ROADTRIP 2: Blue Mountains

Perjantain ja lauantain välinen yö oltiin kaikki yötä Leenan luona ja aamulla lähdettiin klo 9 kohti Blue Mountainsia. Blue Mountainsille oli piiiiiitkä matka, mä ajoin ja tytöt nukku. Mitä nyt matkalla iski nälkä eikä voitu ajaa Mäkkärin ohi... Ylläri. Perillä huomattiin että Blue Mountains on todellakin ISO paikka ja siellä olisi pitänyt olla aamulla eikä puolen päivän nurkilla. Pysähdyttiin heti ekaan turisti-infoon mitä eteen tuli. Infon tädin kanssa käydyn neuvonpidon kautta päädyttiin kolmen pysähdyksen taktiikkaan.

Ekan pysäkin Three Sisters toi taas sen saman fiiliksen kun 12 Apostolia, Harbour Bridge ja Oopperatalo: just, ihmiset on ihan pähkinöinä nähdessään kiviä! Olihan ne upeeta nähdä, ihan niin kun Sydneyn päänähtävyydetkin, mutta oikeesti - ne on vaan kiviä. Ihan niin kun 12 Apostolia on kiviä, Harbour Bridge vaan silta ja Sydney Opera House vaan rakennus. Miksi ihmiset on soikeena riemusta nähdessään tämmösiä juttuja? Otinhan mäkin ne perinteiset turistikuvat siskoista, Harbour Bridgestä ja Oopperatalosta on tsiljoona fotoa... Three Sistersiä enemmän vaikutuksen muhun teki laaksomaisema näköalatasanteelta. Se oli kaunis!

sininen laakso

Tokalla pysäkillä oli eräänlainen teemapuisto, Scenic World, jonka vetonauloja oli maailman jyrkin junarata ja pari kaapelihissiä (?). Kaapelihissillä tarkotan nyt sellasta kaapeleiden varassa roikkuvaa lootaa joka ylittää kuiluja tms. Junarata ja toinen kaapelisysteemeistä vei samaan paikkaan alas sademetsään tehdyille poluille, toinen ylitti yhden kuilun ja toi innokkaat turistit hyvälle näköalapaikalle kohti vesiputousta. Oltiin sen verran myöhään liikenteessä että kun viimeinen kyyti ylös sivistykseen lähti 4.55pm meillä oli noin tunti aikaa kierrellä alhaalla. Alas mentiin sillä jyrkällä junaradalla ja se oli metka matka! Alhaalla oli poluilla paljon infotauluja ja alueen hiilikaivoshistoriaan liittyviä kohteita. Aikaa siellä olis saanut kuluun huomattavasti enemmän kun mitä meillä oli käytettävissä. Tai olishan siellä alhaalla saanut olla pidempäänkin, mutta ei ihan heti napannut rämpiä ylös jyrkkiä loputtomalta tuntuvia portaita sademetsän laitamilla pimeässä. Ylös tultiin viimeisellä vuorolla kaapelihissiä, ei kestänyt kauaa ja mulla pysy housut puhtaina eli ei ees pelottanu kauheesti. Mä en edelleenkään pelkää korkeita paikkoja vaan putoamista ja siihen ei tarvi kun kiivetä keittiöjakkaralle... tai että jollakulla on jossain korkealla paikalla jotain tavaraa jonka mä pelkään putoavan, kuten Lauralla sen järkkärikamera jonka kanssa se roikkuu mun pelkoni mielestä ihan liian huolettomasti. Voitte vaan arvata miten täynnä Laura on kuuleen mun suusta että voitko nyt vetää sen kameran remmin edes ranteen ympärille. Scenic World kostui meidän ajeluista 21$ per nuppi, melko tyyristä etten sanoisi.

Reissun viimeinen pysäkki jäi vähän hämärän peittoon. Kirjaimellisesti. Oltiin siellä aivan liian myöhään. Löydettiin paikka mutta koska näillä leveysasteilla tähän aikaan vuotta tulee pimeä ensinnäkin todella nopeasti niin se tulee myös kohtuu ajoissa siten että 5.30pm on jo hyvin hämärää ja kuudelta pimeää. Vikalla pysäkillä mun oli pakko luovuttaa ajamisen suhteen kun paikkoja särki ja olo oli ihan voimaton. Ihana ihana fibro... Paluumatkan pari tuntia röhnötin takapenkillä vällyjen alla ilman mitään muistikuvia matkasta. Leenan luona olo alkoi olla parempi ja jaksoin jopa katsoa leffaa Leenan ja Sarah'n kanssa.

Tähän päädyttiin yrittämällä nähdä mahdollisimman paljon...