Viime viikolla uskaltauduin kertomaan uudessa duunipaikassa reissuhaaveista ja sain ihan mukavan vastaanoton. Jotenkin mitä useammalle asiasta kertoo sitä todellisemmaksi asia muuttuu... Ainakaan pomo ei suoraan tyrmännyt ajatusta palkattomasta vapaasta / työstä vapautuksesta. Moneen kertaan vielä kuitenkin painotin että JOS asiat järjestyy. Ikuinen pessimisti ;)
Ihmisten asenteet näitä haaveita kohtaan on olleet aika ihastuttavia. Jotenkin olin varautunut negatiivisempaankin vastaanottoon, mutta mitään sellaista ei ole tullut eteen. Kaikki ovat vain olleet uteliaita että mistä idea on tullut ja mitä aion Ausseissa tehdä, kuinka kauan viivyn, miten uskallan lähteä yksin, jne jne. Kysymyksiä joihin en välttämättä osaa edes vastata.
Jotain duunia olisi tarkoitus tehdä, mutta en todellakaan vielä tiedä mitä! Sitä mitä eteen tulee ja hyvältä tuntuu todennäköisesti. Haaveissa olisi päästä ainakin tutustumaan todelliseen australialaiseen karjatilaan, tästä voi syyttää koukuttavaa aussisarjaa McLeodin tyttäret... Karjatilalla näkisi mahdollisesti karjahevosia ja paimenkoiria oikeissa töissä. Budjetin pitäisi kestää vaikka etten ensimmäiseen pariin kuukauteen tekisi mitään. Se tosin voisi kostautua sitten loppureissusta, mutta ei näitä kannata etukäteen murehtia.
Haave olisi päästä road tripille, mutta mun tuurilla autojen kanssa en uskalla autoa ostaa. Siihen joutuisi sijoittamaan liian paljon rahaa ja kun mun tuurilla (ja budjetilla) sen ylläpitoon ei olisi varaa. Selvennykseksi sen verran että lähes poikkeuksetta mun autoihin on tullut ensimmäisen vuoden aikana kaikkia sellaisia kalliita remontteja joita ei pitäisi, esimerkkeinä Opelin koneremontti 136tkm ajettuna 1060€ ja Fiikuksen EGR-venttiili kilometreillä 130tkm 430€ + Fiikuksen laturi 170tkm 500€... Opeli oli meidän kolmen vuoden yhteiselosta yhteensä ainakin yhden puolivuotta poissa pelistä. Reissussa en haluaisi upottaa puolta budjettia auton remontointiin ja muiden blogeja luettuani remontoitavaa reissuautoissa riittää. Jospa sitten koitan päästä jonkun toisen reissaajan matkaan jakamaan kuluja, ehkei mun huono karma tartu kun auto ei ole mun omistama ;) Tällä hetkellä ajatus olisi aloittaa reissu Perthistä ja edetä rannikkoa pitkin mahdollisesti Cairnsiin saakka ilman tiukkaa aikataulua tai suunnitelmaa.
http://www.dundernews.com/ viestitaulu on tullut tutuksi, mutta vielä en ole uskaltautunut sinne huutelemaan reissusuunnitelmista ja etsimään seuraa. Jos kaveri löytyisi ja jokin menisikin vikaan niin haluan välttää sen pettymyksen. Lähdön olen suunnitellut kuitenkin loka-marraskuun vaihteeseen, tavoitteena viimeistään marraskuun ekalla viikolla. Monet reissaajat ovat pysähtyneet pariksi päiväksi jonnekin (Japani/Thaimaa/Bali/etc) matkan varrelle, mutta mulla ei olisi mitään intressejä semmoiseen. Paluu jenkkien kautta taas houkuttelisi... Suomeen suunniteltu paluu olisi kesäkuun 2012 alussa. Suomen kesä on niin lyhyt ja mun koiraharrastukseni keskittyy lähinnä kesäaikaan niin en haluaisi hukata kesää. Toisaalta mietityttää että kun kerran lähtee once in a lifetime niin eikö sitä kesää voisi "uhrata", mutta kun äidille - hieman vastahakoiselle koiranhoitajalle - on tällainen paluu luvattu niin en halua vaatia enempää. Olen kuitenkin äärettömän kiitollinen koirien hoidosta koska turvallinen ja luotettava hoito on perusedellytys reissun toteutumiselle niin tuntuu väärältä itsekkäästi vaatia vain lisää.
Ei kommentteja:
Lähetä kommentti