ROADTRIP 2: Lakes Entrance - New South Wales

15.4. Lakes Entrance - Mallacoota - New South Wales

 Puskasta keskeltä ei mitään herättiin hyvissä ajoin. Yön aikana paikalle oli ilmestynyt myös kolmas autokunta yöpymään. Oltiin ensimmäisiä hereillä ja myös ainoita hereillä siinä kohtaa kun saatiin leiri kasaan ja startattiin eteenpäin. Tai taaksepäin, miten sen sitten haluaakin ottaa. Lähdettiin siis takaisin Lakes Entranceen muutaman kilometrin päähän kun eilen jäi nähtävyydet näkemättä. Infosta matkaan kuitenkin tarttui kartta ja ensimmäisenä pysäkkinä oli footbridge eli jalankulkusilta ostoskeskittymästä rannalle. Nättiähän siellä oli, niin sillan maisemat kuin rantakin. Rannalla oli aamuisesta ajankohdasta huolimatta melkoisesti väkeä mutta hyvin joukkoon sopi. Jälleen kerran sulassa sovussa lapsiperheet, auringonpalvojat, kalastajat ja uimarit. Tosin sillä kohtaa missä me merta ja aaltoja ihailtiin ei muita kuin kalastajia ollut. Meri on kiehtova elementti. Sitä jaksaa seurata pidempiäkin aikoja vaikkei sinänsä "mitään" erityistä olisikaan nähtävänä. Lakes Entrancen rannalla pääsi seuraamaan aaltoja aivan rannassa. Surffareita ei näkynyt, aallot oli varmaan liian lähellä rantaa ja liian pieniä. Rannalta lähteissä käytiin vielä turistikartan houkuttelemina katsomassa kohtaa missä oli delfiinin kuva, mutta siellä mitään ollut... Kalastussatama ja sekin melko rupunen.

Lakes Entrancen ja Mallacootan välillä pyörähdettiin Snowy River National Parkin houkuttelemana Orbost -nimisen kylän turisti infossa. Suurin nähtävyys kylässä kaikella todennäköisyydellä oli se kyseinen info rakennus. Vanha maanviljelijäperheen mökki eli pelkkä tupa, joka oli purettu jostain Orbostin alueelta ja koottu uudelleen tälle paikalle. Jotain nykyaikaistuksia mökkiin oli tehty mutta säilytetty vanha henki. Mökiltä lähti polku läheiseen puistoon jonka laidalta löytyis näyttely vanhoista maanviljelysvälineistä ja vesimylly. Onkohan vesimylly edes oikea sana... Se renkula mitä vesi pyörittää ja sitten se pyörittää myllynkiveä? Orbostista päädyttiin tekemään kiertoreitti takaisin Princess Highwaylle Marlo-nimisen rantakylän kautta. Marlossa käytiin kävelemässä tunnin lenkki kauniissa rantamaisemissa ja huristeltiin lounaalle Cape Conranin puolelle Marlosta eteenpäin ennen kuin palattiin highwaylle.

Australiassa metsäpalot ovat melko yleisiä ja usein myös tuhoisia. Metsäpalot, bushfire, syttyvät useimmiten huolimattomasta tulen käsittelystä tai salamaniskusta kuivassa maastossa. Siitä huolimatta Australiassa harrastetaan myös hämmästyttävän paljon suunniteltuja metsäpaloja, oiskohan suomeksi kaskeamista? Eli tahallisesti poltetaan tiettyjä metsäalueita esim. kansallispuistoissa. Sillä saadaan hallittua hieman rehottavaa aluskasvillisuutta ja luonnollista lannoitetta. Aussien mukaan liian usein nämä suunnitellut palot sytytetään väärinä päivinä, valvotaan huolimattomasti ja pääsevät lipsahtamaan pois hallinnasta... Näinhän kävi mm. Perthistä lähteissämme Margaret Riverin alueella ja kärähti vähän ylimääräistä metsää, viljelysmaata ja muutama koti. Ymmärrän kyllä että näin se luonto on itsekseenkin toiminut ennen kun ihminen "vangitsi" kaiken, mutta oli jännittävää näillä taustoilla ajella kohti Mallacootaa kun tien laidan kyltti kertoi että aja varovasti - suunniteltu metsäpalo - savua tiellä. Ja vielä jännittävämpää kun tien laidassa oikeasti roihusi ja tiellä oli savua!

Itse Mallacootassa nähtiin reissun ekat pelikaanit! Kunnioitusta herättävän näköisiä tipuja. Taaperrettiin myös jälleen kerran hieman näköaloja katselemassa ja kuvailemassa lookouteilta. Erikoisinta Mallacootassa ehkä on että se sijaitsee 24km Princess Highwaylta itään rannikolla keskellä Croajingolong National Parkia. Itse kylään ei sen enempää tutustuttu, fiilikset oli jotenkin hieman malttamattomat ja jatkettiin maisemien katselun jälkeen matkaa kohti New South Walesin rajaa. Päivän tavoitteeksi oli asetettu päästä yöksi rajan toiselle puolen ja se saavutettiin. Yövyttiin jälleen levähdysalueella Princess Highwayn laitamilla, tällä kertaa alueelle saapuessa siellä oli jo jokunen auto ja muutama tuli vielä meidän jälkeenkin. Pimeä tuli hyvin nopeasti kun oltiin saatu leiri kasaan ja iltapala syötiin otsalamppujen loisteessa. Mun oli vuoro nukkua teltassa ja ehkä ekaa kertaa vähän enemmän kun jännitti... Siä kuitenkin on jotenkin turvattomampi kun autossa.

Marlo

 

 ---

Mallacoota

kovin montaa kilsaa ei tältä kyltiltä ajeltu yöpaikkaan eikä ihan heti uskoisi että noin tunti tän kuvan jälkeen oli säkkipimeää.

ROADTRIP 2: Cape Liptrap - Seaspray

112.4. Cape Liptrap – Wilson's Promontory – Seaspray

Ekan yön jälkeen aamu koitti puoli kahdeksan nurkilla. Autossa oli vähän vilposta muttei voi sanoa että kylmä. Peiton alla pärjäsi mukavasti, mutta kaikki ulokkeet mitä pilkisti peiton alta ei pärjännyt ihan niin mukavasti. Rauhassa keräiltiin leiri kasaan ja syötiin ekat aamupalamurot. Leirin pakkailun lomassa käytiin kurkkaamassa rantaa mikä olikin hieman poikkeuksellinen tähän astisista rannoissa Australiassa. Tää ranta oli kivikkoinen ja ne kivet oli hieman haperon tuntuisia. Tarinaa rannasta en tiedä. Kun leiri oli kasassa ajeltiin Wilson's Promontory kansallispuistoon.

Wilson's Promontoryssa oli komeat maisemat. Kumpuilevaa maastoa ja metsää, vuorien (tms) välissä metsikköisiä solia ja kaikka tätä halkoi vain yksi tie. Wilsons Promontoryssa ei ole kuin yksi tie sinne ja takaisin. Tulvat oli hieman kohdelleet kaltoin kansallispuistoa niin että monet tavallisimmista poluista ja teistä oli suljettuja. Päädyttiin tekemään tunnin taaperrus infopiste-leirintäalueelta joen toiselle puolen ja takaisin. Siellä taapertaessa nähtiin hyvin miten joki oli suurimmalta osin kuivunut, tiedä sitten johtuiko laskuvedestä vai mistä mutta vettä oli paikoitellen vain pieni puro ja ihmiset olivat nauttimassa rantaelämästä joessa. Lapsiperheitä oli paljon ja lapsilla näytti olevan hauskaa. Taaperruksen jälkeen lähdettiin vuorostamme tutkimaan Yankalilla Riveriä. Kuvat kertoo enemmän kuin tuhat sanaa... Wilsons Promontoryssa oltiin myös reippaita ja kokattiin lounasta. Tarjolla oli ilmainen BBQ grilli, mutta huolimatta lähes tunnin yrityksestä ei saatu sen avulla vettä kiehumaan joten siirryttiin käyttämään omaa kaasukeitintä.

Wilsons Promontorysta ajeltiin halki maanviljelysalueiden Seasprayn nurkille. Matkalla pysähdyttiin Fosterin kaupungissa kaupassa ja tankilla (36,73L/58$). Ei selvinnyt onko australialainen Fosters olut täältä kotoisin, ainakaan ne ei sitä yhtään mainostanut... Seaspraysta Golden Beachille menevän tien varressa on 20 numeroitua luvallista leirintäaluetta. Näiden leirintäalueiden taika on hiekkadyynin toisella puolen oleva Ninety Mile Beach joka nimensä veroisesti on 90 mailin pituinen hiekkaranta. Seaspray on Victorian osavaltion järviseudun, joka jatkuu ainakin sen 90 mailia, alkupäässä. Järvet on Lonely Planetin mukaan aikanaan ihminen muokannut saadakseen mereltä palaaville kalastusaluksille suojaisan sataman. Järvet merestä erottaa eri näköiset ja kokoiset hiekkadyynit. Seasprayhin ja leirintäalueelle numero C18 tultaessa oli jo ehtinyt tulla hämärä joten rannan tutkiminen jätettiin aamuun.

 Squeky Beach Wilson's Promontory

Jälleen oli nälkä ja leirin virityksen jälkeen paistettiin kengurumakkaroita! Näytti ällöiltä raakoina ja mua epäilytti kovasti syödä semmosia, mutta lopulta ne oli ihan hyviä. Voiko tätä laskea kengurun syömiseksi?

ROADTRIP 2: Castlemaine - Cape Liptrap Coastal Park

11.4. Castlemaine - Melbourne (Reservoir - St.Kilda Beach - Brighton Beach) - Cape Liptrap Coastal Park

Aamulla lähtö Castlemainesta vähän viivästyi. Heräsin kyllä ihan ajoissa, raahauduin suihkuun ja kamatkin oli aikalailla kasassa. Jotenkin vaan siitä alkuperäisestä ajatuksesta 8-8.30 jäätiin sen verran että kello oli jo 8.50 kun Miss Holden starttasi kohti uusia seikkailuja. Odotin suurempaakin haikeutta lähteä mutta fiilikset oli melko neutraalit, oonhan mä menossa takaisin kuukauden päästä. Lauran luo Melbournen Reservoiriin matka luisti komiasti, olin perillä jo 10.32. Uusi matkaseuralainen Sarah osoittautui erittäin mukavaksi ja mutkattomaksi! Kiva kiva kiva! Tytöillä oli hirrrrrveesti laukkuja! Jessus! Lauralla 85 litrasen rinkan lisäks vähintään saman kokonen laukku pyörillä ja pari kassia. Sarah toi mukaan yhden järkyttävän suuren pyörillä kulkevan laukun (Monsterin), normi repun ja pari pienempää nyssäkkää. Miss Holden imaisi kevyesti kuitenkin koko lastin.

Ekana kohteena oli Melbournen rannat, St. Kilda ja Brighton Beach. Kun on nähnyt WAn ihanan turkoosina läikehtivän kirkkaan meren ja hohtavan hiekan ei noi oikein tuntunut missään. Nähty on kuitenkin nyt sitten Melbournen tunnetuimmat rannat. Näistä mielenkiintosempi oli Brighton Beach on tunnettu erivärisistä mökeistä rannalla. Paikalla oli yksi tälläisen mökin omistaja ja kysyttiin häneltä että mikä mökkien tarkoitus on. Mökit on alkujaan rakennettu 1900-luvun alussa varakkaamman väen pukukopeiksi ja nykyään ovat suojelukohde siten ettei värejä eikä muita ehosteita saa muuttaa ja omistajat on velvoitettuja ylläpitämään niiden kunto. St Kildalta taaperrettiin Luna Parkin laitaa korkkaamaan Mäkkärikausi. Melbournessa on tietullit ja tällä kertaa vältettiin jotenkin ihan luonnostaan tullit kun kieputtiin navigaattorin ohjaamana sivummalla olevien kaupungin osien läpi. Aikaa kului melkoisesti kaupungin laidalta valtatielle rullaillessa. Tankattiin Melbournessa tankki täyteen (43.06L/62.83$) ja käytiin ekaa kertaa kaupassa. Jäitä ei tarvinnut ostaa kun olin niin fiksu että olin varautunut pakastetuilla 1,5L pulloilla Castlemainesta.

Alkuperäinen suunnitelma oli päästä yöksi Wilsons Promontoryyn, mutta kun pimeä alkoi lähetä ja lähetä etsittiin Camping-kirjasta vaihtoinen majapaikka. Löytiin koordinaatit naviin ja köröteltiin kohti Cape Liptrap Coastal Parkia. Ok kuntoinen asfalttitie vaihtui nimismiehen kiharalla olevaan hiekkatiehen mikä sai Lauran puhkumaan ihastuksesta (NOT!). Körötellessä saavutettiin edellä ajaneet campervan ja lantikka, joiden kanssa jatkettiin matkaa jonossa siihen saakka että mr. navi sanoi että käänny vasemmalle minne ei mennyt tietä. Edellä ajavat autot pysähtyivät juuri risteyksen jälkeen josta pääteltiin että samoja koordinaatteja haetaan ja varmaan sitten samoilla vermeilläkin. Konsultoinnin jälkeen saksalaisiksi reissaajiksi paljastuneet kanssaeksyjät paikansivat meidät kartalle ja käännettiin vankkurit ympäri kohti oikeaa tietä. Takaisin koko matka nimismiehen kiharaa Lauran hurratessa, pätkä asfalttia ja toinen mäkisempi tie nimismiehenkiharalla. Ehti tulla pimeä ennen kun oltiin perillä ekalla yöpymispaikalla.

Leiri kasaan ja iltapalaksi Colesin huippuhyviä muroja. Laura otti ensimmäisen vuoron teltassa ja Sarahn kanssa nukuttiin autossa. Myöhään ei ylhäällä keikuttu kun ulkona oli säkkipimeää ja kun autoon kömpii peiton alle tulee uni aika herkästi.

Vähän niin kun ehkä jopa saattais ahdistaa tai...

...voisko se olla koti-ikävää?

Viimeisen viikon tuntuu että oon vaan ollut. Ajatukset on jo ollut Suomessa ja keväässä. Pikkasen päälle viikon päästä oon taas tien päällä, mutta jotenkin se ei nyt jaksa innostaa... Tai joo, innostaa ja kiinnostaa, mutta se ei vaan nyt tunnu ... siltä miltä pitäis? Kotona eli Suomessa asiat on hyvin, ei suurempia murheita. Yksi ell lasku lisää ja toinen varmaan tulossa, mutta se on niin pientä kun ei mitään pahempaa ole. Ehkä ajatuksien harhaileminen Suomessa johtuu tulevista asumisjärjestelyistä joihin tulee muutoksia kun pääsen kotiin. Musta tulee asuntovelallinen kun äiti päätti muuttaa pois ja mä ihan mielelläni lunastan siltä sen talon. Talo on ollut äidin vuodesta 1995, vaikka jo 1999 muutinkin pääasiallisesti pois sieltä on se kuitenkin ollut yksi elämän tukikohta reilun 15 vuotta. Koirien kannalta ei mikään paratiisi kun omakotialueella ollaan ja päätien varressa, mutta mukavampi varmasti kuin rivari- tai kerrostalokaksio. Erinomainen järjestely mielestäni joka suhteessa. Realiteetit on kuitenkin tiedossa, kesä menee iloisesti ja huolettomasti, talven lumityöt, jäätyvät putket ja lämmityskulut vähän mietityttää. Onpa ainakin pehmeä lasku omakotiasujan kuluihin kun saa alottaa kesästä... Olikohan äitin tammikuun sähkölasku ollut 280€ yksin asuen eikä patterit huuda punaisena notta koko talo olisi mukavan lämmin +22. Laina oottelee valmiina pankissa että tuun Suomeen ja päästään tekeen kaupat ja mieli on hyvä. Sekalaiset nuuppo fiilikset voi osaltaan johtua myös kotimatkan alustavasta suunnittelusta. Tällä hetkellä voitolla on 29.5. tiistai ja Finnair yhden pysähdyksen taktiikalla (Singapore) ja vain 22h matka-ajalla. Tai se voi yhtä hyvin varmaan olla Qantas, koska Qantas lentää Melbourne-Singapore ja Finnair Singapore-Hki. Superhienoa olis jos vois ottaa suoraan lennon Tampereelle eikä tarvisi mennä Helsinkiin. Kuka haluaa tulla hakeen mut kentältä arki-iltana??? Musta olis tosi kiva jos sitten saman viikon perjantaina tai lauantaina sais tuvan täyteen tuttuja (vink vink!! te jotka tämän itseenne koette kohdistuvan!). Olettaen että jetlag ei oo hirmuinen ja oon saanut haettua Kekkun kotiin ja vaihdettua kuulumiset Susannan kanssa. Sunnuntaina olis lassieiden erikoisnäyttely Lappeenrannassa (Ja ei, en ole tehnyt minkäänlaista tuttavuutta nahkojen aussi-tuomariin. Ulkonäöltä tiedän mutta siihen se jää.) minne kutkuttaisi lähteä. Matka vain on pitkä ja auto asiat hieman epävarmat. Haluisin kuitenkin...

Roadtrip osa 2 starttaa pääsiäisen jälkeen keskiviikkona. Joukossa on mun ja Lauran lisäksi saksalainen Sarah jota en oo tavannut, mutta jos Laura sanoo että hyvä tyyppi niin eiköhän se sitten ole hyvä tyyppi. Laurasta puheen ollen. Laura oli täällä viikko sitten. Käytiin pennelin kanssa hakemassa se junalta Castlemainesta maanantaina päivällä ja vietiin takas junalle tiistaina. Siihen väliin mahtui paljon jutustelua ja visiitti Maryboroughiin (syötiin kahvilassa Toblerone juustokakkua!!!) ja takaisin "kotiin" Maldonin Mt. Tarragowerin kautta. Jane ja Andrew jo joskus aiemmin sanoi että jos Laura haluaa tulla niin se sopii heille erinomaisen hyvin ja meillä olikin mukava ilta yhdessä turistessa. Laura pelkää vähän koiria mutta selviytyi todella urheasti. Tarkistettiin myös miss Holdenin matkavarustus ja todettiin ettei meiltä puutu kun yksi tyyny. Mä pesin joku aika sitten kaikki petivermeet autosta ja yksi tyynyistä (oli 3kpl) ei selvinnyt pesukoneesta.

Pääsiäisestä puheenollen Bendigossa on iso pääsiäistapahtuma läpi koko pääsiäisen. Jane ja Andrew suositteli meneen katsomaan. Tarjolla olisi ainakin hirmuisen suuri kiinalainen lohikäärme, ei toki oikea vaan sellainen missä on monen monta ukkelia sisällä, ja Easter Egg Huntingia ja greyhound racingia paraatin (vai paraadin...) ja yleisen karnevaalitunnelman lisäksi. Vaihtoehtoista ohjelmaa tarjoaa kuulemma Highland Club Maryboroughissa. Miehiä hameissa ja säkkipillejä. Ehkä ne kuitenkin mieluummin nään ne Skotlannissa... Pääsiäinen on myös lähes joulun/uuden vuoden aikaa vastaava koirahoitolassa. Täyteen buukattu ja se tarkoittaa että tontilta löytyy paljon koiria. Oisko luku ollut noin 70 mitä on odotettavissa? Tarkoittaa kuitenkin että hommaa riittää.

Siinä missä Suomessa mennään kohti kesää ja eletään kevättä ollaan täällä suuntaamassa talveen ja eletään syksyä. Hämmästyttävää miten paljon syksy tuntuu täällä syksyltä. Ilma on viilentynyt siitä huolimatta että mukavia aurinkoisiakin päiviä on saatu. Yöt on kuitenkin olleet lähes järjestään kylmiä. Nyt kun kelloja vielä siirreltiin (as far as I know aikaero olis nyt 7h kun oli ennen 9h) tulee pimeä aikaisemmin ja aamut on valoisampia. Ainakin toistaiseksi. Villasukat on ihan ehdoton varuste! Niille on ollut paljon käyttöä ihan joka suunnalla missä täällä olen toistaiseksi ollut. Saa nähdä miten käy kun rannikkoa lähdetään ylös. Laura oli hieman huolissaan miten mahdetaan selvitä reissussa yöt kun on ollut niin kylmää...

Castlemaine

miss Holden puskan takana keskellä

Castlemaine on se kunta (tai kaupunki) jonka alueella oon majaillut viimeiset reilun 3kk, tarkemmin tosiaan olen Mucklefordissa. Castlemaine tunnettu kullankaivuun ajan keskittymänä, täällä on jopa jonkun sortin kullaankaivuu opisto vaikkei kultaa taideta enää kaivaakaan. Kaupungissa on asukkaita noin 10000 eli samaa koko luokkaa Hämeenkyrön kanssa. Andrew on syntyjään Castlemainesta ja pitää sitä yhtä suuressa arvossa kun monet hämeenkyröläiset kotipitäjäänsä. Castlemainessa on aika tiukasti rajattu yritystoiminta vain paikallisten asukkaiden omistamille yrityksille ja isoja ketjuja tänne ei haluta lainkaan. Ainoa supermarketti ruokakauppa on Maxi IGA, pikaruokaketjuista kylästä löytyy vain Subway ja vaate/kodintavaraosastoa tarjoaa Target. Muutoin asiakkaita palvelevat paikalliset putiikit. Hedelmät ja vihannekset ostetaan mieluiten niihin erikoistuneesta liikkeestä, leivät ja muut leivonnaiset leipomosta ja lihat/kalat butcher-nimellä kulkevasta lihaliikkeestä. Fish & Chips -kauppiaita on ainakin kaksi pääkadun varressa ja kahviloita parin korttelin matkalla äkkiä laskien viisi. Castlemainessa on myös aivan ihastuttava perinteinen elokuvateatteri, Theatre Royal (vuodelta 1856), joka on edelleen toiminnassa! Vanha vanha rakennus ja erittäin valloittava vanhan aikainen sali josta löytyy parvi tavallisilla katsomojakkaroilla ja alakerran salissa on isot muhkeat nojatuolit. Tässä leffateatterissa voit tilata vaikka pizzan alakertaan leffaevääksi! Eikä Theatre Royal ole vain leffateatteri vaan teatterissa järjestetään kaikkea kulttuuria, tansseista oopperaan ja luentoihin.

Jälleen kerran rakennukset ovat suurimmalta osin vanhoja ja tunnelmaan kodikkaita. Pitsireunoja ja maalattuja kylttejä. Ensimmäisenä kun kaupunkiin saavut vastassa on kuvan patsas keskellä liikennympyrää. Mitä muuta kuin kullankaivaja siihen olisi voitu laittaa? Joka kuun ensimmäinen sunnuntai Castlemainessa on toripäivä jollon Maxi IGA:n parkkipaikka täyttyy kauppiaista kojuineen. Turisti-info palvelee vanhassa kauppasalissa, ulkopuolelta rakennus on ihastuttavan tunnelmaltaan mutta sisällä ollaan kylmän moderneja. Sinänsä kun matkan varrella on tullut käytyä yhdessä sun toisessa turisti infossa täytyy todeta ettei Castlemainen infopiste ole siitä parhaasta päästä ollenkaan...

Castlemainen seutu on kuivemmasta päästä Victorian osavaltiota ja yleensä täällä joet ovat kuivuneet olemattomiin tai pieniksi puroiksi. Aussilan syksyn aikaan kuitenkin on melko tavallista että saadaan vettä melko reilusti lyhyessä ajassa. Niin tänäkin vuonna ja tuloksena oli Australian mittakaavassa kohtuulliset tulvat. Vertailukohtiahan löytyy New South Walesin puolelta missä tulvavedet vievät autoja ja taloja mennessään. Täällä kuitenkin selvittiin vain täyttyneillä kellareilla (niillä kellä sellaisia on) ja tulvivilla lattioilla. Muutamia liikkeitä, mm. "meidän" lihakauppa joutui sulkemaan ovensa tulvavesien tultua sisälle. Meillä täällä syrjäkylällä ei sitten mitään tulvaa ollutkaan... Tulihan sitä vettä mutta ei sitä niin paljon tullut etteikö se olisi kulkeutunut patoihin (niihin pihalampiin). Siinä missä Suomen maaperä on huokoista (mä en todellakaan tiedä onko oikea termi) ja imee nopeasti sulan maan aikaan sadeveden, on täällä maaperä niin kovaa ja tiivistä että veden imeytyminen maahan kestää huomattavasti pidempään.

Tältä meillä näytti kun Castlmaine tulvi

Lisää kuvia Castlemainesta.

Australian koti ja matkasuunnitelmia

portilta kuvattuna, talo vasemmalla ja oikealla näkyy hoidokkien kennelrakennukset puiden takana

Siltä tää tuntuu Janen ja Andrew'n luona, niin kun kotona olis. Mä voisin jopa tykätä koirahoitolan pyörittämisestä täällä. Suomessa talvi vois viedä mut epämukavuusalueelle. Mutta asiaan. Talo on isohko, kolme makuuhuonetta, keittiö, kph, wc (toinen wc+suihku työn alla), ruokasali, olohuone, aula ja iso terassi. Sisältä ei oo kuvia, mutta ulkoo sitten onkin. Tonttia ympäröi kengurun (ja pääosin käärmeiden) pitävä kilometrin mittainen aita.

kennelistä taloon päin tullessa sisäpihaa ja talo. oikealla olevasta portista pääsee terassille

iltamaisemaa terassilta

sininen hetki terassilta kuvattuna

auringonnousu terassilta kuvattuna

Kenneltiloista löytyy kuvia täältä.

Mitä matkasuunnitelmiin tulee niin nyt on päätöksiä tehtynä ja päivämääriä löytynä lukkoon. Minä ja Laura, se sama Laura jonka kanssa matkaan lähdettiin Perthistä, startataan rannikkoa pitkin kohti Sydneyta 11.4. Mä olisin toivonut että lähdetään aikaisemmin niin olisi enemmän aikaa, mutta Laura ei pääse töiden puolesta lähteen. Noin viikossa ollaan Sydneyssa, siinä matkan varrella on tarkoitus tehdä päivävisiitti Canberraan. Sydneyssa ollaan ehkä noin viikon verran ja sitten jatketaan Brisbaneen ja Gold Coastille. Brisbanessa varmaankiin laitan auton myyntiin heti kun sinne päästään ja toivon kovasti että joku sen siellä jo ostaisi. Jos ei, niin täräytän sen kanssa sisämaata pitkin takaisin tänne toukokuun puolivälissä. Kotiinpaluu tulee oleen Melbournesta. Näin matkaa suunnitellessa painaa mielessä koko ajan että aika loppuu aika loppuu... Toivotaan että sitä on riittävästi siihen mitä haluan tehdä ja nähdä loppu matkan aikana. Vähän on sekavat fiilikset, on ihana päästä reissuun ja on ihana ajatella että kohta oon jo kotona, mutta sitten taas ahdistaa että aika loppuu kesken. Jotta mä sitten osaan olla kieroon kasvanut!

tän näköstä reittiä siis lähdetään tavoitteleen

Bendigo

Bendigo on lähialueen isoin kaupunki. Se minne mennää sitte niin ku isoolle kirkolle. Sinänsä mä en oo oikein päässyt siihen(-kään...) kiinni. Asukkaita on noin 92000 mutta silti se tuntuu vähän sekavalta pikku kaupungilta. Kaikki tunnetuimmat liikkeet ja kaupat löytyy, ravirata, laukkarata, McDonald's ja leffateatteri. Leffateatteria onkin tullut jonkin verran koeajettua ja hyväksi todettua. Kyllä Plevna silti voittaa. Bendigoon hurauttaa Mucklefordista noin puolessa tunnissa kun sukkuloi kyläteitä isomman baanan varteen eikä ajele Castlemainen kautta. Bendigo sellainen pitäjä johon täältä maalta maalta lähetään kaupoille, varsinkin aussilainen vastine Lidlille eli Aldi vetää paljon maaseudun väkeä ostoksille siinä missä kaikenmaailmankaupat Big W ja K-Mart. Matkan varrella juuri ennen Bendigoa on Kangaroo Flat josta sanotaan että se on melko levotonta aluetta. Mä jäin vähän käsitykseen että vastaa Hervantaa Tampereella, hervantalaisten mielestä Hervannassa ei oo mitään vikaa ja siellä asumattomat tuumaavat että kauheen villiä menoa siellä Herwoodissa.

Arkkitehtuurillisesti (jessus mikä sana!) löytyy paljon vanhoja brittivallan aikaisia rakennuksia. Tai ollaanhan täällä edelleen osa brittiläistä kansainyhteisöä eli periaatteessa edelleen brittivallan alla. Jotenkin nää maaseudun kaupungit on säilyttäneet arvokkuutensa näiden vanhojen rakennusten kanssa. Mä en mikään suuren suuri arkkitehtuurin ystävä ja tuntija ole, mutta ennemmin katselen sielukkaita vanhoja rakennuksia kuin kylmän metallisia tai betonisia moderneja pilvenpiirtäjiä. Eikä ne oikein tähän maalaismiljööseen istuisikaan. Lisää kuvia Bendigosta.

Maldon

Maldon on toinen lähimmistä kaupungeista. Itseasiassa Muckleford sijaitsee puolivälissä matkaa Castlemainesta Maldoniin. Maldon on siitä poikkeuksellinen kylä että sen katukuva on suojeltu. Katukuvaan ei saa tehdä moderneja muutoksia ilman erillistä lupaa ja näitä lupia ei yleensä heru. Eniten nykyajasta keskustassa kertovat modernit autot ja asfaltoidut tiet, rakennukset sen sijaan ovat edelleen sitä 1800-luvun arkkitehtuuria. Niin Maldon, Castlemaine kuin muutkin lähialueen kaupungit ovat kaikki perustettu kullankaivuun suurina vuosina. Aikanaan Maldon oli suuri kauppakeskittymä, mutta nykyinen kylä käsittää vain noin 1500 asukasta. Maldon on saanut tunnustuksen Australian ensimmäisenä huomionarvoisena kaupunkina. Lisää Maldonista voi käydä lukemassa enklanniksi: http://www.maldon.org.au/

Mun keikasta Maldonissa on jo jonkin aikaa. Kävin kurkkimassa kylää ja ajelin ylös Mount Tarrangowerin tähystystornille. Uskaltauduin jopa kiipeämään sinne korkealle vaikka polvet tutisivat. Maldon on myös se kylä missä Miss Holden kävi huollossa.

Tonne kamalan ylös korkeelle, josta putoo lujaa, uskalsin kiivetä!

Maldon tornilta kuvattuna

tornissa on lankkulattia, vähän pisti jännittään kun lankkujen välistä paistaa päivä ja ollaan korkeella.

Lisää kuvia Maldonista täällä.