ROADTRIP 2: Bermagui - Batemans Bay

KE 18.4. Bermagui - Batemans Bay

Aamulla olin yksinäni hereillä seitsemän nurkilla ja lähes pari tuntia sain surffailla netissä ennen kuin Sarah heräsi koska Sarah nukkui huoneessa jonka läpi kuljettiin suihkuun ja suihkua olin kovasti vailla. Suihkun jälkeen vaatteita päälle raapiessani kuulin ovelta epämääräistä mölyä siihen sen enempää reagoimatta, hetken päästä kuului vähän enemmän mölyä ja oven takaa löytyi italialaiset kundit. Siinä lukkosepän aamua odotellessa hilpaisin puoli kympin nurkilla respaan anomaan jatkoaikaa check outille joka normaalisti olisi klo 10. Respassa kuulin järkyttäviä uutisia. Yöllä 02.10 oli leirintäalueelta varastettu auto!! Alueella oli puomiportti mutta siitä kuulemma pääsi läpi nostamalla puomin ylös ja näin ne varkaatkin oli tehnyt ja hurauttaneet kohtuu tuoreella neliveto-maasturilla karkuun. Auton omistajat oli nukkuneet teltassa parin metrin päässä eivätkä olleet huomanneet ennen kuin auto käynnistyi ja silloin oli jo myöhäistä. Arvoin siinä että taaperranko takaisin mökkiin kertomaan uutiset vai odotanko vielä hetken respassa josko herra lukkoseppä sattuisi ilmaantumaan paikalle. Parin kymmenen minuutin jälkeen luovutin ja kävin kurkkaamassa auton matkalla mökille. Miss Holden oli selkeästi pengottu, Lauran toinen matkalaukku (voi kyllä, näillä tytöillä tavaraa piisaa...) oli leväällään patjalla ja Sarahin pari pienempää kassia samoin. Pääsin juuri ja juuri mökille ja uutiset kerrottua Sarahille (Laura oli suihkussa) kun lukkoseppä kurvasi Miss Holdenin viereen. Vettä tietysti satoi iloisesti ja sateenvarjon kanssa hilpaisin takaisin autolle. Avain oli valmiina, tarvi vain käynnistää auto jotta viimeiset 30% ohjelmoinnista siirtyisi avaimeen. Ei muuten mitään ongelmaa mutta akku oli tyhjä!! Pah... Lukkoseppä soitti paikalliselle RAC:lle eli NRMA:lle ja roadside assistance lupasi olla paikalla parissa kymmenessä minuutissa. Tähän mennessä ainoa osavaltio jossa ei olla ko ryhmittymän palveluita tarvittu on ollut South Australia, toivottavasti Queensland pääsee samaan jengiin sen kanssa.

 

Herra lukkoseppä veloitti palveluistaan 297$, 150$ avaimesta ja 120$ mobiilipalvelusta lopun ollessa GST. Siinä NRMA:a odotellessa Laura tuli kurkkaamaan tavaroitaan ja sai pienimuotoisen paniikin kun huomasi jättäneensä kansion jossa on kaikki pankki yhteystiedot, kopiot luottokorteista, jne jne autoon. Laura keräili tavaroitaan kun herra NRMA tuli. Tällä kertaa tyyppi oli oikein mukava ja rento, hurautti Miss Holdenin käyntiin ja kertoi että seuraavalla kerralla kun käy näin niin vois harkita uutta akkua. Palveluun kuuluu että ne tuo ja asentaa akun veloituksetta, akku itsessään maksaa 180$. Sitä ootellessa siis. Akun tyhjenemiselle ei osannut sanoa mitään varsinaista syytä. NRMA tyypin lähdettyä siirsin Miss Holdenin mökin nurkille raksuttamaan tyhjäkäynnillä jotta akku edes vähän latautuisi ja selviteltiin Lauran tavaroista oliko mitään kadonnut samalla kun pakkailtiin kamoja kasaan. Bermagui oli nyt nähty. Autoa pakatessa huomasin että takkuileva navigaattori oli kadonnut! Eipä ollut suuri menetys koska se tosiaan takkuili koko ajan. Perthistä lähteissä pelasi moitteetta, mutta Melbourneen saapuessa alkoi valittamaan tyhjää akkua vaikka oli laturissa. Kovin paljon ei koko pömpeliä tällä reissulla oltu voitu edes käyttää sen kiukuttelun takia. Että onnea vaan varkaille saaliista! Kamat oli kasassa noin 11.30 ja ajeltiin leirintäalueen läpi respaan check outille. Omistajapariskunta kertoi että siinä pari kymmentä metriä portilta oli käärme ja päästiin vielä ennen lähtöä näkemään miten Tigersnake pyydystettiin tyhjään Sulo roska-astiaan! Oli jännää! Hämmästelin siinä vieressä seisoskelevalle papparaiselle että mitä noi linnut siinä ympärillä pyörii niin pappa osasi kertoa että linnut varoittavat toisiaan ja yrittävät myös häätää käärmettä pois pesintäalueilta. Käärmeen ympärillä meinaan pyöri pari pienempää lintua ja kolmisen varista. Kaiken aamun jännityksen jälkeen tarvittiin ehdottomasti jätskiä sieltä Lauran tietämästä Gelateriasta, hyvää oli mutta myös kallista kun kaksi palloa maksoi 7$.

Hissuksiin ajeltiin turistireittejä Bateman Bayhin. Tunnelma oli lattea eikä sade ainakaan helpottanut sitä yhtään. Soiteltiin pojille että haluaisiko ne vuokrata meidän kanssa kimpassa mökin Batemans Baysta yöksi kun satoi kaatamalla. Mökit osoittautui melko tyyriiksi, mutta ahkeran etsinnän ja väännön ja kiertelyn kautta saatiin tehtyä diili YHA Shady Willows -caravan parkista. Neuvottelujen tuloksena saatiin hintaan 95$ neljän hengen cabin. Vastaanoton pariskunta kertoi olevansa vain paikkaamassa lomailevia ystäviään, joten voi olla ettei tällästä kiemuraa oikeasti saisi tehdä. Suostuivat kuitenkin kun kerrottiin ettei meitä haittaa yhtään vaikka yksi joutuukin nukkumaan lattialla. Meillä on ilmapatja ja petivermeet omasta takaa. Mökki oli vähän rupunen, mutta piti sentään sadetta mikä oli tarkoituskin. Laura ja Sarah lähti kundien kanssa kauppaan ja mä jäin nauttimaan laatuajasta itseni kanssa. Tyttöjen kanssa oltiin syöty aamupala ja jätskit, mulla alkoi olla hirvittävä nälkä. Niin hirvittävä että oli todellakin hyvä olla hetki itsensä kanssa kun silloin ei tarvi keskittyä oleen ärsyyntymättä kaikesta. Muiden palatessa mä olin niin nälkäinen että olin jo todellakin kiukkunen enkä uskaltanut avata suutani ollenkaan ettei tulisi sanottua jotain mitä en tosissaan tarkoittanut. Italialaiset taikoivat ihastuttavaa pasta bolognesea mikä taas taikoi mun nälän ja kiukun pois ja iltaa vietettiin mukavasti turistessa.

ROADTRIP 2: Sale - Lakes Entrance

Lauantai 14.4. Sale - Bairnsdale - Lakes Entrance

Yö oli jäätävä! Hytisin aivan kohmeessa puolen yötä ja kirosin kuumaa ja kuivaa Australiaa. Kosteus yhdistettynä kylmään ilmaan on paljon kamalampaa kuin vain kylmä ja sitä Australia meille nyt tarjoilee. Auto ja teltta on joka aamu huurussa sisäpuolelta ja se on KYLMÄÄ. Ei kettu vieköön toista tälläistä yötä! Vaikka päällä oli kahdet pitkät housut, villasukat, pitkähihainen paita, KAKSI collegepaitaa ja molemmat huput päässä ei autossa tahtonut tarjeta. Yö oli aivan liian kylmä nukkua autossa. Sarahilla teltassa oli yö mennyt paremmin vaikka olikin jäässä aamulla. Telttailija saa aina lämmikkeekseen ison "tiikeripeiton" mihin on hyvä kääriytyä yltä ja alta niin siellä on vähän lämpimämpää öisin. Sarah ja Laura oli puhunut jo jonain aiempana aamuna herättyään autosta että tarvitaan toinen tiikeripeitto että autossakin tarkenee. Niinpä siinä aamusella kuluttaessamme aikaa, että kaikki yön aikana kostuneet peitot ja teltta kuivuvat aamuauringossa, etsittiin lähin Kmart/Big W. Bairnsdale oli reitillä seuraava isompi kylä ja onneksi sieltä löytyi jopa Kmart.

Noin klo 11 saatiin leiri kasaan tavaroiden kuivuttua ja lähdettiin tankin kautta kohti Bairnsdalea. Toistaiseksi halvinta Unleaded 91:tä tarjoiltiin Salessa hintaan 1,479$/litra. Täällähän on tarjolla bensiinissä yleensä vaihtoehdot tavis-Unleaded 91, Premium Unleaded 95 ja Unleaded E10. E10 on yleensä muutaman sentin halvempaa kun 91 ja 95 sitten taas vähän kalliimpaa kun toi tavis-bensa. En tiiä vaikka Miss Holden vois käyttää E10, mutta en oo uskaltanut ottaa riskiä. Kerran oon tankannu vahingossa tankin täyteen Premiumia enkä huomannut mitään eroa. Bairnsdalen Kmartissa lähti vähän mopo käsistä ja queen size -peiton lisäksi matkaan tarttui kolmas retkituoli, toinen pressu ja setti kaasupulloja keittimeen, tarpeellista kamaa siis kaikki. Mutta sitten omia rahoja menikin vajaan kolmen kympin edestä, mutta tarpeellista mä ostin! En yhtäkään laukkua enkä kenkiä! Rintsikat ja collegehousut vaan. Ja kasvojen puhdistusliinoja kahdella dollarilla. Ja tosi kivan mustan huivin kahdella dollarilla. Kmartista mentiin Colesille ruokakauppaan ja jouduttiin ostaan ekat jäät kylmälaukkuun. Alimmaiset pullot oli vielä jäässä muttei ne yksinään riittäneet pitään kaikkea kylmänä. Hitsi kun oliskin mahdollista ostaa kylmäkalleja tai edes jäädyttää noi meidän pullot uusiksi! Colesilta ostettiin myös lounaalle kokonainen grillattu kana joka nautittiin voikkareiden täytteenä jokivarren puistossa piknikillä. Naatiskeltiin elämästä ennen kun jatkettiin matkaa.

Noin puoli neljän aikaan saavuttiin Lakes Entranceen ja ajettiin kierros keskustassa ennen kuin osuttiin Tourist Informationille. Miss Holden parkkiin ja nokat kohti infoa. Yksi pienen pieni mutta vain tuli... Lukitsin ovet ja vain kuskin ovi meni lukkoon eikä enää auennut. Väkerrettiin sitä auki vaikka kuinka ja miten, se oli vielä deadlockissa eli niin ettei sitä saanut auki sisäpuoleltakaan. Onni onnettomuudessa toki että muut ovet oli auki. Vaihtoehdot oli taas vähän vähissä koska ilta ja pimeä oli kohta edessä eikä meillä ollut vielä tietoa yösijasta. Luuri jälleen käteen ja linja auki RACV:lle. Eihän edellisestä kerrasta ollut kuin 1,5 vuorokautta. Kohtuu nopsaan RACV:n keltainen lava-auto jälleen kurvasi tapaamaan Miss Holdenia ja tällä kertaa vielä nuoren miehen kuljettamana. Tää nuori oli vain hieman nyrpeä. Eikä se siitä ilosemmaksi muuttunut kun Miss Holden antautui sille noin kahden minuutin väkerryksen jälkeen! Ja meitä HÄVETTI! Isosti. Olo oli niin kun todella todella blondi, ei se paljon auta että sanoo että kyllä me oikeesti yritettiin itte kun auton perkele avaa lukon tyypille max kahden minuutin yrityksen jälkeen! Niin väärin niin väärin... Kello kun oli jo kuitenkin lähempänä viittä niin päädyttiin kirjasta löytyvään levähdysalueeseen vain muutaman kilometrin päähän Lakes Entrancesta yöksi. Aamulla sitten pääsisi tutkimaan Lakes Entrancea sen mitä siellä oli tutkittavaa.

Vähän jänskätti kun yösijaksi valittu levähdysalue ei ollut kovin suojaisa, vaikka sinne ei isolta tieltä suoraan nähnytkään, ja oltiin ainoita paikalla. Siinä kun saatiin leiri kasaan saapui pimeässä toinen auto samalle mestalle ja kun ryystettiin viiniä tuli toinen. Istuttiin tosissaan säkkipimeässä retkijakkaroissamme otsalamput päässä ja juotiin valkkaria muovikupeista, ei ehkä kovin fiiniä mutta siinä kohtaa teki hyvää. Nukkumaan mennessä oli ihana kun pystyi vetäisemään vielä kaikkien vaatekerrosten ja peiton päälle uuden PUNAISEN peiton lämmittämään.

ROADTRIP 2: Seaspray - Sale

13.4. Seaspray – Loch Sport – Ninety Mile Beach – Sale

Laiska aamu vaikka herättiinkin taas ajoissa seiskan nurkilla. Käytiin kurkkimassa rantaa ja pitkähän se oli. Alkoi jostain silmän kantamattomista ja jatkui silmän kantamattomiin tasaisena hiekkarantana. Aamu oli pilvinen joten ei erityisen suuria tunteita herättänyt. Pakkailtiin auto ja naatittiin taas ne aamumurot. Suunnitelma oli ajella Lakes Entranceen saakka rannikkoa pitkin. Miss Holden vain oli eri mieltä asiasta. Pykättiin itsemme valmiiksi autoon, Sarah ratin taa ja ainoa mitä Miss Holden meille sanoi oli naks naks. Ei muuta kun luuri käteen ja puhelua RACV:lle, onni on jäsenyys! Suosittelen ehdottomasti jokaiselle joka oman auton kanssa aikoo Aussilaa kiertää. Setä RACV:lla kyseli kaikki tiedot, tarkasti että oon oikeasti jäsen WA:n puolella ja kertoi että apu on noin tunnin päässä. Kulutettiin aikaa käymällä uusiksi rannalla ja höpisemällä, reilussa tunnissa ei näkynyt ketään paikalla. Toisella puhelulla saatiin viestiksi että vielä 20 minuuttia. Ei niin kun napannut pisaraakaan odottaa vielä lisää, mutta minkäs teit... Aika tarkkaan kahden tunnin päästä ekasta puhelusta keltainen RACV lava-auto kaarsi paikalle kahden hieman jo kypsempään ikään ehtinen herrasmiehen kanssa. Selvisi että Miss Holdenistä oli virta vähissä. Valot kojetaulussa ei asiasta kertoneet mutta lisävirta ratkaisi ongelman. Toinen sedistä myös kertoi että laturi ei pelaa kunnolla kun hihnapyörässä on vikaa. Setä lupasi edullisesti vaihtaa meille hihnapyörän ja suunnattiin Loch Sportiin. Setä sanoi kyllä että hän ei siellä ole vielä tuntiin, muttei uskallettu ottaa riskiä että Miss Holden ei käynnisty jos ajetaan vain lähimpään kylään katselemaan joten ajeltiin suoraan Loch Sportin pikkukylään. Kauniita maisemiahan siellä oli, toisella puolen meri ja toisella järviä.
 

Miss Holden sai uuden hihnapyörän parin tunnin päästä ja köyhdyinkin vain 40$. Setä pyysi 25$ mutta kun mulla ei ollut tasarahaa niin annoin 40$. Setä kaiveli kuvettansa vaihtorahaa etsiessä kun tuumasin sille että eiköhän me olla sujut tolla neljällä kympillä. Setä sanoi vielä että eeeei kun 25$ hän sanoi hinnaksi, mutta perusteltuani että ollaan tosi kiitollisia avusta ja homma on bueno näin suli hieman tuima setä hymyyn tuumatessaan että hän voi ostaa vaikka packin olutta loppurahalla. Miehet... Ei ne paljon tarvi ollakseen onnellisia.

Päivä oli jo pitkällä kellon huidellessa lähempänä puolta kahta. Ajalteltiin että ollaan ansaittu päivä rannalla ja kurvailtiin Loch Sportin Ninety Mile Beachille. Siellä sulassa sovussa keskenään oli lapsiperheitä, kalastajia, uimareita ja me. Arskakin oli tullut pilvien takaa. Elämäni kolmatta kertaa kävin uimassa meressä, tää oli eka kerta tällä puolen Australiaa ja merikin taitaa olla toinen nimeltään. Eikä sitä voi uimiseksi sanoa, lähinnä aalloissa leikkimistä.

Rannalta ajeltiin yöksi seuraavaan isompaan kaupunkiin nimeltä Sale. Camps 6 -kirjan mukaan sieltä löytyisi greyhound-radan vierestä budjettiin sopiva suihkuilla varustettu leirintäalue. Eksymättä löydettiin perille vaikka mr.navigaattori kiukuttelikin koko matkan. Ei se navigointia kiukutellut vaan oli virtaa vailla huolimatta siitä että oli piuhassa koko ajan. Ehkä masiina oli tulossa tiensä päähän. Leirintäalueen toimiston ovella oli masentava viesti, suljettu lauantaihin 14.4. saakka. Paikka oli ainoa missä oli suihku ja oltiin ehdottomasti suihkun tarpeessa! Hieman siinä masentuneena käveltiin ympyrää auton ja toimiston välillä kun meidät bongasi eräs mies jota haastatellessa selvisi että he olivat ostaneet vaimonsa kanssa kyseisen paikan ja heidän liiketoimintansa alkaisi virallisesti vasta huomenna joten he eivät virallisesti saa ottaa vielä vieraita. Hän kuitenkin kävi kysymässä vaimoltaan voitaisiinko me jäädä ja lupa irtosi! 5$ nuppi ei ollut ollenkaan paha!

Paikka ei ollut erityisen luksus, mutta kaikki tarvittava löytyi. Suihkut oli siistit ja lämpimät. Virtaa herui tolpasta, mikä tosin oli hieman koomista... Kynttilän valossa (ja vähän katuvalojenkin) syötiin illalliseksi sandwicheja sähkötolpan juurella ja ladattiin kaikkia sähkövempeleitä.

Yksin kotona

Lammasmaisen viikonlopun jälkeen koitti tiistai jolloin Jane ja Andrew lähti hyvin ansaitulle lomalle Uuteen Seelantiin jättäen kaiken täällä päässä mun käsiin. Melbournen Tullamarine-kentälle ajaa täältä reilun tunnin, mutta J&A oli päätynyt hyppäämään lentokenttäbussiin Castlemainesta joten aamusella vähän seiskan jälkeen ajeltiin pysäkille ja toivoteltiin hyvät matkat. Kovin luottavaisia ne mua kohtaan oli, ei tullut kilometrin pituista listaa että muista nämä eikä muutakaan hössötystä.

Talon rutiinien suhteen olin aika itsevarma, niitä on kuitenkin jo 1,5kk pyöritelty eikä Jane oo nipo. Aamuisin oli hoitokoirien ja -kissojen tilojen siivous ja Janen omien koirien ovien avaaminen. Janen omat koirat on takapihan jättisuuressa tarhassa pari tuntia per pariskunta. Muutoin koirat on majoitettuna pareittain erillisiin kenneltiloihin, joissa on jokaisessa sisätilojen lisäksi kohtuullisen kokoiset ulkotarhat. Yöksi ne suljetaan sisätiloihin. Itse fyysinen työ ei jännittänyt, sen sijaan sitten puhelimeen vastaaminen ja varausten tekeminen... Kyllähän mä Suomessakin työn puolesta joudun (siis pääsen) puhumaan englantia puhelimessakin, mutta jotenkin kun nyt koko asiakaspalvelutapahtuma piti hoitaa englanniksi! Kasvotusten pärjää aina. Pari sellaista puhelua tuli joiden kohdalla olin hieman kujalla. Eräs rouva kertoi ummet ja lammet miksi ei pääse nyt sovitusti hakemaan kissaansa hoidosta kun jollain on joku todella harvinaisen hämmästyttävän mullistava yskä... Ei siis mitään erityisen tärkeää infoa mulle, mutta olisi se ollut ihan kiva ymmärtää mikä siinä yskässä niin ihmeellistä oli. Moni soittaja myös oletti automaattisesti mun olevan Jane luurin toisessa päässä, tuttu ilmiö - kuka muukaan se voisi olla kuin se naisääni joka sieltä aina vastaa? Vaikka tässä tapauksessa aksentti oli varmasti erilainen.

Selvisin kommelluksitta ja nautin joka hetkestä! Edes nukkuminen yksin isossa lukitsemattomassa talossa merkittävästi syrjässä muusta asutuksesta ei ahdistanut. Päivät kului nopsaan, kauemminkin olisin voinut putiikkia pitää pystyssä. Australiassa on juuri päättynyt meidän kesälomakautta vastaava lomakausi (nythän on Australian kesä) joten hoidokkien suhteen on melko hiljaista. Viikolla vahvuus oli hyvin pitkälti kolme, perjantai-iltana se tuplaantui ja sunnuntai-iltana Janen ja Andrew'n palatessa oltiin luvussa kaksi. Lomat on ohi ja palattu arkeen, ei ole tarvetta viedä lemmikkiä hoitoon. Hieman hämmensi kyllä että kun koirien suhteen oli hyvin hiljaista kissaosasto pyöri normaalisti! Kissaihmisillä on ilmeisesti erilaiset aikataulut kun koiraihmisillä?

Paitsi että juu... Olihan mulla yksi kommellus. Lauantaina koirilla on luupäivä, Andrew käy hakeen teurastajalta (siis Butcher, liha/kana/kala-liike) laatikollisen lihaisia luita. Mutta mä jotenkin missasin tän. Siitä oli puhetta, mä vielä sanoin Darcylle kun se oli lauantaiaamuna duunissa että mun pitää käydä hakeen luut. Mutta sitten se jotenkin lipsahti ohi... Osittain voin syyttää puhelinta. Sain puhelun jossa mieshenkilö kertoi että on ajamassa Maldoniin ja voi matkalla käydä heittään xxx tänne niin kun Andrew'n kanssa on sovittu. Mähän ymmärsin ensin että kas vain, herra teurastaja tuo luut ohi mennen tänne. Siinä vähän kahden jälkeen havahduin että eeeeei se mies puhelimessa mistään luista puhunut! Vaikka pinkaisin Miss Holdenin kanssa putiikille ei auttanut kun ovet oli jo lukittu. Koirat sai tyytyä perus sapuskaan.

Maanantaina Janen ja Andrew'n palattua vietin leffapäivää Bendigossa. Kolme on ihan hyvä luku yhdelle päivälle. Sarjan aloitti Janet Evanovichin kirjoihin perustuva One More For The Money, joka oli melkoinen pettymys... Hyvin pinnallinen eikä siihen oltu saatu sitä kutkuttavaa koukkua mikä kirjoista löytyy. Keskipäivän toiminnasta vastasi Safe House, Denzel Washington ja Ryan Reynolds. Kohtuullinen, parempaakin on nähty varsinkin herra Washingtonilta! Päivän päätti mukavasti naurua tarjonnut This Means War, Reese Witherspoon, Chis Pine ja Tom Hardy. Oli kattomisen arvonen, niin paljon tuli räkätettyä. Tarina itsessään ei kovin kummonen oo, mutta onko näissä koskaan? Tom Hardy oli mahtis! Ei vähiten ihanan aksenttinsa takia...Säästin muuten leffalipuissa 4$/lippu kun tajusin että RACin (paikallinen autoliitto) kortilla saa alennusta! Toi on jo ihan tuntuva alennus! Ihan kauheesti ei katsojia maanantaina päiväsaikaan riittänyt, ykköstä oli kattomassa pelkästään joukko naisia, kakkosta oli mun lisäksi ikäluokkaan 70+ kuuluva pariskunta ja kolmosta kaksi tyttö ja yksi pariskunta. Finnkinolla on muuten paremmat penkit kun Bendigon leffateatterissa.

Roadtrip, Perth - Margaret River

Ma 5.12.
Oltiin sovittu treffit tyttöjen kanssa takaovelle klo 8, Lauran kanssa oltiin paikalla hyvissä ajoin ja pakkailtiin autoa, täytettiin vesipulloja, jne. Hostellin remppamies Uudesta Seelannista kurkkasi autosta kaikki nesteet ja totesi että hyvältä näyttää. Hieman yli kahdeksan päästiin matkaan kun oltiin saatu sovitettua myös Marionin tavarat kyytiin. Meidän kaikki kamat mahtui peräluukkuun! Commodore on järjettömän suuri!! Mun koirat varmaan haluais tommosen auton... Lähtiessä meidän ei siis tarvinut laittaa katolle mitään, mikä oli oikein mukavaa koska olen erittäin epäluuloinen sitä kohtaan. Oon melko varma että romut leviää tielle jos ne laittaa katolle.

Beattysta suunnattiin Colesille tekemään kuivaruokaostokset ja tankkaamaan. Bensa olikin tosi edullista Colesin alennuskupongilla, 1,259/L eli noin 1€/L!! Kun Perth jäi taakse oli suuntana Bunbury. Matka sujui rattoisasti isoa tietä ajellessa. Maisemia ei paljon näkynyt kun tien vierustoilla oli seinämät. Eikä Bunburylla ollut meille mitään tarjottavaa. Tai oli, ostettiin teltta ja telttaan makuualusta Bunburyn Kmartista. Kahden hengen kupoliteltta 15$ ja "puhallettava" (meillä on pumppu auton mukana), vähän niin kun ilmapatja, makuualusta oli 19$. Bunburysta jatkettiin Busseltoniin ja matkalla huomattiin turistireitin kyltti joka veisi Tuart Forest National Parkin läpi, joten suunnattiiin sinne. Siellä olikin kaunista metsää ja kun vielä valittiin hetken mielijohteesta sivutie, lopulta tultiin rannalle jolta näkyi Busselton Jetty eli hirvittävän pitkä laituri. Ranta jolle päädyttiin oli vain 4WD autoille joten meidän pikku Holden jäi odottamaan tien sivuun kun käytiin kuvailemassa ja uittamassa varpaita meressä. Ranta oli kaunis ja lähes autio. Kun lähdettiin rannalta takaisin navi vinkui kovasti että tee u-käännös kun palattiin samaa sivutietä takaisin turistitielle päin, eipä tuosta välitetty. Busseltonissa ajettiin Jettyn rannalle, mutta ei menty Jettylle koska tuntui typerältä joutua maksamaan 2,5$ vain laiturilla kävelemisestä... Sen sijaa sijoitettiin rahat ostamalla jätskit rantakahvilasta ja suunniteltiin majoitusta yöksi. Marion oli ollut ennenkin tuolla rannalla ja osasi kertoa että huoltorakennuksesta löytyy yleinen suihku, käytiin uimassa kauniilla rannalla, suihkussa yleisessä suihkussa (jonka suihkukoppien lukot oli hapettuneet käyttökelvottomiksi...) ja ajettiin takaisin Tuart Forestiin koska Camps 6, Australian paras low budjet camping-kirja, osasi kertoa siellä olevan ilmainen leirintäpaikka. Leirintä olikin ihan niillä nurkilla mistä käännyttiin turistitielle ja siellä oli muitakin reissaajia yöpymässä niin tuntui turvalliselta jäädä sinne yöksi.

Oltiin paikalla noin puoli kuusi ja ehdittiin mukavasti pystyttää teltta ja tehdä illallista ennen pimeää. Siinä telttaa pystyttäessä selvisi että kumpikaan mun matkakumppaneista ei  oo aiemmin nukkunut teltassa! Saati sellaista pystyttänyt... Vessaa tuolla ei ollut joten luonnonhelmaan vaan, eikä sekään tuottanut tuskaa matkatovereille.

TI 6.12.
Aamulla herättiin 7.30, syötiin aamupala ja pakattiin leiri. Suunnaksi otettiin Margaret River ja siellä suunnitelma oli tutustua kaupunkiin ja käydä ajelemassa parit viinitilat ja sitten jatkaa matkaa yöpymään jonnekin Margaret Riverin jälkeen. Mahdollisimman pitkälle ennen pimeän tuloa. Ennakkoon oltiin vähän epävarmoja päästäänkö Margaret Riveriin koska sillä suunnalla oli hurjat maastopalot marraskuun puolivälistä lähtien, mutta kun päästiin perille kuultiin että palot on ohi! Suunnitelmasta toteutuikin osat kaupunkiin tutustuminen ja viinitilat (ja suklaatehdas ja nugaatila). Kaupungilla nautittiin lounasta puistossa yhdessä Beattysta tutun saksalaisen kanssa, kukaan meistä ei vaan tiennyt saksalaisen nimeä, ennen viinitilakierrosta. Mä olin etukäteen ajatellut passata viinitilat, mutta oon tyytyväinen että käytiin. Tilat oli hyvin hoidettuja upeita kokonaisuuksia ja kun listalta löytyi myös suklaatehdas ja nugaata, ei paljon parempaa voinut olla. Neljän nurkilla oltiin jo ajelemassa sivutietä ohi Margaret Riveristä ja tutkittiin majoitusvaihtoehtoja, kun päätettiin pysähtyä tien sivuun katsomaan tarkemmin. Soitin pari paikkaa joista löytyi suihku ja päätettiin mennä näistä toiseen, mutta kun piti lähteä ei Holden käynnistynyt! Startti pyöri ja virtaa riitti, mutta käymään ei lähtenyt. Tunne oli mielenkiintoinen kun olet tuiki tuntemattomalla tiellä vieraassa maassa kahden matkalaisen kanssa ja auto tekee tenän. Ei siinä muita vaihtoehtoja ollut kun laitaa hätävilkut päälle, avata nokkapelti ja alkaa toivoa jonkinlaista teiden ritaria pelastamaan. Pari ritaria pysähtyikin, eka tuumasi että valitettavasti ei voi auttaa, mutta kuulostaa bensapumpulta, toinen antoi RAC:n numeron. RAC on paikallinen Autoliitto tms. Jouduin liittymään jäseneksi että sain apua, vaatimattomat 250$, mutta pian puhelun jälkeen lähistön heppu kurvasikin paikalle katsomaan mikä hätänä. Heppu muistutti lähinnä helvetin enkeliä, mutta oli melkosen herttainen. Oltiin Lauran kanssa melkosen huvittuneita kun Hepun autosta tykitti kympillä "LMFAO: I'm sexy and I know it" kun Heppu hyppäsi kyydistä. Heppu joutui toteamaan ettei pysty auttamaan tiellä sen enempää, vaan täytyy tilata hinuri... Ja mähän olin saada sydärin siinä paikassa kun ajattelin kuinka törkeän kallista hinaus on, mutta Heppu lohdutti pikaseen että älä huoli RAC jäsenyys korvaa hänen käyntinsä ja hinurin. Mutta että mun täytyy vaan sanoa mihin pirssi hinataan... Heppu onneksi osasi auttaa siinäkin asiassa, hänen duunimestansa voisi aamulla kattoa mikä on vikana ja voitaisiin yöpyä korjaamon pihalla. Tuumasta toimeen ja pian Hepun lähdettyä kurvasi paikalle hinuri joka nappasi Holdenin lavalle ja meidät kyytiin.

Ti-ke yö oli siis ensimmäinen kerta mun elämässä kun nukun Shellin huoltamon pihalla... Minä ja Marion nukuttiin autossa ja Laura teltassa. Siinä iltasella juteltiin ja löydettiin paljon positiivisia asioita... Onneksi ei olla keskellä aavikkoa vaan lähellä asutusta, onneksi RAC toimi nopeasti, auto ei hajonnut keskellä yötä, saadaan yöpyä ilmaiseksi, ei oo kiireinen aikataulu ja jos Marionilta kysytään; ei oo pakko herätä aamulla klo 5! Suunnitelma oli herätä hyvissä ajoin ja lähteä ajamaan...

https://www.facebook.com/media/set/?set=a.10150457148456385.389974.551226384&type=1&l=e34be227d9

PS. tällä hetkellä to 8.12. ja Albany