ROADTRIP 2: Batemans Bay - Kiama

TO 19.4. Bateman's Bay - Kioloa NP - Ulladulla - Jervis Bay - Kiama

Nukuin yön huonosti. Olin eka joka meni nukkuun, eikä mua normaalisti haittaa millään tavoin vaikka toiset viä valvookin, mutta jostain syystä heräilin läpi yön. Myös sitten kun muut oli jo menneet nukkuun ja oli hiljaista. Puoli kahdeksalta luovutin ja siirryin surffailemaan naamakirjan ihmeelliseen maailmaan puhelimella. Lähes heti mun perään heräsi Sarah. Lauran herättyä ja kaikkien käytyä suihkussa laskettiin matkakassaa, kaikki oli sijoittanut tähän mennessä 300$ ja jäljellä oli ihan mukavasti. Rahaa oli kulunut huomattavasti enemmän kun mitä mun arviolaskelmissa, ei kuitenkaan ihan tuplaten. Kirjanpito menoista paljasti että jonnekin oli kadonnut 17,30$ mutta ei sen metsästykseen viittitty sen enempää aikaa tuhlata.Pojilla unta tuntui riittävän, oltiin pakattu omat kamat jo hyvin pitkälti. Mitä nyt mun ja Sarahn rinkat oli komerossa jonka oven edessä oli Daviden patja... Pojat potkittiin ylös 9.15 ja reippaasti laitettiin mökki kuntoon ja pakattiin autot. Check out oli kympiltä ja tasan klo 10 tiputettiin avain respaan. Pojille heitettiin hyvästit ja suunnattiin kohti Kiamaa.

Ajeltiin kaikessa rauhassa erinäisiä turistireittejä pitkin mitä matkan varrelta löytyi. Sää ei meitää taaskaan suosinut vaan sadekuurojen roiskeessa kuljettiin. Lähes heti Batemans Bayn ulkopuolella osuttiin sellaiselle tielle joka meni asuinalueen läpi ja mitä sieltä löytyikään! Ihmisten pihat oli täynnä kenguruita! Siellä niitä kykki lähes jokaisen puutarhassa ja tienpientareet pullollaan. Sademetsää käytiin katsomassa Kioloa National Parkissa ihan vain autolla hurauttamalla kun satoi niin mukavasti. Muihin päivän nähtävyyksiin kuulu monet monet rannat ja pikkukylät Jervis Bayn nurkilla. Ulladullassa pysähdyttiin tankkaamaan ja sorruttiin McDonaldsiin...

Kiamassa oltiin jo iltapäivän puolella niin että ehdittiin jokunen hetki ihastella kohtuullisessa valossa majakkaa ja blowholea ennen kuin maisema värjäytyi auringonlaskun väreihin. Blowholeja nähtiin jo WA:n puolella Lauran kanssa. Ne on reikiä rantakalliossa jotka ääntelee kun aallot lyö veden paineella blowholen "kattilaan" ennen kuin vesi purkautuu blowholen eli sen kalliossa olevan reiän kautta ulos pienempänä tai isompana vesipatsaana. Kiaman versio oli kyllä paras tähän astisista. Ensinnäkin sitä pääsi katsomaan oikeasti läheltä, sen basson jyrinän kuuli melko kauas ja vesipatsas oli mukavan suuri. Kiamaan päätettiin tulla aamulla uudelle kierrokselle tarkistamaan ettei mitään olennaista jää näkemättä.

Blowhole

Yöksi ajettiin muutama kilometrin valtatietä pohjoiseen Kiamasta tien laidan levähdysalueelle. Alue oli melko uudehkon oloinen ja siisti. Sateinen sää edelleen himmensi tunnelmaa eikä sitä ainakaan auttanut että mulla oli sekalaisia oireita pahoinvointia, väsymystä, hengitys kulki raskaasti ja kaikkia niveliä särki. Syömisen jälkeen tuli parempi olo mutta sänkyyn päädyin hyvin aikaisin. Seuraavana päivänä olisi tarkoitus saapua Sydneyyn niinpä kyselin Leenalta jossain kohtaa päivää heidän aikatauluistaan perjantaille että osataan sovittaa tulomme sopivaan rakoon.

Suomesta kuului uutisia että veroehdotus oli saapunut... Mätkyjä. Se nyt on ihan normaalia, summa sen sijaan oli odotettua pienempi. Voipi olla että matkakulujen jälkeen sieltä tulee vähän enemmän takaisin kun viime vuoden satanen. Muut Suomen uutiset liittyi mun töihin paluuseen, mua ootellaan kuulemma Tampereelle! Saas nähdä mihin matka käy kun työt jatkuu, sen verran tiedän että Vammalaan jossa oli vielä ennen tänne tuloani vakinaistettiin Sari joka siellä oli ennen mua. Nää on todella kiemuraiset kuviot, mutta lyhyesti sanottakoon että Sari sai mitä ansaitsi!

Onion Seed Harvesting

Keskiviikkona bongasin gumtreesta ilmoituksen jossa etsittiin keskiviikkoaamusta lähtien poimijoita tuntipalkalla. Siitä huolimatta että duuni oli alkanut jo samana aamuna kun päivällä ilmoituksen huomasin soitin ja linjan toisessa päässä Dan toivotti tervetulleeksi aamulla klo 7. Sehän tarkoitti aikaista herätystä, Lancefieldiin ajaa noin tunnin eli lähtö ennen kuutta ja herätys viideltä. Töitä luvattiin ainakin torstaiksi, mahdollisesti myös perjantaille puoli päivää. En sitten kysellyt sen tarkemmin millaisesta poiminnasta on kyse, ilmoituksessa kerrottiin sipulin siementen keräyksestä joka kuulosta jotenkin omituiselta.

Lähtiessä oli vielä pilkkopimeää ja kun moottoritieltä (Calder Freeway) kurvasin aamuhämärässä Lancefieldin rampin ylös vastassa oli yksi yksinäinen jättikenguru loikkimassa. Aamu- ja iltahämärä on aikaa jolloin kengurut liikkuvat eniten ja silloin myös luonnollisesti sattuu useimmat kolarit. Kengu loikki sievästi tien sivua noin neljää kymppiä kun sen rinnalla hetken ajelin ihastellen. On niissä jotain... Vaikkei paikalliset, varsinkaan täällä maalla, niitä pahemmin arvosta. Voisi hyvin rinnastaa hieman syrjemmässä asuvan suomalaisen tunteisiin susia kohtaan. Vaikka kengut ei syö lapsia tai lemmikkejä ne saa silti pahaa jälkeä aikaan. Perillä olin hyvissä ajoin noin 6.40am. Pellon laitaan päädyttiin aika tarkkaan seitsemältä.

Poimijoita oli paikalla mun lisäksi kolme virolaista, kaksi taiwanilaista, filippiiniläinen, aasialaistaustainen melbournelainen ja suomalainen. Siis suomalainen mun lisäksi! Tosin en sitä aamulla vielä tiennyt. Virolaiset tunnistin kyllä puheesta virolaisiksi ja olin siitäkin jo melko iloinen, sentään vähän suomen kuuloista. Siinä työn lomassa kuuntelin virolaisten jutustelua ja huomasin että ne puhuvat tolle Mokoma-paitaselle englantia ja muutoin eestiä. Hetken päästä kuulin miten Mokoma-paitanen englanniksi puhui että meillä Suomessa on todella paljon lunta tänä talvena! Hetken päästä lähdin mukaan keskusteluun ja suomalainen Jukka oli erittäin hämmentynyt tavatessaan ensimmäisen suomalaisen Australiassa Victorian maaseudulla sipulipellolla! Jukka ja tyttöystävänsä Tanja olivat saapuneet juuri ennen vuoden vaihdetta Perthiin ja asuneet myös Beatty Lodgessa pari ensimmäistä päivää ennen kuin joutuivat vaihtamaan Old Swan Barracksiin. Maailma on niin pieni... Jukalla ei kovin montaa positiivista sanaa ollut sanottavana Old Swan Barracksista, törkyistä ja paljon epämääräisiä asukkaita ja huumeita. Jukka ja Tanja olivat tehneet vuokra-autolla kierroksen WA:n eteläosissa kiertäen Margaret Riverin, Albanyn, Bunburyn jne. Sitten ottaneet lennon Adelaideen josta ostaneet auton ja tehneet töitä parillakin eri farmilla. Appelsiinin poiminta on kuulemma todella raskasta... Eli sen voin jättää suosiolla väliin. Adelaidesta olivat viikko sitten ajaneet Melbourneen pääosin samaa reittiä meidän kanssa ja nyt etsivät ahkerasti töitä Melin nurkilta. Kun matkakassa on taas voimissaan on heillä suunnitelmissa jatkaa rannikkoa ylös Cairnsiin saakka. Oli ääreismukavaa turista suomea ja jakaa kokemuksia suomalaisen kanssa pitkästä aikaa. Duunipäivän lopussa vaihdettiin vielä numeroita että voidaan koittaa törmäillä toistekin. Jukka oli alottanut hommat keskiviikkona ja yhdessä tehtiin torstai, perjantaina Jukalla oli työhaastis Melbournessa joten hommat oli Jukalta ohi torstain jälkeen.

Aamulla työhön opastus oli melko simppeliä; tässä on puutarhasakset, tässä on sipulin varsi ja sen päässä siemenpallo (kukinto), katko varret näin ja kerää pallot ämpäriin. Täydet ämpärit tyhjennetään laareihin. Pellolla oli jäljellä kaksi riviä (rivi koostui kahdeksasta vierekkäisestä rivistä) noin vyötärön korkeudella törröttäviä sipulin varsia, joten homma ei turhan rankalta tuntunut. Puoli kymmenen nurkilla oltiin valmiita ja siirryttiin autoilla seuraavalle pellolle. Jos edellisellä pellolla homma ei turhan rankalta tuntunut niin nyt fiilis vähän vaihtui. Varsista oli noin 80% laonnut, seassa oli reilusti piikkipuskia ja kaikenlaista aluskasvillisuutta. Se tarkoitti enemmän kyykistelyä mikä alkoi puolen päivän nurkilla tuntua selässä. Oli kuuma, aurinko paistoi lähes pilvettömältä taivaalta eikä pienen pieni tuulenvire paljon tukalaa paahdetta helpottanut. Iso pomo kävi pyörähtämässä pellon laidassa eikä pitänyt virolaisten turinoinnista vaan antoi heille lähtöpassit! Ei sillä, virolaiset sanoivatkin olevansa melko valmiita lähteen pois. Lounaalla (nappasin aamulla "kotoa" hedelmiä ja autossa oli reissun jäljiltä myslipatukoita) join reilun litran vettä ja kastelin huivin. Työhön paluu hetken tauon jälkeen tuntui vielä aavistuksen tuskaisemmalta. Pari kertaa päivän aikana yksi pomoista, Adele, toi meille vettä ja pidettiin taukoa. Viimeinen puoli tuntia oli todellinen kitutunti, parin pallon napsasun jälkeen teki mieli taas kysyä kelloa eikä aika tuntunut kuluvan ollenkaan. Perjantaina jatkettiin samalta pellolta mihin jäätiin edellisenä päivänä sillä erotuksella että Jukan, virolaiset ja taiwanilaisen kaksikon korvasi kymmenen hengen porukka vietnamilaisia. Päivän aikana vaihdettiin peltoa pariinkin kertaan, torstaina aloitetun pellon jälkeen siirryttiin ehkä vielä astetta kamalammalle pellolle ja viimeiseksi päästiin tekemään todella mukavaa, siistiä peltoa, jolla varret olivat suurimmalta osin hyvin pystyssä ja kivan mittaisia. Viimeistä hyvää peltoa tehtiin neljän naisen voimin ensimmäiset 3,5h ja sitten saatiin vietnamilaiset viimeistelemään homma. Työaika oli ilmoituksessa 7am - 4.30pm ja soittaessani perjantaiksi luvattiin vain puoli päivää, kello oli kuitenkin 4.27pm kun saatiin hommat tehtyä. Fiilis oli väsynyt mutta tyytyväinen. Mä olin selvinnyt ekasta farmiduunista ilman suurempia murheita. Selkä oli melkosen finaalissa, mutta ei mitään mihin ei särkylääkkeet pystyisi. Olo oli paskanen ja peili todisti samaa, lisäksi haisin törkeästi sipulille. Mutta olin 18h työstä 270$ rikkaampi, ei 15$ tuntipalkka oo huono vaikka duuni melko raskasta olikin.

Yksi asia mua jäi hieman häiritseen... Mun mielestä sipulit kasvatetaan sipuleista eikä siemenistä? Ainakin Suomessa. Andrew'n kanssa asiasta jutellessa selvisi että tällä puolen palloa myös suurin osa perunoista kasvatetaan siemenestä! Ne nyt ainakin kasvatetaan siemenperunoista Suomessa.

Vinkit tän kokemuksen perusteella poimintaduuneihin:

• Varaa riittävästi vettä, älä luota siihen että työnantaja sitä tarjoaa. Toiset, kuten tämä, sitä tuo päivän mittaan, mutta parempi on olla omavarainen.
• Suojaudu vaatteilla niin auringolta kuin piikkipuskilta ja muilta mahdollisilta pistiäisiltä. Pitkät puntit ei oo huono juttu pellolla. Mulla oli t-paita ja aamulla huppari kun oli viileetä.
• Käytä aurinkorasvaa. Kasvot, niska, KÄDET! Yhdellä virolaisista oli käden päällyset palaneet aika ikävän näkösesti kun ei ollut tajunnut että vaikka on pitkähihainen kädet jää vielä paljaaksi.
• Käytä lippistä, lakkia tai huivia. Jotain millä suojaat päätä porottavalta auringolta. Henk.koht. koin huivin hyväksi kun sen vielä kasteli pariin kertaan päivän aikana. Silmät olisi myös hyvä suojata, arskat jos ei oo lippistä tai lakkia tuomassa varjoa. Mä missasin tän koska mun arskat on (taas) rikki.
• Hyvät kengät! Ehdottomasti. Seisot päivän joten kengillä on merkitystä.
• Varaudu siihen että kaikki vaatteet ovat törkyisen likaisia päivän päätteeksi eli pue sellaista minkä likastuminen (ehkä jopa pinttyneesti) ei haittaa. Huomaa että myös ne kengät paskastuu.
• Työhanskat. Jotain mitä mä en ymmärtänyt, mutta onneksi sain hanskat lainaan. On huomattavasti mukavampi poimia hanskat kädessä kuin ilman.
• Älä varaa liian raskasta lounasta. Jos syöt paljon raskasta ruokaa olet entistä väsyneempi lounaan jälkeen. Torstaina hedelmät (pari banaania ja päärynää, omena) sekä ne myslipatukat oli oikein sopiva, perjantaina oli kanasalaattia eikä siinäkään valittamista. Ruuan suhteen kannattaa myös huomioida ettei tarjolla ole kylmäsäilytystilaa, mulla oli kylmälaukku.
• Nuku hyvät unet ja venyttele kipeät lihakset niin illalla kun aamullakin. Mä myös söin muutaman särkylääkkeen.

kuvat on otettu kännykällä aamun sarastuksessa sipulipellon laidalla perjantaina 24.2.2012

Roadtrip, Pallinup River - Esperance

KE 9.12.

Suunnitelman mukaisesti herättiin kello 5 ja lähdettiin ajamaan klo 6. Yöllä satoi vettä reippaanlaisesti ja teltta oli jälleen iloisen kostea kuten kaikki muukin. Meidän viidestä matkapäivästä neljä on ollut sateisia ja hitto vieköön me matkaillaan AUSTRALIASSA! Kaikki paikalliset jaksaa muistuttaa miten kummallinen säätila on ollut tänä keväänä… Ei paljon lohduta matkailijaa jonka kamat on märkinä. Tai ainakin kosteita.

400km ja 4 tuntia myöhemmin oltiin perillä Esperancessa. Ensimmäisenä vastassa oli kolme bordercollieta edellä ajavan auton lavalla, veikeitä veikkosia kuseskelivat ilosesti ulos lavalta. Tiet täällä on pääsääntöisesti suoria ja suoralla tarkoitan tässä kohtaa todellakin SUORAA. Ainoaa vaihtelua on korkeussuunnassa, kukkulan laelta näet tien kumpuilevan suorana viivana edessä… 400 kilometriin kuitenkin mahtui hieman vaihtelua myös kasvustossa, löytyi laidunniittyä, metsää ja pusikkoa. Niin ja heti Pallinup Riveristä lähtiessä tien vieressä oli muutamia kenguruja, niistäkin jaksaa olla kerta toisesta jälkeen tohkeissaan. Tielle näkyi myös kaivos, nimestä tai paikasta ei tietoa, mutta ISO se oli. Ja selkeästi lisäsi myös Roadtraineja tiellä. Niitä oikeita useammalla vaunulla. Ohitinkin pari. Kyllä Holdenilla kelpaa ohitella! Ottaa ilosesti kierroksia kun polkaisee kaasun pohjaan ja vielä eteneekin ettei vaan ota kierroksia. Laura ohittelee sivistyneen hillitysti ja mä hullun kiilto silmissä kiihdyttäen…

Esperancessa käytiin ensimmäisenä turisteina infossa kyselemässä mitä missä ja milloin. Saatiinkin alueen kartta ja siellä mielenkiinnon herätti ehdottomasti Great Ocean Drive. Maisemareitti joka kiertää Esperancen kauneimmat rannat ja maisemat. Matkalla infoon nähtiin kaunista rantaa ja Esperancen kaunis pitkä laituri, Tanker Jetty. Nälkä kuitenkin kurni ja oli pieniä poltteita päästä nettiin, joten kun kerran tarjolla oli McDonald’s voi hyvin arvata mihin mentiin. Mäkkärin aamupalan jälkeen jätettiin auto sinne odottelemaan ja lähdettiin kävelemään rantaa kohden. Rantaviivaa riitti reilusti ja maisemat oli Tanker Jettylle ja satamaan. Vesi oli sataman lähellä, mistä lähdettiin käveleen, sameampaa kun se mihin oon täällä tottunut. Siä oli puusilpun näköstä putua rannassa ja pari metriä rannasta sitten sitä hurmaavaa turkoosia kirkasta vettä. Käveltiin satamalta Tanker Jettylle ihastellen kaikkea mitä vastaan tuli, lähinnä varmaankin villikukkia. Ennakkotietona mulla oli että Jettyn nurkilla asustaa merileijona joka on norkoillut siellä jo ikuisuuksia kun kalastajat ruokkivat sitä eikä ennakkotiedot poikenneet totuudesta. Siellä se Sammy Sea Lion polski laiturin vieressä! Oli muuten sekin melkoisen suuri! Ja pystyi etenemään hämmentävän nopeasti vedessä. Sillä oli myös veikeä tapa “istua” kohtuu matalalla vedessä siten että vain nenä ja pää tuli pintaan, nökötti tuossa asennossa lähes vartin ennen kun teki uintikierroksen vain palatakseen nököttämään. Vesi Tanker Jettyn laitamilla oli taas sitä kaunista turkoosia kirkasta jota ei voi kun rakastaa. Käveltiin takaisin autolle keskustan kautta ja ajettiin rannan tuntumaan piknik-paikalle lounastamaan. Tarjolla oli hampurilaisia, puuttu vaan rehut välistä. Lounaalla myös tsekattiin missä oltaisiin seuraava yö ja voiton vei se joka ensimmäisenä vastasi puhelimeen, infon täti varotteli että kansallispuiston leirintäalueet on todennäköisesti täynnä joten kannattaa soittaa ensin. Lounaalta lähdettiin etsimään kauppaa josta ostaa paikkausvermeet rikkoutuneelle makuualustalle.

Yöksi mentiin ekaa kertaa maksulliselle leirintäalueelle, ei kuitenkaan kansallispuistoon vaan Esperancessa olevalle leirintäalueelle. Ei ollut paha raha maksaa 30$ kolmen ihmisen majoituksesta kun tarjolla oli camp kitchen, pistorasioita sähkövempeiden lataukseen ja lämmin suihku ilman aikarajaa. Ilta vietettiinkin tiukasti camp kitchenissä läppäsit piuhassa. Netti ei oikein tahtonut toimia, molemmilla Vodafonella ja Telstralla oli kuuluvuuksia mutta jostain syystä netti ei oikein pelannut. Yritin ladata kuvia, mutta luovutin kun  sanoi yhden kuvan latauksen jälkeen lopuille 48 kuvalle latausajaksi vaatimattomat 206 minuuttia… FB toimi kuitenkin hyvin puhelimesta. Keittiössä oli myös turisemassa Grey Nomad joka kertoi olevansa aussi, vaikkakin syntyjään britti. Sedällä riitti tarinaa, mikä oli kyllä ihan mukavaa kun aiheet oli lähinnä Australiassa matkailuun liittyviä.

Lauralla oli telttavuoro ja aamulla suuntana oli Esperancen Great Ocean Drive, kelloa ei kuitenkaan laitettu soittamaan. Laura oli myös uhkarohkea ja jätti laittamatta pressun teltan päälle.


PS. tätä kirjotellaan matkalla Euclasta Cedunaan noin Nundroon kohdalla.

Caversham Wildlife Park

Olen syöttänyt kengurua kädestä, itseasiassa useampaakin kengurua. Olen silittänyt kengurua ja koalaa. Ja nähnyt koalan liikkeellä, mikä on kuulemma harvinaista. Keskiviikko oli eläimellinen päivä kun suuntana oli Caversham Wildlife Park (www.cavershamwildlife.com.au). Australiassa on paljon kaikenlaisia eläintarhoja ja villieläinpuistoja, saksalainen kämppis oli käynyt Cavershamissa ja kehui että sitä mukavaksi. Mä en yleisesti ottaen ole suuri eläintarhojen, tai lähinnä pieniin häkkeihin suljettujen eläinten, ystävä, mutta Cavershamista jäi pääasiallisesti ihan hyvä mieli. Kuvia on muutama tässä postauksessa ja lisää löytyy lopussa olevasta linkistä.

Matka Cavershamiin vei sellaisen 45min suuntaansa, alkuun pätkä bussilla, sitten vähän pidempi pätkä lähijunalla, toinen pätkä bussilla ja mun kohdalla viimenen etappi jalkapatikassa. Caversham on ison puiston sisällä yksityisomistuksessa oleva eläinpuisto, jossa kaikki kohteet ja tapahtumat sisältyvät pääsymaksuun. Eläinpuistoissa täällä on ihan tavallista tehdä tiliä velottamalla erikseen vaikkapa kuvan ottamisesta eläimen kanssa tai eläimeen koskemisesta tai syöttämisestä. Julkisilla liikenteellä pääsee puiston portille saakka ja siitä eteenpäin on tasatunnein kuljetus itse eläinpuiston portille. Kello oli vasta noin 11.20 kun tulin puiston portille ja kuljetus tosiaan olisi tullut vasta tasalta, joten kun opastekyltti kertoi että matkaa on vain 1,8km niin tuumasin että vallan mainiosti voin kävellä. Eikä se kävely ongelmia tuottanutkaan, mutta siinä kohtaa kun huomasin suloisesti kengurulla ja lehmällä alkavan varoitusmerkkipylvään alimmaisena käärmeen kuvan alko vähän jännittää... Ainoat eläimet jota matkalla kohtasin oli kuitenkin jonkin sortin papukaijat, joilla oli ilmeisesti perheriita, ja ERITTÄIN ärsyttävät australialaiset kärpäset! Täkäläiset kärpäset on todella todella tunkeilevia, ne ei ihan pikku huitaisuja väistä ja änkevät oikeasti silmiin/korviin/nenään/suuhun. Rrrrrrraivostuttavaa!!

Perillä ostin melko kalliin tuntusen tiketin, $23, mutta oli se sen arvoista! Ei ne linnut ja muut pienemmät eläimet häkeissään, mutta kengurut! Vierailijat saivat mennä kenguruaitaukseen sisälle ja vapaasti syöttää kenguruja ja silitellä niitä. Kenguruaitaus oli iso, en alkuun ymmärtänytkään kuinka iso, vaan jumituin ensimmäisen rennosti päivää viettävän joukkion luo. Istuin siellä puun rungon päällä kengurujen keskellä ja vaan katselin... Kenguruja oli porukassa kaiken ikäistä, kokoista ja rotuista. Kenguruita on siis useampaa rotua ja kaikista pienimmät ei oo kenguruita ollenkaan vaan wallabeja. Joukossa oli myös muutamia emoja joilla oli kyytiläinen, oli melko uskomatonta nähdä miten pikkukengurut kurkki pussista ja yksi kävi jopa ihan ulkona! Kengurut oli selkeästi erittäin kesyjä, mitä muutakaan ne voi olla jos niitä käy joka päivä massat ihmisiä katsomassa? Ne oli myös melko uteliaita, tulivat rohkeasti katsomaan että onko tarjoilua, jos ei käsissä heti näkynyt rohkeimmat (vai ahneimmat?) tuli lähes syliin katsomaan etteikö oikeasti ole mitään. Toisia kiinnosti vain ruoka ja toiset jäi hetkeks ihan vain nauttimaan rapsutuksista. Kengurut oli eläinpuistokierroksella mulle ihan viimeisiä kohteita, jostain syystä mä onnistuin lähteen kierrokselle väärään suuntaan ja säästin parhaat viimeiseksi.

Koalat oli lunkeja. Ne vaan oli ja söi, paitsi yksi ,kuulemma nuori kaveri, oli maassa ja tallusteli hetken aikaa. On kuulemma harvinaista nähdä koalan liikkuvan maassa. Koalan silittäminen tapahtui huomattavasti valvotummissa olosuhteissa kun kengurujen. Koalaosastolle pääsi vain rajoitettu määrä ihmisiä kerrallaan ja henkilökunta antoi luvan että mitä koalaa sai silittää, mistä ja miten. Mistä ja miten oli käytännössä selästä kämmenselällä, muttei ne pahalla katsonut jos ihan normaalisti kämmenellä silitti. Kun mun vuoroni tuli pyysin yhtä tätiä ottaan kuvan, koalaa ei vaan enää kiinnostanut poseeraaminen.

Dingoja oli kolme ja ne leikki kun koirat, kuten erittäin ketterät koirat. Niiden aitauksen sisäpuolella meni sähköpaimen. Suojelikohan se dingoja vai vierailijoita?

Puistossa oli myös farmiosasto missä oli esillä maatalouseläimiä. Pupuista ja marsuista en tiä lasketaanko nekin maatalouseläimiin mutta niitäkin oli iloisesti keskenään. Marsut oli muuten reippaita ötököitä kun niillä oli tilaa liikkua. Mun aiemmat marsukokemukseni rajottuu lähinnä häkissä eläneiden lemmikkimarsujen kohtaamiseen. Marsut ja kanit kuului myös niihin eläimiin joita sai ruokkia puiston tarjoamilla pelleteillä. Puput oli rohkeita ja ahneita, marsut hieman harkitsevampia. Samassa vajassa oli myös yli 40-vuotias aasi (hitsi nimi unohtui jo! Tommy???) joka oli tullut Cavershamiin vuonna 1989, aasilla oli veikeä temppu; se avasi suunsa iiiiiiiisoksi ja halusi että sille heitetään ruokapellettejä suuhun! Aasin naapurina oli puiston omaa kasvatustyötä oleva laama nimeltä Snowy, infotaulussa esiteltiin että Snowyn emä on Humbug ja Snowyn sisko on Cria. Laama oli kovin kovin kateellinen aasille aasin hienosta tempusta, aasihan sai tempullaan siis huomattavasti enemmän ruokaa kun laama! Laama osasi kuitenkin ottaa siivosti tarjotut eväät vaikka sitä kiukuttikin aasin saama huomio. Farmiosastolla oli myös lampaan keritsemisnäytös, johon kuului lammaslauman tuominen sisälle koiran kanssa ja pari muutakin farmielämän temppua. Paimenkoirat oli Henry, Jack ja Bill, kaikki kelpieitä ja suoraan alenevassa polvessa sukua. Henry Jackin isä ja Jack Billin. Henry oli 13v ja jo eläkkeellä, mutta pääsi mukaan siirtämään lampaat aitauksesta toiseen. Bill toi lauman ulkoaitauksesta sisälle ja Jack oli se joka oikeasti oli töissä kun siirrettiin lampaita aitauksesta toiseen. Oli melkoisen hieno nähdä miten Henryllä oli poikansa tiukasti vallan alla. Kelpie on kuulemma se tavallisin paimennukseen käytettävä rotu ja koiraa ei olla tiloilla voitu koneilla korvata, toisin kun hevoset. Keritsemisnäytöksessä mulla valui kuola suupielistä kun katselin sen keritsijän käsivarsia... Slurps. Tehnyt joskus jotain muuta kun pelannut tennistä.

Bill toi lambit sisälle

Henry 13v joka piti laittaa kiinni että pysy poissa töistä

SLURPS

Loput kuvat löytyy täältä

Kun puistokierros oli ohi tapasin pihalla bussipysäkille kuljetusta odotellessa kolme sveitsiläistä jätkää. Olivat muutama päivä sitten saapuneet Perthiin ja lähtivät perjantaina Cairnsiin josta oli suunnitelma vuokrata campervan ja ajaa itärannikko alas tammikuuhun mennessä. Yksi pojista puheli mun kanssa pitkät pätkät englanniksi maailman menosta. Se oli ollut kielikurssilla Lontoossa ennen Ausseihin tuloa kun oli ollut erittäin epävarma kielitaidostaan, sveitsiläiset ei kuulemma ole kauheen hyviä englannissa. Sen kavereiden kielitaito jäi erittäin kyseenalaiseksi, koska tyypit ei puhuneet sen tunnin aikana mitä vietettiin aikaa yhdessä matkalla Perthiin sanakaan englantia! Voi tulla melkonen kielikylpy tolle yhdelle jos se hoitaa kaiken puhumisen toistenkin puolesta. Veikkaisin että porukka oli iältään jotain pikkasen päälle parikymppisiä, sen verran kysyin ettei ne juuri valmistuneita olleet vaan jo ihan työelämässä. Vähän jäi harmittamaan Perthin juna-asemalla kun lähdettiin eri suuntiin, sen englantia puhuneen kanssa juttu luisti oikein kivasti ja jos ne olisi olleet lähdössä Perthistä itärannikolle autolla olisin voinut koittaa hypätä mukaan.

Tänään piti mennä tsekkaamaan Scarborough Beach, mutta päätin ensin ratkaista uimapukuongelman. Mullahan ei ole uikkaria täällä mukana ja miten voi mennä biitsille ilman uikkaria??? Kävin siis viettämässä päivän kaupungilla. Istuskelin kävelykadulla kuuntelemassa katusoittajia ja katselin hetken aikaa omituisen kanadalaisen katutaiteilijan (kutsui itseään nimellä Stickman) jonglöörausta moottorisahalla ja kaikenmaailman teräesineillä. Niin joo ja löysin mä sitten simmaritkin. Mutta meen silti huomenna Kings Parkiin enkä Scarborough Beachille. Kuulin muuten eilen että Cottesloe Beachilla oli ollut lokakuun alussa haihyökkäys.