perjantai 11. marraskuuta 2011

Uusia kämppiksiä!

Eilen saksalainen Christiane (sen lempinimi oli jotain mikä kuulosti ihan Tissiltä niin koitan vaan käyttää tota sen oikeeta, joo lapsellista, mutta en vaan pysty...) joutu muuttaan. Se oli tehny alunperin varauksen 10.11. saakka ja alustavasti sopinut 16.11. saakka jatkosta, mutta oli unohtanut käydä varmistamassa jatkon! Niinpä henkilökunta oletti sen lähtevän pois ja laitto sille muistutus lapun että heeeei, luovutathan huoneen viimeistään klo 9.45. Ne sai kuitenkin henkilökunnan kanssa järjestettyä niin että se sai jäädä, meni mun vanhaan huoneeseen Julien kaveriksi. Mutta en yhtään tiä mitä se joutuu siitä maksaan... Eilen aamulla tapasin uutta kämppistä ihan vain vilaukselta kun se oli lähdössä töihin ja mä olin jo nukkumassa kun se oli palannut takaisin. Tänä aamuna sitten näin sitä jo vähän enemmän. Nimen kysyminen on muuten sellanen asia mitä mä en ollenkaan huomaa tehdä!!! Täytyy koittaa parantaa tää tapa. Enivei, juttelin sen kanssa sen verran että kertoi olevansa 20v ja Italiasta. Hänellä tuli sunnuntaina vuosi täyteen Australiassa ja hän on koko ajan ollut Perthissä, odottelee tällä hetkellä 2. vuoden viisumin myöntämistä. Hän tekee kahta työtä, kertoi kyllä missä mutta en muista tai ymmärtänyt, lähti eilen aamulla siinä yhdeksän nurkilla ja oli tullut tosiaan takaisin kun mä olin nukkumassa... En oikein tiedä ymmärsinkö oikein, mutta kuvittelen että hän sanoi oppineensa puhumaan englantia vasta täällä!!! En mä ihan kaikkea ymmärtänyt mitä se sano, mutta pääosin ihan hyvin, mutta tuntuu uskomattomalta ettei olisi aiemmin osannut englantia... Täytyy vähän jatkaa tästä aiheesta kun seuraavan kerran nähdään.


Tänään meille muutti uusi kämppis, tai oli muuttanut päivän aikana, AUSSI! Bianca on New South Walesista ja on Perthissä ekaa kertaa, harkitsee muuttamista tänne. Ihanan puhelias ja mä jopa ymmärrän loistavasti! Bianca on ollut täällä nyt viikon verran ja kerto, että kaikki muut backpacker-hostellit on todella _todella_ törkyisiä ja kalliita! Planet Innissä on begbugeja eli luteita!!! Yööööök! Ja siellä keittiö on kuulemma ihan eri planeetalta kun tää meidän, joka sekin on mun mielestä ällöttävä. Niin ja 6h dormihuone on puolet tästä meidän huoneesta!! Bianca käytti ilmaisua kenkälaatikko... Jälleen kerran täytyy olla erittäin tyytyväinen valintaan ja toivoa että saan olla täällä niin pitkään kun haluan. Saaminen riippuu ihan siitä kuinka pitkälle uskallan tehdä varauksia, tunkua kun on. Beattyn henkilökunta on tosi jees, ne tekee porukoille reiluja diilejä. Mä oon nyt varannut täältä pedin 21.11. saakka ja pari päivää ens viikolla joudun oleen 4hlö dormissa eli muuttaan välissä. 4hlö dormissa yöpyminen on kalliimpaa kun 6h, mutta multa ei peritä kuin tää 6h dormin viikkomaksu. Samanhan mä maksoin siitä 2h huoneesta. Tää maksaa 24$/yö ja 151$/vko, 6h dormista sänky voi maksaa Perthissä myös yli 200$/vko. Jos saan töitä koitan päästä muuttaan johonkin oikeeseen kämppään, täällä ihan normaalit työssäkäyvät aikuiset asuu kimppakämpissä koska vuokrat on niin järkyttävän kalliita. Alle 200$/vko sisältäen laskut (vesi, sähkö, netti, kaasu) pitäisi saada huone jostain ok talosta ihan kohtuullisen matkan päästä kaupungista. Kohtuullinen matka kaupungista tarkoittaa 45min julkisilla, saman tulisi autolla 15 minuutissa... Laskeskelin jossain vaiheessa että ilman töitä, pitämällä kulutuksen kohtuullisena, tuun takas kotiin kun rahat loppuu siinä viimeistään helmikuun puolivälissä.

koulupuvut... pakollisia, kalliita ja kamalia.


Meillä on nyt tässä 6h huoneessa mun lisäksi, 3 ranskalaista, italialainen ja aussi. Kolmesta ranskalaisesta oon jutellut yhden kanssa, Cecilen (nimeä en oo kysynyt mutta urkin sen maksuhuomautuksesta joka on teipattuna meidän oveen). Cecile on toista kertaa Ausseissa ja jäi silloin ekalla kertaa jumiin Cairnsin lähistölle farmille tulvien takia. Cecileltä kuulin että edustavampi meidän kahdesta muusta ranskalaisesta tässä huoneessa on nimeltään Catherine ja se on saanut duuninsa käymällä jakamassa CV:tään suoraan firmoihin tässä lähistöllä. Catherine on tehnyt nyt viiteen eri ravintolaan pätkäduunia ja parille joutunut myymään eioota! Catherine on ihan ok, mutta sellaista tyyppiä mitä mä vähän vierastan. Toi jäljelle jäävä ranskalainen taas on jonkin asteinen poikatyttö, taitaa opiskella jossain.

Mun 11.11.2011 kulu ihastellen kaupunkia yläilmoista, nimittäin Kings Park on kukkulan laella kaupungin yläpuolella. Puisto on jättimäinen enkä todellakaan tutustunut kuin pieneen osaan tänään. Eli täytyy mennä jossain kohtaa uusiksi. Kuvailin melkos paljon ja kaikki kuvat tässä postauksessa onkin otettu Kings Parkissa. Loput löytyy täältä,

Kings Park Perth 11.11.2011

Onnea Iitun Kim 13v! Ja Mariannen Mirka 13v! Ja Nuuskun kummityttö Henna 9v!

1 kommentti:

  1. Koulupukuja en kyllä lämmöllä muistele. Vaikka meidän koulussa ne oli inhimillisen väriset, harmaat, keltaisella tehostevärillä.

    Joo, noi kimppakämpät on tosi yleisiä, aika monet ei-perheelliset asustaa semmosissa. Mäkin olen kahdessa asunut. Riippuu niin niistä kämppiksistä miten se sujuu. Ja onko esim. yhteiset ruuat jne. (suosittelen omia!), ja kuhan on selkeet pelisäännöt esim. siivouksista ja bileistä, ni ei siinä mitään. Hauska kuulla että se asia ei ainakaan ole muuttunut.

    Mä tässä valmistaudun kohta lähteen lassiekerhon vuosikokoukseen ja tuon kyllä teidän palkinnot!

    VastaaPoista