maanantai 26. syyskuuta 2011

Neljä viikkoa töitä jäljellä

Tämä + kolme. Ja lähtöön tämä + neljä, siis viisi. Pikkasen päälle kuukausi. Ihan niin kuin kohta, näillä näppäimillä... Asiat on hoidossa niin pitkälle kun niitä täältä käsin hoidellaan paitsi että ekan viikon majoitus on vielä auki. Joku päivä pitäis vaan tehdä vertailut ja päättää mihin mennä.

Treffasin eilen Turussa Mirkan joka oli Ausseissa 5/2007 - 5/2008, lähinnä siellä toisella rannikolla mutta samassa maassa kuitenkin. Oli mukavaa turista juttuja ja hieman yllätykseksi huomasin että jonkinlainen jännitys laukesi. Mirka vahvisteli monen asian olevan juurikin niin miten netin kautta saaduissa tiedoissa sen kerrottiinkin olevan, hieman skeptisesti kun oon suhtautunut webinformaatioon. Yksi oikein "helpottava" asia oli kuulla että Mirka lähti aikoinaan silloin myös ihan yksin reissuun! Jes! En mä olekaan ihan pimee kun lähden yksin toiselle puolen maailmaa!!

To do lista kun pääsen maahan:
- osoite, Traveller's Contact Pointin kautta voi hankkia postilokeron edelleen lähetyksellä (töistä en vaan pääse tutustuun sinne paremmin)
- TFN = Tax File Number, haetaan virastosta täyttämällä lomake (tai näköjään online-hakemuskin on mahdollinen kun on Australiassa muttei aiemmin) - kestää pari viikkoa
- avaa tili, pankkikortti tulee postissa eli osoite ennen tiliä
- viisumitarra passiin
- Medicare-kortti, suomalaisille taataan vastaava terveydenhuolto kun australialaisille Medicare-kortilla
- puhelinliittymä, Telstra?

tiistai 13. syyskuuta 2011

Lomat, palkattomat, vapautukset, bonukset ja vähennykset

Työstävapautus eli suomeksi palkaton vapaa on myönnetty jo aiemmin, mutta tänään sitä nyt sitten rukattiin viimeisimpään muotoonsa kun selvisi ettei säästössä olevia lomapäiviä eikä kertyneitä ensi vuoden päiviä saada rahaksi reissuun lähteissä. Kun ei kerran rahaa heru niin ollaan lomilla... 24.10. lähtien oon poissa töistä ja siitä eteenpäin 16pv on nyt sitten virallisesti vuosilomaa, takaisin päin tullessa 18.6. jatkuu työt ja sitä edeltävät 17pv on myös virallisesti vuosilomaa. Jotenkin olin myös tähän saakka kuvitellut että 15.6. on maanantai ja silloin palaan töihin... Nyt kun kalenteria taas katsottiin niin huomasin että kettu vieköön sehän on perjantai! Töihin paluu on siis vasta seuraavana maanantaina.

Vähän veti mielen matalaksi tuo ettei noita päiviä saada muutettua rahaksi tässä kohtaa. Vuosilomalaki ei salli maksaa kertyneitä lomia ennen kuin lomakauden päättyessä. Pöh. Rahalle olisi ollut käyttöä kun budjetti näyttää tosi surkealta.

torstai 8. syyskuuta 2011

Rinkka hankittu!

Eilen sain inspiraation töiden jälkeen että TÄNÄÄN käyn ostamassa rinkan Tampereelta kun viikonlopun Turun keikalla ei onnistanut. Ihan matkan varrellahan Tampere on ... kiertoa tuli ehkä 50km normityömatkaan ... Reissuun oli suunniteltu vain kaksi pysäkkiä, Prisma ja Partioaitta. Ensin suunnistin katsomaan vielä kerran Kalevan Prismaan siellä bongattua Deuteria (149,-), mutta se ei vakuuttanut kuitenkaan joten matka jatkui Partioaittaan.

Vaihtoehtoina oli Deuter Traveller 55+10 SL, Osprey Waypoint 65 Women's ja Osprey Farpoint 70, joista viimeiseen tutustuin vasta tuolloin ensimmäistä kertaa. Hintahaarukka oli tuosta Farpointin 165,- Deuterin 220,-. Waypoint putosi joukosta koska olisin tarvinut koon M ja sitä ei liikkeessä ollut tarjolla, Deuterin ja Farpointin välillä valinta perustui siihen kumpi tuntui mukavammalta selkään. Kovin suurta eroa ei ollut ja sinänsä Deuter olisi ollut jopa hieman isompi, mutta ehkä parempikin ettei mukaan voi raahata kaikkea turhaa vain koska laukkuun vielä mahtuisi...

Täältä: Osprey Farpoint 70

Aiemmin kun kirjottelin että tilasin netistä tuon Waypointin, mutta sen toimitus vaan venyi ja venyi niin peruin koko tilauksen. Tää mihin nyt päädyin oli se saman valmistajan halvempi malli jota kirjoittelin että täytyy käydä sovittamassa kun jossain eteen tulee.

keskiviikko 31. elokuuta 2011

Lento varattu ja maksettu!

Nyt vasta niitä perhosia vatsan pohjalla lenteleekin! Hitto!

30.10.2011 on lähtö. Reitti on Helsinki - Frankfurt - Hong Kong - Perth ja lentoyhtiö Cathay Pacific. Helsinki - Frankfurt välin tosin lentää Finnair. Edullisimman lennon etsin http://www.skyscanner.fi/ ja varaus sitten meni seat24.fin kautta. Juuri kun piti mennä vielä katsomaan että mitäs muita vaihtoehtoja siellä on niin ei löydy enää tuota lentoreittiä ja aikataulua... Meniköhän mulle sitten viimeinen paikka?

Helsinki - Frankfurt lento on melko lyhyt, vajaa 3h, mutta siihen ne lyhyet lennot sitten jääkin. Frankfurt - Hong Kong 11h ja Hong Kong - Perth 7,5h. Vaihtoajat on Frankfurtissa 3h 55min ja Hong Kongissa 7h 15min, lyhyemmilläkin vaihdoilla olisi ollut yhtä edullisia lentoja mutta ajattelin että josko sitten vaikka jetlag olisi helpompi kun on kuluttanut matkalla aikaa enemmän... Tuskin, mutta voihan sitä yrittää edes huijata itseään...

Matka alkaa 30.10. aikaisin sunnuntaiaamuna ja perillä Perthissä oon maanantaina 22.45, ekan yön ajattelin nukkua lentokentällä. Aamuun ei kovin montaa tuntia enää ole jäljellä tuossa kohtaa ja mieluummin seikkailen alkuun Perthin aamussa kuin yössä. Tän hetken suunnitelma on majoittua johonkin hostelliin ekaksi viikoksi miettiin että mitä sitten tekisi ja etsiä töitä. Hostellin löytäminen oliskin sitten seuraavana edessä... Ehdotuksia saa laittaa!

Edellisen postauksen jutuista on matkavakuutusasia selvinnyt. Pohjolan tarjouksessa ei tosiaan ollut kuin se vuoden jatkuvan vakuutuksen tarjous ja lisäkuukausista olisi tullut oma laskunsa. Peruin koko vakuutuksen koska tarjous ei ollut sitä mistä tarjouksen pyysin ja todellinen hinta oli aivan jotain muuta kuin tarjousessa mainittu. Seuraavaksi halvin olikin sitten IFiltä ja sen otin eikä vielä ole tullut mitään hämmentävää eteen.

Stressiä on vähän edelleen kaikesta oheistoiminnasta. Nuorimmainen koira menee leikkaukseen maanantaina. Työjutut nyt taas vähän selkeni, mutta on tää silti hankalaa...

maanantai 22. elokuuta 2011

Viisumi myönnetty ja matkavakuutus haettu työstävapautusta odotellessa

Viisumista tuli heti hakemuksen jättämisestä seuraavana päivänä myöntävä vastaus, joten se on plakkarissa. Oli kyllä hämmentävän nopeata toimintaa... Hakemuksen täyttelin iltasella maanantaina ja tiistaina oli jo viisumi myönnetty (sähköpostissa on päiväys 15.8.2011 23.02). Tunne oli kyllä melkoinen kun maililootan avatessa siellä näkyi lähettäjänä eVisa.WHM@immi.gov.au.

Matkavakuutuksenkin hankin, mutta sitä täytyy nyt vähän tarkistella... Pyysin nimenomaan tarjouksen tälle Aussilan matkalle ajalle 30.10.2011 - 14.6.2012 ja ymmärrä kyllä että homma toimii niin että ekat 3kk tulee jatkuvan matkavakuutuksen kautta ja loppuaika täytyy ostaa lisäkuukausina, mutta vakuutuskirjoissa sitten ei puhuttu mitään lisäkuukausista... Laitoin sinne kyselyä joten vastausta odotellessa. Hintaeroja oli melkoisia, mutta jos tuo nyt meni reisille tuo valinta niin sitten täytyy vaan vaihtaa yhtiötä. Onneks on vielä hetki aikaa. Musta oli omituista että vaaditaan kotivakuutusta jotta matkavakuutus voidaan myöntää, mä asun toisen ihmisen asunnossa johon sillä toisella on kotivakuutus, minkä kodin mä sillä kotivakuutuksellani vakuuttaisin???

Ton viime postauksessa mainitun rinkan tilasin netistä kun sain muutaman kympin halvemmalla ja nyt on vielä tarkoitus käydä saman valmistajan halvempi malli sovittamassa jos se olisi yhtä mukava. Palauttaa sitten tuon ensin tilatun jos halvempi on yhtä mukava.

Stressiä pukkaa kaikesta muusta oheistoiminnasta joka ei liity sinänsä reissuun millään tavoin. Töissä on asiat solmussa, ei onneksi mulla henkilökohtaisesti eikä minusta johtuen mutta vaikuttaen myös minuun. Nuorimmaisen koiran terveysongelmat jatkuu, on kova huoli koirasta ja rehellisyyden nimissä on myönnettävä että matkabudjetti hupenee jokaisella eläinlääkärikäynnillä melkoisesti... Ekaa kertaa mietin että olis se hieno jos ihan kaikkea ei tarvisi yksin suunnitella ja hoitaa.

maanantai 15. elokuuta 2011

Viisumihakemus laitettu sisään!

Perjantaina sain töistä tiedon että työstävapautushakemus saa vihreää valoa ja intoa piukassa suunnittelin mitä kaikkea teen viikonlopun aikana reissun eteen. Olin kuitenkin perjantai-illasta saakka niin lennossa koko viikonlopun ettei jäänyt aikaa mihinkään... Tänään vihdoin sain iltasella täyteltyä viisumihakemuksen ja voin kertoa että vatsan pohjalla kuplii entistä enemmän!

Päivällä käytiin Palleron kanssa tutkimassa Tampereen seudun rinkkatarjontaa. Aikaisemmin mulla ei ollut mitään käsitystä rinkoista, eikä pahemmin vieläkään, joten suunnattiin ensimmäisenä Partioaittaan saamaan vähän tietoa. Ystävällisesti siellä myyjätär meitä hieman perehdyttikin rinkan hankintaan ja soviteltiin useampaa mallia. Parhaalta tuntui Osprey Waypoint Women's 65, ei muuta vikaa kun hinta: 200e. Jätin harkintaan... Kaikkea muutakin menoa olis niin en haluaisi ihan noin paljoa sijoittaa rinkkaan. Samaa hintaluokkaa ne kaikki vähän paremmalta tuntuneet rinkat sitten olikin. Halvempiakin kyllä löytyi muttei ne vaan samaan malliin istuneet kannettavaksi. Laura edelliseen postaukseen kommentoikin että edullisella perusrinkallakin reissaaminen onnistuu joten katsotaan....

Reissukassaa on myös viime aikoina verottanut nuorimmaisen koiran sairastelut, tapaturmaa ja muuta oheistoimintaa. Onneksi on vakuutus vaikka on se omavastuukin melko suolanen maksettava.

keskiviikko 6. heinäkuuta 2011

mitä kuuluu?

Työstävapautushakemus:
Laitettu alustavasti hakemus ajalle 7.11.2011 - 15.6.2012. Tää sillä ajatuksella että voisin pitää pari viikkoa lomaa ennen työstävapautuksen alkua (24.10. ->). Toisessa päässä sitten taas pitäisin lomaa sen mitä on kertynyt ja sillä lyhentäisin työstävapautusaikaa, töihin voisin kuitenkin mennä takaisin 15.6.2012.

Vastausta ei oo kuulunut.

Viisumi:
Viisumin täyttöä on kertaalleen harjoiteltu, mutta en uskalla viä oikeasti hakea kun jos tää matkasuunnitelma ei toteudukaan. WH viisumi kun myönnetään once in a lifetime niin en uskalla ottaa riskiä että se menee hukkaan. Toisaalta paine kasvais jos viisumin vaan hakis jo... En kuitenkaan. Parempi jättää vielä sen verran "takaporttia" että voi vain siirtää suunnitelmaa vaikka vuodella JOS tulee tarpeeseen.

Lennot:
Pyörryksissä kaikkien hakukoneiden kanssa! Miksi meno-paluu on halvempaa (per suunta laskien) kun yhteen suuntaan matka??? Enkä oo löytänyt konetta jolla voisin tehdä meno-paluu haun siten että paluu on toisesta kaupungista kuin menomatkan päätepysäkki. Yhden suunnan lennon hinta on tällä hetkellä noin 700e, meno paluun saisi noin 1200e. Halvat lennot olis tottakai kiva, mutta niin olis myös lento vain yhdellä koneen vaihdolla ja ilman että täytyy tehdä check-out välissä. Lentojen suhteen on vaikea tehdä päätöksiä kun kaikki on ihan auki. En edes ole päättänyt mihin kaupunkiin lentäisin, mutta Helsingistä lähtö kuitenkin. En jaksa lähteä seikkailemaan Ryanairilla Lontooseen Stanstedille ja sieltä Heathrowlle romujen kanssa. Ellei sitten löydy huipputarjouksia joilla säästyy satasia vaikka ottaa laskelmiin mukaan matkakulut Stansted-Heathrow.

Minne ja mitä:
Vahvimmilla on edelleen suunnitelma lentää Perthiin jossa olla jonkun aikaa ja etsiä töitä. Edelleen haaveilen myös farmitöistä, ei niinkään mikään kurpitsan poiminta kiinnosta. Perthistä sitten etenisin rannikkoa pitkin Cairnsiin saakka ilman mitään erityisempää suunnitelmaa tai aikataulua, suuntaisin sinne mikä sillä hetkellä hyvältä tuntuu ja olisin sen aikaa kun hyvältä tuntuu tai töitä riittää. Muutaman nahkacollie kasvattajan/harrastajan haluaisin tavata ja käydä katsomassa nahkoja jossain näyttelyssä muttei silläkään ole väliä ketä ja missä. Nyt on myös alkanut nostaa päätään että jos suunnitelman kääntäisi ympäri; lentäisikin Cairnsiin ja tulisi sieltä sitten rannikkoa pitkin Perthiin josta kotiin. Sitten taas jos parhaat lennot saisi Sydneyyn/Melbourneen niin sieltäkin voisi aloittaa mutta suunnan valinta olisikin jo vaikeampi.

Budjetti:
Talouspolitiikka ei voi kovin vahvasti =/ Laskuja laskuja laskuja. Enkä mä tiä mihin rahat oikeasti hupenee... Sitä ei vaan kerry säästöön! Prkl! Autosta sen jokusen tonnin saa lainan maksun jälkeen mutta jokunen tonni pitäisi oikeasti rahaa saada muutenkin kasaan PLUS LENNOT, VIISUMI JA RINKKA. Tolla työstävapautuksen lomien sijoittelullakin on taloudellisia pointteja; loma-ajalta saan palkan. Periaatteessa tällä hetkellä pitäisi pelkästään vuokrarahat säästöön laittamalla olla tallessa 700e (touko- ja kesäkuu), tästä "tavoitteesta" ollaan miinuksella 150e. Ei hyvä ei. Vähän pelottaa miten tässä käy kun aikaa ei enää paljon ole jäljellä... Pitääköhän alkaa lottoamaan?


Jos blogia erehtyy joku lukemaan jolla olisi tarjolla vinkkejä ihan mihin aiheeseen näistä vaan tai jos tuntuu että multa unohtuu varautua johonkin niin saa laittaa kommentteja tai mailia!!