin rampin ylös vastassa oli yksi yksinäinen jättikenguru loikkimassa. Aamu- ja iltahämärä on aikaa jolloin kengurut liikkuvat eniten ja silloin myös luonnollisesti sattuu useimmat kolarit. Kengu loikki sievästi tien sivua noin neljää kymppiä kun sen rinnalla hetken ajelin ihastellen. On niissä jotain... Vaikkei paikalliset, varsinkaan täällä maalla, niitä pahemmin arvosta. Voisi hyvin rinnastaa hieman syrjemmässä asuvan suomalaisen tunteisiin susia kohtaan. Vaikka kengut ei syö lapsia tai lemmikkejä ne saa silti pahaa jälkeä aikaan. Perillä olin hyvissä ajoin noin 6.40am. Pellon laitaan päädyttiin aika tarkkaan seitsemältä.

Poimijoita oli paikalla mun lisäksi kolme virolaista, kaksi taiwanilaista, filippiiniläinen, aasialaistaustainen melbournelainen ja suomalainen. Siis suomalainen mun lisäksi! Tosin en sitä aamulla vielä tiennyt. Virolaiset tunnistin kyllä puheesta virolaisiksi ja olin siitäkin jo melko iloinen, sentään vähän suomen kuuloista. Siinä työn lomassa kuuntelin virolaisten jutustelua ja huomasin että ne puhuvat tolle Mokoma-paitaselle englantia ja muutoin eestiä. Hetken päästä kuulin miten Mokoma-paitanen englanniksi puhui että meillä Suomessa on todella paljon lunta tänä talvena! Hetken päästä lähdin mukaan keskusteluun ja suomalainen Jukka oli erittäin hämmentynyt tavatessaan ensimmäisen suomalaisen Australiassa Victorian maaseudulla sipulipellolla! Jukka ja tyttöystävänsä Tanja olivat saapuneet juuri ennen vuoden vaihdetta Perthiin ja asuneet myös Beatty Lodgessa pari ensimmäistä päivää ennen kuin joutuivat vaihtamaan Old Swan Barracksiin. Maailma on niin pieni... Jukalla ei kovin montaa positiivista sanaa ollut sanottavana Old Swan Barracksista, törkyistä ja paljon epämääräisiä asukkaita ja huumeita. Jukka ja Tanja olivat tehneet vuokra-autolla kierroksen WA:n eteläosissa kiertäen Margaret Riverin, Albanyn, Bunburyn jne. Sitten ottaneet lennon Adelaideen josta ostaneet auton ja tehneet töitä parillakin eri farmilla. Appelsiinin poiminta on kuulemma todella raskasta... Eli sen voin jättää suosiolla väliin. Adelaidesta olivat viikko sitten ajaneet Melbourneen pääosin samaa reittiä meidän kanssa ja nyt etsivät ahkerasti töitä Melin nurkilta. Kun matkakassa on taas voimissaan on heillä suunnitelmissa jatkaa rannikkoa ylös Cairnsiin saakka. Oli ääreismukavaa turista suomea ja jakaa kokemuksia suomalaisen kanssa pitkästä aikaa. Duunipäivän lopussa vaihdettiin vielä numeroita että voidaan koittaa törmäillä toistekin. Jukka oli alottanut hommat keskiviikkona ja yhdessä tehtiin torstai, perjantaina Jukalla oli työhaastis Melbournessa joten hommat oli Jukalta ohi torstain jälkeen.

Aamulla työhön opastus oli melko simppeliä; tässä on puutarhasakset, tässä on sipulin varsi ja sen päässä siemenpallo (kukinto), katko varret näin ja kerää pallot ämpäriin. Täydet ämpärit tyhjennetään laareihin. Pellolla oli jäljellä kaksi riviä (rivi koostui kahdeksasta vierekkäisestä rivistä) noin vyötärön korkeudella törröttäviä sipulin varsia, joten homma ei turhan rankalta tuntunut. Puoli kymmenen nurkilla oltiin valmiita ja siirryttiin autoilla seuraavalle pellolle. Jos edellisellä pellolla homma ei turhan rankalta tuntunut niin nyt fiilis vähän vaihtui. Varsista oli noin 80% laonnut, seassa oli reilusti piikkipuskia ja kaikenlaista aluskasvillisuutta. Se tarkoitti enemmän kyykistelyä mikä alkoi puolen päivän nurkilla tuntua selässä. Oli kuuma, aurinko paistoi lähes pilvettömältä taivaalta eikä pienen pieni tuulenvire paljon tukalaa paahdetta helpottanut. Iso pomo kävi pyörähtämässä pellon laidassa eikä pitänyt virolaisten turinoinnista vaan antoi heille lähtöpassit! Ei sillä, virolaiset sanoivatkin olevansa melko valmiita lähteen pois. Lounaalla (nappasin aamulla "kotoa" hedelmiä ja autossa oli reissun jäljiltä myslipatukoita) join reilun litran vettä ja kastelin huivin. Työhön paluu hetken tauon jälkeen tuntui vielä aavistuksen tuskaisemmalta. Pari kertaa päivän aikana yksi pomoista, Adele, toi meille vettä ja pidettiin taukoa. Viimeinen puoli tuntia oli todellinen kitutunti, parin pallon napsasun jälkeen teki mieli taas kysyä kelloa eikä aika tuntunut kuluvan ollenkaan. Perjantaina jatkettiin samalta pellolta mihin jäätiin edellisenä päivänä sillä erotuksella että Jukan, virolaiset ja taiwanilaisen kaksikon korvasi kymmenen hengen porukka vietnamilaisia. Päivän aikana vaihdettiin peltoa pariinkin kertaan, torstaina aloitetun pellon jälkeen siirryttiin ehkä vielä astetta kamalammalle pellolle ja viimeiseksi päästiin tekemään todella mukavaa, siistiä peltoa, jolla varret olivat suurimmalta osin hyvin pystyssä ja kivan mittaisia. Viimeistä hyvää peltoa tehtiin neljän naisen voimin ensimmäiset 3,5h ja sitten saatiin vietnamilaiset viimeistelemään homma. Työaika oli ilmoituksessa 7am - 4.30pm ja soittaessani perjantaiksi luvattiin vain puoli päivää, kello oli kuitenkin 4.27pm kun saatiin hommat tehtyä. Fiilis oli väsynyt mutta tyytyväinen. Mä olin selvinnyt ekasta farmiduunista ilman suurempia murheita. Selkä oli melkosen finaalissa, mutta ei mitään mihin ei särkylääkkeet pystyisi. Olo oli paskanen ja peili todisti samaa, lisäksi haisin törkeästi sipulille. Mutta olin 18h työstä 270$ rikkaampi, ei 15$ tuntipalkka oo huono vaikka duuni melko raskasta olikin.

Yksi asia mua jäi hieman häiritseen... Mun mielestä sipulit kasvatetaan sipuleista eikä siemenistä? Ainakin Suomessa. Andrew'n kanssa asiasta jutellessa selvisi että tällä puolen palloa myös suurin osa perunoista kasvatetaan siemenestä! Ne nyt ainakin kasvatetaan siemenperunoista Suomessa.

Vinkit tän kokemuksen perusteella poimintaduuneihin:

• Varaa riittävästi vettä, älä luota siihen että työnantaja sitä tarjoaa. Toiset, kuten tämä, sitä tuo päivän mittaan, mutta parempi on olla omavarainen.
• Suojaudu vaatteilla niin auringolta kuin piikkipuskilta ja muilta mahdollisilta pistiäisiltä. Pitkät puntit ei oo huono juttu pellolla. Mulla oli t-paita ja aamulla huppari kun oli viileetä.
• Käytä aurinkorasvaa. Kasvot, niska, KÄDET! Yhdellä virolaisista oli käden päällyset palaneet aika ikävän näkösesti kun ei ollut tajunnut että vaikka on pitkähihainen kädet jää vielä paljaaksi.
• Käytä lippistä, lakkia tai huivia. Jotain millä suojaat päätä porottavalta auringolta. Henk.koht. koin huivin hyväksi kun sen vielä kasteli pariin kertaan päivän aikana. Silmät olisi myös hyvä suojata, arskat jos ei oo lippistä tai lakkia tuomassa varjoa. Mä missasin tän koska mun arskat on (taas) rikki.
• Hyvät kengät! Ehdottomasti. Seisot päivän joten kengillä on merkitystä.
• Varaudu siihen että kaikki vaatteet ovat törkyisen likaisia päivän päätteeksi eli pue sellaista minkä likastuminen (ehkä jopa pinttyneesti) ei haittaa. Huomaa että myös ne kengät paskastuu.
• Työhanskat. Jotain mitä mä en ymmärtänyt, mutta onneksi sain hanskat lainaan. On huomattavasti mukavampi poimia hanskat kädessä kuin ilman.
• Älä varaa liian raskasta lounasta. Jos syöt paljon raskasta ruokaa olet entistä väsyneempi lounaan jälkeen. Torstaina hedelmät (pari banaania ja päärynää, omena) sekä ne myslipatukat oli oikein sopiva, perjantaina oli kanasalaattia eikä siinäkään valittamista. Ruuan suhteen kannattaa myös huomioida ettei tarjolla ole kylmäsäilytystilaa, mulla oli kylmälaukku.
• Nuku hyvät unet ja venyttele kipeät lihakset niin illalla kun aamullakin. Mä myös söin muutaman särkylääkkeen.

kuvat on otettu kännykällä aamun sarastuksessa sipulipellon laidalla perjantaina 24.2.2012

Yksin kotona

Lammasmaisen viikonlopun jälkeen koitti tiistai jolloin Jane ja Andrew lähti hyvin ansaitulle lomalle Uuteen Seelantiin jättäen kaiken täällä päässä mun käsiin. Melbournen Tullamarine-kentälle ajaa täältä reilun tunnin, mutta J&A oli päätynyt hyppäämään lentokenttäbussiin Castlemainesta joten aamusella vähän seiskan jälkeen ajeltiin pysäkille ja toivoteltiin hyvät matkat. Kovin luottavaisia ne mua kohtaan oli, ei tullut kilometrin pituista listaa että muista nämä eikä muutakaan hössötystä.

Talon rutiinien suhteen olin aika itsevarma, niitä on kuitenkin jo 1,5kk pyöritelty eikä Jane oo nipo. Aamuisin oli hoitokoirien ja -kissojen tilojen siivous ja Janen omien koirien ovien avaaminen. Janen omat koirat on takapihan jättisuuressa tarhassa pari tuntia per pariskunta. Muutoin koirat on majoitettuna pareittain erillisiin kenneltiloihin, joissa on jokaisessa sisätilojen lisäksi kohtuullisen kokoiset ulkotarhat. Yöksi ne suljetaan sisätiloihin. Itse fyysinen työ ei jännittänyt, sen sijaan sitten puhelimeen vastaaminen ja varausten tekeminen... Kyllähän mä Suomessakin työn puolesta joudun (siis pääsen) puhumaan englantia puhelimessakin, mutta jotenkin kun nyt koko asiakaspalvelutapahtuma piti hoitaa englanniksi! Kasvotusten pärjää aina. Pari sellaista puhelua tuli joiden kohdalla olin hieman kujalla. Eräs rouva kertoi ummet ja lammet miksi ei pääse nyt sovitusti hakemaan kissaansa hoidosta kun jollain on joku todella harvinaisen hämmästyttävän mullistava yskä... Ei siis mitään erityisen tärkeää infoa mulle, mutta olisi se ollut ihan kiva ymmärtää mikä siinä yskässä niin ihmeellistä oli. Moni soittaja myös oletti automaattisesti mun olevan Jane luurin toisessa päässä, tuttu ilmiö - kuka muukaan se voisi olla kuin se naisääni joka sieltä aina vastaa? Vaikka tässä tapauksessa aksentti oli varmasti erilainen.

Selvisin kommelluksitta ja nautin joka hetkestä! Edes nukkuminen yksin isossa lukitsemattomassa talossa merkittävästi syrjässä muusta asutuksesta ei ahdistanut. Päivät kului nopsaan, kauemminkin olisin voinut putiikkia pitää pystyssä. Australiassa on juuri päättynyt meidän kesälomakautta vastaava lomakausi (nythän on Australian kesä) joten hoidokkien suhteen on melko hiljaista. Viikolla vahvuus oli hyvin pitkälti kolme, perjantai-iltana se tuplaantui ja sunnuntai-iltana Janen ja Andrew'n palatessa oltiin luvussa kaksi. Lomat on ohi ja palattu arkeen, ei ole tarvetta viedä lemmikkiä hoitoon. Hieman hämmensi kyllä että kun koirien suhteen oli hyvin hiljaista kissaosasto pyöri normaalisti! Kissaihmisillä on ilmeisesti erilaiset aikataulut kun koiraihmisillä?

Paitsi että juu... Olihan mulla yksi kommellus. Lauantaina koirilla on luupäivä, Andrew käy hakeen teurastajalta (siis Butcher, liha/kana/kala-liike) laatikollisen lihaisia luita. Mutta mä jotenkin missasin tän. Siitä oli puhetta, mä vielä sanoin Darcylle kun se oli lauantaiaamuna duunissa että mun pitää käydä hakeen luut. Mutta sitten se jotenkin lipsahti ohi... Osittain voin syyttää puhelinta. Sain puhelun jossa mieshenkilö kertoi että on ajamassa Maldoniin ja voi matkalla käydä heittään xxx tänne niin kun Andrew'n kanssa on sovittu. Mähän ymmärsin ensin että kas vain, herra teurastaja tuo luut ohi mennen tänne. Siinä vähän kahden jälkeen havahduin että eeeeei se mies puhelimessa mistään luista puhunut! Vaikka pinkaisin Miss Holdenin kanssa putiikille ei auttanut kun ovet oli jo lukittu. Koirat sai tyytyä perus sapuskaan.

Maanantaina Janen ja Andrew'n palattua vietin leffapäivää Bendigossa. Kolme on ihan hyvä luku yhdelle päivälle. Sarjan aloitti Janet Evanovichin kirjoihin perustuva One More For The Money, joka oli melkoinen pettymys... Hyvin pinnallinen eikä siihen oltu saatu sitä kutkuttavaa koukkua mikä kirjoista löytyy. Keskipäivän toiminnasta vastasi Safe House, Denzel Washington ja Ryan Reynolds. Kohtuullinen, parempaakin on nähty varsinkin herra Washingtonilta! Päivän päätti mukavasti naurua tarjonnut This Means War, Reese Witherspoon, Chis Pine ja Tom Hardy. Oli kattomisen arvonen, niin paljon tuli räkätettyä. Tarina itsessään ei kovin kummonen oo, mutta onko näissä koskaan? Tom Hardy oli mahtis! Ei vähiten ihanan aksenttinsa takia...Säästin muuten leffalipuissa 4$/lippu kun tajusin että RACin (paikallinen autoliitto) kortilla saa alennusta! Toi on jo ihan tuntuva alennus! Ihan kauheesti ei katsojia maanantaina päiväsaikaan riittänyt, ykköstä oli kattomassa pelkästään joukko naisia, kakkosta oli mun lisäksi ikäluokkaan 70+ kuuluva pariskunta ja kolmosta kaksi tyttö ja yksi pariskunta. Finnkinolla on muuten paremmat penkit kun Bendigon leffateatterissa.

lammasmainen viikonloppu

Päivät menee ihan huomaamatta ohi. Täällä ollaan edelleen Mucklefordissa, Castlemainessa, Janen ja Andrew'n luona. En koe olevani jumissa, mutta kuitenkin vähän jo alkaa poltella tarve päästä tien päälle. Ei vain ole mitään järkeä mennä tulva-alueille... Joten odotellaan vielä hetki. Seuraavat päivät oonkin yksin pyörittämässä putiikkia, Jane ja Andrew lähti aamulla kohti Uutta Seelantia ja tulevat takaisin sunnuntaina iltapäivästä. Kennelissä on hiljaista, vain muutama koira ja kissojakaan ei ole kuin jokunen. Pääsen helpolla. Gagan pennut kasvavat hurjaa vauhtia, vähitellen aletaan oikeasti ottamaan kävelyaskelia neljällä tassulla vatsa irti maasta ja silmät ovat auenneet. Pennuista olisi vaikka kuinka paljon kuvia... Saatte pari nenää näytille.

 

 

koko joukkue, lopullinen luku on 7 joista luultavasti 2 pitkäkarvaista

Viikonlopun olin Darcyn (joka muuten oikeasti kirjoitetaan d'Arcy) ja Arthurin kanssa Collie Club of Victorian järjestämässä paimennuspäivässä. Lähdettiin perjantaina Castlemainesta ajelemaan kohti Lang Langia ja siellä Foreshore Caravan Parkia, joka on Melbournen toisella laidalla meren rannalla. Paikka löytyi helposti eikä ollut ollenkaan kallis! Vain 17$ ja oltaisiin voitu pystyttää teltta parin kymmenen metrin päähän rannasta! Ilma oli kuitenkin vähän haasteellinen, oli tuulista ja hieman koleaa, joten valittiin puiden suojasta paikka hieman kauempana rannasta. Näköala oli kuitenkin rannalle. Matkalla haasteita tuotti tupakansytyttimen sulakkeen kilahtaminen... Ei niin että tupakkaa olis sillä tarvinut sytyttää, mutta puhelimeen ja navigaattoriin ja makuualustan pumppuun olisi ollut kiva saada virtaa. Nukuttiinkin sitten Darcy teltassa ja minä autossa ilman makuualustoja. Ei ollut niin paha mitä kuvittelin. Itse paimennus oli Nyorassa noin puolen tunnin ajomatkan päässä. Lauantai päivä meni paimennellessa ja ihmisiin tutustuessa, iltapäivällä tehtiin kunniakierros Phillip Islandilla. Ei käyty kattomassa pingviinejä, tyydyttiin suklaatehtaaseen. Ostettiin suklaakaakaot ja erilaiset palat juustokakkua ja päästiin maistaan kumpaakin. Darcy on hyvä tyyppi, tykkää suklaasta! Yöksi palattiin samalle leirintäalueelle. Päivällä käytiin ostamassa sulake ja saatiin sitten virtaa myös pumppuun ja makuualustat täytettyä. Sunnuntaina herättiin aamulla ennen kellon soittoa ja ajeltiin hissuksiin kotiin. Mun la-su yötä varjosti uutiset kotoa. Vanhin koirista, ikiterve Iitu 8,5v, oli leikkauspöydällä kohtutulehduksen vuoksi joka lopulta olikin munasarjakystia. Leikkaus meni hyvin ja toipuminenkin näyttää hyvältä. Darcyn kotona on lampaita, noin 150, mutta Arthur eikä talon muutkaan koirat oo koskaan ollut sen enempää tekemisissä lampaiden kanssa. Mikä tuntuu hullulta, mutta lampaat on kuulemma täysin tottumattomia koiraan ja sinkoavat kuuhun koiran nähdessään. Koirasta olisi kuitenkin paljon iloa ja hyötyä. Sen takia Darcy ja Arthur paimentamaan lähtikin. Oon joskus Suomessa käynyt omieni kanssa tutustumassa lampaisiin sen yhden kerran joka oli mulle periaatteessa ihan tarpeeksi. Paimennus on mielenkiintoista ja paimenkoirien seuraaminen työssä lumoavaa, mutta se ei oo mun juttu. Mulla ei ole tilaa eikä aikaa ja kun rehellisiä ollaan niin ihan niin paljon mielenkiintoakaan että harrastaisin. Jos asuisin Australiassa ja olisi tilaa pitää lampaita varmaan koirien kanssa paimennus kuuluisi toimenkuvaan, mutta Suomessa ei. Arthur 6kk osoitti toivottuja taipumuksia, aikaa ja harjoittelua ja Arthur voisi olla avuksi lampaiden kanssa.
 

 rannalle oli huuhtoutunut edellisiltaisen myrskyn seurauksena monta meduusaa (tai mitä sitten ikinä olivatkaan)

 

 

 oik. Toby, Arthurin puoliveli, paimentaa

 

HYVÄÄ YSTÄVÄNPÄIVÄÄ!

6.-7.2. Melbourne

6h dormi Elizabeth Hostel

Castlemainen juna-asema.

Viime viikolla vietin maanantain ja tiistain Lauran luona Melbournessa kun Lauralla oli vapaata. Olin yötä samassa hostellissa. Sitä alkaa arvostaan vaan enemmän Perthin Beatty Lodgea kun näkee näitä muitakin... Keittiö oli järkyttävä ja huone vähintään ahdas. Sinänsä perus siisti, mutta kun 6 ihmistä asuu minimaalisen pienessä tilassa niin mitä voi odottaa. Lauran kämppikset oli outoja, ne ei tervehtinyt kun niitä tervehti ja nököttivät vaan tuolla verhojensa suojissa. Laurakaan ei oo saanut niihin oikein mitään kontaktia...

Melbournessa ei ohjelmaan kuulunut mitään erityisen ihmeellistä. Maanantaina käytiin syömässä italialaisessa kaupunginosassa, tilasin lasagnen ja jälkkäriksi Baileys juustokakkua! Maanantaina kierreltiin kaupunkia ja jutusteltiin ja tavattiin Beatty Lodgesta tuttu Jeremy kirjastolla. Melbournessa on Victoria State Library joka on kaunis massiivinen vanha rakennus. Sisältä ei sitten oikein vanhaa ollutkaan, kerroksia kolme ja saleja miljoona. Kirjoja löytyi laidasta laitaan ja esillä oli myös vahvasti multimedia ja internet.

 vas. kirjasto, kirjaston piha on hyvin tavallinen melbournelaisten ajanviettopaikka. Tavataan tuttuja, luetaan kirjaa, kuunnellaan musiikkia, ollaan piknikillä, jne.

oik. pilvenpiirtäjä jonka nurkalla oli tuo lasipalatsi jossa sitten taas oli seinäkiipelyä

 oik. Jeremy Reunion Islandilta eli ranskalainen joka ei ole kuitenkaan ihan tavis-ranskalainen

 vas. kirjaston edusta oli täynnä skeittareita, ilmeisesti toi veikeä maan sisään uppoava kirjaston pala oli tähän tarkoitukseen pystytetty...

oik. Punaisen Ristin kolmikko varainkeruussa

 vas. Laura ja Jeremy oik. kirjaston hiljainen lukusali

 kirjasto, shakkihuone ja pelisali

 vas. koko kirjastossa on ilmainen (ja nopea) netti, monen monta vapaasti käytettävissä olevaa konetta ja läppäreille virtapistokkeita.

oik. kirjaston taidenäyttelyä

Tiistaina olin aamun Queen Victoria Marketissa Lauran ollessa työhaastattelussa. Queen Victoria Market muistutti Viron rojumarketteja, paitsi että tarjolla oli myös valtavat valikoimat tuoreita vihanneksia, kasviksia, lihaa, kalaa, kanaa, marjoja, pähkinöitä, mausteita, jne. Kauppahallin ja romukojujen yhdistelmä.

 Melbourne ei tunnu mun kaupungilta. Tää oli kolmas kerta eikä se tunnu yhtään aukeavan. Nautiskelin kyllä katusoittajista ja ihmisvilinästä, mutta ei. Mä en ole suurkaupunki-ihminen ja Melbourne on suurkaupunki. Mielenkiinnolla odotan miltä tuntuu Sydney.

 

 puille oli virkattu puvut, jonkinlainen mielenilmaus ehkäpä?

Laura puvustettujen puiden aukiolla

kiireisiä suurkaupunkilaisia