ROADTRIP 2: Port MacQuarie - Coffs Harbour

KE 2.5.

Herättiin ajoissa koska paikka oli tosiaan vähemmän viihtyisä ja kerättiin leiri kasaan niin että oltiin valmiit tien päälle klo 8. Siinä aamusella sain kovasti palautetta miten nukun kovin leveästi ja sikeästi ja pikku pikku flunssan poikasen vaivatessa myös kuorsaan. Ilmankos mulla ei yleensä oo ongelmia ton nukkumisen kanssa...

Port MacQuarieen päästyämme jouduttiin toteamaan että info aukeaa vasta yhdeksältä, joten ajeltiin Town Beachille aamupalalle. Ranta oli lähes autio ja ilma kaunis niin mikäs siinä oli muroja ja eilistä valkosipulipatonkia mutustellessa. Saman rannan nurkalta lähti myös aallonmurtaja jonka isoihin kiviin oli tehty erinäisiä maalauksia. Ilmeisesti se on jokin Port MacQuarien juttu että siellä on jossain kohtaa vuotta kivien maalausiltamat ja aallonmurtajan maalaamattomat kivet saa uuden ilmeen. Löytyipä sieltä yksi kivi Suomen lipun väreissä ja suomalaisten maalaamana! Sen lisäksi useampia muistokiviä ja tarinoita. Ihan katsomisen arvoinen paikka jos tolla nurkkaa palloa osuu.

 

Port MacQuariessa vietettiin pari tuntia infossa netissä surffaten kun kerran tarjolla oli ilmaiseksi niin netti kuin käytettävissä pistorasioita. Varsinkin sähköä oppi arvostaan eikä pitään vaan itsestään selvyytenä näin roadtripillä. Samalla koitettiin myös etsiä kohtuu hintaista yösijaa josta löytyisi suihku. Siinä netissä pyöriessä vihdoin tein päätöksen Suomen lennon suhteen ja ostin lennon kotiin! 828€ köyhdyin China Airlinesin eduksi.

10:30	MEL Melbourne Tullamarine	China Southern	CZ344
	18:10	CAN Guangzhou	9 t 40 min
		Vaihtoaika	5 t 45 min
	23:55	CAN Guangzhou	China Southern	CZ307
(+1)	06:45	AMS Amsterdam Schiphol	12 t 50 min
		Vaihtoaika	2 t 55 min
	09:40	AMS Amsterdam Schiphol	China Southern	CZ7838
	13:05	HEL Helsinki Vantaa	2 t 25 min

Eli lähtö on TIISTAINA 29.5. kello 10.30 Melbournesta, vaihdot Kiinassa ja Hollannissa ja Suomen maaperälle olisin laskeutumassa KESKIVIIKKONA 30.5. kello 13.05. Matka-aika on taas joku yli 33h, mutta eiköhän sen näillä unen lahjoilla kestä.

Port MacQuarien ainoaksi meitä kiinnostavaksi kohteeksi osoittautui Koala Hospital joka nimensä mukaisesti hoitaa vahingoittuneita tai sairaita koaloja (vai koalia... Koaloita?). Kolmelta päästiin oikein opastetulle kierrokselle kuulemaan asukkaiden ja paikan tarinaa. Nää oli myös Sarahn ekat koalat! Mä näin ekani silloin Perthissä Caversham Wildlife Parkissa ja tokat (ekat ja ainoat luonnonvaraiset) Great Ocean Roadilla.

 Koala parkin keikan jälkeen istuttiin autossa ja pohdittiin edelleen majoitusongelmaa johon ei oltu ratkaisua löydetty. Internetistä ja Camps 6-kirjasta ei paljon apua löytynyt. Soiteltiin muutamiin paikkoihin mitä löydettiin lähistöltä tai täältä eteenpäin, mutta kaikki olivat joko turkasen kalliita tai sulkisivat ennen kun ehdittäisiin perille. Oltiin jo lähes luovuttu toivosta kun Laura huomasi yhdessä turistikartassa paikan nimeltä Pelican Park Macksvillen nurkalla, joka osoittautui kohtuu hintaiseksi ja mitä tuli sulkemisaikaan totesivat vaan että kun ennen kymmentä ootte täällä niin hyvä! Luvassa oli lähes kaksi tuntia ajamista pimeässä mutta palkintona häämötti suihku! Ajomatka meni ohi niin että hujahti vaikka matkaseura taas vetelikin sikeitä. Perillä leviteltiin leiri katetun grillialueen nurkalle ja syöksyttiin kokkaamaan kun nälkä kurni erittäin vaativaisena vatsassa. Luksus illallinen koostui tällä kertaa nuudeleista ja salaatista kera tonnikalan.

Roadtrip, Princetown - Lorne (Great Ocean Road)

KE 21.12.

Tokavika aamu. Heräiltiin jälleen siinä kahdeksan aikaan ilman kellon soittoa. Aamupala jäi väliin koska ei ollut oikein mitä syödä ellei sitten olisi halunnut keitellä nuudeleita... Marion ja Laura lähtivät suihkuun ja mä jäin pakkailemaan kamoja sillä välin. Huomasin miten hissukseen aluetta ajeli eteenpäin punainen lava-auto, arvasin että kyseessä taitaa olla alueen hoitaja joka olisi rahoja keräämässä. Auto pysähtyi meidän leirin kohdalle ja tervehdin kaveria ja kysyin että onko se Mike (jostain syystä satuin muistamaan että toimiston ovella olevassa kyltissä oli allekirjoitus Mike). Ja oli se. Oli kuulemma tullut niin myöhään eilen takaisin että porukat oli jo nukkumassa joten keräili nyt rahoja. Kerroin että kysyttiin koodi muilta se oli ihan ok. Kolmesta meni 20$. Kun Laura ja Marion tuli suihkusta pakattiin loput kamat ja lähdettiin liikkeelle. Ensimmäinen pysäkki olisi jossain mistä saisi ruokaa, aamupala tosiaan oli syömättä.

Ajeltiin Great Ocean Roadia eteenpäin niin että vastaan tuli vasemmalla puolen tietä hassun näköinen rakennus jonka seinällä luki kissan kokoisilla kirjaimilla PANCAKES. Sinne! Pannukakut kuulosti aivan loistavalta aamupalalta! Nooh... Aamupala koostui kyllä ensin ihan perinteisestä munia, pekonia ja paahtoleipää annoksesta ja vasta jälkkärinä niitä pannukakkuja. Ja oli hyviä! Slurps, vieläkin tulee vesi kielelle... Itse pytingin nimeä en muista mutta pienellä googlettelulla paikansin että oltiin tuolloin Lavers Hill nimisessä kylässä. Kyseisestä kylästä ei kyllä nähty sitten niin mitään muuta kuin motelli/caravan park ja huoltoasema. Meidän pöydästä oli ihastuttava näköala puutarhaan jossa oli värikkäitä papukaijoja, ihan villejä sellaisia. Pytingissä oli useampiakin vesiputous-aiheisia tauluja ja kuvia joten kysyin tarjoilijalta että onko lähellä vesiputousta. Saatiin ohjeet ja päätettiin seuraavaksi suunnata katsomaan vesiputousta noin 12km pohjoiseen. Tiedossa oli että Lornen lähellä olisi reilusti vesiputouksia, mutta tää olisi nyt kuitenkin ensimmäinen.

 Vesiputoushan oli sitten sademetsässä, sitä en tiedä oliko tää oikeaoppista sademetsää, mutta ainakin sillä nimellä se kulkee.

 Glenairessa pysähdyttiin taas näköalapaikalle ottamaan parit kuvat rannasta. Rannalla oli pari yksinäistä kalastajaa, mietin vaan että mitä ne voi kalastaa noin rannalta ja tossa aallokossa...

 maisemat parkkipaikalta alas laaksoon ja kukkuloille

Nää kannattaa katsoa isommassa koossa, rannalla näkyy pari pientä pistettä; kalastajat ja yhdessä kuvassa on koira istumassa rannalla.

 Lounasta syötiin Apollo Bayssa. Ostettiin kaupasta vähän kaikenlaista kukin omillaan ja syötiin läheisessä puistossa. Tällä kertaa ihan picnic-pöydän äärellä. Käytiin myös Apollo Bayn turisti infossa ja löydettiin esite koala walkista eli tiestä jonka varrella on paaaaaaljon koaloita. Tie on ihan Great Ocean Roadin varrella Kenneth Bayssa joten se otettiin seuraavaksi tavoitteeksi. Ajettiin tosin kertaalleen ohi ja jouduttiin palaamaan viitisen kilometriä, mutta oli se sen arvoista. Puissa oli todellakin paljon koaloita ja jopa pari hereillä! Mielenkiintoisia ötököitä. Siellä ne keikkuivat heikonkin näköisissä oksissa vetäen unta palloon. Jälleen kerran, kuvat kertoo sen mihin sanat ei pysty.

Koalojen jälkeen pysähdyttiin matkalla Lorneen yhden vesiputouksen luo, mutta jälleen laiskoina jätettiin väliin koska infotaulu osasi kertoa että kävelyä rinnettä ylös olisi tunnin verran. Mutta autolle palatessa Laura huomasi että autosta vuotaa jotain! Vihreää nestettä eli jäähdytinnestettä, mulla pyörähti miljoonaa päässä heti että miten hitossa se on voinut keittää kun ei oo lämmöt noussut! Nostettiin pelti ylös ja konttailin auton alla tarkistelemassa vahinkoja, ainoa mistä löysin vuodon oli jäähdyttimen korkki. Paisuntasäiliö oli täynnä. Vesiä oli kyllä seurailtu aamuisin ennen liikkeelle lähtöä eikä mitään vajetta ollut huomattu. Tuumasin että mitään ei voida sille nyt tehdä ja kun ei lämmöt oo ollu normaalia korkeemmalla jatketaan matkaa. Seuraillaan vaan tilannetta. Lornessa jätettiin auto parkkiin ja käveltiin pääkatua. Alkoi jo olla ilta ja vähän nälkä (taas) niin autolle palatessa bongattiin jälleen pizzeria. Tai oikeastaan se oli jonkin sortin kanaravinteli jossa oli sitten myös kanaa. Mä otin pizzan mukaan ja Laura neljäsosa kanan ranskiksilla ja lähdettiin ajelemaan Benwerrin nimistä aluetta josta löytyisi viimeiseksi yöksi ilmainen leirintäalue. Koko päivä oltiin ajeltu mutkittelevia rinteitä pitkin, pääosin siten että toisella puolen oli kalliot ja toisella puolen pudotus mereen. Nyt ajettiin vain rinnettä ylös ylös ja ylös, lämmöt alkoivat nousta ja samaten sellainen pienen pieni kouristus mun vatsan pohjalla. Sanoin Lauralle että jos mittari nousee toiseksi ylimmälle viivalle meidän on pysähdyttävä ja siinä kohtaa kun se nousi toiseksi ylimmälle viivalle oltiin onneksi levikkeen kohdalla. Pelti auki ja ainoa mikä edelleen näytti vuotavan oli korkki. Sitten vain odottelemaan auton jäähtymistä. Tosin otin siinä pienen puhelun Suomeen (terveisiä vaan Hanskille) että mitä mä teen... Odotellessa katteltiin Lauran läppäriltä kuvia ja kuunneltiin musiikkia lähemmäs kolme varttia, meidät keskeytti mies polkupyörän kanssa joka kysyi että tarvitteko apua. Selitin että lämmöt nousi liian korkealle ja ollaan odoteltu että voidaan avata jäähdyttimen korkki, mutta en mä niin kauheesti tiä mitä mä teen. Hän sitten teki juuri niin kuinka Hanski mua neuvoi, totesi että tuuletin ei luultavasti toimi tai sitten siellä on jotain vikaa kun vesi paisuntasäiliöstä kulkeudu jäähdyttimeen, mutta kun seurailisi lämpöjä ja huolehtisi että siellä on vettä niin ei huolta. Joten matka jatkui taas. Oltiinkin melkein leirintäalueella joka olikin kovin kansoitettu ja kaikki melko nuorta väkeä ja pareja.

 vasemmalla muita matkaajia, oikealla hotelli helpotus jossa ei ollut paperia eikä säiliössä vettä.

viimeinen leiri

Great Ocean Roadin maisemia

Caversham Wildlife Park

Olen syöttänyt kengurua kädestä, itseasiassa useampaakin kengurua. Olen silittänyt kengurua ja koalaa. Ja nähnyt koalan liikkeellä, mikä on kuulemma harvinaista. Keskiviikko oli eläimellinen päivä kun suuntana oli Caversham Wildlife Park (www.cavershamwildlife.com.au). Australiassa on paljon kaikenlaisia eläintarhoja ja villieläinpuistoja, saksalainen kämppis oli käynyt Cavershamissa ja kehui että sitä mukavaksi. Mä en yleisesti ottaen ole suuri eläintarhojen, tai lähinnä pieniin häkkeihin suljettujen eläinten, ystävä, mutta Cavershamista jäi pääasiallisesti ihan hyvä mieli. Kuvia on muutama tässä postauksessa ja lisää löytyy lopussa olevasta linkistä.

Matka Cavershamiin vei sellaisen 45min suuntaansa, alkuun pätkä bussilla, sitten vähän pidempi pätkä lähijunalla, toinen pätkä bussilla ja mun kohdalla viimenen etappi jalkapatikassa. Caversham on ison puiston sisällä yksityisomistuksessa oleva eläinpuisto, jossa kaikki kohteet ja tapahtumat sisältyvät pääsymaksuun. Eläinpuistoissa täällä on ihan tavallista tehdä tiliä velottamalla erikseen vaikkapa kuvan ottamisesta eläimen kanssa tai eläimeen koskemisesta tai syöttämisestä. Julkisilla liikenteellä pääsee puiston portille saakka ja siitä eteenpäin on tasatunnein kuljetus itse eläinpuiston portille. Kello oli vasta noin 11.20 kun tulin puiston portille ja kuljetus tosiaan olisi tullut vasta tasalta, joten kun opastekyltti kertoi että matkaa on vain 1,8km niin tuumasin että vallan mainiosti voin kävellä. Eikä se kävely ongelmia tuottanutkaan, mutta siinä kohtaa kun huomasin suloisesti kengurulla ja lehmällä alkavan varoitusmerkkipylvään alimmaisena käärmeen kuvan alko vähän jännittää... Ainoat eläimet jota matkalla kohtasin oli kuitenkin jonkin sortin papukaijat, joilla oli ilmeisesti perheriita, ja ERITTÄIN ärsyttävät australialaiset kärpäset! Täkäläiset kärpäset on todella todella tunkeilevia, ne ei ihan pikku huitaisuja väistä ja änkevät oikeasti silmiin/korviin/nenään/suuhun. Rrrrrrraivostuttavaa!!

Perillä ostin melko kalliin tuntusen tiketin, $23, mutta oli se sen arvoista! Ei ne linnut ja muut pienemmät eläimet häkeissään, mutta kengurut! Vierailijat saivat mennä kenguruaitaukseen sisälle ja vapaasti syöttää kenguruja ja silitellä niitä. Kenguruaitaus oli iso, en alkuun ymmärtänytkään kuinka iso, vaan jumituin ensimmäisen rennosti päivää viettävän joukkion luo. Istuin siellä puun rungon päällä kengurujen keskellä ja vaan katselin... Kenguruja oli porukassa kaiken ikäistä, kokoista ja rotuista. Kenguruita on siis useampaa rotua ja kaikista pienimmät ei oo kenguruita ollenkaan vaan wallabeja. Joukossa oli myös muutamia emoja joilla oli kyytiläinen, oli melko uskomatonta nähdä miten pikkukengurut kurkki pussista ja yksi kävi jopa ihan ulkona! Kengurut oli selkeästi erittäin kesyjä, mitä muutakaan ne voi olla jos niitä käy joka päivä massat ihmisiä katsomassa? Ne oli myös melko uteliaita, tulivat rohkeasti katsomaan että onko tarjoilua, jos ei käsissä heti näkynyt rohkeimmat (vai ahneimmat?) tuli lähes syliin katsomaan etteikö oikeasti ole mitään. Toisia kiinnosti vain ruoka ja toiset jäi hetkeks ihan vain nauttimaan rapsutuksista. Kengurut oli eläinpuistokierroksella mulle ihan viimeisiä kohteita, jostain syystä mä onnistuin lähteen kierrokselle väärään suuntaan ja säästin parhaat viimeiseksi.

Koalat oli lunkeja. Ne vaan oli ja söi, paitsi yksi ,kuulemma nuori kaveri, oli maassa ja tallusteli hetken aikaa. On kuulemma harvinaista nähdä koalan liikkuvan maassa. Koalan silittäminen tapahtui huomattavasti valvotummissa olosuhteissa kun kengurujen. Koalaosastolle pääsi vain rajoitettu määrä ihmisiä kerrallaan ja henkilökunta antoi luvan että mitä koalaa sai silittää, mistä ja miten. Mistä ja miten oli käytännössä selästä kämmenselällä, muttei ne pahalla katsonut jos ihan normaalisti kämmenellä silitti. Kun mun vuoroni tuli pyysin yhtä tätiä ottaan kuvan, koalaa ei vaan enää kiinnostanut poseeraaminen.

Dingoja oli kolme ja ne leikki kun koirat, kuten erittäin ketterät koirat. Niiden aitauksen sisäpuolella meni sähköpaimen. Suojelikohan se dingoja vai vierailijoita?

Puistossa oli myös farmiosasto missä oli esillä maatalouseläimiä. Pupuista ja marsuista en tiä lasketaanko nekin maatalouseläimiin mutta niitäkin oli iloisesti keskenään. Marsut oli muuten reippaita ötököitä kun niillä oli tilaa liikkua. Mun aiemmat marsukokemukseni rajottuu lähinnä häkissä eläneiden lemmikkimarsujen kohtaamiseen. Marsut ja kanit kuului myös niihin eläimiin joita sai ruokkia puiston tarjoamilla pelleteillä. Puput oli rohkeita ja ahneita, marsut hieman harkitsevampia. Samassa vajassa oli myös yli 40-vuotias aasi (hitsi nimi unohtui jo! Tommy???) joka oli tullut Cavershamiin vuonna 1989, aasilla oli veikeä temppu; se avasi suunsa iiiiiiiisoksi ja halusi että sille heitetään ruokapellettejä suuhun! Aasin naapurina oli puiston omaa kasvatustyötä oleva laama nimeltä Snowy, infotaulussa esiteltiin että Snowyn emä on Humbug ja Snowyn sisko on Cria. Laama oli kovin kovin kateellinen aasille aasin hienosta tempusta, aasihan sai tempullaan siis huomattavasti enemmän ruokaa kun laama! Laama osasi kuitenkin ottaa siivosti tarjotut eväät vaikka sitä kiukuttikin aasin saama huomio. Farmiosastolla oli myös lampaan keritsemisnäytös, johon kuului lammaslauman tuominen sisälle koiran kanssa ja pari muutakin farmielämän temppua. Paimenkoirat oli Henry, Jack ja Bill, kaikki kelpieitä ja suoraan alenevassa polvessa sukua. Henry Jackin isä ja Jack Billin. Henry oli 13v ja jo eläkkeellä, mutta pääsi mukaan siirtämään lampaat aitauksesta toiseen. Bill toi lauman ulkoaitauksesta sisälle ja Jack oli se joka oikeasti oli töissä kun siirrettiin lampaita aitauksesta toiseen. Oli melkoisen hieno nähdä miten Henryllä oli poikansa tiukasti vallan alla. Kelpie on kuulemma se tavallisin paimennukseen käytettävä rotu ja koiraa ei olla tiloilla voitu koneilla korvata, toisin kun hevoset. Keritsemisnäytöksessä mulla valui kuola suupielistä kun katselin sen keritsijän käsivarsia... Slurps. Tehnyt joskus jotain muuta kun pelannut tennistä.

Bill toi lambit sisälle

Henry 13v joka piti laittaa kiinni että pysy poissa töistä

SLURPS

Loput kuvat löytyy täältä

Kun puistokierros oli ohi tapasin pihalla bussipysäkille kuljetusta odotellessa kolme sveitsiläistä jätkää. Olivat muutama päivä sitten saapuneet Perthiin ja lähtivät perjantaina Cairnsiin josta oli suunnitelma vuokrata campervan ja ajaa itärannikko alas tammikuuhun mennessä. Yksi pojista puheli mun kanssa pitkät pätkät englanniksi maailman menosta. Se oli ollut kielikurssilla Lontoossa ennen Ausseihin tuloa kun oli ollut erittäin epävarma kielitaidostaan, sveitsiläiset ei kuulemma ole kauheen hyviä englannissa. Sen kavereiden kielitaito jäi erittäin kyseenalaiseksi, koska tyypit ei puhuneet sen tunnin aikana mitä vietettiin aikaa yhdessä matkalla Perthiin sanakaan englantia! Voi tulla melkonen kielikylpy tolle yhdelle jos se hoitaa kaiken puhumisen toistenkin puolesta. Veikkaisin että porukka oli iältään jotain pikkasen päälle parikymppisiä, sen verran kysyin ettei ne juuri valmistuneita olleet vaan jo ihan työelämässä. Vähän jäi harmittamaan Perthin juna-asemalla kun lähdettiin eri suuntiin, sen englantia puhuneen kanssa juttu luisti oikein kivasti ja jos ne olisi olleet lähdössä Perthistä itärannikolle autolla olisin voinut koittaa hypätä mukaan.

Tänään piti mennä tsekkaamaan Scarborough Beach, mutta päätin ensin ratkaista uimapukuongelman. Mullahan ei ole uikkaria täällä mukana ja miten voi mennä biitsille ilman uikkaria??? Kävin siis viettämässä päivän kaupungilla. Istuskelin kävelykadulla kuuntelemassa katusoittajia ja katselin hetken aikaa omituisen kanadalaisen katutaiteilijan (kutsui itseään nimellä Stickman) jonglöörausta moottorisahalla ja kaikenmaailman teräesineillä. Niin joo ja löysin mä sitten simmaritkin. Mutta meen silti huomenna Kings Parkiin enkä Scarborough Beachille. Kuulin muuten eilen että Cottesloe Beachilla oli ollut lokakuun alussa haihyökkäys.