ROADTRIP 2: Bermagui - Batemans Bay

KE 18.4. Bermagui - Batemans Bay

Aamulla olin yksinäni hereillä seitsemän nurkilla ja lähes pari tuntia sain surffailla netissä ennen kuin Sarah heräsi koska Sarah nukkui huoneessa jonka läpi kuljettiin suihkuun ja suihkua olin kovasti vailla. Suihkun jälkeen vaatteita päälle raapiessani kuulin ovelta epämääräistä mölyä siihen sen enempää reagoimatta, hetken päästä kuului vähän enemmän mölyä ja oven takaa löytyi italialaiset kundit. Siinä lukkosepän aamua odotellessa hilpaisin puoli kympin nurkilla respaan anomaan jatkoaikaa check outille joka normaalisti olisi klo 10. Respassa kuulin järkyttäviä uutisia. Yöllä 02.10 oli leirintäalueelta varastettu auto!! Alueella oli puomiportti mutta siitä kuulemma pääsi läpi nostamalla puomin ylös ja näin ne varkaatkin oli tehnyt ja hurauttaneet kohtuu tuoreella neliveto-maasturilla karkuun. Auton omistajat oli nukkuneet teltassa parin metrin päässä eivätkä olleet huomanneet ennen kuin auto käynnistyi ja silloin oli jo myöhäistä. Arvoin siinä että taaperranko takaisin mökkiin kertomaan uutiset vai odotanko vielä hetken respassa josko herra lukkoseppä sattuisi ilmaantumaan paikalle. Parin kymmenen minuutin jälkeen luovutin ja kävin kurkkaamassa auton matkalla mökille. Miss Holden oli selkeästi pengottu, Lauran toinen matkalaukku (voi kyllä, näillä tytöillä tavaraa piisaa...) oli leväällään patjalla ja Sarahin pari pienempää kassia samoin. Pääsin juuri ja juuri mökille ja uutiset kerrottua Sarahille (Laura oli suihkussa) kun lukkoseppä kurvasi Miss Holdenin viereen. Vettä tietysti satoi iloisesti ja sateenvarjon kanssa hilpaisin takaisin autolle. Avain oli valmiina, tarvi vain käynnistää auto jotta viimeiset 30% ohjelmoinnista siirtyisi avaimeen. Ei muuten mitään ongelmaa mutta akku oli tyhjä!! Pah... Lukkoseppä soitti paikalliselle RAC:lle eli NRMA:lle ja roadside assistance lupasi olla paikalla parissa kymmenessä minuutissa. Tähän mennessä ainoa osavaltio jossa ei olla ko ryhmittymän palveluita tarvittu on ollut South Australia, toivottavasti Queensland pääsee samaan jengiin sen kanssa.

 

Herra lukkoseppä veloitti palveluistaan 297$, 150$ avaimesta ja 120$ mobiilipalvelusta lopun ollessa GST. Siinä NRMA:a odotellessa Laura tuli kurkkaamaan tavaroitaan ja sai pienimuotoisen paniikin kun huomasi jättäneensä kansion jossa on kaikki pankki yhteystiedot, kopiot luottokorteista, jne jne autoon. Laura keräili tavaroitaan kun herra NRMA tuli. Tällä kertaa tyyppi oli oikein mukava ja rento, hurautti Miss Holdenin käyntiin ja kertoi että seuraavalla kerralla kun käy näin niin vois harkita uutta akkua. Palveluun kuuluu että ne tuo ja asentaa akun veloituksetta, akku itsessään maksaa 180$. Sitä ootellessa siis. Akun tyhjenemiselle ei osannut sanoa mitään varsinaista syytä. NRMA tyypin lähdettyä siirsin Miss Holdenin mökin nurkille raksuttamaan tyhjäkäynnillä jotta akku edes vähän latautuisi ja selviteltiin Lauran tavaroista oliko mitään kadonnut samalla kun pakkailtiin kamoja kasaan. Bermagui oli nyt nähty. Autoa pakatessa huomasin että takkuileva navigaattori oli kadonnut! Eipä ollut suuri menetys koska se tosiaan takkuili koko ajan. Perthistä lähteissä pelasi moitteetta, mutta Melbourneen saapuessa alkoi valittamaan tyhjää akkua vaikka oli laturissa. Kovin paljon ei koko pömpeliä tällä reissulla oltu voitu edes käyttää sen kiukuttelun takia. Että onnea vaan varkaille saaliista! Kamat oli kasassa noin 11.30 ja ajeltiin leirintäalueen läpi respaan check outille. Omistajapariskunta kertoi että siinä pari kymmentä metriä portilta oli käärme ja päästiin vielä ennen lähtöä näkemään miten Tigersnake pyydystettiin tyhjään Sulo roska-astiaan! Oli jännää! Hämmästelin siinä vieressä seisoskelevalle papparaiselle että mitä noi linnut siinä ympärillä pyörii niin pappa osasi kertoa että linnut varoittavat toisiaan ja yrittävät myös häätää käärmettä pois pesintäalueilta. Käärmeen ympärillä meinaan pyöri pari pienempää lintua ja kolmisen varista. Kaiken aamun jännityksen jälkeen tarvittiin ehdottomasti jätskiä sieltä Lauran tietämästä Gelateriasta, hyvää oli mutta myös kallista kun kaksi palloa maksoi 7$.

Hissuksiin ajeltiin turistireittejä Bateman Bayhin. Tunnelma oli lattea eikä sade ainakaan helpottanut sitä yhtään. Soiteltiin pojille että haluaisiko ne vuokrata meidän kanssa kimpassa mökin Batemans Baysta yöksi kun satoi kaatamalla. Mökit osoittautui melko tyyriiksi, mutta ahkeran etsinnän ja väännön ja kiertelyn kautta saatiin tehtyä diili YHA Shady Willows -caravan parkista. Neuvottelujen tuloksena saatiin hintaan 95$ neljän hengen cabin. Vastaanoton pariskunta kertoi olevansa vain paikkaamassa lomailevia ystäviään, joten voi olla ettei tällästä kiemuraa oikeasti saisi tehdä. Suostuivat kuitenkin kun kerrottiin ettei meitä haittaa yhtään vaikka yksi joutuukin nukkumaan lattialla. Meillä on ilmapatja ja petivermeet omasta takaa. Mökki oli vähän rupunen, mutta piti sentään sadetta mikä oli tarkoituskin. Laura ja Sarah lähti kundien kanssa kauppaan ja mä jäin nauttimaan laatuajasta itseni kanssa. Tyttöjen kanssa oltiin syöty aamupala ja jätskit, mulla alkoi olla hirvittävä nälkä. Niin hirvittävä että oli todellakin hyvä olla hetki itsensä kanssa kun silloin ei tarvi keskittyä oleen ärsyyntymättä kaikesta. Muiden palatessa mä olin niin nälkäinen että olin jo todellakin kiukkunen enkä uskaltanut avata suutani ollenkaan ettei tulisi sanottua jotain mitä en tosissaan tarkoittanut. Italialaiset taikoivat ihastuttavaa pasta bolognesea mikä taas taikoi mun nälän ja kiukun pois ja iltaa vietettiin mukavasti turistessa.

ROADTRIP 2: Lakes Entrance - New South Wales

15.4. Lakes Entrance - Mallacoota - New South Wales

 Puskasta keskeltä ei mitään herättiin hyvissä ajoin. Yön aikana paikalle oli ilmestynyt myös kolmas autokunta yöpymään. Oltiin ensimmäisiä hereillä ja myös ainoita hereillä siinä kohtaa kun saatiin leiri kasaan ja startattiin eteenpäin. Tai taaksepäin, miten sen sitten haluaakin ottaa. Lähdettiin siis takaisin Lakes Entranceen muutaman kilometrin päähän kun eilen jäi nähtävyydet näkemättä. Infosta matkaan kuitenkin tarttui kartta ja ensimmäisenä pysäkkinä oli footbridge eli jalankulkusilta ostoskeskittymästä rannalle. Nättiähän siellä oli, niin sillan maisemat kuin rantakin. Rannalla oli aamuisesta ajankohdasta huolimatta melkoisesti väkeä mutta hyvin joukkoon sopi. Jälleen kerran sulassa sovussa lapsiperheet, auringonpalvojat, kalastajat ja uimarit. Tosin sillä kohtaa missä me merta ja aaltoja ihailtiin ei muita kuin kalastajia ollut. Meri on kiehtova elementti. Sitä jaksaa seurata pidempiäkin aikoja vaikkei sinänsä "mitään" erityistä olisikaan nähtävänä. Lakes Entrancen rannalla pääsi seuraamaan aaltoja aivan rannassa. Surffareita ei näkynyt, aallot oli varmaan liian lähellä rantaa ja liian pieniä. Rannalta lähteissä käytiin vielä turistikartan houkuttelemina katsomassa kohtaa missä oli delfiinin kuva, mutta siellä mitään ollut... Kalastussatama ja sekin melko rupunen.

Lakes Entrancen ja Mallacootan välillä pyörähdettiin Snowy River National Parkin houkuttelemana Orbost -nimisen kylän turisti infossa. Suurin nähtävyys kylässä kaikella todennäköisyydellä oli se kyseinen info rakennus. Vanha maanviljelijäperheen mökki eli pelkkä tupa, joka oli purettu jostain Orbostin alueelta ja koottu uudelleen tälle paikalle. Jotain nykyaikaistuksia mökkiin oli tehty mutta säilytetty vanha henki. Mökiltä lähti polku läheiseen puistoon jonka laidalta löytyis näyttely vanhoista maanviljelysvälineistä ja vesimylly. Onkohan vesimylly edes oikea sana... Se renkula mitä vesi pyörittää ja sitten se pyörittää myllynkiveä? Orbostista päädyttiin tekemään kiertoreitti takaisin Princess Highwaylle Marlo-nimisen rantakylän kautta. Marlossa käytiin kävelemässä tunnin lenkki kauniissa rantamaisemissa ja huristeltiin lounaalle Cape Conranin puolelle Marlosta eteenpäin ennen kuin palattiin highwaylle.

Australiassa metsäpalot ovat melko yleisiä ja usein myös tuhoisia. Metsäpalot, bushfire, syttyvät useimmiten huolimattomasta tulen käsittelystä tai salamaniskusta kuivassa maastossa. Siitä huolimatta Australiassa harrastetaan myös hämmästyttävän paljon suunniteltuja metsäpaloja, oiskohan suomeksi kaskeamista? Eli tahallisesti poltetaan tiettyjä metsäalueita esim. kansallispuistoissa. Sillä saadaan hallittua hieman rehottavaa aluskasvillisuutta ja luonnollista lannoitetta. Aussien mukaan liian usein nämä suunnitellut palot sytytetään väärinä päivinä, valvotaan huolimattomasti ja pääsevät lipsahtamaan pois hallinnasta... Näinhän kävi mm. Perthistä lähteissämme Margaret Riverin alueella ja kärähti vähän ylimääräistä metsää, viljelysmaata ja muutama koti. Ymmärrän kyllä että näin se luonto on itsekseenkin toiminut ennen kun ihminen "vangitsi" kaiken, mutta oli jännittävää näillä taustoilla ajella kohti Mallacootaa kun tien laidan kyltti kertoi että aja varovasti - suunniteltu metsäpalo - savua tiellä. Ja vielä jännittävämpää kun tien laidassa oikeasti roihusi ja tiellä oli savua!

Itse Mallacootassa nähtiin reissun ekat pelikaanit! Kunnioitusta herättävän näköisiä tipuja. Taaperrettiin myös jälleen kerran hieman näköaloja katselemassa ja kuvailemassa lookouteilta. Erikoisinta Mallacootassa ehkä on että se sijaitsee 24km Princess Highwaylta itään rannikolla keskellä Croajingolong National Parkia. Itse kylään ei sen enempää tutustuttu, fiilikset oli jotenkin hieman malttamattomat ja jatkettiin maisemien katselun jälkeen matkaa kohti New South Walesin rajaa. Päivän tavoitteeksi oli asetettu päästä yöksi rajan toiselle puolen ja se saavutettiin. Yövyttiin jälleen levähdysalueella Princess Highwayn laitamilla, tällä kertaa alueelle saapuessa siellä oli jo jokunen auto ja muutama tuli vielä meidän jälkeenkin. Pimeä tuli hyvin nopeasti kun oltiin saatu leiri kasaan ja iltapala syötiin otsalamppujen loisteessa. Mun oli vuoro nukkua teltassa ja ehkä ekaa kertaa vähän enemmän kun jännitti... Siä kuitenkin on jotenkin turvattomampi kun autossa.

Marlo

 

 ---

Mallacoota

kovin montaa kilsaa ei tältä kyltiltä ajeltu yöpaikkaan eikä ihan heti uskoisi että noin tunti tän kuvan jälkeen oli säkkipimeää.

Roadtrip, Princetown - Lorne (Great Ocean Road)

KE 21.12.

Tokavika aamu. Heräiltiin jälleen siinä kahdeksan aikaan ilman kellon soittoa. Aamupala jäi väliin koska ei ollut oikein mitä syödä ellei sitten olisi halunnut keitellä nuudeleita... Marion ja Laura lähtivät suihkuun ja mä jäin pakkailemaan kamoja sillä välin. Huomasin miten hissukseen aluetta ajeli eteenpäin punainen lava-auto, arvasin että kyseessä taitaa olla alueen hoitaja joka olisi rahoja keräämässä. Auto pysähtyi meidän leirin kohdalle ja tervehdin kaveria ja kysyin että onko se Mike (jostain syystä satuin muistamaan että toimiston ovella olevassa kyltissä oli allekirjoitus Mike). Ja oli se. Oli kuulemma tullut niin myöhään eilen takaisin että porukat oli jo nukkumassa joten keräili nyt rahoja. Kerroin että kysyttiin koodi muilta se oli ihan ok. Kolmesta meni 20$. Kun Laura ja Marion tuli suihkusta pakattiin loput kamat ja lähdettiin liikkeelle. Ensimmäinen pysäkki olisi jossain mistä saisi ruokaa, aamupala tosiaan oli syömättä.

Ajeltiin Great Ocean Roadia eteenpäin niin että vastaan tuli vasemmalla puolen tietä hassun näköinen rakennus jonka seinällä luki kissan kokoisilla kirjaimilla PANCAKES. Sinne! Pannukakut kuulosti aivan loistavalta aamupalalta! Nooh... Aamupala koostui kyllä ensin ihan perinteisestä munia, pekonia ja paahtoleipää annoksesta ja vasta jälkkärinä niitä pannukakkuja. Ja oli hyviä! Slurps, vieläkin tulee vesi kielelle... Itse pytingin nimeä en muista mutta pienellä googlettelulla paikansin että oltiin tuolloin Lavers Hill nimisessä kylässä. Kyseisestä kylästä ei kyllä nähty sitten niin mitään muuta kuin motelli/caravan park ja huoltoasema. Meidän pöydästä oli ihastuttava näköala puutarhaan jossa oli värikkäitä papukaijoja, ihan villejä sellaisia. Pytingissä oli useampiakin vesiputous-aiheisia tauluja ja kuvia joten kysyin tarjoilijalta että onko lähellä vesiputousta. Saatiin ohjeet ja päätettiin seuraavaksi suunnata katsomaan vesiputousta noin 12km pohjoiseen. Tiedossa oli että Lornen lähellä olisi reilusti vesiputouksia, mutta tää olisi nyt kuitenkin ensimmäinen.

 Vesiputoushan oli sitten sademetsässä, sitä en tiedä oliko tää oikeaoppista sademetsää, mutta ainakin sillä nimellä se kulkee.

 Glenairessa pysähdyttiin taas näköalapaikalle ottamaan parit kuvat rannasta. Rannalla oli pari yksinäistä kalastajaa, mietin vaan että mitä ne voi kalastaa noin rannalta ja tossa aallokossa...

 maisemat parkkipaikalta alas laaksoon ja kukkuloille

Nää kannattaa katsoa isommassa koossa, rannalla näkyy pari pientä pistettä; kalastajat ja yhdessä kuvassa on koira istumassa rannalla.

 Lounasta syötiin Apollo Bayssa. Ostettiin kaupasta vähän kaikenlaista kukin omillaan ja syötiin läheisessä puistossa. Tällä kertaa ihan picnic-pöydän äärellä. Käytiin myös Apollo Bayn turisti infossa ja löydettiin esite koala walkista eli tiestä jonka varrella on paaaaaaljon koaloita. Tie on ihan Great Ocean Roadin varrella Kenneth Bayssa joten se otettiin seuraavaksi tavoitteeksi. Ajettiin tosin kertaalleen ohi ja jouduttiin palaamaan viitisen kilometriä, mutta oli se sen arvoista. Puissa oli todellakin paljon koaloita ja jopa pari hereillä! Mielenkiintoisia ötököitä. Siellä ne keikkuivat heikonkin näköisissä oksissa vetäen unta palloon. Jälleen kerran, kuvat kertoo sen mihin sanat ei pysty.

Koalojen jälkeen pysähdyttiin matkalla Lorneen yhden vesiputouksen luo, mutta jälleen laiskoina jätettiin väliin koska infotaulu osasi kertoa että kävelyä rinnettä ylös olisi tunnin verran. Mutta autolle palatessa Laura huomasi että autosta vuotaa jotain! Vihreää nestettä eli jäähdytinnestettä, mulla pyörähti miljoonaa päässä heti että miten hitossa se on voinut keittää kun ei oo lämmöt noussut! Nostettiin pelti ylös ja konttailin auton alla tarkistelemassa vahinkoja, ainoa mistä löysin vuodon oli jäähdyttimen korkki. Paisuntasäiliö oli täynnä. Vesiä oli kyllä seurailtu aamuisin ennen liikkeelle lähtöä eikä mitään vajetta ollut huomattu. Tuumasin että mitään ei voida sille nyt tehdä ja kun ei lämmöt oo ollu normaalia korkeemmalla jatketaan matkaa. Seuraillaan vaan tilannetta. Lornessa jätettiin auto parkkiin ja käveltiin pääkatua. Alkoi jo olla ilta ja vähän nälkä (taas) niin autolle palatessa bongattiin jälleen pizzeria. Tai oikeastaan se oli jonkin sortin kanaravinteli jossa oli sitten myös kanaa. Mä otin pizzan mukaan ja Laura neljäsosa kanan ranskiksilla ja lähdettiin ajelemaan Benwerrin nimistä aluetta josta löytyisi viimeiseksi yöksi ilmainen leirintäalue. Koko päivä oltiin ajeltu mutkittelevia rinteitä pitkin, pääosin siten että toisella puolen oli kalliot ja toisella puolen pudotus mereen. Nyt ajettiin vain rinnettä ylös ylös ja ylös, lämmöt alkoivat nousta ja samaten sellainen pienen pieni kouristus mun vatsan pohjalla. Sanoin Lauralle että jos mittari nousee toiseksi ylimmälle viivalle meidän on pysähdyttävä ja siinä kohtaa kun se nousi toiseksi ylimmälle viivalle oltiin onneksi levikkeen kohdalla. Pelti auki ja ainoa mikä edelleen näytti vuotavan oli korkki. Sitten vain odottelemaan auton jäähtymistä. Tosin otin siinä pienen puhelun Suomeen (terveisiä vaan Hanskille) että mitä mä teen... Odotellessa katteltiin Lauran läppäriltä kuvia ja kuunneltiin musiikkia lähemmäs kolme varttia, meidät keskeytti mies polkupyörän kanssa joka kysyi että tarvitteko apua. Selitin että lämmöt nousi liian korkealle ja ollaan odoteltu että voidaan avata jäähdyttimen korkki, mutta en mä niin kauheesti tiä mitä mä teen. Hän sitten teki juuri niin kuinka Hanski mua neuvoi, totesi että tuuletin ei luultavasti toimi tai sitten siellä on jotain vikaa kun vesi paisuntasäiliöstä kulkeudu jäähdyttimeen, mutta kun seurailisi lämpöjä ja huolehtisi että siellä on vettä niin ei huolta. Joten matka jatkui taas. Oltiinkin melkein leirintäalueella joka olikin kovin kansoitettu ja kaikki melko nuorta väkeä ja pareja.

 vasemmalla muita matkaajia, oikealla hotelli helpotus jossa ei ollut paperia eikä säiliössä vettä.

viimeinen leiri

Great Ocean Roadin maisemia

Roadtrip, Esperance - Norseman

KE 10.12.

Herättiin leirintäalueelta kahdeksan nurkilla ja mentiin suihkuun. Ensimmäinen lämmin suihku viikkoon! Nautin niin joka pisarasta! Suihkuttelun jälkeen reippaasti leiri kasaan ja aamupalalle mäkkäriin, vaihteeksi… Sitä ollaan vähän nettiriippuvaisia vaikkei sitä ehkä tän blogin päivitystahdista uskoisikaan. Mäkkärillä sain ladattua kuvat Facebookkiin, lisään niitä tänne tekstin joukkoon sitten kun on paremmat nettiyhteydet ja virtalähteet läppärille. Toistaseksi vain juttua siis..

Edellisenä päivänä saadun kartan mukaan lähdettiin Woolworthsin ruokaostosten ja auton tankkauksen jälkeen kohti Esperancen Great Ocean Drivea. Tankattiin Esperancessa hintaan 1,459$/L auton tankki täyteen ja molemmat kanisterit, yhteensä teki 144$. Litroina lähes sata. Eikä taaskaan meillä ollut alennuskuponkia kaupasta, meidän kauppaostokset ei vaan tee tarpeeksi jotta saataisiin alennus! Eikä se nyt niin paljon oo se mitä täytyis tuhlata, 30$. Mutta Shellin kassalla oli erittäin ihastuttava tytteli joka kysyi että onko alennuskuponkia ja kun ei ollut kuiskasi että älä kerro kenellekään ja kaivoi tiskin alta kupongin! Saatiin siis alennukset! 144$ muuttui 136$! Oikein mukavaa, varsinkin kun sitä bensaa ostettiin niin paljon. Muutoinkin tankkiin on mennyt tavaraa aikalailla. Esperancen ostosten jälkeen rahana noin 280$ ja litroina noin parisataa, auto vie keskimäärin sellaisen vähän vajaan 11L/100km tällä lastilla. Yhteisiin rahoihin ollaan nyt jokainen sijoitettu 200$ eli yhteensä 600$, ekat sataset on jo tuhlattu. Toisistakin puolet kun tankattiin.

Esperancen Great Ocean Driven eka pysäkki oli Rotary Lookout, josta oli huikeat maisemat kaupunkiin ja merelle kallioiden päältä. Nää rantamaisemat ja meri jaksaa ihastuttaa aina vaan. Tuon ekan näköalapaikan jälkeen olikin luvassa rantaa rannan jälken. Eka oli todella todella kaunis suuri ranta. Autio koska siellä oli liian kovat virtaukset ja aallot uimiselle ja surffaukselle. Ihasteltiin rantaa tunnin verran ennen kun jatkettiin matkaa seuraavalle, joka olikin ihan eri tyyppinen. Toinen ranta oli pienempi, mutta aallot oli hurjasti suurempia ja voimakkaampia. Ranta oli jyrkempi eikä käynyt mielessäkään mennä uittaan varpaita. Vesi oli juuri sellaista läpikuultavan kirkasta turkoosia mitä kaikissa matkaesitteissä ja aurinko paistoi siniseltä taivaalta valkoisten pilven hattaroiden välistä. Täydellinen ilma! Rantoja oli reitillä riittävästi, niin paljon että jätettiin muutamat väliin. Yksi kohokohdista oli observatorio josta oli huikeat näkymät rantaviivalle ja rannikon saariin. Nää on niitä juttuja joista ei sanoin kuvailemalla tai valokuvilla oikeasti pysty kertomaan todellisuutta. Pitää vaan kokea. Kaikki vaan katsomaan Aussilan ihmeitä!

Norseman on Eyre Highwayn eli sen aavikon poikki menevän tien aloituspiste WA:n puolella. Sinne oli matkaa Esperancesta noin 200km eli pari tuntia. Täällä todellakin voi saavuttaa keskinopeuden 100+km kun nopeusrajoitus on kuppaisimmillakin teillä sen 110km/h ja tiet on lähes suoria. Oltiin vähän myöhään liikenteessä matkalla Norsemaniin, mutta se ei haitannut koska oltiin päätetty yöpyä jälleen ilmaisella leirintäpaikalla tien varressa noin 15km Norsemanista itään. Ajettiin vähän kuuden jälkeen Norsemanin keskustan läpi ja siellä oli selkeästi ulkonaliikkumiskielto alkanut… Ketään missään. Poikkeuksen teki 24h huoltoasema. Huoltsikalla oli pari veikeätä kissaa jotka muina kissoina makoilivat tankkien vieressä katsellen asiakkaita nenän varttaan pitkin. Käytiin pikaisesti kurkkaamassa mitä huoltoasemalla oli tarjota, muttei ostettu mitään. Ilmainen leirintä löytyi helposti Camps 6 kirjasta löytyvien navi koordinaattien avulla, navigaattori on todellakin osoittautunut käteväksi kun on tarve paikantaa. Noin muutoin selviää helposti vain seuraamalla kylttejä, vaikkakin kaupunkialueella ei voi kiitosta antaa tienviitoille… Oli mun vuoro olla teltassa yötä, ilma oli tuulinen ja vähän kostea. Päästiin sopivasti näkemään auringonlasku joka oli kaunis. Pari kuvaakin sain. Auringon laskettua nousi taivaalle täysi kuu joka valaisi hienosti leiriä. Taivas, päivällä ja yöllä, on aina täällä jotenkin kirkkaampi kun Euroopassa. Tähdet on näkynyt hienosti kaikkina muina öinä paitsi Parry Beachilla.

Esperancen jälkeen puhelimesta loppui kuuluvuudet. Näytössä lukee että vain hätäpuhelut. Ei siis paljon päivitetty naamakirjaa tai ilmoiteltu olemassaolostaan muutoinkaan.

PS. Matkalla Cedunasta Port Augustaan, ranskalainen Marion ajaa ja mua vähän hirvittää takajakkaralla. Laura vetää sikeitä etupenkillä. Kello on puoli kaksi päivällä.

Roadtrip, Pallinup River - Esperance

KE 9.12.

Suunnitelman mukaisesti herättiin kello 5 ja lähdettiin ajamaan klo 6. Yöllä satoi vettä reippaanlaisesti ja teltta oli jälleen iloisen kostea kuten kaikki muukin. Meidän viidestä matkapäivästä neljä on ollut sateisia ja hitto vieköön me matkaillaan AUSTRALIASSA! Kaikki paikalliset jaksaa muistuttaa miten kummallinen säätila on ollut tänä keväänä… Ei paljon lohduta matkailijaa jonka kamat on märkinä. Tai ainakin kosteita.

400km ja 4 tuntia myöhemmin oltiin perillä Esperancessa. Ensimmäisenä vastassa oli kolme bordercollieta edellä ajavan auton lavalla, veikeitä veikkosia kuseskelivat ilosesti ulos lavalta. Tiet täällä on pääsääntöisesti suoria ja suoralla tarkoitan tässä kohtaa todellakin SUORAA. Ainoaa vaihtelua on korkeussuunnassa, kukkulan laelta näet tien kumpuilevan suorana viivana edessä… 400 kilometriin kuitenkin mahtui hieman vaihtelua myös kasvustossa, löytyi laidunniittyä, metsää ja pusikkoa. Niin ja heti Pallinup Riveristä lähtiessä tien vieressä oli muutamia kenguruja, niistäkin jaksaa olla kerta toisesta jälkeen tohkeissaan. Tielle näkyi myös kaivos, nimestä tai paikasta ei tietoa, mutta ISO se oli. Ja selkeästi lisäsi myös Roadtraineja tiellä. Niitä oikeita useammalla vaunulla. Ohitinkin pari. Kyllä Holdenilla kelpaa ohitella! Ottaa ilosesti kierroksia kun polkaisee kaasun pohjaan ja vielä eteneekin ettei vaan ota kierroksia. Laura ohittelee sivistyneen hillitysti ja mä hullun kiilto silmissä kiihdyttäen…

Esperancessa käytiin ensimmäisenä turisteina infossa kyselemässä mitä missä ja milloin. Saatiinkin alueen kartta ja siellä mielenkiinnon herätti ehdottomasti Great Ocean Drive. Maisemareitti joka kiertää Esperancen kauneimmat rannat ja maisemat. Matkalla infoon nähtiin kaunista rantaa ja Esperancen kaunis pitkä laituri, Tanker Jetty. Nälkä kuitenkin kurni ja oli pieniä poltteita päästä nettiin, joten kun kerran tarjolla oli McDonald’s voi hyvin arvata mihin mentiin. Mäkkärin aamupalan jälkeen jätettiin auto sinne odottelemaan ja lähdettiin kävelemään rantaa kohden. Rantaviivaa riitti reilusti ja maisemat oli Tanker Jettylle ja satamaan. Vesi oli sataman lähellä, mistä lähdettiin käveleen, sameampaa kun se mihin oon täällä tottunut. Siä oli puusilpun näköstä putua rannassa ja pari metriä rannasta sitten sitä hurmaavaa turkoosia kirkasta vettä. Käveltiin satamalta Tanker Jettylle ihastellen kaikkea mitä vastaan tuli, lähinnä varmaankin villikukkia. Ennakkotietona mulla oli että Jettyn nurkilla asustaa merileijona joka on norkoillut siellä jo ikuisuuksia kun kalastajat ruokkivat sitä eikä ennakkotiedot poikenneet totuudesta. Siellä se Sammy Sea Lion polski laiturin vieressä! Oli muuten sekin melkoisen suuri! Ja pystyi etenemään hämmentävän nopeasti vedessä. Sillä oli myös veikeä tapa “istua” kohtuu matalalla vedessä siten että vain nenä ja pää tuli pintaan, nökötti tuossa asennossa lähes vartin ennen kun teki uintikierroksen vain palatakseen nököttämään. Vesi Tanker Jettyn laitamilla oli taas sitä kaunista turkoosia kirkasta jota ei voi kun rakastaa. Käveltiin takaisin autolle keskustan kautta ja ajettiin rannan tuntumaan piknik-paikalle lounastamaan. Tarjolla oli hampurilaisia, puuttu vaan rehut välistä. Lounaalla myös tsekattiin missä oltaisiin seuraava yö ja voiton vei se joka ensimmäisenä vastasi puhelimeen, infon täti varotteli että kansallispuiston leirintäalueet on todennäköisesti täynnä joten kannattaa soittaa ensin. Lounaalta lähdettiin etsimään kauppaa josta ostaa paikkausvermeet rikkoutuneelle makuualustalle.

Yöksi mentiin ekaa kertaa maksulliselle leirintäalueelle, ei kuitenkaan kansallispuistoon vaan Esperancessa olevalle leirintäalueelle. Ei ollut paha raha maksaa 30$ kolmen ihmisen majoituksesta kun tarjolla oli camp kitchen, pistorasioita sähkövempeiden lataukseen ja lämmin suihku ilman aikarajaa. Ilta vietettiinkin tiukasti camp kitchenissä läppäsit piuhassa. Netti ei oikein tahtonut toimia, molemmilla Vodafonella ja Telstralla oli kuuluvuuksia mutta jostain syystä netti ei oikein pelannut. Yritin ladata kuvia, mutta luovutin kun  sanoi yhden kuvan latauksen jälkeen lopuille 48 kuvalle latausajaksi vaatimattomat 206 minuuttia… FB toimi kuitenkin hyvin puhelimesta. Keittiössä oli myös turisemassa Grey Nomad joka kertoi olevansa aussi, vaikkakin syntyjään britti. Sedällä riitti tarinaa, mikä oli kyllä ihan mukavaa kun aiheet oli lähinnä Australiassa matkailuun liittyviä.

Lauralla oli telttavuoro ja aamulla suuntana oli Esperancen Great Ocean Drive, kelloa ei kuitenkaan laitettu soittamaan. Laura oli myös uhkarohkea ja jätti laittamatta pressun teltan päälle.


PS. tätä kirjotellaan matkalla Euclasta Cedunaan noin Nundroon kohdalla.

Dan To Mel, vaiko sittenkin Ben To Mel... Vai joku ihan muu?

Tyrkkäsin joskus viime viikolla ilmoituksen Gumtreehen (http://perth.gumtree.com.au) että vapaa jakkara autossa matkalla Perthistä Melbourneen kahden tytön seurassa. Joo, tytöttelin meitä vaikkei tässä enää ehkä niin tyttöjä ollakaan... Vastauksia tuli jokusia heti samana päivänä, mutta mun motivaatio alkaa lukeen niitä oikeesti ja vastaan ja tapaan ihmisiä oli hyvinkin nolla. Niinpä oon sitten vasta tällä viikolla aktivoitunut asian suhteen. Parempi myöhään kun ei milloinkaan. Ja ehkä parasta oli että mua ei napannut niistä mun ilmoitukseen vastanneista kukaan... Mä sitten vaan selailin gumtreen ilmoituksia ja lähetin parille tyypille tekstarin. Täällä on hyvin normaalia asioida tekstareilla, jopa pankin setä kun tein vakuutusta autoon eikä mulla ollut rekkaria sano että lähetä se hälle tekstarilla. Se on mun mielestä jo aikas hyvää palvelua! Mutta tosiaan, sain sitten tekstaria takasin ja sovin treffit eilen puolenpäivän aikaan Northbridgeen. Itse asiassa siihen puistoon missä on jätti screeni ja istuskellaan säkkituoleissa kattomassa, jossain aiemmassa postauksessa on kuva sieltä. Tapaamiskohde oli 28v kanadalainen nimeltä Dan. Laura tuli joukkoon ja Dan osoittautu tosi rennoksi tyypiksi, joka on ammatiltaan mekaanikko (hyvää suomea olisi varmaan ajoneuvoasentaja) eli ehkä niin kun maailman paras vaihtoehto matkaseuraksi kahdelle auto-ummikolle jotka lähtee vanhalla OOPPELILLA ajaan läpi aavikon!!! Pieni takaisku oli että Dan ei ollut varma lähdöstään koska haluaisi löytää täältä farmiduunia että saisi päivät kasaan 2. vuoden viisumiin. Tällä hetkellä tilanne on se että Dan laittoi tänään viestiä että odottaa tietoa yhdestä duunista ja pystyy vasta huomenna eli perjantaina varmistaan että lähteekö joukkoon vai ei. Voin kertoa näin peruspessimistinä että oon noin 110% varma että se saa duunia eikä tuu mukaan. Mä niiiiiiin tahtoisin tommosen autoista ymmärtävän ihmisen mukaan... Olis pikkasen turvallinen olo kun tietäis että joukossa on tyyppi joka tietää mitä tehdä jos auton kanssa menee jotain vikaan. Tässä kohtaa myös tiedotan kaikille yhteisesti että sitten kun ollaan tien päällä niin ei tosiaan edes puhelin välttämättä toimi. Tai oikeammin suurimmalta osaa matkasta puhelin ei toimi. Ei oo kenttää. Niin että jos se ropponen leviää sinne maailman pisimmälle maantiesuoralle niin siellähän sitä sitten kykitään odottamassa pelastajaa.

Danin kanssa puheltiin paljon kaikenlaista maan ja taivaan väliltä. Dan on ollut Ausseissa nyt noin 7kk ja reissannut lähes kaikkialla muualla paitsi itärannikon suurkaupungit, eteläisen WA:n ja Nullaborin. Tehnyt 3kk duunia Darwinissa korjaamassa campervaneja. Se on kotoisin jostain pikkukylästä Kanadasta ja muuttanut töiden perässä Vancouveriin, ne työt oli muuten Volvo-korjaamolla. Eikä kuulemma ikinä ostaisi Volvoa eikä Fordia ja jotain kolmatta mikä on samalle alustalle tehty... Mitsubishi on sen mielestä pop. Dan oli myös jossain kohtaa käynyt kattomassa V8 Supercars-sarjan yhden kisan ja se on jotain sellasta mitä mäkin tahtoisin.

Koska Dan on epävarma vaihtoehto niin oon käynyt tapaamassa myös kaksi muuta tyyppiä. Eilen illalla tapasin sellasen taiwanilaisen tytön Leedervillessä yhdessä kahvilassa, jossa ostin elämäni ekan kerran liian makeeta kakkua! Jep. Mä jouduin jättään siitä melki puolet ja mua harmitti ISOSTI. Se oli Chocolate Marshmallow Cake eli suklaata ja vaahtokarkkeja. Siinä oli päällä vaahtokarkkeja jotka oli paahdettu silleen vähän rapeaksi päältä, vaahtokarkkien alla ohut kerros tummaa suklaata ja sitten paksu kerros juustokakun tyyppistä massaa jossa oli ihan selkeästi vaahtokarkkeja. Sitten oli jotain toista vastaavaa mikä maistu vaahtokarkeilta ja suklaalta ja pohja oli varmaan jotain tummaa toffeeta ja sen päällä kerros suklaata. Oli hyvää mutta mä en vaan pystynyt siihen... En niin millään. Harmitti isosti. Mutta siis se "tyttö", lainausmerkeissä koska se on jo 31v. En mä tiä mitä mä odotin, en mä tiä miksi mä sen halusin tavata koska mä mieluummin ottaisin meidän kaveriksi miehen. Ihan jo puhtaasti turvallisuuden takia. On huomattavasti turvallisempaa matkustaa keskellä ei mitään ja majoittua tien varsien leirintäalueille kun porukassa on mies. Nooh... Tapasin taiwanilaisen Zoen ja juteltiin tunnin verran niitä näitä. Hän on ollut täällä myös jo reilun puoli vuotta ja tehnyt vaan töitä, nyt olisi sitten reissaamisen vuoro. Zoe nyt on kuitenkin "listalla" jos miestä ei saada.

Toinen tyyppi jonka tapasin on saksalainen Ben (Benjamin). On täällä nyt jo toisen vuoden viisumilla. Reissannut ympäriinsä aika mukavasti, mutta ei vielä tota reittiä. Oli ihan jees, mutta sitten taas ei. Mä luulen että mä en jaksaisi kuunnella sitä kahta viikkoa. Mä luulen että se alkais ärsyttää mua isosti jossain kohtaa. Se oli vähän sellanen ärsyttävän lapsellinen vaikka sitten taas oli olevinaan aikuinen. Sitten taas kuitenkin viihdyin sen seurassa reilun kaksi tuntia. Sillä oli jakaa ihan fiksuja käytännön vinkkejä reissaamisesta sekalaisessa porukassa ja viihdyttäviä juttuja. Mutta mulla ehkä töksähti siinä kohta isoimmin kun se kysy että mitä mä tahdon nähdä reissussa ja vastasin muutaman kaupungin mitä on reitillä että oon kuullut niiden olevan hienoja, se sano että mitä kaupungeissa on näkemistä. Vaikka ihmiset sanoo että se ja se on hieno niin mitä siä oikeasti on näkemistä... Joo ajatus sekin, mutta mulla vaan tökkäs. Mä nyt oon vähän nirppis, mutta kun tökkäs niin tökkäs. Pikku juttuja ja mä luulen että "ongelma" olen mä. Mua ärsyttää ettiä jotain kolmatta, mä en halua käydä arvioimassa ihmisiä että haluanko viettää niiden kanssa tiiviisti reilun kaksi viikkoa aikaa. Mä haluaisin että olis joku tuttu joka vaan hyppäis mukaan. Jälleen kerran mulla on siis asennevamma ja siinähän ei oo mitään uutta. Katotaan miten käy. Jos Dan ei lähde, otetaan varmaan Ben ja jos Ben ei tuu tai jotain, se oli vähän loukkaantuneen olonen kun sanoin että mä oon tavannut pari aiemmin ja päätän näiden välillä ketä otan mukaan, otetaan sitten varmaan se Zoe. Tai sitten jostain nurkan takaa loikkaa joku musta hevonen ja ohittaa ne kaikki...

Huomenna mä haen Allisonin lentokentältä, se vei Jackin Janen luo ja tuo mukanaan Janelta noin puolivuotiaan trikkipojan, joka tulee WA:n kerään valiopisteet ennen kun se lähtee Britteihin. Vielä kun muistaisin kenelle sinne... Allison laitto viestiä että Monty on todella hieno, saas nähdä miltä se musta tuntuu. Muuta ohjelmaa huomiselle on auringonlasku rannalla ja tahdon mä käydä siellä meressä vielä kastautumassakin ennen kun jätän Perthin. Perth on kiva. Tykkään, mutta vaikea vertailla kun ei oo muualla käynyt.

Tiistaina oltiin jälleen baarissa ranskalaisten kanssa. Oli hyvin mielenkiintoista kun Catherine, joka on asunut mun kanssa ainakin kaksi viikkoa, esitteli mut parille ranskalaiselle Minna Australiasta... Korjasin kyllä asian samantien. En mä tiä mitä se ajatteli, mutta ihan tosissaan oli kuvitellu mun olevan aussi. Noin muutoin illat on mennyt pitkälti takapihalla istuskellessa. Yhden drinksun oon ehkä illassa juonut, baarissa tai vaan takapihalla. Ei paha siis ollenkaan. Multa näyttäis nyt tulevan paljon juttua, mutta on pakko lopettaa. Läppäristä loppuu akku enkä saa sitä laturiin kun molemmat (siis kaksi) meidän pistorasiat on käytössä. Joten hyvää yötä Suomi. Mä koitan nukkua huomenna (tänään) vähän pidempään kun tänäaamuna. Heräsin meinaa puoli kuusi. Not nice. Ja edeltävän yön Barry häiriköi neljästä kuuteen välillä todella ärsyttävästi. Lenteli päin lasia ja jäi lasin taakse hakkaan sitä nokalla ja nauro päälle. Se on oikeasti häiriintynyt lintu. Ei oo kaikki inkkarit kanootissa.

odottavan aika käy pitkäksi

WA rekisteriote, mun maksukuitti niitattuna

Siltä nyt tuntuu. Kun ei ole töissä ja suurin innostus kaupungin tutkimiseen on jo ohi, aikaa vaan jää liikaa. Niinpä mä eilisen kulutin uppoutumalla kirjaan... Helposti ajattelee että käääk! hukkaa yhden kokonaisen päivän reissusta lukemiseen!!! Mutta mä oon täällä melko kauan niin ei oo ihan verrannollista parin viikon lomamatkaan, enkä pode huonoa omaa tuntoa. Roadtripia mä odotan ja toisaalta oon vähän kauhuissani... Ihan vain siitä kun ihmiset todellakin muistuttaa joka kerta kun kuulee että minne oon lähdössä ajaan, että JOS auto hajoaa outbackilla... Älä jätä missään tapauksessa autoa, varaa riittävästi juomavettä ja polttoainetta. Niin ja että ymmärrätkö oikeasti kuinka pitkästä matkasta on kyse? No en kai sitten, mutta eiköhän se selviä. Autolla en oo pahemmin ajellut, mutta sen verran kuitenkin että ollaan "tutustuttu". Se tuntuu melkos mukavalta, vakaa ajettava, yllättävän kevyt, muttei missään tapauksessa ketterä.Vauhti on ihan sama ajatko viittäkymppiä vai satasta, eroa ei huomaa kun mittarista. Vaihteet tuntuu pelaavan mukavasti, jarrut toisinaan voi vähän pitää ääntä, mutta siinä se sitten onkin. Ilmastointi toimii, mutta en oo käyttänyt. Pihistelen... Ainoo mikä EI toimi on puhalluksen säätäminen, on ihan sama mihin namiskaa väännät, puhallus tulee jalkoihin ja ilman ilmastointia se puhaltaa kuumaa. Oon sen ajanut pariin parkkiruutuunkin ja ihan mukavasti taipuu, kerran oon peruuttanut sen myös taskuparkkiin parin auton väliin eikä ollut ongelmia. Ajaminen on edelleen yllättävän helppoa väärältä puolen autoa ja väärällä puolen tietä.

Edellisen päivityksen jälkeen on ollut mm. pienen pieni baarikausi, vähän maisemia, rantaelämää ja vaihteeksi myös koiranäyttelyä. Facebookiin oon ladannut muutaman kuvan ja yhden videonkin menneen viikon aikana, katotaan saako niitä tännekin... Baarikierros alkoi italialaisten kanssa tiistaina Hip-E Clubilta, jatkui ranskalaisten kanssa The Mustang Bariin keskiviikkona ja päättyi irkkutyttöjen kanssa biletykseen The Deenissä torstaina. Ja ehkä parasta että rahaa ei kulunut yhtenäkään iltana oikein mitään! Munhan mielestä juomiseen kulutettu raha on usein hukkaan heitettyä... Tiistaista kerroinkin jo viimeksi että tarjolla oli ilmaset hodarit ja drinkki. Keskiviikkona olisi ollut vastaava tarjoilu 5$ hintaan. Torstain paikka oli ihan vaan tanssibiletystä, ei mitään backpacker-tarjoilua, mutta silloin kumosin eniten drinkkejä... Keskiviikon The Mustang Bar oli loistava! Siellä oli aivan mahtava cover-bändi soittamassa, soittivat laidasta laitaan kaikenlaista musiikkia ja olivat loistavia lavalla! 

 

Toivottavasti video toimii, pitäisi mennä FB ladattuun videoon. Ranskalaisten joukkoon eksyin vähintään yhtä vahingossa kun italialaisten, ranskalaiset kämppikset Catherine ja Maryne (tosi vaikea nimi sanoa eikä mitään hajua miten kirjoitetaan) kysy ja mä noin puolen minuutin harkinnan jälkeen heitin yövaatteet vaihtoon... Meitä oli hostellilta siellä varmaan lähemmäs 20 henkee kun päästiin perille! Torstaina istuskelin sekalaisen seurueen kanssa takapihalla, lähinnä irkkuja, mutta vahvistuksena pari brittiä (yksi skotti), saksalaista ja aussi. Vietettiin vähän niin kun sen saksalaisen kämppikseni Chrissien (mä edelleen lapsellisesti kieltäydyn kirjottamasta Tissie) läksiäisiä, sen lähti lento sinne jonnekin jumalan selän taakse pohjoseen perjantaiaamuna. Irkkutytöt Amy ja Christine halus ehdottomasti tanssiin ja mä lähdin mukaan. Mentiin "kunnon" tanssipaikkaan jossa oli kolme erilaista tanssialuetta. Tanssittiin lähemmäs neljä tuntia yhteen menoon! Hämmästelin kyllä kovasti aamulla että miten mun jalat EI oo kipeet... Perästä piti tulla vielä pari tyyppiä, ja oli ne tullutkin, mutta ei koskaan törmätty baarissa... Hostellilla yöllä kyllä nähtiin. Darragh (irkku) oli saanut 200$ sakon kadulla juomisesta, ei ollu sitten sille kovin edullinen ilta... Perjantaina en enää suostunut lähteen mihinkään kun olin sopinut lauantaille Allisonin kanssa koiranäyttelykeikan, mun tarvi olla Oats Streetin asemalla aamulla 7.30am. Niinpä istuin vaan porukan kanssa takapihalla höpisemässä.

Lauantaina oltiin tosiaan Allisonin kanssa jälleen koiranäyttelyssä. Wanneroo Agricultural Show oli kuitenkin enemmän kuin koiranäyttely, siellä oli hevosia; näyttely ja ainakin estekisat, tivoli, undulaatti-näyttely (todellakin...), tsiljoona kojua roinaa, kameliajelua, jne. Laitan Wanneroo Show'sta oman postauksen niin ne joita ei koira/hevos/undulaatti-jutut kiinnosta voi jättää väliin ;) Näyttelyn jälkeen mentiin Allisonin ekan collien (pk) kasvattajan luo ja vietettiin koko ilta katellen kuvia Sylvian koirista sieltä 70-luvulta viimeisiin. Sylvia ei enää kasvata, mutta seuraa mielenkiinnolla pitkäkarvaisia. Juu, nahkat ei oo Sylvian juttu. Oli melkosen mukavaa ajanvietettä!

 Jonkun päivän vietin myös tutkien Fremantlea, mutta unohdin sillä reissulla kameran kämpille joten ei oo kuvia. Ja perjantaipäivän vietin suomalaisseurassa Scarborough Beachilla. Kyllä, minä maata möllötin rannalla ottamassa arskaa melki koko päivän! Enkä palanut, mutta voin kertoa että täällä ruskettuu vaikka käyttää suojakerrointa 30 ja muistaa lisätä sitä pari kertaa päivän aikana. Ei mulla mitään kamalia rusketusrajoja ole (hmpf, näkisitte britti-Jamesin... Käsivarsissa ainakin kolmea sävyä rusketusta ja vitivalkoinen "t-paita" yläkropassa!), mutta väriä on tullut pintaan ja perjantaina rannalla tankinista jäi omat rajansa. Kävin myös ekaa kertaa ever kastautumassa Intian Valtameressä! Uimisesta ei tuolla rannalla voi puhua koska aallot on niin isoja ettei oikeasti voi uida. Oli hieno kokemus miten rantavedestä aallot vei mukanaan syvemmälle, ranta on pitkälle kohtuullisen matalaa, mutta siellä on äkkisyvää koska isot aallot heittelee pohjan hiekkaa. Suomalaisseurue käsitti mut, Niinan ja Ulriikan. Ulriikka on tullut ausseihin syyskuussa ja kiertänyt poikaystävänsä kanssa autolla Sydneystä pohjoiseen ja sisämaata pitkin alas Melbourneen kahdessa kuukaudessa. Mulle heräsi ajatus että josko voisin ajaa ympäri Australian? Ajaisin itärannikkoa pohjoiseen ja siellä pohjoisrannikkoa ja etelärantaa pitkin takaisin Perthiin ja lähtisin täältä takaisin kotiin? Aika pitäisi kuulemma riittää...