Maldon on toinen lähimmistä kaupungeista. Itseasiassa Muckleford sijaitsee puolivälissä matkaa Castlemainesta Maldoniin. Maldon on siitä poikkeuksellinen kylä että sen katukuva on suojeltu. Katukuvaan ei saa tehdä moderneja muutoksia ilman erillistä lupaa ja näitä lupia ei yleensä heru. Eniten nykyajasta keskustassa kertovat modernit autot ja asfaltoidut tiet, rakennukset sen sijaan ovat edelleen sitä 1800-luvun arkkitehtuuria. Niin Maldon, Castlemaine kuin muutkin lähialueen kaupungit ovat kaikki perustettu kullankaivuun suurina vuosina. Aikanaan Maldon oli suuri kauppakeskittymä, mutta nykyinen kylä käsittää vain noin 1500 asukasta. Maldon on saanut tunnustuksen Australian ensimmäisenä huomionarvoisena kaupunkina. Lisää Maldonista voi käydä lukemassa enklanniksi:
http://www.maldon.org.au/
Mun keikasta Maldonissa on jo jonkin aikaa. Kävin kurkkimassa kylää ja ajelin ylös Mount Tarrangowerin tähystystornille. Uskaltauduin jopa kiipeämään sinne korkealle vaikka polvet tutisivat. Maldon on myös se kylä missä Miss Holden kävi huollossa.
 |
Tonne kamalan ylös korkeelle, josta putoo lujaa, uskalsin kiivetä! |
 |
Maldon tornilta kuvattuna |
 |
tornissa on lankkulattia, vähän pisti jännittään kun lankkujen välistä paistaa päivä ja ollaan korkeella. |
Lisää kuvia Maldonista
täällä.
Ei kommentteja:
Lähetä kommentti