ROADTRIP 2: Sale - Lakes Entrance

Lauantai 14.4. Sale - Bairnsdale - Lakes Entrance

Yö oli jäätävä! Hytisin aivan kohmeessa puolen yötä ja kirosin kuumaa ja kuivaa Australiaa. Kosteus yhdistettynä kylmään ilmaan on paljon kamalampaa kuin vain kylmä ja sitä Australia meille nyt tarjoilee. Auto ja teltta on joka aamu huurussa sisäpuolelta ja se on KYLMÄÄ. Ei kettu vieköön toista tälläistä yötä! Vaikka päällä oli kahdet pitkät housut, villasukat, pitkähihainen paita, KAKSI collegepaitaa ja molemmat huput päässä ei autossa tahtonut tarjeta. Yö oli aivan liian kylmä nukkua autossa. Sarahilla teltassa oli yö mennyt paremmin vaikka olikin jäässä aamulla. Telttailija saa aina lämmikkeekseen ison "tiikeripeiton" mihin on hyvä kääriytyä yltä ja alta niin siellä on vähän lämpimämpää öisin. Sarah ja Laura oli puhunut jo jonain aiempana aamuna herättyään autosta että tarvitaan toinen tiikeripeitto että autossakin tarkenee. Niinpä siinä aamusella kuluttaessamme aikaa, että kaikki yön aikana kostuneet peitot ja teltta kuivuvat aamuauringossa, etsittiin lähin Kmart/Big W. Bairnsdale oli reitillä seuraava isompi kylä ja onneksi sieltä löytyi jopa Kmart.

Noin klo 11 saatiin leiri kasaan tavaroiden kuivuttua ja lähdettiin tankin kautta kohti Bairnsdalea. Toistaiseksi halvinta Unleaded 91:tä tarjoiltiin Salessa hintaan 1,479$/litra. Täällähän on tarjolla bensiinissä yleensä vaihtoehdot tavis-Unleaded 91, Premium Unleaded 95 ja Unleaded E10. E10 on yleensä muutaman sentin halvempaa kun 91 ja 95 sitten taas vähän kalliimpaa kun toi tavis-bensa. En tiiä vaikka Miss Holden vois käyttää E10, mutta en oo uskaltanut ottaa riskiä. Kerran oon tankannu vahingossa tankin täyteen Premiumia enkä huomannut mitään eroa. Bairnsdalen Kmartissa lähti vähän mopo käsistä ja queen size -peiton lisäksi matkaan tarttui kolmas retkituoli, toinen pressu ja setti kaasupulloja keittimeen, tarpeellista kamaa siis kaikki. Mutta sitten omia rahoja menikin vajaan kolmen kympin edestä, mutta tarpeellista mä ostin! En yhtäkään laukkua enkä kenkiä! Rintsikat ja collegehousut vaan. Ja kasvojen puhdistusliinoja kahdella dollarilla. Ja tosi kivan mustan huivin kahdella dollarilla. Kmartista mentiin Colesille ruokakauppaan ja jouduttiin ostaan ekat jäät kylmälaukkuun. Alimmaiset pullot oli vielä jäässä muttei ne yksinään riittäneet pitään kaikkea kylmänä. Hitsi kun oliskin mahdollista ostaa kylmäkalleja tai edes jäädyttää noi meidän pullot uusiksi! Colesilta ostettiin myös lounaalle kokonainen grillattu kana joka nautittiin voikkareiden täytteenä jokivarren puistossa piknikillä. Naatiskeltiin elämästä ennen kun jatkettiin matkaa.

Noin puoli neljän aikaan saavuttiin Lakes Entranceen ja ajettiin kierros keskustassa ennen kuin osuttiin Tourist Informationille. Miss Holden parkkiin ja nokat kohti infoa. Yksi pienen pieni mutta vain tuli... Lukitsin ovet ja vain kuskin ovi meni lukkoon eikä enää auennut. Väkerrettiin sitä auki vaikka kuinka ja miten, se oli vielä deadlockissa eli niin ettei sitä saanut auki sisäpuoleltakaan. Onni onnettomuudessa toki että muut ovet oli auki. Vaihtoehdot oli taas vähän vähissä koska ilta ja pimeä oli kohta edessä eikä meillä ollut vielä tietoa yösijasta. Luuri jälleen käteen ja linja auki RACV:lle. Eihän edellisestä kerrasta ollut kuin 1,5 vuorokautta. Kohtuu nopsaan RACV:n keltainen lava-auto jälleen kurvasi tapaamaan Miss Holdenia ja tällä kertaa vielä nuoren miehen kuljettamana. Tää nuori oli vain hieman nyrpeä. Eikä se siitä ilosemmaksi muuttunut kun Miss Holden antautui sille noin kahden minuutin väkerryksen jälkeen! Ja meitä HÄVETTI! Isosti. Olo oli niin kun todella todella blondi, ei se paljon auta että sanoo että kyllä me oikeesti yritettiin itte kun auton perkele avaa lukon tyypille max kahden minuutin yrityksen jälkeen! Niin väärin niin väärin... Kello kun oli jo kuitenkin lähempänä viittä niin päädyttiin kirjasta löytyvään levähdysalueeseen vain muutaman kilometrin päähän Lakes Entrancesta yöksi. Aamulla sitten pääsisi tutkimaan Lakes Entrancea sen mitä siellä oli tutkittavaa.

Vähän jänskätti kun yösijaksi valittu levähdysalue ei ollut kovin suojaisa, vaikka sinne ei isolta tieltä suoraan nähnytkään, ja oltiin ainoita paikalla. Siinä kun saatiin leiri kasaan saapui pimeässä toinen auto samalle mestalle ja kun ryystettiin viiniä tuli toinen. Istuttiin tosissaan säkkipimeässä retkijakkaroissamme otsalamput päässä ja juotiin valkkaria muovikupeista, ei ehkä kovin fiiniä mutta siinä kohtaa teki hyvää. Nukkumaan mennessä oli ihana kun pystyi vetäisemään vielä kaikkien vaatekerrosten ja peiton päälle uuden PUNAISEN peiton lämmittämään.

ROADTRIP 2: Seaspray - Sale

13.4. Seaspray – Loch Sport – Ninety Mile Beach – Sale

Laiska aamu vaikka herättiinkin taas ajoissa seiskan nurkilla. Käytiin kurkkimassa rantaa ja pitkähän se oli. Alkoi jostain silmän kantamattomista ja jatkui silmän kantamattomiin tasaisena hiekkarantana. Aamu oli pilvinen joten ei erityisen suuria tunteita herättänyt. Pakkailtiin auto ja naatittiin taas ne aamumurot. Suunnitelma oli ajella Lakes Entranceen saakka rannikkoa pitkin. Miss Holden vain oli eri mieltä asiasta. Pykättiin itsemme valmiiksi autoon, Sarah ratin taa ja ainoa mitä Miss Holden meille sanoi oli naks naks. Ei muuta kun luuri käteen ja puhelua RACV:lle, onni on jäsenyys! Suosittelen ehdottomasti jokaiselle joka oman auton kanssa aikoo Aussilaa kiertää. Setä RACV:lla kyseli kaikki tiedot, tarkasti että oon oikeasti jäsen WA:n puolella ja kertoi että apu on noin tunnin päässä. Kulutettiin aikaa käymällä uusiksi rannalla ja höpisemällä, reilussa tunnissa ei näkynyt ketään paikalla. Toisella puhelulla saatiin viestiksi että vielä 20 minuuttia. Ei niin kun napannut pisaraakaan odottaa vielä lisää, mutta minkäs teit... Aika tarkkaan kahden tunnin päästä ekasta puhelusta keltainen RACV lava-auto kaarsi paikalle kahden hieman jo kypsempään ikään ehtinen herrasmiehen kanssa. Selvisi että Miss Holdenistä oli virta vähissä. Valot kojetaulussa ei asiasta kertoneet mutta lisävirta ratkaisi ongelman. Toinen sedistä myös kertoi että laturi ei pelaa kunnolla kun hihnapyörässä on vikaa. Setä lupasi edullisesti vaihtaa meille hihnapyörän ja suunnattiin Loch Sportiin. Setä sanoi kyllä että hän ei siellä ole vielä tuntiin, muttei uskallettu ottaa riskiä että Miss Holden ei käynnisty jos ajetaan vain lähimpään kylään katselemaan joten ajeltiin suoraan Loch Sportin pikkukylään. Kauniita maisemiahan siellä oli, toisella puolen meri ja toisella järviä.
 

Miss Holden sai uuden hihnapyörän parin tunnin päästä ja köyhdyinkin vain 40$. Setä pyysi 25$ mutta kun mulla ei ollut tasarahaa niin annoin 40$. Setä kaiveli kuvettansa vaihtorahaa etsiessä kun tuumasin sille että eiköhän me olla sujut tolla neljällä kympillä. Setä sanoi vielä että eeeei kun 25$ hän sanoi hinnaksi, mutta perusteltuani että ollaan tosi kiitollisia avusta ja homma on bueno näin suli hieman tuima setä hymyyn tuumatessaan että hän voi ostaa vaikka packin olutta loppurahalla. Miehet... Ei ne paljon tarvi ollakseen onnellisia.

Päivä oli jo pitkällä kellon huidellessa lähempänä puolta kahta. Ajalteltiin että ollaan ansaittu päivä rannalla ja kurvailtiin Loch Sportin Ninety Mile Beachille. Siellä sulassa sovussa keskenään oli lapsiperheitä, kalastajia, uimareita ja me. Arskakin oli tullut pilvien takaa. Elämäni kolmatta kertaa kävin uimassa meressä, tää oli eka kerta tällä puolen Australiaa ja merikin taitaa olla toinen nimeltään. Eikä sitä voi uimiseksi sanoa, lähinnä aalloissa leikkimistä.

Rannalta ajeltiin yöksi seuraavaan isompaan kaupunkiin nimeltä Sale. Camps 6 -kirjan mukaan sieltä löytyisi greyhound-radan vierestä budjettiin sopiva suihkuilla varustettu leirintäalue. Eksymättä löydettiin perille vaikka mr.navigaattori kiukuttelikin koko matkan. Ei se navigointia kiukutellut vaan oli virtaa vailla huolimatta siitä että oli piuhassa koko ajan. Ehkä masiina oli tulossa tiensä päähän. Leirintäalueen toimiston ovella oli masentava viesti, suljettu lauantaihin 14.4. saakka. Paikka oli ainoa missä oli suihku ja oltiin ehdottomasti suihkun tarpeessa! Hieman siinä masentuneena käveltiin ympyrää auton ja toimiston välillä kun meidät bongasi eräs mies jota haastatellessa selvisi että he olivat ostaneet vaimonsa kanssa kyseisen paikan ja heidän liiketoimintansa alkaisi virallisesti vasta huomenna joten he eivät virallisesti saa ottaa vielä vieraita. Hän kuitenkin kävi kysymässä vaimoltaan voitaisiinko me jäädä ja lupa irtosi! 5$ nuppi ei ollut ollenkaan paha!

Paikka ei ollut erityisen luksus, mutta kaikki tarvittava löytyi. Suihkut oli siistit ja lämpimät. Virtaa herui tolpasta, mikä tosin oli hieman koomista... Kynttilän valossa (ja vähän katuvalojenkin) syötiin illalliseksi sandwicheja sähkötolpan juurella ja ladattiin kaikkia sähkövempeleitä.