ROADTRIP 2: Seaspray - Sale

13.4. Seaspray – Loch Sport – Ninety Mile Beach – Sale

Laiska aamu vaikka herättiinkin taas ajoissa seiskan nurkilla. Käytiin kurkkimassa rantaa ja pitkähän se oli. Alkoi jostain silmän kantamattomista ja jatkui silmän kantamattomiin tasaisena hiekkarantana. Aamu oli pilvinen joten ei erityisen suuria tunteita herättänyt. Pakkailtiin auto ja naatittiin taas ne aamumurot. Suunnitelma oli ajella Lakes Entranceen saakka rannikkoa pitkin. Miss Holden vain oli eri mieltä asiasta. Pykättiin itsemme valmiiksi autoon, Sarah ratin taa ja ainoa mitä Miss Holden meille sanoi oli naks naks. Ei muuta kun luuri käteen ja puhelua RACV:lle, onni on jäsenyys! Suosittelen ehdottomasti jokaiselle joka oman auton kanssa aikoo Aussilaa kiertää. Setä RACV:lla kyseli kaikki tiedot, tarkasti että oon oikeasti jäsen WA:n puolella ja kertoi että apu on noin tunnin päässä. Kulutettiin aikaa käymällä uusiksi rannalla ja höpisemällä, reilussa tunnissa ei näkynyt ketään paikalla. Toisella puhelulla saatiin viestiksi että vielä 20 minuuttia. Ei niin kun napannut pisaraakaan odottaa vielä lisää, mutta minkäs teit... Aika tarkkaan kahden tunnin päästä ekasta puhelusta keltainen RACV lava-auto kaarsi paikalle kahden hieman jo kypsempään ikään ehtinen herrasmiehen kanssa. Selvisi että Miss Holdenistä oli virta vähissä. Valot kojetaulussa ei asiasta kertoneet mutta lisävirta ratkaisi ongelman. Toinen sedistä myös kertoi että laturi ei pelaa kunnolla kun hihnapyörässä on vikaa. Setä lupasi edullisesti vaihtaa meille hihnapyörän ja suunnattiin Loch Sportiin. Setä sanoi kyllä että hän ei siellä ole vielä tuntiin, muttei uskallettu ottaa riskiä että Miss Holden ei käynnisty jos ajetaan vain lähimpään kylään katselemaan joten ajeltiin suoraan Loch Sportin pikkukylään. Kauniita maisemiahan siellä oli, toisella puolen meri ja toisella järviä.
 

Miss Holden sai uuden hihnapyörän parin tunnin päästä ja köyhdyinkin vain 40$. Setä pyysi 25$ mutta kun mulla ei ollut tasarahaa niin annoin 40$. Setä kaiveli kuvettansa vaihtorahaa etsiessä kun tuumasin sille että eiköhän me olla sujut tolla neljällä kympillä. Setä sanoi vielä että eeeei kun 25$ hän sanoi hinnaksi, mutta perusteltuani että ollaan tosi kiitollisia avusta ja homma on bueno näin suli hieman tuima setä hymyyn tuumatessaan että hän voi ostaa vaikka packin olutta loppurahalla. Miehet... Ei ne paljon tarvi ollakseen onnellisia.

Päivä oli jo pitkällä kellon huidellessa lähempänä puolta kahta. Ajalteltiin että ollaan ansaittu päivä rannalla ja kurvailtiin Loch Sportin Ninety Mile Beachille. Siellä sulassa sovussa keskenään oli lapsiperheitä, kalastajia, uimareita ja me. Arskakin oli tullut pilvien takaa. Elämäni kolmatta kertaa kävin uimassa meressä, tää oli eka kerta tällä puolen Australiaa ja merikin taitaa olla toinen nimeltään. Eikä sitä voi uimiseksi sanoa, lähinnä aalloissa leikkimistä.

Rannalta ajeltiin yöksi seuraavaan isompaan kaupunkiin nimeltä Sale. Camps 6 -kirjan mukaan sieltä löytyisi greyhound-radan vierestä budjettiin sopiva suihkuilla varustettu leirintäalue. Eksymättä löydettiin perille vaikka mr.navigaattori kiukuttelikin koko matkan. Ei se navigointia kiukutellut vaan oli virtaa vailla huolimatta siitä että oli piuhassa koko ajan. Ehkä masiina oli tulossa tiensä päähän. Leirintäalueen toimiston ovella oli masentava viesti, suljettu lauantaihin 14.4. saakka. Paikka oli ainoa missä oli suihku ja oltiin ehdottomasti suihkun tarpeessa! Hieman siinä masentuneena käveltiin ympyrää auton ja toimiston välillä kun meidät bongasi eräs mies jota haastatellessa selvisi että he olivat ostaneet vaimonsa kanssa kyseisen paikan ja heidän liiketoimintansa alkaisi virallisesti vasta huomenna joten he eivät virallisesti saa ottaa vielä vieraita. Hän kuitenkin kävi kysymässä vaimoltaan voitaisiinko me jäädä ja lupa irtosi! 5$ nuppi ei ollut ollenkaan paha!

Paikka ei ollut erityisen luksus, mutta kaikki tarvittava löytyi. Suihkut oli siistit ja lämpimät. Virtaa herui tolpasta, mikä tosin oli hieman koomista... Kynttilän valossa (ja vähän katuvalojenkin) syötiin illalliseksi sandwicheja sähkötolpan juurella ja ladattiin kaikkia sähkövempeleitä.

ROADTRIP 2: Cape Liptrap - Seaspray

112.4. Cape Liptrap – Wilson's Promontory – Seaspray

Ekan yön jälkeen aamu koitti puoli kahdeksan nurkilla. Autossa oli vähän vilposta muttei voi sanoa että kylmä. Peiton alla pärjäsi mukavasti, mutta kaikki ulokkeet mitä pilkisti peiton alta ei pärjännyt ihan niin mukavasti. Rauhassa keräiltiin leiri kasaan ja syötiin ekat aamupalamurot. Leirin pakkailun lomassa käytiin kurkkaamassa rantaa mikä olikin hieman poikkeuksellinen tähän astisista rannoissa Australiassa. Tää ranta oli kivikkoinen ja ne kivet oli hieman haperon tuntuisia. Tarinaa rannasta en tiedä. Kun leiri oli kasassa ajeltiin Wilson's Promontory kansallispuistoon.

Wilson's Promontoryssa oli komeat maisemat. Kumpuilevaa maastoa ja metsää, vuorien (tms) välissä metsikköisiä solia ja kaikka tätä halkoi vain yksi tie. Wilsons Promontoryssa ei ole kuin yksi tie sinne ja takaisin. Tulvat oli hieman kohdelleet kaltoin kansallispuistoa niin että monet tavallisimmista poluista ja teistä oli suljettuja. Päädyttiin tekemään tunnin taaperrus infopiste-leirintäalueelta joen toiselle puolen ja takaisin. Siellä taapertaessa nähtiin hyvin miten joki oli suurimmalta osin kuivunut, tiedä sitten johtuiko laskuvedestä vai mistä mutta vettä oli paikoitellen vain pieni puro ja ihmiset olivat nauttimassa rantaelämästä joessa. Lapsiperheitä oli paljon ja lapsilla näytti olevan hauskaa. Taaperruksen jälkeen lähdettiin vuorostamme tutkimaan Yankalilla Riveriä. Kuvat kertoo enemmän kuin tuhat sanaa... Wilsons Promontoryssa oltiin myös reippaita ja kokattiin lounasta. Tarjolla oli ilmainen BBQ grilli, mutta huolimatta lähes tunnin yrityksestä ei saatu sen avulla vettä kiehumaan joten siirryttiin käyttämään omaa kaasukeitintä.

Wilsons Promontorysta ajeltiin halki maanviljelysalueiden Seasprayn nurkille. Matkalla pysähdyttiin Fosterin kaupungissa kaupassa ja tankilla (36,73L/58$). Ei selvinnyt onko australialainen Fosters olut täältä kotoisin, ainakaan ne ei sitä yhtään mainostanut... Seaspraysta Golden Beachille menevän tien varressa on 20 numeroitua luvallista leirintäaluetta. Näiden leirintäalueiden taika on hiekkadyynin toisella puolen oleva Ninety Mile Beach joka nimensä veroisesti on 90 mailin pituinen hiekkaranta. Seaspray on Victorian osavaltion järviseudun, joka jatkuu ainakin sen 90 mailia, alkupäässä. Järvet on Lonely Planetin mukaan aikanaan ihminen muokannut saadakseen mereltä palaaville kalastusaluksille suojaisan sataman. Järvet merestä erottaa eri näköiset ja kokoiset hiekkadyynit. Seasprayhin ja leirintäalueelle numero C18 tultaessa oli jo ehtinyt tulla hämärä joten rannan tutkiminen jätettiin aamuun.

 Squeky Beach Wilson's Promontory

Jälleen oli nälkä ja leirin virityksen jälkeen paistettiin kengurumakkaroita! Näytti ällöiltä raakoina ja mua epäilytti kovasti syödä semmosia, mutta lopulta ne oli ihan hyviä. Voiko tätä laskea kengurun syömiseksi?