Bits'n pieces

täällä mä asustan

Yleisön painostuksesta huolimatta en oo saanut aikaan hoitaa blogia kunnolla… Aika vaan menee niin nopeesti! Tällä postauksella koitan päästä vähän taas kiinni bloggaamiseen. Ajatuksissa on usein että tästä täytyy kirjottaa blogiin, mutta en vaan saa aikaiseksi. Eikä oo kiinni siitä etteikö olisi aikaa.

Töitä on ehkä 5h päivässä, kolmisen tuntia aamulla ja pari tuntia illasta. Majoituksesta ja ruuasta en maksa mitään, mutta töistä tienaan rahaa työn määrän, laadun ja ilmaisen ylläpidon huomioon ottaen mielestäni hyvin, 300$ viikko. Aamu alkaa kahdeksalta kun aloitetaan kenneltilojen siivous, kaikki koirat käytetään ulkona ja niiden loossit siivotaan painepesurilla ja harjalla. Aamuhommissa meni joulun ja uuden vuoden kiireisinä päivinä kolmisen tuntia koirien puolella ja sen päälle on vielä kissat. Kissoille on paikkoja väljästi sovittaen kahdeksan ja tiivistäen 14. Kissojen hoito aamulla käsittää laatikoiden vaihdon, kaikki vaihdetaan puhtaisiin, kuivamuonan ja veden tarkistuksen ja seurustelua. Vähän kissasta riippuen kuinka seurallisia tyypit on. Pari seurallisinta huutelee jo ovelta että heeeeeei, mua saa raaputtaa! Ja toiset tuijottaa pediltään pistävän keltavihreillä silmillä että älä kuvittelekaan koskevasi. Ja sitten on vanhan Couscousin tyyppiset jotka vähän päivästä riippuen nauttivat huomiosta. Niinä päivinä kun ei kiinnosta ilme on sama kuin muinakin aamuina mutta sitten muristaan, sähistään ja kynsitään ku viimestä päivää… Ihastuttavaa. Kissat on vähän pelottavia. Koirista yleensä näkee mitä niiden päässä liikkuu ja jos et näe ymmärrät pysyä kaukana.

Koiria siitä kun tänne saavuin ja tän päivän välillä on ollut, omia 14 nahkaa lukuun ottamatta, enimmillään kuutisen kymmentä ja vähimmillään taidetaan olla tänään kun luku on vain 19. Yhtä kauan, tai jopa kauemmin, mun kanssa täällä on ollut seitsemän koiraa. Nala whippet, pk mäykky Heidi ja sen kaveri kaikenkarvainen Skyrocket, ylisyötetty keltainen labbis ja sen kaveri pulleahko kultainennoutaja, kaikenkarvaiset kaverukset Frosty & Blueberry. Tosin kaksi viimeistä lähti tänään. Muista on mieleen jäänyt ihastuttava kaksikko; blue heeler (karjakoira) Kevin joka oli uskomattoman herttainen ja kärsivällinen, varsinkin kämppistään Dennyä, alkuun hermorauniolta vaikuttanut ja lopulta veikeäksi otukseksi osoittautunut shitzu-coctail, kohtaan. Kevin rrrrrrakastaa pallopelejä, ottaa koppeja jalkapallosta ja riepottaa sen jälkeen palloa olan takaa, Denny roikkuu taas kiinni jossain kohtaa Keviniä ja murisee sydämensä kyllyydestä. Molly ja sir Jim, maatilan työkoirat joista jälkimmäinen on kuulemma äärettömän pätevä. Bella, 12v kultainen joka todella osasi ottaa rennosti. Max, 10v bouvier, vanha näyttelytähti joka asuu maatilalla ainoana koirana ja oli ekaa kertaa hoitolassa. Gem, 19kk lk saksanseisoja, ihastuttavan elämäniloinen höppänä jonka elämä päättyi kotiinpaluuta seuraavana iltana. Ferrarit, whippet/kelpie/jotakin coctailit jotka on asuneet koko ikänsä yhdessä ja harrastavat viehejuoksua. Nimensä ne on saaneet jossain kohtaa Andrewilta jonka mukaan niiden mölyäminen kuulostaa samalta kun ferrarin kaasun polkeminen. Niin ja tänään lähti kotiin lähes 14-vuotias melkein sokea lk mäyräkoira joka ei osaa haukkua. Sen haukku kuulostaa ihan kuin sillä olisi hirvittävä hikka! Monta muutakin ihastuttavaa persoonaa löytyy, mutta mainittakoon vielä pari päivää sitten saapunut hieman erilainen hoitolainen; Gypsy-niminen dingo. Ennakkoon oletin sen olevan kovinkin pelottava, mutta ei. Se on vain hieman… Erilainen. Ei mikään peruspuudeli, muttei mikään mikä tappaisi talossa ja puutarhassa.

Mitä tulee Gemin viimeiseen iltaan. Mun ekana iltana Janen ja Andrew’n luona tuli puhetta kenguruista ja sain kuulla miten heillä oli aiemmin ongelma kenguruista jotka loikkivat aitaamattomalla tontilla miten tahtoivat. Kengurut voivat olla, erityisesti urokset, aggressiivisia ja koirat taas mielellään ajavat kenguruita takaa. Ei siis mikään hyvä yhtälö. Kengurut ovat vaarallisia koirille. Sen vielä jotenkin osasin helposti käsittää että niillä on kynnet jotka voivat repiä koiran pahasti, mutta siinä kohtaa kun kuulin että kengurut hukuttavat koiria ihmisten pihalampiin. Tai täällä, ikuisen vesipulan maassa, kyseessä on kaivettu pato johon on johdettu sadevedet tontilta. Koiran jahdatessa kengurua, kenguru menee lampeen seisomaan ja odottamaan koiraa ja koiran uidessa kengurun luo se vain painaa koiran veden alle. Kuuntelin teorian kiltisti ja myötäilin, vaikka mielessä oli että no huh huh… Mutta sitten tuli ilta kun Gemin omistaja soitti ja kysyi lähintä lemmikkien hautausmaata. Gem oli lähtenyt jäniksen perään ja löytyi tuntia myöhemmin yhdestä padosta hukkuneena. Muuten olisikin voinut ihan vain hukkunut mutta kun se oli nähty ajavan kengurua ja ruumiista (voiko kuolleesta koirasta sanoa ruumis?) löytyi kengurun aiheuttamia ruhjeita. Siitä lähtien mä oon uskonut että kengurut tosiaan voi hukuttaa koiria.

Ret & Molly, äippä ja poika

Mun tokana iltana täällä, siis aaton aattona, Jane ja Andrew oli kutsunut ystäviä kylään. Andrew, joka on erinomainen kokki ellen vielä muistanut kertoa, teki kaikenlaisia mereneläviä syötäväksi. Mähän en oo koskaan tykännyt mistään sellasesta, ei sillä että olisin edes maistanut… Mutta silloin maistoin. Ruokalistalla oli mm. shrimps, garlic prawns, oysters ja hawaiian snapper. Suomeksi ilmeisesti tavis katkarapuja, isoja katkarapuja valkosipulissa (niistä jätettiin pyrstö syömättä), ostereita ja jonkin sortin kalaa. Kalasta tykkäsin, muista en. Tän jälkeen oon vielä maistanut mussel-nimellä kulkeneita simpukoita, ei ollu sekään mun juttu. Ruoka on täällä ollut joka ilta erinomaisen hyvää, jopa perus lohi mitä Andrew tekee on mun makuun! Minä joka en syö kalaa. Ei mitään äärettömän hyvää, mutta kalaa jota syön ihan mielelläni. Ollaan myös syöty pariin kertaan lampaanselyksiä (tykkään!) ja pihvejä. Pariakin erilaista kakkua. Pastakastiketta jonka kokkaaminen oli kahden päivän homma… Ja kanan rintafileitä kinkku/juusto/parsa-täytteellä, njam! Suurin osa kokkauksesta tapahtuu hyvin australialaisittain grillissä. Ja perunoita ei keitetä, ne kypsennetään mikrossa! Janella ja Andrew’lla on molemmilla ongelmia gluteiinin kanssa joten täällä ollaan gluteiinittomalla ruokavaliolla. Kaikki mitä ollaan syöty on gluteiinittomia. Pastakin oli tehty jostain superfoodiksi luokiteltavasta quinoasta… Kakut on kuivakakkuja joiden perusrunko on rouhittuja pähkinöitä ja kananmunia. Suolaisessa piirakassa sen pohjataikinan korvasi voideltuun vuokaan asetellut juustoviipaleet. Mielenkiintoista. Paljon sellaista mitä voi hyödyntää karppauksessa, sitten kun taas pääsee siihen kiinni.

Tällä viikolla mun piti mennä naapurin pojan kanssa raveihin lähikaupunkiin, mutta meille olikin sattunut pikkuinen päivä erhe. Ravit olikin jo edellisenä päivänä. Mentiin kuitenkin Darcyn kanssa Bendigoon ja käytiin leffassa. Darcy on tosiaan naapurinpoika, 16v, herttainen pikkuveli-tyyppi. Isä työskentelee j. Darcy työskentelee Janelle ja Andrew’lle jonkin verran ja on hyvin kiinnostunut koirista ja metsästyksestä. Darcylle olisi upea kokemus päästä kokemaan suomalainen metsästyskulttuuri. Paluumatkalla Bendigosta sain kuulla jos jonkinlaisia australialaisia metsästystarinoita… Ei ihan mun juttu, mutta jaoin sitten mun luolakoira-kokemuksen tosi elämän metsästyksessä Suomessa.

Uuden vuoden vietin Melbournessa. Näin raketit ja olin osa ihmismassaa. Kokemuksena ihan jees. Federation Squarella oli esiintymislava ja muutamat kokoonpanot soittamassa, heti alkuun joukkue säkkipillin soittajia… Ihan ei auennut että mikä yhdistää Uuden Vuoden vieton, Melbournen ja säkkipillit. Eniten muisteltavaa jäi ehkä uuden vuoden yöstä, jonka vietin Melbournen Southern Cross juna-asemalla! Katsottiin moneen kertaan netistä että juu-u, yöllä tulee parikin junaa takaisin Castlemainen suuntaan. Sitten huomattiin vielä että KOKO MELBOURNEN JULKINEN LIIKENNE OLI ILMAISTA UUDEN VUODEN AATTONA klo 6pm lähtien! Koski myös näitä maakuntajunia ja eka juna takaisin päin olisi myös ilmainen. Sinne siis. Hurautin autolla Castlemainen juna-asemalle ja siitä junalla Melbourneen. Kun vuoden vaihtumisen juhlallisuudet oli ohi palasin juna-asemalle ja tajusin ettei Castlemaineen mene junan junaa ennen aamua! Kello oli niin paljon etten todellakaan viittinyt soittaa Janelle ja Andrew’lle että sorppa, jään olosuhteiden pakosta tänne yöksi. Kun oltiin jo aamussa, niin että tiesin Janen ja Andrew’n olevan hereillä, ei mulla enää ollut akkua! Elämä kosketusnäytöllisen blaablaa-luurin kanssa on tosi herkkua, hemmetin akku kestä edes yhtä kokonaista iltaa! Nukuin noin viiden kymmenen muun ihmisen kanssa pienehkössä passenger loungessa juna-asemalla. Olin onnekas kun olin siellä ajoissa niin sain paikan penkiltä, myöhemmin saapuville oli jäljellä enää paikkoja lattialla. Mutta ihmiset olivat hyvin pitkälti hyvän tuulisia ja leppoisia. Yö sujui sopuisasti ja paluumatkakin mutkatta.

 Ekalla viikolla kävin myös katsomassa nahkoja näyttelyssä. Lancefieldissä oli samassa paikassa keskiviikkona (27.12.) kaksi näyttelyä, yksi aamulla ja toinen iltapäivällä, ja torstaina ja perjantaina molempina yksi. Koska tiedän että Janice Cook, Foxbell -kasvattaja, tulee Lappeenrannan erkkariin arvostelemaan nahkat, päätin etten mene tekemään tuttavuutta. Mun mielestä olisi hieman epäkorrektia ilmoittaa koirat sille näyttelyyn, jos täällä tutustuisin häneen henkilökohtaisesti. Tällä kertaa valitsin Lappeenrannan näyttelyn, voi olla että seuraavan tilaisuuden tullen teen toisenlaisen valinnan. Mutta sitten ei mun sessejä nähdä Lappeenrannan kehässä. Jokaisella saa olla omat periaatteensa ja tää on mun, en mä veisi koiriani luonnetestiinkään Katrille. Näyttelyssä oli seitsemän nahkaa mikä on hyvä saldo. Nationaliin eli niiden erkkariin voi ilmoittautua 40 nahkaa ja se on aikalailla maksimi. Joten kun kerroin Janelle että meillä on ollut nyt pari erkkaria joissa on ollut noin sata nahkaa, hämmästys oli melkoinen. Näyttelystä löytyy kuvia täältä. Tarinaa en siitä tän enempää kirjoita, voi olla että lassielehdestä jossain kohtaa löytyy vähän enemmän. Tai sitten ei.

takapihaa iltasella

Ihmisiä oon tavannut jonkin verran. Jo mainittu naapurin poika Darcy ja sen perhe, ”kaupunkilaiset” jotka osti 200 eekkeriä maata ja päätti harrastella maaseutuelämää. Tilalta löytyy highland-karjaa ja perus lampaita, alpakka ja aasi. Aasi on alun perin Janen aasi, mutta koska sen kaveri kuoli reilu vuosi sitten se muutti Darcyn luo ja rakastui tulisesti lampaisiin. Aasi on syntynyt huhtikuussa 1983, ollaan siis samaa vuosikertaa. Darcyn isä Matthew on entinen pörssimeklari ja tekee nykyään jotain kaivosyhtiön talouspuolella isona pomona, äiti Melanie joka taitaa olla vaan kotiäiti ja sisko Molly joka lähti viikko sitten Eurooppaa kiertämään. Darcy, Matt ja Melanie lähtevät maanantaina Israeliin kahdeksi viikoksi. Idea Israelista on peräisin Yarivilta. Yariv on israelilainen koirankouluttaja, joka kouluttaa koiria mm. alzheimer-potilaiden ja autististen lasten avustajiksi. Tapasin Yarivin tokana iltana täällä, mielenkiintoinen persoona. Yariv kouluttaa hyvin mielellään nahkoja näihin avustustehtäviin ja täällä Australiassa tekee yhteistyötä Janen kanssa. Samana iltana kun tapasin Yarivin täällä oli Darcyn perheen lisäksi myös etelä-afrikkalainen Kevin israelilaisen vaimonsa Ellien ja poikansa Eranin kanssa. Eran on 21v autistinen jonka elämän, eikä vain Eranin vaan myös Kevinin ja Ellien, muutti avustajakoira-Spot. Nahkalassie. Spotin kanssa Eran voi lähteä ulos, Spotin tultua Eran voi nukkua yksin omassa huoneessaan omassa sängyssään. Ennen Spotia Eran oli hyvin kiinni vanhemmissaan. Oli hämmästyttävää ymmärtää miten Spot oli muuttanut heidän elämänsä. Spot ei ole Janen kasvatti, vaan Israelista Myrna Shibolethin kasvatti. Janen kasvateista muistaakseni vasta pari on oikeissa töissä ja muutama lisää on koulutuksessa.

Niin ja virallisesti en muuten ole Castlemainessa, vaan Mucklefordissa. En ihan käsitä eroa, mun mielestä tää on niin kuin asusin Heinijärvellä ja väittäisin että en oo hämeenkyröläinen…




Niin ja ehkä olisi syytä esitellä lyhyesti talon nahkat. Sunshine (Raaybeam Sunshine Dancer) löytyykin jo edellisestä postauksesta ja se on edelleen jotain erityistä. Sunnien kanssa asustaa lähes valkoinen yli 14v frouva Lightning (Talcott White Lightning). Talon nuorisoa edustavat Opie 7kk (T. Oppenhiemer), Fiesty 5kk (T. And More Again) ja samaan sakkiin lasken myös Retin 19kk (T. Retribution). Jalostusuroksia on ruotsalaisesta isästä oleva Barney 5v (Milbalind Simply Smooth), Mungo 5v (Calstead San Benito) ja Eddie 9v (T. Cascade Stout). Frouva osastoa ovat sitten Hannah 7v (T. Temptress), Dollar 4v (T. Little Dolly Daydream), Gaga 3v (T. Tableau), Nina 4v (T. Gene Raider), Frankie 5v (T. Shameless) ja Molly 5v (T. Dream Weaver). Gaga on astutettu ja pentuja on haaveissa helmikuun alkuun.

Ret, Molly & Frankie

Ja blogspot heittelee taas kuvia miten tahtoo vaikka tekisin mitä. Palaa käpy. Lähden laukkakisoihin Janen ja Andrew'n kanssa.