ROADTRIP 2: Coffs Harbour - Ballina

TO 3.5.

Sinänsä blogi on nyt vähän väärässä kun me ei ihan Coffs Harbouriin asti ajeltu yöksi, mutta olkoon.

Aamulla heräsin taas auringonnousun aikaan. Maisemat oli melko muikeat tältä leirintäalueelta kun alue oli ihan joki varressa. Mun matkani suuntautui kuitenkin retkijakkaran ja tietokoneen kanssa vessaan viettään aikaa blogin päivityksen ja netissä surffauksen parissa. Soitinpa siinä aamusella (siis ilta myöhään Suomen aikaa) myös Katrille, joka on niitä harvoja joille voi soitella noin aikaisin aamulla kun se kukkuu kuitenkin hereillä. Katri lupasi myös tulla hakemaan mut Eskon (se nelijalkanen karvanen tuliainen) kentältä. Kotiinlähtö sen kun lähenee... Mä oon melko valmis jo.

Kun palasin autolle yhdeksän jälkeen Laura ja Sarah vielä nukkui. Hissukseen keräilin telttaa kasaan kun tytöt heräs ja lopulta saatiin leiri kasaan kymmeneen mennessä, mutta aamupalan kanssa lähtö viivästyi vielä puolituntia. Caravan parkeissa ja suurimmassa osaa hostelleista on check out klo 10, toiset on siitä tarkempia ja toiset lepsumpia. Toistaseks meillä ei oo ollu mitään ongelmia vaikka ollaan vähän myöhässä lähdetty caravan parkeista. Tavoite on kuitenkin aina se kymmenen kun muutoin menee jo iso osa päivästä hukkaan.

Coffs Harbourin info oli pieni ja henkilökunta oli hieman omituista. Päädyttiin vaan ostaan jätskit ja keräileen muutamat esitteet. Fiilikset ei edelleenkään olleet kovin korkeella uusien paikkojen valloitukseen. Mun osalta voi johtua siitä että olin jo oikeesti ajatuksissa hyvin pitkälti menossa kotiin... Typerää toisaalta, mutta näin se vaan meni. Ajeltiin keskustaan ja mentiin kiertämään ostoskeskusta. Samalta nurkalta löytyi myös markkinat. Pienemmät ja vaatimattomammat kun mitä reissun aiemmat, mutta musta tää aussien torikulttuuri on ihastuttava! Täytyy Suomeen palatessa muistaa käydä useammin torilla! Jos vaan suinkin on lauantaina vapaata... Markkinoiden jälkeen ajeltiin rannalle katsomaan satamaa ja vanhaa puulaituria, mutta tultiin toisiin aatoksiin kun vilkaistiin taivaalle. Ei paistanut arska enää. Päädyttiin ajeleen infosta napatun mainoksen perusteella The Plantation Hotellille 7$ lounaalle. Mä otin fish&chips ja tytöt rump steak. Mä oon edelleenkin niin epäluulonen noitten pihvien suhteen etten kovin herkästi sellasta uskalla tilata ettei jää syömättä... Lauran kanssa otettiin vielä jälkkäriäkin, mulle Pavlova ja Lauralle pecan pie. Oli hyvää! Sillä välin kun istuttiin syömässä oli alkanut sataan kaatamalla. Todettiin että antaa Coffs Harbourin olla tässä ja suunnataan suoraan Ballinaan. Todellakin nyt ei fiilikset oo sitä mitä pitäis roadtripillä olla. Eikä johdu seurasta. Me tullaan erinomaisen mukavasti juttuun keskenämme. Italialais-saksalais-suomalainen joukkue pelaa hyvin yhteen. En tiiä oltaisko me kaikki vähän väsyneitä reissaamiseen.

Yöksi tsekattiin kirjasta rest area 14km ennen Ballinaa ja sinne päästyämme todettiin että paikka on kamala. Aivan tien vieressä ja tie on vilkkaasti liikennöity, rekkoja pyyhälsi ohi vähän väliä ja näiden melua ei voi edes verrata suomalaisiin serkkuihin! Nää pitää ihan törkeetä meteliä! Ei suomalaisista rekoista lähde tommosta mölyä vaikka ne kuinka kiihdyttäis tms. Täällä ei taida olla mitään melurajoituksia myöskään moottoripyörille kun nekin pitää ihan tajutonta meteliä. Muutaman kerran tullut oltua paikalla kun pataljoona harrikoita ajaa ohi ja ihan oikeesti se kuulostaa siltä kun taivas repeis. Ei meillä vaan... Oli Sarah'n vuoro nukkua teltassa ja se ei todellakaan halunnut tossa metelissä. Eikä muutoinkaan vissiin ollut hyvä päivä kun urputti vähän kaikesta, sateesta, teltasta, metelistä, nukkumisesta, yms. Ehdotti että nukuttais kaikki penkeillä. Mulle riitti jupina ja tuumasin ihan siivosti ja rauhallisesti että kuule nukkukaa ihan miten tykkäätte, mutta mä otan tän teltan ja nukun siä. Painuin telttaan klo 7.20pm ja yö oli todella pitkä. Melu haittas jopa mun nukkumista ja se on paljon...

ROADTRIP 2: Kiama - Sydney

PE 20.4. Kiama - Sydney

Aamun ohjelmaan kuului noilla monilaukkuisilla laukkujen järjestäminen niin ettei sinne hostelliin tarvi raahata kaikkia nyssyköitä vaan että voisi haaveilla pärjäävänsä yhdellä. Täähän ei nyt koskenut mua koska a) mulla on vain rinkka ja käsilaukku, yövaatteet ja pesuvehkeet on erikseen toisessa nyssäkässä mutta ne on siinä vain koska se on kätevintä - ei koska ne ei mahdu muualle, b) saan asustaa Leenan luona (mikä oli melkoinen lottovoitto!!) - ei tarvi olla huolissaan tavaroiden katoamisesta ja c) Miss Holden jää mun kanssa samoille seuduille. Mä oon muutenkin useampaan kertaan matkan aikana hämmästellyt tavarapaljoutta mitä nio tytskät raahaa mukanaan ja tästä on puhuttukin, mä en tulostellut/kopioinut mitään varmuuden vuoksi lippusia ja lappusia. Lentoliput, hostellin varaus, viisumi ja matkavakuutus oli yhteensä ehkä 6 normi A4-paperia. Kaikki loput on koneella skannattuina tai vielä parempi sähköpostissa. Mä en oo ostanut pahemmin matkamuistoja mitä täytyy raahata rinkassa, onhan niitä mutta lähinnä käyttötavaraa ja se yks nelijalkanen karvanen ei tod. kulje mun mukana maailman äärissä roadtripillä. Muutamia juttuja oon ostanut matkan varrelta tutuille ja tuupannut postiin, pieniä juttuja jotka ei oo ollu kalliita eikä niiden postitus oo kallista. Kortteja oon koittanut tuupata kaikille jotka mieleen on tullut sellaisina jotka kortista ilahtuisivat ja joille on osoite löytynyt. Rajallisista matkavaroistani en aio pahemmin sijoittaa tuliaisiin, ehkä jotain mutta pääasiallisesti saatte tyytyä saamaan mut takas kotiin ja kuunteleen juttuja ja katteleen kuvia! Samoin en Suomesta tuonut mukanani sitä tätä ja tota muistoiksi Suomesta ja siellä olevista, ne muistot on ja pysyy ilman mitään tavaroitakin.

Minnamurra

Anyway... Saatiin sadepäivän jälkeen kaunista säätä ja lähdettiin uusiksi Kiamaan tutustumaan parista esitteestä löytyneeseen kohteeseen. Mulla oli edelleen huono olo, ei onneksi niin huono kuin illalla, mutta riittävän niin että Sarah ajoi ja mä nökötin takajakkaralla. Matkalla katsomaan merestä törröttäviä kiviä nimeltä Cathedral Rocks löydettiin itsemme autiolta surffirannalta nimeltä Boneyard. Aallot ei ehkä olleet sitten surffaamiseen riittäviä kun ranta oli yhtä koiran ulkoiluttajaa lukuun ottamatta tyhjä. Cathedral Rocksien löytyessä mä jäin autoon ja tytöt kävi köpöttelemässä rannalla keskenään, ei olleet kovin kummoiset kivet eikä niitä edes näkynyt kunnolla. Lähdettiin Kiamasta eteenpäin seuraillen Grand Pacific Drive-kylttejä (Grand Pacific Drive kartta) maisemareittiä pitkin kohti Sydneyta. Grand Pacific Drive kulkee rannikkoa pitkin läpi kaikenlaisten pikkukylien ja vähän isompien kylien pyörähtäen nähtävyyksien tai kiinnostavien kohteiden läpi. Meillä ei oikein tuntunut olevan fiilistä tähän, harmi. Tiiä sitten olisko pätkä ollut parempi paremmissa fiiliksissä vai oliko se oikeasti melko lattea turistireitti.Sarah ajoi Minnamurraan saakka jossa syötiin lounasta. Italialaisten kanssa matkatessa voitte arvata mitä syötiin, pastaa. Mutta en mä valita, en edes vaikka molemmat tytöt käyttää huomattavasti reilummin suolaa kun minä eikä mustapippuria lukuunottamatta mitään mausteita sen suolan kaverina. Kun mun ei tartte kokata niin hyvä. Lounaan jälkeen olo oli sen verran parempi että uskaltauduin rattiin. Matkalla pysähdyttiin ihastelemaan rantakallioon louhittua uima-allasta (Scarborough Rockpool) ja sen laidalla myrskyävää merta, kallioihin hakkaavia aaltoja seuratessa aika kuluu kuin siivillä! Viimeinen pätkä kohti Leenan residenssiä Carltonissa ajettiin Royal National Parkin läpi sademetsän suojissa kiemurrellen ylös alas kukkuloita (tiiä sitten miten näiden hillsit ja mountainit kuuluis kääntää, kukkuloita mitä kukkuloita). Mä olin suurimman osan ajasta siellä National Parkissa ainoa hereillä joten matkaseuralle ei siltä pätkältä paljon muistoja jäänyt... Meillä on kovin usein näin että mun ajaessa varsinkin Laura nukahtaa hyvin pian ja Sarah torkkuu silloin tällöin.

Port Kemble

Minnamurra

Port Kemble

 Scarborough Rockpool

Leenan paikka löytyi helposti puhelimen navigaattoria käyttäen ja päästiin kuokkimaan 8-vuotiaan Ronjan synttäreille. Kakku ja kahvi oli hyvää! Istuskeltiin hetki jutustelemassa ja seuraamassa touhuja kunnes kävin heittämässä tytöt asemalle kaikki 300m. Ne ei vaan halunneet raahata laukkuja eikä se nyt iso vaiva oo käydä ajeleen mutta hassulta se tuntui. Vähän niin kuin suomen puhuminen pitkästä aikaa...

ROADTRIP 2: Sale - Lakes Entrance

Lauantai 14.4. Sale - Bairnsdale - Lakes Entrance

Yö oli jäätävä! Hytisin aivan kohmeessa puolen yötä ja kirosin kuumaa ja kuivaa Australiaa. Kosteus yhdistettynä kylmään ilmaan on paljon kamalampaa kuin vain kylmä ja sitä Australia meille nyt tarjoilee. Auto ja teltta on joka aamu huurussa sisäpuolelta ja se on KYLMÄÄ. Ei kettu vieköön toista tälläistä yötä! Vaikka päällä oli kahdet pitkät housut, villasukat, pitkähihainen paita, KAKSI collegepaitaa ja molemmat huput päässä ei autossa tahtonut tarjeta. Yö oli aivan liian kylmä nukkua autossa. Sarahilla teltassa oli yö mennyt paremmin vaikka olikin jäässä aamulla. Telttailija saa aina lämmikkeekseen ison "tiikeripeiton" mihin on hyvä kääriytyä yltä ja alta niin siellä on vähän lämpimämpää öisin. Sarah ja Laura oli puhunut jo jonain aiempana aamuna herättyään autosta että tarvitaan toinen tiikeripeitto että autossakin tarkenee. Niinpä siinä aamusella kuluttaessamme aikaa, että kaikki yön aikana kostuneet peitot ja teltta kuivuvat aamuauringossa, etsittiin lähin Kmart/Big W. Bairnsdale oli reitillä seuraava isompi kylä ja onneksi sieltä löytyi jopa Kmart.

Noin klo 11 saatiin leiri kasaan tavaroiden kuivuttua ja lähdettiin tankin kautta kohti Bairnsdalea. Toistaiseksi halvinta Unleaded 91:tä tarjoiltiin Salessa hintaan 1,479$/litra. Täällähän on tarjolla bensiinissä yleensä vaihtoehdot tavis-Unleaded 91, Premium Unleaded 95 ja Unleaded E10. E10 on yleensä muutaman sentin halvempaa kun 91 ja 95 sitten taas vähän kalliimpaa kun toi tavis-bensa. En tiiä vaikka Miss Holden vois käyttää E10, mutta en oo uskaltanut ottaa riskiä. Kerran oon tankannu vahingossa tankin täyteen Premiumia enkä huomannut mitään eroa. Bairnsdalen Kmartissa lähti vähän mopo käsistä ja queen size -peiton lisäksi matkaan tarttui kolmas retkituoli, toinen pressu ja setti kaasupulloja keittimeen, tarpeellista kamaa siis kaikki. Mutta sitten omia rahoja menikin vajaan kolmen kympin edestä, mutta tarpeellista mä ostin! En yhtäkään laukkua enkä kenkiä! Rintsikat ja collegehousut vaan. Ja kasvojen puhdistusliinoja kahdella dollarilla. Ja tosi kivan mustan huivin kahdella dollarilla. Kmartista mentiin Colesille ruokakauppaan ja jouduttiin ostaan ekat jäät kylmälaukkuun. Alimmaiset pullot oli vielä jäässä muttei ne yksinään riittäneet pitään kaikkea kylmänä. Hitsi kun oliskin mahdollista ostaa kylmäkalleja tai edes jäädyttää noi meidän pullot uusiksi! Colesilta ostettiin myös lounaalle kokonainen grillattu kana joka nautittiin voikkareiden täytteenä jokivarren puistossa piknikillä. Naatiskeltiin elämästä ennen kun jatkettiin matkaa.

Noin puoli neljän aikaan saavuttiin Lakes Entranceen ja ajettiin kierros keskustassa ennen kuin osuttiin Tourist Informationille. Miss Holden parkkiin ja nokat kohti infoa. Yksi pienen pieni mutta vain tuli... Lukitsin ovet ja vain kuskin ovi meni lukkoon eikä enää auennut. Väkerrettiin sitä auki vaikka kuinka ja miten, se oli vielä deadlockissa eli niin ettei sitä saanut auki sisäpuoleltakaan. Onni onnettomuudessa toki että muut ovet oli auki. Vaihtoehdot oli taas vähän vähissä koska ilta ja pimeä oli kohta edessä eikä meillä ollut vielä tietoa yösijasta. Luuri jälleen käteen ja linja auki RACV:lle. Eihän edellisestä kerrasta ollut kuin 1,5 vuorokautta. Kohtuu nopsaan RACV:n keltainen lava-auto jälleen kurvasi tapaamaan Miss Holdenia ja tällä kertaa vielä nuoren miehen kuljettamana. Tää nuori oli vain hieman nyrpeä. Eikä se siitä ilosemmaksi muuttunut kun Miss Holden antautui sille noin kahden minuutin väkerryksen jälkeen! Ja meitä HÄVETTI! Isosti. Olo oli niin kun todella todella blondi, ei se paljon auta että sanoo että kyllä me oikeesti yritettiin itte kun auton perkele avaa lukon tyypille max kahden minuutin yrityksen jälkeen! Niin väärin niin väärin... Kello kun oli jo kuitenkin lähempänä viittä niin päädyttiin kirjasta löytyvään levähdysalueeseen vain muutaman kilometrin päähän Lakes Entrancesta yöksi. Aamulla sitten pääsisi tutkimaan Lakes Entrancea sen mitä siellä oli tutkittavaa.

Vähän jänskätti kun yösijaksi valittu levähdysalue ei ollut kovin suojaisa, vaikka sinne ei isolta tieltä suoraan nähnytkään, ja oltiin ainoita paikalla. Siinä kun saatiin leiri kasaan saapui pimeässä toinen auto samalle mestalle ja kun ryystettiin viiniä tuli toinen. Istuttiin tosissaan säkkipimeässä retkijakkaroissamme otsalamput päässä ja juotiin valkkaria muovikupeista, ei ehkä kovin fiiniä mutta siinä kohtaa teki hyvää. Nukkumaan mennessä oli ihana kun pystyi vetäisemään vielä kaikkien vaatekerrosten ja peiton päälle uuden PUNAISEN peiton lämmittämään.

Vähän niin kun ehkä jopa saattais ahdistaa tai...

...voisko se olla koti-ikävää?

Viimeisen viikon tuntuu että oon vaan ollut. Ajatukset on jo ollut Suomessa ja keväässä. Pikkasen päälle viikon päästä oon taas tien päällä, mutta jotenkin se ei nyt jaksa innostaa... Tai joo, innostaa ja kiinnostaa, mutta se ei vaan nyt tunnu ... siltä miltä pitäis? Kotona eli Suomessa asiat on hyvin, ei suurempia murheita. Yksi ell lasku lisää ja toinen varmaan tulossa, mutta se on niin pientä kun ei mitään pahempaa ole. Ehkä ajatuksien harhaileminen Suomessa johtuu tulevista asumisjärjestelyistä joihin tulee muutoksia kun pääsen kotiin. Musta tulee asuntovelallinen kun äiti päätti muuttaa pois ja mä ihan mielelläni lunastan siltä sen talon. Talo on ollut äidin vuodesta 1995, vaikka jo 1999 muutinkin pääasiallisesti pois sieltä on se kuitenkin ollut yksi elämän tukikohta reilun 15 vuotta. Koirien kannalta ei mikään paratiisi kun omakotialueella ollaan ja päätien varressa, mutta mukavampi varmasti kuin rivari- tai kerrostalokaksio. Erinomainen järjestely mielestäni joka suhteessa. Realiteetit on kuitenkin tiedossa, kesä menee iloisesti ja huolettomasti, talven lumityöt, jäätyvät putket ja lämmityskulut vähän mietityttää. Onpa ainakin pehmeä lasku omakotiasujan kuluihin kun saa alottaa kesästä... Olikohan äitin tammikuun sähkölasku ollut 280€ yksin asuen eikä patterit huuda punaisena notta koko talo olisi mukavan lämmin +22. Laina oottelee valmiina pankissa että tuun Suomeen ja päästään tekeen kaupat ja mieli on hyvä. Sekalaiset nuuppo fiilikset voi osaltaan johtua myös kotimatkan alustavasta suunnittelusta. Tällä hetkellä voitolla on 29.5. tiistai ja Finnair yhden pysähdyksen taktiikalla (Singapore) ja vain 22h matka-ajalla. Tai se voi yhtä hyvin varmaan olla Qantas, koska Qantas lentää Melbourne-Singapore ja Finnair Singapore-Hki. Superhienoa olis jos vois ottaa suoraan lennon Tampereelle eikä tarvisi mennä Helsinkiin. Kuka haluaa tulla hakeen mut kentältä arki-iltana??? Musta olis tosi kiva jos sitten saman viikon perjantaina tai lauantaina sais tuvan täyteen tuttuja (vink vink!! te jotka tämän itseenne koette kohdistuvan!). Olettaen että jetlag ei oo hirmuinen ja oon saanut haettua Kekkun kotiin ja vaihdettua kuulumiset Susannan kanssa. Sunnuntaina olis lassieiden erikoisnäyttely Lappeenrannassa (Ja ei, en ole tehnyt minkäänlaista tuttavuutta nahkojen aussi-tuomariin. Ulkonäöltä tiedän mutta siihen se jää.) minne kutkuttaisi lähteä. Matka vain on pitkä ja auto asiat hieman epävarmat. Haluisin kuitenkin...

Roadtrip osa 2 starttaa pääsiäisen jälkeen keskiviikkona. Joukossa on mun ja Lauran lisäksi saksalainen Sarah jota en oo tavannut, mutta jos Laura sanoo että hyvä tyyppi niin eiköhän se sitten ole hyvä tyyppi. Laurasta puheen ollen. Laura oli täällä viikko sitten. Käytiin pennelin kanssa hakemassa se junalta Castlemainesta maanantaina päivällä ja vietiin takas junalle tiistaina. Siihen väliin mahtui paljon jutustelua ja visiitti Maryboroughiin (syötiin kahvilassa Toblerone juustokakkua!!!) ja takaisin "kotiin" Maldonin Mt. Tarragowerin kautta. Jane ja Andrew jo joskus aiemmin sanoi että jos Laura haluaa tulla niin se sopii heille erinomaisen hyvin ja meillä olikin mukava ilta yhdessä turistessa. Laura pelkää vähän koiria mutta selviytyi todella urheasti. Tarkistettiin myös miss Holdenin matkavarustus ja todettiin ettei meiltä puutu kun yksi tyyny. Mä pesin joku aika sitten kaikki petivermeet autosta ja yksi tyynyistä (oli 3kpl) ei selvinnyt pesukoneesta.

Pääsiäisestä puheenollen Bendigossa on iso pääsiäistapahtuma läpi koko pääsiäisen. Jane ja Andrew suositteli meneen katsomaan. Tarjolla olisi ainakin hirmuisen suuri kiinalainen lohikäärme, ei toki oikea vaan sellainen missä on monen monta ukkelia sisällä, ja Easter Egg Huntingia ja greyhound racingia paraatin (vai paraadin...) ja yleisen karnevaalitunnelman lisäksi. Vaihtoehtoista ohjelmaa tarjoaa kuulemma Highland Club Maryboroughissa. Miehiä hameissa ja säkkipillejä. Ehkä ne kuitenkin mieluummin nään ne Skotlannissa... Pääsiäinen on myös lähes joulun/uuden vuoden aikaa vastaava koirahoitolassa. Täyteen buukattu ja se tarkoittaa että tontilta löytyy paljon koiria. Oisko luku ollut noin 70 mitä on odotettavissa? Tarkoittaa kuitenkin että hommaa riittää.

Siinä missä Suomessa mennään kohti kesää ja eletään kevättä ollaan täällä suuntaamassa talveen ja eletään syksyä. Hämmästyttävää miten paljon syksy tuntuu täällä syksyltä. Ilma on viilentynyt siitä huolimatta että mukavia aurinkoisiakin päiviä on saatu. Yöt on kuitenkin olleet lähes järjestään kylmiä. Nyt kun kelloja vielä siirreltiin (as far as I know aikaero olis nyt 7h kun oli ennen 9h) tulee pimeä aikaisemmin ja aamut on valoisampia. Ainakin toistaiseksi. Villasukat on ihan ehdoton varuste! Niille on ollut paljon käyttöä ihan joka suunnalla missä täällä olen toistaiseksi ollut. Saa nähdä miten käy kun rannikkoa lähdetään ylös. Laura oli hieman huolissaan miten mahdetaan selvitä reissussa yöt kun on ollut niin kylmää...

Päivän visiitti Melbourneen

Laura asuu edelleen Melbournessa. Kiertänyt nyt pari hostellia aloittaen Discoverysta, jonne mä ne Marionin kanssa jätin silloin ekana päivänä, ja päätyen Elizabeth hostelliin kolmannen hostellin kautta. Ihan vain siitä syystä että hostellit on melkosen kalliita. Varsinkin koululomien ja juhlapyhien aikaan. Discoveryssa peti kuuden hengen dormissa maksoi välipäivien aikaan 205$/viikko, seuraavassa hostellissa vuoden vaihteen jälkeen 179$/vko ja Elizabethissa 135$/vko. Se on paljon rahaa, varsinkin kun tuloja ei oo kovin kummoisia. Laura on etsinyt vähän kaikenlaista hommaa ja tällä hetkellä tekee tarjoilijan hommia tarvittaessa työhön kutsuttavana ja pe+la illat/yöt on tiskarina isossa ravintolassa. Ilman minkäänlaista koulutusta tai kokemusta alalta. Tarjoilijana tienaa 14$/h ja tiskarina 20$/h ennen veroja, WH:laiset maksaa 29% veroa. Mä oon todella onnekas saadessani asua Janen ja Andrew'n luona ilmaiseksi. Puhumattakaan siitä että mulle jopa maksetaan "työstä". Mustahan ei tunnu yhtään työltä se mitä teen täällä. Olisin vallan tyytyväinen ilman palkkaa ja tästä jopa keskusteltiin, mutta mut äänestettiin kumoon.

Koitettiin ensin sopia Lauran kanssa treffit maanantaille, mutta koska Laura tietää yleensä vasta edellisenä päivänä onko seuraavalle päivälle töitä sovittiin että muutetaan suunnitelmaa jos Lauralle on töitä. Sunnuntai-iltana sain viestin että siirretäänkö ja päädyttiin keskiviikkoon. Tiistai-iltana sain viestin että keskiviikko on edelleen vapaa, mutta Lauralla on "näyttö" kokoaikaiseen tiskarin paikkaan klo 15. Mä vaihdoin vaan aikaisempaan junaan ja päätettiin pysyä keskiviikossa. Koiria on talossa tällä hetkellä vain parikymmentä ylimäääräistä eikä kissojakaan kovin montaa, joten aamuhommissa ei mene kovin kauaa. Joulun ja uuden vuoden aikaan kun oli täyttä aamuhommista oltiin takaisin yhdentoista ja puoli kahdentoista välillä, keskiviikkona ehdin 9.48 junaan Castlemaineen. Tosin tein vain kissat ja pari koiraa.

Juna-asemalla (pitäisikö käyttää fiksumpaa sanaa, rautatieasema?) olin noin 9.40 ja hieman pelästyin kun näin jonon lippuluukulle! Kääk, ehtisinkö ollenkaan ostamaan lippua! Aikaa ei enää ollut kuin pari minuuttia kun pääsin lippuluukulle. Kerroin vanhemmalle herrasmiehelle tiskin takana että meno-paluu Melbourneen ja hän kysyi jotain mitä en kuullut, pyysin toistamaan enkä ymmärtänyt. Hän vilkaisi hieman tuskastuneen näköisenä niitä paria tyyppiä jonossa mun takana ja artikuloi hyvin selkeästi että tuletko takaisin ruuhka-aikaan vai et. Enhän mä tiedä mitä täällä on ruuhka-aika, joten kysyin että mikähän aika se mahtaisi olla. Herra näytti vielä hieman tuskaisemmalta kysyessään hitaasti artikuloiden että tuletko takaisin ilta neljän ja kuuden välillä. Olin katsonut aikataulusta että junia lähti Melbournesta mukavasti neljän ja viiden välillä niin että ehdin vielä iltaruokintaan, joten vastasin että kyllä ja sain lippuni. 31,30$ meno-paluu Melbourneen. Junaa ei vielä näkynyt joten hilpaisin pikaisesti huoneen toiselle laidalle ostamaan aamupalaksi croissantin ja suklaata. Juna pysähtyi sopivasti kohdalle kun astuin laiturille. Lipussa ei näyttänyt olevan merkittyä paikkaa (eihän täällä oo edes leffateatterissa paikkoja merkittynä...) joten tallustin ensimmäiseen economy-luokan vaunuun. Osuin ravintolavaunuun, mutta mitäpä tuosta kun oli tilaa ja vielä omat eväätkin mukana. Junamatka kului mukavasti Janet Evanovichin Stephanie Plum-sarjan numero kymppiä lukien.

 

Perillä oltiin sovittu treffit keskustaan Collins Streetin ja Elizabeth Streetin kulmaan. Uuden vuoden vietosta muistin Collins Streetin mutta tarkistin silti puhelimen kautta google mapsista minne oon menossa. Melbournen Southern Cross Station on tavallaan avoin halli, siellä on seinät mutta ei lukittavia ovia vain suuret kulkuaukot muistuttaen tosiaan osittain pelkkää katosta. Jotenkin mulla on muistikuva lasisista seinistä ja katosta, mutta se voi olla harhaakin... Melbournessa oli kylmää ja kosteaa. Onneksi Jane aamusti kertoi tarpeeksi monta kertaa ja tarpeeksi painokkaasti että tänään on kylmä päivä, ymmärsin vaihtaa capreista farkkuihin ja ottaa collegetakin päälleni. Tuuli oli hurja. Tuulen puhaltaessa selkäni takaa tuntui kuin joku olisi ollut selän takana työntämässä eteenpäin. Vastaantulijoilla tunne oli varmaan vastakkainen, kuin olisi kävellyt päin seinää. Sade oli juuri tauonnut ja kaikki alla oli kosteaa, sadevesi kulkeutui viemäreihin pieninä puroina. Pari vastaantulijaa yritti urhoollisesti taistella tuulessa sateenvarjon kanssa, mutta tuuli voitti. Sateenvarjot kääntyi laelleen eikä niistä tainnut enää kalua tulla. Mulla oli periaatteessa aika hyvät oltavat collegehupparin ja farkkujen kanssa, kengätkin oli tennarit eikä flipflopit, varsinkin kun vetäisin hupun päähän niin jo tarkeni. Hieman huvittuneena katselin pikku pikku shortseissa ja topeissa tepastelevia teinejä. Löysin Lauran lähes välittömästi päästyäni sovittuun kadunkulmaan. Laura oli roikkunut koneella lähes koko edeltävän yön eikä ollut vielä saanut aamiaista joten mentiin ensimmäiseksi lähimpään kahvilaan, joka sattui olemaan tällä kertaa Starbucks. Kuulumisten päivityksen jälkeen lähdettiin kävelemään keskustaan.

graffitikatu

taiteilijat työssään

Varsinaista turistikierrosta ei tehty koska aikaa oli rajallisesti ja rehellisesti, yksi päivä ton kokoluokan kaupungissa ei riitä mihinkään. Mieleenpainuvin "turistinähtävyys" oli kadunpätkä jolla graffitit oli laillisia. En ihan tarkkaan tiedä miten homma toimii, mutta näin että tuona päivänä osa teki taidettaan vanhojen taideteosten päälle ja Laura näytti yhtä puhdasta tiiliseinän pätkää että tuo oli täynnä graffiteja viimeksi kun hän täällä oli. Hämmästyttävintä oli hääseurue joka otti hääkuvia tuolla kadulla! Morsian valkoisessa, morsiusneidot violetissa ja miehet mustissa graffitikadulla. Ihan tavalliselta morsiusparilta ne näytti että tuskin olivat edes mitään elämäntapa graffitisteja...

Paluumatkalle hyppäsi 4.52 pikajunaan ja lippuani katsoessa ymmärsin että kissa vieköön mulla on offpeak-lippu eli ei kelpaa tuohon junaan. Olin kuitenkin sen verran väsynyt päivästä että ajattelin pelata tyhmää turistia jos jäisin kiinni. Asettauduin mukavasti aloilleni ja uppouduin jälleen poikkeuksellisen palkkionmetsästäjän maailmaan kirjani kanssa. Junan lähdettyä liikkeelle konduktööri lähti kiertämään ja tarkastaessaan pari penkkiä mua ennen olevan tytön lippua tuumasi että tämä on offpeak-lippu, siirtyisitkö vaunun etuosaan. Vatsanpohjalla muljahti hieman, mutta tiiviisti vain istuin jakkarassani. Tyttö ja konduktööri siirtyivät ohitseni vaunun etuosaan enkä tiedä mitä sen jälkeen tapahtui. Kumpaakaan en nähnyt enää. Edes konduktööriä. Kukaan ei kysynyt lippua ja pääsin turvallisesti perille Castlemaineen. Illalla esittelin lippuni Janelle ja Andrew'lle ja kerroin tarinan. Selvisi että mun lippu olisi sittenkin ollut ihan pätevä, se vain kertoi että menomatka on offpeak... Pienen pieni kielimuuri...