ROADTRIP 2: Bermagui - Batemans Bay

KE 18.4. Bermagui - Batemans Bay

Aamulla olin yksinäni hereillä seitsemän nurkilla ja lähes pari tuntia sain surffailla netissä ennen kuin Sarah heräsi koska Sarah nukkui huoneessa jonka läpi kuljettiin suihkuun ja suihkua olin kovasti vailla. Suihkun jälkeen vaatteita päälle raapiessani kuulin ovelta epämääräistä mölyä siihen sen enempää reagoimatta, hetken päästä kuului vähän enemmän mölyä ja oven takaa löytyi italialaiset kundit. Siinä lukkosepän aamua odotellessa hilpaisin puoli kympin nurkilla respaan anomaan jatkoaikaa check outille joka normaalisti olisi klo 10. Respassa kuulin järkyttäviä uutisia. Yöllä 02.10 oli leirintäalueelta varastettu auto!! Alueella oli puomiportti mutta siitä kuulemma pääsi läpi nostamalla puomin ylös ja näin ne varkaatkin oli tehnyt ja hurauttaneet kohtuu tuoreella neliveto-maasturilla karkuun. Auton omistajat oli nukkuneet teltassa parin metrin päässä eivätkä olleet huomanneet ennen kuin auto käynnistyi ja silloin oli jo myöhäistä. Arvoin siinä että taaperranko takaisin mökkiin kertomaan uutiset vai odotanko vielä hetken respassa josko herra lukkoseppä sattuisi ilmaantumaan paikalle. Parin kymmenen minuutin jälkeen luovutin ja kävin kurkkaamassa auton matkalla mökille. Miss Holden oli selkeästi pengottu, Lauran toinen matkalaukku (voi kyllä, näillä tytöillä tavaraa piisaa...) oli leväällään patjalla ja Sarahin pari pienempää kassia samoin. Pääsin juuri ja juuri mökille ja uutiset kerrottua Sarahille (Laura oli suihkussa) kun lukkoseppä kurvasi Miss Holdenin viereen. Vettä tietysti satoi iloisesti ja sateenvarjon kanssa hilpaisin takaisin autolle. Avain oli valmiina, tarvi vain käynnistää auto jotta viimeiset 30% ohjelmoinnista siirtyisi avaimeen. Ei muuten mitään ongelmaa mutta akku oli tyhjä!! Pah... Lukkoseppä soitti paikalliselle RAC:lle eli NRMA:lle ja roadside assistance lupasi olla paikalla parissa kymmenessä minuutissa. Tähän mennessä ainoa osavaltio jossa ei olla ko ryhmittymän palveluita tarvittu on ollut South Australia, toivottavasti Queensland pääsee samaan jengiin sen kanssa.

 

Herra lukkoseppä veloitti palveluistaan 297$, 150$ avaimesta ja 120$ mobiilipalvelusta lopun ollessa GST. Siinä NRMA:a odotellessa Laura tuli kurkkaamaan tavaroitaan ja sai pienimuotoisen paniikin kun huomasi jättäneensä kansion jossa on kaikki pankki yhteystiedot, kopiot luottokorteista, jne jne autoon. Laura keräili tavaroitaan kun herra NRMA tuli. Tällä kertaa tyyppi oli oikein mukava ja rento, hurautti Miss Holdenin käyntiin ja kertoi että seuraavalla kerralla kun käy näin niin vois harkita uutta akkua. Palveluun kuuluu että ne tuo ja asentaa akun veloituksetta, akku itsessään maksaa 180$. Sitä ootellessa siis. Akun tyhjenemiselle ei osannut sanoa mitään varsinaista syytä. NRMA tyypin lähdettyä siirsin Miss Holdenin mökin nurkille raksuttamaan tyhjäkäynnillä jotta akku edes vähän latautuisi ja selviteltiin Lauran tavaroista oliko mitään kadonnut samalla kun pakkailtiin kamoja kasaan. Bermagui oli nyt nähty. Autoa pakatessa huomasin että takkuileva navigaattori oli kadonnut! Eipä ollut suuri menetys koska se tosiaan takkuili koko ajan. Perthistä lähteissä pelasi moitteetta, mutta Melbourneen saapuessa alkoi valittamaan tyhjää akkua vaikka oli laturissa. Kovin paljon ei koko pömpeliä tällä reissulla oltu voitu edes käyttää sen kiukuttelun takia. Että onnea vaan varkaille saaliista! Kamat oli kasassa noin 11.30 ja ajeltiin leirintäalueen läpi respaan check outille. Omistajapariskunta kertoi että siinä pari kymmentä metriä portilta oli käärme ja päästiin vielä ennen lähtöä näkemään miten Tigersnake pyydystettiin tyhjään Sulo roska-astiaan! Oli jännää! Hämmästelin siinä vieressä seisoskelevalle papparaiselle että mitä noi linnut siinä ympärillä pyörii niin pappa osasi kertoa että linnut varoittavat toisiaan ja yrittävät myös häätää käärmettä pois pesintäalueilta. Käärmeen ympärillä meinaan pyöri pari pienempää lintua ja kolmisen varista. Kaiken aamun jännityksen jälkeen tarvittiin ehdottomasti jätskiä sieltä Lauran tietämästä Gelateriasta, hyvää oli mutta myös kallista kun kaksi palloa maksoi 7$.

Hissuksiin ajeltiin turistireittejä Bateman Bayhin. Tunnelma oli lattea eikä sade ainakaan helpottanut sitä yhtään. Soiteltiin pojille että haluaisiko ne vuokrata meidän kanssa kimpassa mökin Batemans Baysta yöksi kun satoi kaatamalla. Mökit osoittautui melko tyyriiksi, mutta ahkeran etsinnän ja väännön ja kiertelyn kautta saatiin tehtyä diili YHA Shady Willows -caravan parkista. Neuvottelujen tuloksena saatiin hintaan 95$ neljän hengen cabin. Vastaanoton pariskunta kertoi olevansa vain paikkaamassa lomailevia ystäviään, joten voi olla ettei tällästä kiemuraa oikeasti saisi tehdä. Suostuivat kuitenkin kun kerrottiin ettei meitä haittaa yhtään vaikka yksi joutuukin nukkumaan lattialla. Meillä on ilmapatja ja petivermeet omasta takaa. Mökki oli vähän rupunen, mutta piti sentään sadetta mikä oli tarkoituskin. Laura ja Sarah lähti kundien kanssa kauppaan ja mä jäin nauttimaan laatuajasta itseni kanssa. Tyttöjen kanssa oltiin syöty aamupala ja jätskit, mulla alkoi olla hirvittävä nälkä. Niin hirvittävä että oli todellakin hyvä olla hetki itsensä kanssa kun silloin ei tarvi keskittyä oleen ärsyyntymättä kaikesta. Muiden palatessa mä olin niin nälkäinen että olin jo todellakin kiukkunen enkä uskaltanut avata suutani ollenkaan ettei tulisi sanottua jotain mitä en tosissaan tarkoittanut. Italialaiset taikoivat ihastuttavaa pasta bolognesea mikä taas taikoi mun nälän ja kiukun pois ja iltaa vietettiin mukavasti turistessa.

ROADTRIP 2: Bermagui

Ti 17.4. Jumissa Bermaguissa

rikki katki poikki

Aamulla heräiltiin jälleen melko aikaisin, seitsemän nurkilla. Istuskeltiin leirissämme ja mietittiin toimintasuunnitelmaa kun Todd kurvasi kohdalle ja toi avaimen mökkiin. Kiiteltiin vuolaasti mihin Todd naurahti että ehkä te tarvitte vaihteeksi vähän hyvää onnea ja lähti. Onnesta suikeroina odoteltiin kahdeksaan saakka että nähtiin liikettä vastaanotossa ja käytiin selvittämässä että voidaanko saadaanko oikeasti mennä yöksi sinne Toddin mökkiin kun nyt kerran näytti siltä ettei me ainakaan lähdössä oltu. Edellinenkin yö oli vielä maksamatta kun täti respassa edellispäivänä sanoi että hoitakaa se mieluummin aamulla. Tätikin oli meille hirvittävän ystävällinen ja totesi mökkiasiaan vain että no jopas se oli ystävällistä! Mitä tulee edellisyön maksuihin täti otti meiltä 28$+8$ sijasta vain 21$ Toddin mökin extra-henkilöinä. Auto-ongelmaan respasta ei ollut apua kuin vinkki käydä kylällä kysymässä jos Mitre 10-rautakaupassa pystyisivät auttamaan.Autolla päätettiin että koitetaan saada se lukkoon jäänyt osa avaimesta pois ja marssitaan molempien osien kanssa rautakauppaan ja toivotaan parasta. Lauran kynsienhoito-setin työkaluilla hetken työstämisen jälkeen sainkin ihan omin pikku kätösin katkenneen osan ulos lukosta!

Toiveikkaina marssittiin Lauran kanssa Mitre 10:n Sarahin jäädessä vahtimaan tavaroita, autoahan ei saanut lukittua... Toiveikkuus rapisi kyllä nopeasti kun päästiin perille, setä kertoi heti että valitettavasti ei onnistu kun nää Holdenin avaimet pitää koodata siihen autoon ja vaikka he avaimen tekisikin niin se ei toimisi. Lähin Holdenin liike löytyisi Begasta noin 50 kilsan päästä. Kylän ainoalla bussipysäkillä saatiin iloksemme todeta että juu-ei, bussit kulkee vain koulupäivinä ja nyt eletään koulujen loma-aikaa. Toiveikkuudesta ei ollut enää jäljellä mitään. Sopivasti vielä kesken viiden minuutin kävelymatkan takaisin leirintäalueelle repesi taivas ja saatiin vettä niskaan, se todellakin siitä toiveikkuudesta. Pikavauhtia kerättiin välttämättömät kamat autosta ja kannettiin ne mökkiin. Holden Bega antoi soittaessa vaihtoehdoksi vain hinata auto sinne, mutta ystävällisesti kertoi myös mahdollisuudesta mobile locksmithiin eli liikkuvaan lukkoseppään ja antoi jopa numeronkin. Lukkoseppä lupasi että huomenna onnistuisi aamusti. Hinta-arvio oli 270$+GST eli paikallinen alv. Hurraa! Saataisiin avain! Ja voi p**** mikä hinta...Eipä siinä mitään vaihtoehtoja oikein ollut.

Denny, Laura, Sarah & Davide

Laura ja Sarah olivat tavanneet Melbournessa italialaisen Dennyn joka lähti pari päivää meidän jälkeen samalle reissulle. Denny oli muutaman kerran soitellut matkan varrella ja sattui soittamaan myös nyt ja oli Edenissä. Samalla kun käytiin ottamassa Denny ja sen matkatoveri-Davide, myöskin Italiasta, vastaan haettiin loput "arvokkaat" tavarat autosta. Oli lounasaika ja kaikki kovin nälkäisiä niin päätettiin kokata yhdessä. Pojat yrittivät moneen kertaan että eikö he voisi myös yöpyä mökissä, mutta oltiin sovittu jo että ei koska leirintäalueen väki oli niin ystävällistä meille niin ei haluta niitä käyttää hyväksi ja pojathan ei mökistä olisi halunneet maksaa kun ei mekään maksettu. Laura ja Sarah ei myös noin muutoinkaan halunneet niitä mökkiin yöksi, mä taas olisin voinut hyvin jakaa meidän hyvän tuurin kanssa reissaajien iloksi sillä ehdolla että se sopisi respan väelle. Suurempaa dramatiikkaa asiaan ei liittynyt. Lounaaksi syötiin mitäs muuta kun pastaa ja tomaattikastiketta kun italiaisseurueessa oltiin. Vettä satoi koko päivän kaatamalla, edes sen vertaa ei tauko kestänyt että oltaisiin noin 50 metrin päästä päästy kuivina hakemaan teltta terassille kuivumaan. Pojat oli meidän seurana koko päivän ja illalla vielä grillattiin. Puoli kahdelta yöllä potkastiin kundit pihalle ja mentiin nukkumaan.

ROADTRIP 2: Eden - Bermagui

MA 16.4.

Sieltä levähdysalueelta pari kymmentä kilsaa Edenistä etelään herättiin hyvissä ajoin aamusta ei niin hyvin nukutun yön jälkeen. Turistiin pari tuntia ja keräiltiin rauhassa leiriä kasaan niin että oltiin hieman ennen ysiä liikenteessä. Seuraava pysäkki oli Eden.

Eden on todella kukkulainen kylänen. Rinnettä alas ja ylös mentiin keskustassa vaikka miten päin. Koska kylästä ei ollut Lonely Planetin paria riviä enempää tietoa mentiin ensimmäisenä infoon kyselemään. Infon tädit jostain syystä hieman huvittuneina tuumasivat meille että jopas ootte aikasin liikenteessä, mutta miten 9.15 voi olla niin aikasta? Tädit oli mukavia ja saatiin kylän lookoutit ja muut nähtävyydet selville. Sinänsä tarjolla ei ollut kuin satama, pari lookoutia kävelypolun varrella, rantaa ja Killer Whale Museum. Museoon oltiin päätetty mennä joka tapauksessa mutta näin aamusti sitä kaipasi vähän jotain muuta. Päädyttiin satamakahvilaan aamupalalle, tytöt veteli munia ja pekonia kun mä naatiskelin pannukakkuja sataman touhuja seuraillen.

 Katri!! Sherlock on ihan sua varten kuvattu!

Aamupalan ja satamalaiturilla tallustelun jälkeen aurinko oli noussut jo korkealle lämmittämään kun tultiin Rotary Walk-nimiselle polulle jonka varrelta näitä lookouteja löytyisi. Maisemat oli jälleen kerran kauniita vaikka sitä "samaa" merta ja rantaa olikin tarjolla. Rotary Walk oli mielenkiintoinen ja vietettiinkin mukavaa aikaa kaikessa rauhassa sitä pitkin tallustellessa ja pysähtyen aina tilaisuuden tullen ihailemaan milloin mitäkin. Varsinkin polun päässä olevat kalliot oli vaikuttavat ja jopa minä (!!!) uskaltauduin kivelle istuskelemaan! En mä niin korkeita paikkoja pelkää, mutta sitä putoamista eikä siihen vaadita kun talousjakkara...

Killer Whale Museum oli perustettu Old Tom -nimisen miekkavalaan ja sen parven (vai lauman?) innoittamana. Eden on yksi Australian vanhoista valaskaupungeista ja Edenin valaan metsästyksen aikoinaan teki poikkeukselliseksi parvi miekkavalaita jotka auttoivat ihmisiä metsästyksessä. Edenissä valaanmetsästys tapahtui rannalta valaita bongaten ja sitten miljoonaa niiden luo soutamisesta. Miekkavalaista yksi alkoi jossain kohtaa tulla rannan tuntumaan pyörimään ja valaanmetsästäjien sitä seuratessa he löysivät lopun parven piirittämän valaan. Ihmiset harppuunoivat valaan ja miekkavalaat viimeistelivät sen kuoleman syömällä siltä niiden mielestä parhaat palat (huulet ja jotain) ja estämällä sitä sukeltamasta. Jokusen kymmenen vuotta Edenissä oli muutamia valaanmetsästys porukoita jotka teki yhteistyötä tämän Old Tomin miekkavalasparven (vaiko tosiaan lauman???) kanssa, miekkavalaat saivat valaista niiden mielestä parhaat palat ja ihmiset lopun. Ihmisten ja eläinten yhteistyö on aina kiehtovaa, mutta vähän tää tuntu kolkolta. Yhteistyö loppui aikanaan ymmärtääkseni Old Tomin kuolemaan. Old Tom oli löytynyt jonain päivänä Edenin rannalta ja sen luuranko on nähtävillä museossa.

 Elettiin jo iltapäivää kun lähdettiin Edenistä eteenpäin kohti Bermagui nimistä pikkukylää rannikolla. Bermagui valikoitui pysäkiksi ihan siitä syystä että Laura oli Melbournessa tavannut jonkun italialaisen jonka tuttavalla on Bermaguissa jäätelöbaari (gelati, italiailaisille se ei oo vaan jäätelöö...). Bermaguissa oli vain yksi caravan park, mutta sattumalta sopuhintainen ja hyvillä mielin huristeltiin sinne yöksi. Perillä setä vastaanotossa pyysi parkkeeraamaan portin lähelle mihin kohtaan vaan, taaempana oli juuri hetki sitten nähty käärme joten sinne ei välttämättä kannattanut mennä. Käärmeen mainitseminenkin sai meillä niskavillat pystyyn. Täräytettiin Miss Holden heti portin viereen ja tömisteltiin niin maan perusteellisesti koko ympäristö. Kaikki kävi suihkussa ja saatiin pyykit koneeseen, jonka jälkeen kammettiin kaikki kokkausrojut grillipaikalle jonka nurkalta löytyi myös keittiökatos. Keittiön puolelta sitten rohmuttiinkin pistorasia käyttöön ja viritettiin kaikki sähkövempeleet lataukseen. Oli jo säkkipimeää kun lähdin autolta hakemaan kolikoita uudelle pyykinpesukierrokselle kun tummien koneellinen haisi hirvittävälle, tiedä sitten mitä niille oli tapahtunut... Ovet auki avaimella, kolikot ja ovet lukkoon avaimella. Nätisti koitin pyöräyttää avainta lukossa kerta toisensa jälkeen muttei mitään tapahtunut, käänsin avaimen toisinpäin ja yritin. Noup, lukko ei pyörinyt riittävän pitkälle. Tiedoksi mua tunteville, että EI - hermo ei palanut, vaan jaksoin ihan kiltisti ja NÄTISTI yrittää. Siihen saakka että mulle jäi käteen vain tynkä pala avaimesta ja loput, itse metalliosa, jäi lukkoon. Voooooooi v****! Miss Holdenin AINOA avain katkesi siihen AINOAAN oven lukkoon!!

Tytöille kertoessani osasin sentään jo löytää positiivisia puolia, ainakin ovet on auki ja päästään yöksi autoon eikä kaikki tavarat ole siellä lukkojen takana ja onneksi avain katkesi oven lukkoon eikä virtalukkoon. Ei se silti paljon lohduttanut. Ketutuksen kruunasi vielä pyykinkuivuri joka vei rahat muttei käynnistynyt... Siihen sentään sai nopean avun henkilökunnalta, mutta avainta hekään ei Miss Holdeniin osannut taikoa. Kun grillipaikalla oli jäljellä enää vain me kolme Laura kävi hakemassa autolta Baileys-pullon lohduttamaan. Hetken päästä lähimökistä tuli muutaman olusen nauttinut kundi jutustelemaan meidän kanssa. Hän oli nimeltään Todd ja syntyperäinen newsouthwalesilainen, tosin hieman pohjoisemmista osista kuin Bermagui, ja täällä isänsä kanssa kalastuslomalla. Jutusteltiin useampi tunti niitä näitä, hän oli 27-vuotias maanrakennusalan yrittäjä ja juuri eroamassa vaimostaan jonka kanssa olivat olleet yhdessä aina. Matkusteluun Todd ei ollut kauheasti panostanut tähän astisessa elämässään, Jenkkilässä viime vuonna ja pari kertaa Thaimaassa ja Balilla, kotimaan matkailu rajoittui Sydneyyn, Melbourneen ja New South Walesiin. Kalaa ei kuulemma tullut Bermaguista riittävästi niin he olivat isänsä kanssa päättäneet lähteä aamulla pois ja Todd tarjosi meille toiseksikin yöksi maksettua mökkiään ettei jäisi turhaan tyhjilleen. Tottakai mielellämme tarjoukseen tartuttiin, mutta koska Todd oli tosiaan jokusen olusen nauttinut oltiin hieman skeptisiä mahtaako se aamulla enää olla samaa mieltä josko edes muistaa.

Masentunein mielin mentiin nukkumaan. Reissussa oltiin oltu vajaa viikko ja kolmatta kertaa ongelmissa Miss Holdenin kanssa. Ehkä mun ei tosiaan pitäisi omistaa autoja?

ROADTRIP 2: Sale - Lakes Entrance

Lauantai 14.4. Sale - Bairnsdale - Lakes Entrance

Yö oli jäätävä! Hytisin aivan kohmeessa puolen yötä ja kirosin kuumaa ja kuivaa Australiaa. Kosteus yhdistettynä kylmään ilmaan on paljon kamalampaa kuin vain kylmä ja sitä Australia meille nyt tarjoilee. Auto ja teltta on joka aamu huurussa sisäpuolelta ja se on KYLMÄÄ. Ei kettu vieköön toista tälläistä yötä! Vaikka päällä oli kahdet pitkät housut, villasukat, pitkähihainen paita, KAKSI collegepaitaa ja molemmat huput päässä ei autossa tahtonut tarjeta. Yö oli aivan liian kylmä nukkua autossa. Sarahilla teltassa oli yö mennyt paremmin vaikka olikin jäässä aamulla. Telttailija saa aina lämmikkeekseen ison "tiikeripeiton" mihin on hyvä kääriytyä yltä ja alta niin siellä on vähän lämpimämpää öisin. Sarah ja Laura oli puhunut jo jonain aiempana aamuna herättyään autosta että tarvitaan toinen tiikeripeitto että autossakin tarkenee. Niinpä siinä aamusella kuluttaessamme aikaa, että kaikki yön aikana kostuneet peitot ja teltta kuivuvat aamuauringossa, etsittiin lähin Kmart/Big W. Bairnsdale oli reitillä seuraava isompi kylä ja onneksi sieltä löytyi jopa Kmart.

Noin klo 11 saatiin leiri kasaan tavaroiden kuivuttua ja lähdettiin tankin kautta kohti Bairnsdalea. Toistaiseksi halvinta Unleaded 91:tä tarjoiltiin Salessa hintaan 1,479$/litra. Täällähän on tarjolla bensiinissä yleensä vaihtoehdot tavis-Unleaded 91, Premium Unleaded 95 ja Unleaded E10. E10 on yleensä muutaman sentin halvempaa kun 91 ja 95 sitten taas vähän kalliimpaa kun toi tavis-bensa. En tiiä vaikka Miss Holden vois käyttää E10, mutta en oo uskaltanut ottaa riskiä. Kerran oon tankannu vahingossa tankin täyteen Premiumia enkä huomannut mitään eroa. Bairnsdalen Kmartissa lähti vähän mopo käsistä ja queen size -peiton lisäksi matkaan tarttui kolmas retkituoli, toinen pressu ja setti kaasupulloja keittimeen, tarpeellista kamaa siis kaikki. Mutta sitten omia rahoja menikin vajaan kolmen kympin edestä, mutta tarpeellista mä ostin! En yhtäkään laukkua enkä kenkiä! Rintsikat ja collegehousut vaan. Ja kasvojen puhdistusliinoja kahdella dollarilla. Ja tosi kivan mustan huivin kahdella dollarilla. Kmartista mentiin Colesille ruokakauppaan ja jouduttiin ostaan ekat jäät kylmälaukkuun. Alimmaiset pullot oli vielä jäässä muttei ne yksinään riittäneet pitään kaikkea kylmänä. Hitsi kun oliskin mahdollista ostaa kylmäkalleja tai edes jäädyttää noi meidän pullot uusiksi! Colesilta ostettiin myös lounaalle kokonainen grillattu kana joka nautittiin voikkareiden täytteenä jokivarren puistossa piknikillä. Naatiskeltiin elämästä ennen kun jatkettiin matkaa.

Noin puoli neljän aikaan saavuttiin Lakes Entranceen ja ajettiin kierros keskustassa ennen kuin osuttiin Tourist Informationille. Miss Holden parkkiin ja nokat kohti infoa. Yksi pienen pieni mutta vain tuli... Lukitsin ovet ja vain kuskin ovi meni lukkoon eikä enää auennut. Väkerrettiin sitä auki vaikka kuinka ja miten, se oli vielä deadlockissa eli niin ettei sitä saanut auki sisäpuoleltakaan. Onni onnettomuudessa toki että muut ovet oli auki. Vaihtoehdot oli taas vähän vähissä koska ilta ja pimeä oli kohta edessä eikä meillä ollut vielä tietoa yösijasta. Luuri jälleen käteen ja linja auki RACV:lle. Eihän edellisestä kerrasta ollut kuin 1,5 vuorokautta. Kohtuu nopsaan RACV:n keltainen lava-auto jälleen kurvasi tapaamaan Miss Holdenia ja tällä kertaa vielä nuoren miehen kuljettamana. Tää nuori oli vain hieman nyrpeä. Eikä se siitä ilosemmaksi muuttunut kun Miss Holden antautui sille noin kahden minuutin väkerryksen jälkeen! Ja meitä HÄVETTI! Isosti. Olo oli niin kun todella todella blondi, ei se paljon auta että sanoo että kyllä me oikeesti yritettiin itte kun auton perkele avaa lukon tyypille max kahden minuutin yrityksen jälkeen! Niin väärin niin väärin... Kello kun oli jo kuitenkin lähempänä viittä niin päädyttiin kirjasta löytyvään levähdysalueeseen vain muutaman kilometrin päähän Lakes Entrancesta yöksi. Aamulla sitten pääsisi tutkimaan Lakes Entrancea sen mitä siellä oli tutkittavaa.

Vähän jänskätti kun yösijaksi valittu levähdysalue ei ollut kovin suojaisa, vaikka sinne ei isolta tieltä suoraan nähnytkään, ja oltiin ainoita paikalla. Siinä kun saatiin leiri kasaan saapui pimeässä toinen auto samalle mestalle ja kun ryystettiin viiniä tuli toinen. Istuttiin tosissaan säkkipimeässä retkijakkaroissamme otsalamput päässä ja juotiin valkkaria muovikupeista, ei ehkä kovin fiiniä mutta siinä kohtaa teki hyvää. Nukkumaan mennessä oli ihana kun pystyi vetäisemään vielä kaikkien vaatekerrosten ja peiton päälle uuden PUNAISEN peiton lämmittämään.

ROADTRIP 2: Seaspray - Sale

13.4. Seaspray – Loch Sport – Ninety Mile Beach – Sale

Laiska aamu vaikka herättiinkin taas ajoissa seiskan nurkilla. Käytiin kurkkimassa rantaa ja pitkähän se oli. Alkoi jostain silmän kantamattomista ja jatkui silmän kantamattomiin tasaisena hiekkarantana. Aamu oli pilvinen joten ei erityisen suuria tunteita herättänyt. Pakkailtiin auto ja naatittiin taas ne aamumurot. Suunnitelma oli ajella Lakes Entranceen saakka rannikkoa pitkin. Miss Holden vain oli eri mieltä asiasta. Pykättiin itsemme valmiiksi autoon, Sarah ratin taa ja ainoa mitä Miss Holden meille sanoi oli naks naks. Ei muuta kun luuri käteen ja puhelua RACV:lle, onni on jäsenyys! Suosittelen ehdottomasti jokaiselle joka oman auton kanssa aikoo Aussilaa kiertää. Setä RACV:lla kyseli kaikki tiedot, tarkasti että oon oikeasti jäsen WA:n puolella ja kertoi että apu on noin tunnin päässä. Kulutettiin aikaa käymällä uusiksi rannalla ja höpisemällä, reilussa tunnissa ei näkynyt ketään paikalla. Toisella puhelulla saatiin viestiksi että vielä 20 minuuttia. Ei niin kun napannut pisaraakaan odottaa vielä lisää, mutta minkäs teit... Aika tarkkaan kahden tunnin päästä ekasta puhelusta keltainen RACV lava-auto kaarsi paikalle kahden hieman jo kypsempään ikään ehtinen herrasmiehen kanssa. Selvisi että Miss Holdenistä oli virta vähissä. Valot kojetaulussa ei asiasta kertoneet mutta lisävirta ratkaisi ongelman. Toinen sedistä myös kertoi että laturi ei pelaa kunnolla kun hihnapyörässä on vikaa. Setä lupasi edullisesti vaihtaa meille hihnapyörän ja suunnattiin Loch Sportiin. Setä sanoi kyllä että hän ei siellä ole vielä tuntiin, muttei uskallettu ottaa riskiä että Miss Holden ei käynnisty jos ajetaan vain lähimpään kylään katselemaan joten ajeltiin suoraan Loch Sportin pikkukylään. Kauniita maisemiahan siellä oli, toisella puolen meri ja toisella järviä.
 

Miss Holden sai uuden hihnapyörän parin tunnin päästä ja köyhdyinkin vain 40$. Setä pyysi 25$ mutta kun mulla ei ollut tasarahaa niin annoin 40$. Setä kaiveli kuvettansa vaihtorahaa etsiessä kun tuumasin sille että eiköhän me olla sujut tolla neljällä kympillä. Setä sanoi vielä että eeeei kun 25$ hän sanoi hinnaksi, mutta perusteltuani että ollaan tosi kiitollisia avusta ja homma on bueno näin suli hieman tuima setä hymyyn tuumatessaan että hän voi ostaa vaikka packin olutta loppurahalla. Miehet... Ei ne paljon tarvi ollakseen onnellisia.

Päivä oli jo pitkällä kellon huidellessa lähempänä puolta kahta. Ajalteltiin että ollaan ansaittu päivä rannalla ja kurvailtiin Loch Sportin Ninety Mile Beachille. Siellä sulassa sovussa keskenään oli lapsiperheitä, kalastajia, uimareita ja me. Arskakin oli tullut pilvien takaa. Elämäni kolmatta kertaa kävin uimassa meressä, tää oli eka kerta tällä puolen Australiaa ja merikin taitaa olla toinen nimeltään. Eikä sitä voi uimiseksi sanoa, lähinnä aalloissa leikkimistä.

Rannalta ajeltiin yöksi seuraavaan isompaan kaupunkiin nimeltä Sale. Camps 6 -kirjan mukaan sieltä löytyisi greyhound-radan vierestä budjettiin sopiva suihkuilla varustettu leirintäalue. Eksymättä löydettiin perille vaikka mr.navigaattori kiukuttelikin koko matkan. Ei se navigointia kiukutellut vaan oli virtaa vailla huolimatta siitä että oli piuhassa koko ajan. Ehkä masiina oli tulossa tiensä päähän. Leirintäalueen toimiston ovella oli masentava viesti, suljettu lauantaihin 14.4. saakka. Paikka oli ainoa missä oli suihku ja oltiin ehdottomasti suihkun tarpeessa! Hieman siinä masentuneena käveltiin ympyrää auton ja toimiston välillä kun meidät bongasi eräs mies jota haastatellessa selvisi että he olivat ostaneet vaimonsa kanssa kyseisen paikan ja heidän liiketoimintansa alkaisi virallisesti vasta huomenna joten he eivät virallisesti saa ottaa vielä vieraita. Hän kuitenkin kävi kysymässä vaimoltaan voitaisiinko me jäädä ja lupa irtosi! 5$ nuppi ei ollut ollenkaan paha!

Paikka ei ollut erityisen luksus, mutta kaikki tarvittava löytyi. Suihkut oli siistit ja lämpimät. Virtaa herui tolpasta, mikä tosin oli hieman koomista... Kynttilän valossa (ja vähän katuvalojenkin) syötiin illalliseksi sandwicheja sähkötolpan juurella ja ladattiin kaikkia sähkövempeleitä.

Roadtrip, Princetown - Lorne (Great Ocean Road)

KE 21.12.

Tokavika aamu. Heräiltiin jälleen siinä kahdeksan aikaan ilman kellon soittoa. Aamupala jäi väliin koska ei ollut oikein mitä syödä ellei sitten olisi halunnut keitellä nuudeleita... Marion ja Laura lähtivät suihkuun ja mä jäin pakkailemaan kamoja sillä välin. Huomasin miten hissukseen aluetta ajeli eteenpäin punainen lava-auto, arvasin että kyseessä taitaa olla alueen hoitaja joka olisi rahoja keräämässä. Auto pysähtyi meidän leirin kohdalle ja tervehdin kaveria ja kysyin että onko se Mike (jostain syystä satuin muistamaan että toimiston ovella olevassa kyltissä oli allekirjoitus Mike). Ja oli se. Oli kuulemma tullut niin myöhään eilen takaisin että porukat oli jo nukkumassa joten keräili nyt rahoja. Kerroin että kysyttiin koodi muilta se oli ihan ok. Kolmesta meni 20$. Kun Laura ja Marion tuli suihkusta pakattiin loput kamat ja lähdettiin liikkeelle. Ensimmäinen pysäkki olisi jossain mistä saisi ruokaa, aamupala tosiaan oli syömättä.

Ajeltiin Great Ocean Roadia eteenpäin niin että vastaan tuli vasemmalla puolen tietä hassun näköinen rakennus jonka seinällä luki kissan kokoisilla kirjaimilla PANCAKES. Sinne! Pannukakut kuulosti aivan loistavalta aamupalalta! Nooh... Aamupala koostui kyllä ensin ihan perinteisestä munia, pekonia ja paahtoleipää annoksesta ja vasta jälkkärinä niitä pannukakkuja. Ja oli hyviä! Slurps, vieläkin tulee vesi kielelle... Itse pytingin nimeä en muista mutta pienellä googlettelulla paikansin että oltiin tuolloin Lavers Hill nimisessä kylässä. Kyseisestä kylästä ei kyllä nähty sitten niin mitään muuta kuin motelli/caravan park ja huoltoasema. Meidän pöydästä oli ihastuttava näköala puutarhaan jossa oli värikkäitä papukaijoja, ihan villejä sellaisia. Pytingissä oli useampiakin vesiputous-aiheisia tauluja ja kuvia joten kysyin tarjoilijalta että onko lähellä vesiputousta. Saatiin ohjeet ja päätettiin seuraavaksi suunnata katsomaan vesiputousta noin 12km pohjoiseen. Tiedossa oli että Lornen lähellä olisi reilusti vesiputouksia, mutta tää olisi nyt kuitenkin ensimmäinen.

 Vesiputoushan oli sitten sademetsässä, sitä en tiedä oliko tää oikeaoppista sademetsää, mutta ainakin sillä nimellä se kulkee.

 Glenairessa pysähdyttiin taas näköalapaikalle ottamaan parit kuvat rannasta. Rannalla oli pari yksinäistä kalastajaa, mietin vaan että mitä ne voi kalastaa noin rannalta ja tossa aallokossa...

 maisemat parkkipaikalta alas laaksoon ja kukkuloille

Nää kannattaa katsoa isommassa koossa, rannalla näkyy pari pientä pistettä; kalastajat ja yhdessä kuvassa on koira istumassa rannalla.

 Lounasta syötiin Apollo Bayssa. Ostettiin kaupasta vähän kaikenlaista kukin omillaan ja syötiin läheisessä puistossa. Tällä kertaa ihan picnic-pöydän äärellä. Käytiin myös Apollo Bayn turisti infossa ja löydettiin esite koala walkista eli tiestä jonka varrella on paaaaaaljon koaloita. Tie on ihan Great Ocean Roadin varrella Kenneth Bayssa joten se otettiin seuraavaksi tavoitteeksi. Ajettiin tosin kertaalleen ohi ja jouduttiin palaamaan viitisen kilometriä, mutta oli se sen arvoista. Puissa oli todellakin paljon koaloita ja jopa pari hereillä! Mielenkiintoisia ötököitä. Siellä ne keikkuivat heikonkin näköisissä oksissa vetäen unta palloon. Jälleen kerran, kuvat kertoo sen mihin sanat ei pysty.

Koalojen jälkeen pysähdyttiin matkalla Lorneen yhden vesiputouksen luo, mutta jälleen laiskoina jätettiin väliin koska infotaulu osasi kertoa että kävelyä rinnettä ylös olisi tunnin verran. Mutta autolle palatessa Laura huomasi että autosta vuotaa jotain! Vihreää nestettä eli jäähdytinnestettä, mulla pyörähti miljoonaa päässä heti että miten hitossa se on voinut keittää kun ei oo lämmöt noussut! Nostettiin pelti ylös ja konttailin auton alla tarkistelemassa vahinkoja, ainoa mistä löysin vuodon oli jäähdyttimen korkki. Paisuntasäiliö oli täynnä. Vesiä oli kyllä seurailtu aamuisin ennen liikkeelle lähtöä eikä mitään vajetta ollut huomattu. Tuumasin että mitään ei voida sille nyt tehdä ja kun ei lämmöt oo ollu normaalia korkeemmalla jatketaan matkaa. Seuraillaan vaan tilannetta. Lornessa jätettiin auto parkkiin ja käveltiin pääkatua. Alkoi jo olla ilta ja vähän nälkä (taas) niin autolle palatessa bongattiin jälleen pizzeria. Tai oikeastaan se oli jonkin sortin kanaravinteli jossa oli sitten myös kanaa. Mä otin pizzan mukaan ja Laura neljäsosa kanan ranskiksilla ja lähdettiin ajelemaan Benwerrin nimistä aluetta josta löytyisi viimeiseksi yöksi ilmainen leirintäalue. Koko päivä oltiin ajeltu mutkittelevia rinteitä pitkin, pääosin siten että toisella puolen oli kalliot ja toisella puolen pudotus mereen. Nyt ajettiin vain rinnettä ylös ylös ja ylös, lämmöt alkoivat nousta ja samaten sellainen pienen pieni kouristus mun vatsan pohjalla. Sanoin Lauralle että jos mittari nousee toiseksi ylimmälle viivalle meidän on pysähdyttävä ja siinä kohtaa kun se nousi toiseksi ylimmälle viivalle oltiin onneksi levikkeen kohdalla. Pelti auki ja ainoa mikä edelleen näytti vuotavan oli korkki. Sitten vain odottelemaan auton jäähtymistä. Tosin otin siinä pienen puhelun Suomeen (terveisiä vaan Hanskille) että mitä mä teen... Odotellessa katteltiin Lauran läppäriltä kuvia ja kuunneltiin musiikkia lähemmäs kolme varttia, meidät keskeytti mies polkupyörän kanssa joka kysyi että tarvitteko apua. Selitin että lämmöt nousi liian korkealle ja ollaan odoteltu että voidaan avata jäähdyttimen korkki, mutta en mä niin kauheesti tiä mitä mä teen. Hän sitten teki juuri niin kuinka Hanski mua neuvoi, totesi että tuuletin ei luultavasti toimi tai sitten siellä on jotain vikaa kun vesi paisuntasäiliöstä kulkeudu jäähdyttimeen, mutta kun seurailisi lämpöjä ja huolehtisi että siellä on vettä niin ei huolta. Joten matka jatkui taas. Oltiinkin melkein leirintäalueella joka olikin kovin kansoitettu ja kaikki melko nuorta väkeä ja pareja.

 vasemmalla muita matkaajia, oikealla hotelli helpotus jossa ei ollut paperia eikä säiliössä vettä.

viimeinen leiri

Great Ocean Roadin maisemia