Jos tulee Sydneyyn pitää nähdä Bondi Beach. Niinpä mekin sitten päätettiin että kun säätiedotus lupasi tiistaille kaunista säätä niin lähdetään silloin rannalle. Aamusella hyppäsin junaan ja huristin Kings Crossille. Tytöt oli ollut edellisen illan baarissa ja olo ei ollut ihan hehkeimmillään. Samassa huoneessa asuvat norjalaiset Kaya ja Maria sekä britti-Katie olivat myös innostuneet ajatuksesta lähteä Bondille joten oltiin kaikki menossa kimpassa. Junalla Bondi Junctionille ja sieltä bussi Bondi Beachille. Bussi kierteli kaarteli rakennusten välillä ja yhtäkkiä tupsahti oikean puolen ikkunoista maisema hiekkapoukamaan mikä paljastui Bondi Beachiksi. Se oli pieni! Ihan yllättävän pieni! Vähän ehkä jopa pettymys kaupungistumisensa ja kokonsa vuoksi. Kun on nähnyt useamman, niin WA:n puolella kuin Victorian Ninety Mile Beachinkin, piiiiiiiitkän kauniin hiekkarannan joka jatkuu silmän kantamattomiin ei pienehkö poukama rakennusten keskellä herätä suuria tunteita. Totuushan itseasiassa on että saa olla melkoisen uskomaton ranta että se enää suuria tunteita saa aikaan. Enivei, Sarah oli päättänyt ottaa tatuoinnin Australiassa ja lauantaina kiertäessämme Sydneytä oli kysynyt yhdeltä tytöltä hyvää paikkaa ja saanut osoitteeksi Bondi Ink. Bussin ikkunasta ko. paikka bongattiin ja sovittiin että lähteissä käydään kurkkaamassa.
Rannalla ehdittiin hetki naatiskella kun alkoi ensin kuulua ukkosen jyrinää ja sitten sataa kaatamalla. Se siitä aurinkoisesta päivästä... Käytiin syömässä jonka aikana sade taukosi, Kaya, Maria & Katie suuntasivat takaisin rannalle ja me muut Bondi Inkiin. Tiloiltaan muistutti vähän Tampereen Putkaa, tyylikästä, modernia ja siistiä. Sarah päätyi ottamaan tatuointinsa vielä samana päivänä! Leiman teki Nick, joka oli melkoisen POP. Erikiva tyyppi joka vaihtoi graffitien maalauksen vajaa viisi vuotta sitten tatuointeihin ja sai kävi nelivuotisen koulun työskennellen lähes ilmaiseksi eräässä tatuointiliikkeessä oppeja vastaan. Nick oli sellainen ihminen jonka kanssa mulla olis juttua riittänyt vaikka tuomiopäivään... Harmi ettei hommassa kaikkineen mennyt kuin vajaa 3h. Nick on myös hyvä työssään, Sarah'n tatska on sellainen mitä en itselleni ikinä ottaisi mutta se on äärettömän hienosti tehty ja sopii Sarah'lle. Houkutus oli ihan järjetön ottaa itekin vaikka oon ehdottomasti sitä mieltä että tatuointeja otetaan vain kun niistä ollaan 100% varmoja mitä halutaan. Laura sopi Bondi Inkin italialaisvahvistuksen, Mattian, kanssa torstaille keikan että Lauran vanhoihin tatskoihin tehdään pieniä parannuksia. Mattia myös lupasi että jos vielä torstaina tuntuu että haluan tatskan niin onnistuu.
viä hymyilytti |
Torstain keikalla mä päädyin oleen haluamatta, mutta varasin option että jos sittenkin niin sunnuntaina olis Nick töissä. Mä todellakin olisin voinut tuoda Nickin kotiin... Aivan hurmaava. On muuten mitä luultavimmin eka miespuolinen joka koskaan milloinkaan on multa kysynyt iästä puhutaessa horoskooppia! Mä kyllä repesin siinä kohtaa ihan täysin... Hää oli kalat, muttei siitä sitten keskusteltu sen enempää. Sillä on muuten puoliksi suomalainen kummilapsi! Maailma on niin pieni. Lauralla on joitakin vuosia vanhat kaksi tatuointia joista varsinkin toisessa on osa kuvaa (tai tekstiä) "levinnyt" niin ettei siitä enää oikein saanut selvää. Mattia paranteli molemmat uuteen uskoon. Mattiakin oli ihan veikeä tyyppi, hyvin italialainen.
tähän tuli viä vähän valkosta tän jälkeen |
sitten ei enää |
valamis! |
aaltopilvet Bondilla |
Ei kommentteja:
Lähetä kommentti