Päivän visiitti Melbourneen

Laura asuu edelleen Melbournessa. Kiertänyt nyt pari hostellia aloittaen Discoverysta, jonne mä ne Marionin kanssa jätin silloin ekana päivänä, ja päätyen Elizabeth hostelliin kolmannen hostellin kautta. Ihan vain siitä syystä että hostellit on melkosen kalliita. Varsinkin koululomien ja juhlapyhien aikaan. Discoveryssa peti kuuden hengen dormissa maksoi välipäivien aikaan 205$/viikko, seuraavassa hostellissa vuoden vaihteen jälkeen 179$/vko ja Elizabethissa 135$/vko. Se on paljon rahaa, varsinkin kun tuloja ei oo kovin kummoisia. Laura on etsinyt vähän kaikenlaista hommaa ja tällä hetkellä tekee tarjoilijan hommia tarvittaessa työhön kutsuttavana ja pe+la illat/yöt on tiskarina isossa ravintolassa. Ilman minkäänlaista koulutusta tai kokemusta alalta. Tarjoilijana tienaa 14$/h ja tiskarina 20$/h ennen veroja, WH:laiset maksaa 29% veroa. Mä oon todella onnekas saadessani asua Janen ja Andrew'n luona ilmaiseksi. Puhumattakaan siitä että mulle jopa maksetaan "työstä". Mustahan ei tunnu yhtään työltä se mitä teen täällä. Olisin vallan tyytyväinen ilman palkkaa ja tästä jopa keskusteltiin, mutta mut äänestettiin kumoon.

Koitettiin ensin sopia Lauran kanssa treffit maanantaille, mutta koska Laura tietää yleensä vasta edellisenä päivänä onko seuraavalle päivälle töitä sovittiin että muutetaan suunnitelmaa jos Lauralle on töitä. Sunnuntai-iltana sain viestin että siirretäänkö ja päädyttiin keskiviikkoon. Tiistai-iltana sain viestin että keskiviikko on edelleen vapaa, mutta Lauralla on "näyttö" kokoaikaiseen tiskarin paikkaan klo 15. Mä vaihdoin vaan aikaisempaan junaan ja päätettiin pysyä keskiviikossa. Koiria on talossa tällä hetkellä vain parikymmentä ylimäääräistä eikä kissojakaan kovin montaa, joten aamuhommissa ei mene kovin kauaa. Joulun ja uuden vuoden aikaan kun oli täyttä aamuhommista oltiin takaisin yhdentoista ja puoli kahdentoista välillä, keskiviikkona ehdin 9.48 junaan Castlemaineen. Tosin tein vain kissat ja pari koiraa.

Juna-asemalla (pitäisikö käyttää fiksumpaa sanaa, rautatieasema?) olin noin 9.40 ja hieman pelästyin kun näin jonon lippuluukulle! Kääk, ehtisinkö ollenkaan ostamaan lippua! Aikaa ei enää ollut kuin pari minuuttia kun pääsin lippuluukulle. Kerroin vanhemmalle herrasmiehelle tiskin takana että meno-paluu Melbourneen ja hän kysyi jotain mitä en kuullut, pyysin toistamaan enkä ymmärtänyt. Hän vilkaisi hieman tuskastuneen näköisenä niitä paria tyyppiä jonossa mun takana ja artikuloi hyvin selkeästi että tuletko takaisin ruuhka-aikaan vai et. Enhän mä tiedä mitä täällä on ruuhka-aika, joten kysyin että mikähän aika se mahtaisi olla. Herra näytti vielä hieman tuskaisemmalta kysyessään hitaasti artikuloiden että tuletko takaisin ilta neljän ja kuuden välillä. Olin katsonut aikataulusta että junia lähti Melbournesta mukavasti neljän ja viiden välillä niin että ehdin vielä iltaruokintaan, joten vastasin että kyllä ja sain lippuni. 31,30$ meno-paluu Melbourneen. Junaa ei vielä näkynyt joten hilpaisin pikaisesti huoneen toiselle laidalle ostamaan aamupalaksi croissantin ja suklaata. Juna pysähtyi sopivasti kohdalle kun astuin laiturille. Lipussa ei näyttänyt olevan merkittyä paikkaa (eihän täällä oo edes leffateatterissa paikkoja merkittynä...) joten tallustin ensimmäiseen economy-luokan vaunuun. Osuin ravintolavaunuun, mutta mitäpä tuosta kun oli tilaa ja vielä omat eväätkin mukana. Junamatka kului mukavasti Janet Evanovichin Stephanie Plum-sarjan numero kymppiä lukien.

 

Perillä oltiin sovittu treffit keskustaan Collins Streetin ja Elizabeth Streetin kulmaan. Uuden vuoden vietosta muistin Collins Streetin mutta tarkistin silti puhelimen kautta google mapsista minne oon menossa. Melbournen Southern Cross Station on tavallaan avoin halli, siellä on seinät mutta ei lukittavia ovia vain suuret kulkuaukot muistuttaen tosiaan osittain pelkkää katosta. Jotenkin mulla on muistikuva lasisista seinistä ja katosta, mutta se voi olla harhaakin... Melbournessa oli kylmää ja kosteaa. Onneksi Jane aamusti kertoi tarpeeksi monta kertaa ja tarpeeksi painokkaasti että tänään on kylmä päivä, ymmärsin vaihtaa capreista farkkuihin ja ottaa collegetakin päälleni. Tuuli oli hurja. Tuulen puhaltaessa selkäni takaa tuntui kuin joku olisi ollut selän takana työntämässä eteenpäin. Vastaantulijoilla tunne oli varmaan vastakkainen, kuin olisi kävellyt päin seinää. Sade oli juuri tauonnut ja kaikki alla oli kosteaa, sadevesi kulkeutui viemäreihin pieninä puroina. Pari vastaantulijaa yritti urhoollisesti taistella tuulessa sateenvarjon kanssa, mutta tuuli voitti. Sateenvarjot kääntyi laelleen eikä niistä tainnut enää kalua tulla. Mulla oli periaatteessa aika hyvät oltavat collegehupparin ja farkkujen kanssa, kengätkin oli tennarit eikä flipflopit, varsinkin kun vetäisin hupun päähän niin jo tarkeni. Hieman huvittuneena katselin pikku pikku shortseissa ja topeissa tepastelevia teinejä. Löysin Lauran lähes välittömästi päästyäni sovittuun kadunkulmaan. Laura oli roikkunut koneella lähes koko edeltävän yön eikä ollut vielä saanut aamiaista joten mentiin ensimmäiseksi lähimpään kahvilaan, joka sattui olemaan tällä kertaa Starbucks. Kuulumisten päivityksen jälkeen lähdettiin kävelemään keskustaan.

graffitikatu

taiteilijat työssään

Varsinaista turistikierrosta ei tehty koska aikaa oli rajallisesti ja rehellisesti, yksi päivä ton kokoluokan kaupungissa ei riitä mihinkään. Mieleenpainuvin "turistinähtävyys" oli kadunpätkä jolla graffitit oli laillisia. En ihan tarkkaan tiedä miten homma toimii, mutta näin että tuona päivänä osa teki taidettaan vanhojen taideteosten päälle ja Laura näytti yhtä puhdasta tiiliseinän pätkää että tuo oli täynnä graffiteja viimeksi kun hän täällä oli. Hämmästyttävintä oli hääseurue joka otti hääkuvia tuolla kadulla! Morsian valkoisessa, morsiusneidot violetissa ja miehet mustissa graffitikadulla. Ihan tavalliselta morsiusparilta ne näytti että tuskin olivat edes mitään elämäntapa graffitisteja...

Paluumatkalle hyppäsi 4.52 pikajunaan ja lippuani katsoessa ymmärsin että kissa vieköön mulla on offpeak-lippu eli ei kelpaa tuohon junaan. Olin kuitenkin sen verran väsynyt päivästä että ajattelin pelata tyhmää turistia jos jäisin kiinni. Asettauduin mukavasti aloilleni ja uppouduin jälleen poikkeuksellisen palkkionmetsästäjän maailmaan kirjani kanssa. Junan lähdettyä liikkeelle konduktööri lähti kiertämään ja tarkastaessaan pari penkkiä mua ennen olevan tytön lippua tuumasi että tämä on offpeak-lippu, siirtyisitkö vaunun etuosaan. Vatsanpohjalla muljahti hieman, mutta tiiviisti vain istuin jakkarassani. Tyttö ja konduktööri siirtyivät ohitseni vaunun etuosaan enkä tiedä mitä sen jälkeen tapahtui. Kumpaakaan en nähnyt enää. Edes konduktööriä. Kukaan ei kysynyt lippua ja pääsin turvallisesti perille Castlemaineen. Illalla esittelin lippuni Janelle ja Andrew'lle ja kerroin tarinan. Selvisi että mun lippu olisi sittenkin ollut ihan pätevä, se vain kertoi että menomatka on offpeak... Pienen pieni kielimuuri...