Viisi yötä

Laskin ihan itse. Sitten olisi lähtö. Edelleen vähän sekavat fiilikset. Nyt odotan kyllä kovasti että pääsen taas matkaamaan ja tutustumaan uusiin ihmisiin. Sydneyssa on pari lassieihmistä ja suomalaisen lassieihmisen tytär ainakin listalla, jälkimmäisen luota jopa tarjottiin yösija! Iso kiitos Anulle ja Leenalle! Jotain pitäisi saada aikaiseksi lähdön suhteen, kuten vaikka vähän pakata kamoja... Huoh. Kaikki rojut on tottakai levitelty pitkin poikin kun niiden ei oo tarvinut vaihtaa osoitetta hetkeen. Osan kamoista mitä en reissussa tarvi jätän tänne. Ei kiinnostaisi yhtään käydä läpi mitä kannattaa raahata mukana ja mitä jättää, mutta tehtävä se on. Koska tuntuu että osa musta on jo lähdössä kotiin niin on tullut mietittyä myös sitä viimeistä pakkausta. Vaikka jonkin verran on tavaraa, onneksi lähinnä vaatteita, tullut kerättyä niin paljon on sellaista mitä en todellakaan aio raahata takaisin kotiin. Niinpä uskon että rinkka ei tuu painaan paljon enempää kun lähteissä! Katotaan sitten toukokuun lopun päivityksissä niin tuskailen kun tavarat ei mahdu mihinkään ja painorajat paukkuu.

Rahat alkaa oleen tiukassa koska olen ollut saamaton laiskimus enkä oo etsinyt mitään oikeaa työtä. Tiukalla budjetilla tulee elettyä loppu aika. Tulevalla roadtripillä kilometrejä tulee kertyyn about 3000 pelkällä paikasta toiseen ajamalla ilman ylimääräistä ajelua, todellisuudessa siis enemmän. Miss Holden kuluttaa noin 11L/100km eli litroja kuluu 330L mikä tekee rahassa noin 500$. Meitä on kolme jakamassa kuluja niin per nokka siitä tulee vajaa 170$ mikä ei kuulosta niin pahalta. Huomauttakaa toki jos mun matemaattiset kyvyt pettää! Ei hämmästyttäisi ollenkaan koska en osannut tänään koiria ruokkiessa laskea neljäänkymmeneenkahteen ja eilen samaan lukuun tähdätessä sain kymmenen ylimääräistä. Reissukuluihin tulee myös majoituskuluja. Leirintäalueet on noin 20-30$ kolmelta, auton paikka sisältää yleensä kaksi ja kolmannesta joutuu maksaan vähän extraa. Kaupungissa joudutaan kaikella todennäköisyydellä majoittumaan hostelliin mikä on dormissa luultavasti 150-200$/viikko. Jos hyvien ja edukkaiden kulkuyhteyksien päästä kaupungeista löytyisi leirintäalue johon olisi turvallista jättää Miss Holden päivisin niin leirintäalueella päästäisiin varmaan halvemmalla. Majoituskuluihiin voidaan budjetoida yhteisiin menoihin 14x20$=280$ ->93$/tyyppi,  hostellinsa maksaa jokainen itse. Ruokakulut jaetaan myös kun ollaan tien päällä, veikkaisin että 30$/päivä ruokkii kolme ihmistä kun oikeesti kokkaillaan. Oletuksena 14 päivää tien päällä siitä tulee 140$/tyyppi. Yhteensä henkeä kohden budjetoitava on vähintään 403$ pelkästään yhteisiin kuluihin. Mulle sitten vielä tulee ylimääräiset 1720km (190$+ruuat yms) mikäli en saa autoa myydyksi Brisbanen seutuvilla vaan joudun sen ajaan tänne. Toivottavasti saan sen kaupaksi ja voin vaan ottaa lennon. Ei sillä että lentäminen olisi olennaisesti halvempaa, mutta yksin matkaten huomattavasti mukavampaa ja helpompaa.

Australian koti ja matkasuunnitelmia

portilta kuvattuna, talo vasemmalla ja oikealla näkyy hoidokkien kennelrakennukset puiden takana

Siltä tää tuntuu Janen ja Andrew'n luona, niin kun kotona olis. Mä voisin jopa tykätä koirahoitolan pyörittämisestä täällä. Suomessa talvi vois viedä mut epämukavuusalueelle. Mutta asiaan. Talo on isohko, kolme makuuhuonetta, keittiö, kph, wc (toinen wc+suihku työn alla), ruokasali, olohuone, aula ja iso terassi. Sisältä ei oo kuvia, mutta ulkoo sitten onkin. Tonttia ympäröi kengurun (ja pääosin käärmeiden) pitävä kilometrin mittainen aita.

kennelistä taloon päin tullessa sisäpihaa ja talo. oikealla olevasta portista pääsee terassille

iltamaisemaa terassilta

sininen hetki terassilta kuvattuna

auringonnousu terassilta kuvattuna

Kenneltiloista löytyy kuvia täältä.

Mitä matkasuunnitelmiin tulee niin nyt on päätöksiä tehtynä ja päivämääriä löytynä lukkoon. Minä ja Laura, se sama Laura jonka kanssa matkaan lähdettiin Perthistä, startataan rannikkoa pitkin kohti Sydneyta 11.4. Mä olisin toivonut että lähdetään aikaisemmin niin olisi enemmän aikaa, mutta Laura ei pääse töiden puolesta lähteen. Noin viikossa ollaan Sydneyssa, siinä matkan varrella on tarkoitus tehdä päivävisiitti Canberraan. Sydneyssa ollaan ehkä noin viikon verran ja sitten jatketaan Brisbaneen ja Gold Coastille. Brisbanessa varmaankiin laitan auton myyntiin heti kun sinne päästään ja toivon kovasti että joku sen siellä jo ostaisi. Jos ei, niin täräytän sen kanssa sisämaata pitkin takaisin tänne toukokuun puolivälissä. Kotiinpaluu tulee oleen Melbournesta. Näin matkaa suunnitellessa painaa mielessä koko ajan että aika loppuu aika loppuu... Toivotaan että sitä on riittävästi siihen mitä haluan tehdä ja nähdä loppu matkan aikana. Vähän on sekavat fiilikset, on ihana päästä reissuun ja on ihana ajatella että kohta oon jo kotona, mutta sitten taas ahdistaa että aika loppuu kesken. Jotta mä sitten osaan olla kieroon kasvanut!

tän näköstä reittiä siis lähdetään tavoitteleen

Kirjoitettu lauantaina 4.2.2012

Oi miksi silloin kun mulla olis inspiraatio blogin päivitykseen a) nettiyhteys pätkii, b) aika kiitää miljoonaa ja c) ajatukset pysy kasassa...!

Tänään oli leffapäivä Bendigossa. Ihan vain sadepäivän kunniaksi. Ihan yksinäni hurautin Miss Holdenin Bendigoon noin kolmen vartin päähän ihan vain päästäkseni leffateatterin pimeyteen tuijottamaan eläviä kuvia ruudulta. Ennen lähtöä kurkkasin mitä olisi tarjonnassa ja päädyin kahteen yliluonnollista maailmanmenoa tarjoavaan tuotokseen. Ensimmäinen oli oikein iloisesti verta ja suolenpätkiä kolmiulotteisesti tarjoileva Underworld: Awakening, tarina melko höttönen blaa blaa tylsä ja hyvin ennalta arvattavissa. Mutta erikoistehosteet oli kivat! Ekaa kertaa voin sanoa että olin tyytyväinen että katsoin 3D version enkä perinteistä! Valinta alunperin kun osui 3D:n vain aikataulu syistä. Näyttelijäkaartissa Kate Beckinsale oli ihan veikeä ”tappaa talossa ja puutarhassa”-vampyyri, Game of Thronesin isä-Lannister oli vaihtunut myös vampyyriksi mutta oletettavasti puvustus oli yhteinen Game of Thronesin kanssa ja riivattu tyttö Manaajasta oli päässyt mukaan ihmissusi-vampyyri-hybridiksi. Ehkä ne ei vaan Manaajan aikaan tienny että tyttörukka on vaan tommonen luonnonoikkujen risteytymä... Mies kauneutta tarjoiltiin True Bloodin Ericin hengessä. Kyllähän ton siis katto, kerran, muttei toiste tartte. Illan toinen elokuva oli Chronicle joka pääsikin sitten yllättään positiivisesti vaikka en siitä sen enempää osannut Janelle kotiin tullessa sanoa kuin että erikoinen. Tarinan kerronta oli mielenkiintoinen kun kuvaa ei taidettu kertaakaan tuoda sivusta katsojan kulmasta vaan kamera ja kuvaus oli osa tarinaa. Ihanan sekava selitys... Syrjäytynyt, köyhä, kiusattu poikarukka alkoi kuvaamaan elämäänsä ja kuljetti kameraa mukanaan aina ja joka paikkaan, mikä oli se katsojalle tarjottu kuvakulma. Ja se tarjottu kuvakulma oli mielestäni elokuvan suurinta antia. Erilaista. Onhan näitä tehty, mutta kun en osannut yhtään varautua tähän niin kokemus oli erittäin positiivinen. Mieleen tuli väistämättä Blair Witch Project, josta en tykkää yhtään,  mutta tää oli kuitenkin eri planeetalta. Ilman mukana kulkevaa kameraa leffa olis luultavasti jäänyt pliisuksi. Ei se tarinakaan itsessään ihan onneton ollut, oikeastaan melko koskettava kuvatessaan heikon minäkuvan ja ulkomaailman paineiden tuomia tunteita. Ei tullut tippa linssiin, mutta päähenkilön tuska osu ja uppos muutaman kerran syvälle. Lapset on julmia, maailma on julma ja heikko itsetunto voi tuhota sen vähänkin hyvän mitä maailma tarjoaa.

Päivän teemaan ehkä sopii lähistöltä löytyvä tien pätkä jolle joku on keksinyt rakennella hieman erilaista nähtävää... Näin nää ekaa kertaa kun tultiin Darcyn kanssa leffasta Bendigosta silloin aikaa sitten. Pimeässä auton valoihin vain osui pikaseen kimalteleva joulukoriste ja vilaukselta näin jotain hämärää tiensivussa enkä meinannut uskoa silmiäni...

 aasilla on sairaanhoitajaliiton paita, onkohan tää kannanotto...

Kaikki nallukat on yhden saman tien varressa. Ensimmäinen oli ollut tuo skeittaaja, sitten hylätyn telkkarin eteen ilmestyi ekan kuvan porukka ja sen jälkeen vaihtelevasti muita. Toistaiseksi kukaan ei ole osannut kertoa kuka näitä virittelee eikä syytä.

Ja ei. Lähes kolmen vartin yritystä ei palkittu toimivalla nettiyhteydellä. Mulla ei ihan järki riitä siihen että yhteys aukeaa, dataa liikkuu, mutta selaimella ei pääse mihinkään. Ja jos kun vaikka sattuisikin selaimella saamaan jonkun sivun auki, saattaa netti katketa taas pian eikä yhteys palaudu pitkiin aikoihin. Tai sitten se palautuu ja toimii moitteetta vaikka muutaman tunnin putkeen. Oikeesti. Mä oon vahvasti sitä mieltä että nää Australian nettiyhteydet on aika naurettavia. Tässä ollaan kuitenkin kohtuullisesti sivistyksen parissa ja jumalan tähden ikkunasta näkyy horisontissa jos vaikka jonkin putiikin mastot! Liittymäkin on vielä Telstra jonka pitäis olla se paras kuuluvuudeltaan ja oletettavasti silloin myös sen yhteyden pitäis toimia... Olkaa suomalaiset onnellisia toimivista nettiyhteyksistänne joista maksatte kuukausimaksun nopeuden mukaan ettekä käytetyn datan. Tää on syvältä. Tässä kohtaa Australia on huimasti kehityksestä jäljessä.

Työnhaku kutsuu

little dolly blue eyes

Ei ihan vielä, mutta kohta. Reilu kolme viikkoa takana ja ollaan vähitellen niillä main että mulle ei enää oo varsinaisesti tarvetta täällä. Kennelissä alkaa oleen melkosen väljää mikä tarkottaa vähemmän työtä ja vähemmän rahaa. Viimeisen viikon aikana ollaan oltu joka päivä puoli kymmeneen mennessä valmiita aamuhommista. Mä oon yrittänyt reippaasti tehdä osuuteni, mutta kun hommaa ei kauheesti ole niin tuntuu entistä nolommalta ottaa rahaa vastaan... Mä sentään asun ja syön täällä ilmaiseksi. Ette voi uskoa miten onnellinen ihminen voi olla ihka omasta pistorasiasta! Saa virtaa läppäriin, puhelimeen, kameran pattereihin jne. Ilman että tarvii jakaa sitä kenenkään kanssa!

Gaga noin neljä viikkoa ennen laskettua

Vähän tullut tehtyä suunnitelmia tulevaisuuteen. Oon Janen ja Andrew'n luona ainakin helmikuun puoliväliin saakka. Ens viikonlopuksi on harkinnassa rodeo Stony Creekissä, sinne vaan on matkaa melkoisesti niin katsotaan jaksanko lähteä. Australia Day on 26.1. ja silloin on Hanging Rock Races (http://hangingrock.countryracing.com.au/). Alunperin Hanging Rock nimisessä paikassa olleet laukkakisat, mutta radan huonon kunnon takia tänä vuonna Australia Dayn kisat laukataan Kyneton Racecoursella. Tammikuun vika viikonloppu (28.-29.1.) on KCC Parkissa (http://www.dogsvictoria.org.au/AboutUs/StateDogCentre.aspx) Melbournen tuolla puolen la-su koiranäyttely, tarkoitus on yöpyä Janen ystävän Carolin (Calstead) luona ja mennä hänen kanssa näyttelyyn. Sunnuntaina pika-pikaa kotiin ja toivottavasti Gaa odottaa siihen saakka ennen kun pukkaan pentujansa ulos. Gaga, Talcott Tableau, on kantavana isästä Adarstern Tangled Up In Blue ja pentuja odotellaan helmikuun alussa. Helmikuun 11. ohjelmassa on Collie Club of Victorian paimennuspäivä jonne oon ilmoittautunut Darcyn ja Arthurin (koira, T. Simply Red) kanssa. Darcy ja Arthur paimentaa ja mä kattelen. Jane kyllä antais mulle koiran mukaan jos tahdon, mutta päätin olla tahtomatta...



Jälkeä/hakua ja tottista yritän myös päästä katsomaan, mutta täällä on useimmat tauolla kuumimman kesäajan. Toistaseks lämpötila on pysynyt mukavana, normaalisti täällä ollaan yli kolmessa kympissä tähän aikaan vuotta. Wally, jolla on T. Mackason harrastaa jälkeä ja ymmärtääkseni on myös tuomari, on kutsunut mut mukaansa jälkikisoihin huhtikuussa JOS olen vielä Victoriassa. Samoin muutama Janen kasvatinomistaja palailee samoihin aikoihin harrastusten pariin tauolta ja oon tervetullut mukaan.

 

Päivät kuluu puhellessa, lukiessa ja vanhoja arkistoja penkoessa. Kuvia on käyty läpi pari muovipussillista, osa kuvista muutaman vuosikymmenen takaa ja osa lähempää nykypäivää. Sukutauluja ja vanhoja rekkareita, collie-kirjoja, handbookeja 80- ja 90-luvulta ja ties vaikka mitä kopioita ja lehtileikkeitä. Siinä sivussa laitettu postia Smooth Collie Databasen ylläpidolle kun on huomattu jotain mitä sieltä vielä uupuu. Koiria on raaputeltu ja tarkoitus onkin ottaa kuvat kaikista Janen koirista. Laitan sitten esittelypostauksen kuvien kanssa kun kaikki on kuvattu.

 Dollar ja Mungo

Bits'n pieces

täällä mä asustan

Yleisön painostuksesta huolimatta en oo saanut aikaan hoitaa blogia kunnolla… Aika vaan menee niin nopeesti! Tällä postauksella koitan päästä vähän taas kiinni bloggaamiseen. Ajatuksissa on usein että tästä täytyy kirjottaa blogiin, mutta en vaan saa aikaiseksi. Eikä oo kiinni siitä etteikö olisi aikaa.

Töitä on ehkä 5h päivässä, kolmisen tuntia aamulla ja pari tuntia illasta. Majoituksesta ja ruuasta en maksa mitään, mutta töistä tienaan rahaa työn määrän, laadun ja ilmaisen ylläpidon huomioon ottaen mielestäni hyvin, 300$ viikko. Aamu alkaa kahdeksalta kun aloitetaan kenneltilojen siivous, kaikki koirat käytetään ulkona ja niiden loossit siivotaan painepesurilla ja harjalla. Aamuhommissa meni joulun ja uuden vuoden kiireisinä päivinä kolmisen tuntia koirien puolella ja sen päälle on vielä kissat. Kissoille on paikkoja väljästi sovittaen kahdeksan ja tiivistäen 14. Kissojen hoito aamulla käsittää laatikoiden vaihdon, kaikki vaihdetaan puhtaisiin, kuivamuonan ja veden tarkistuksen ja seurustelua. Vähän kissasta riippuen kuinka seurallisia tyypit on. Pari seurallisinta huutelee jo ovelta että heeeeeei, mua saa raaputtaa! Ja toiset tuijottaa pediltään pistävän keltavihreillä silmillä että älä kuvittelekaan koskevasi. Ja sitten on vanhan Couscousin tyyppiset jotka vähän päivästä riippuen nauttivat huomiosta. Niinä päivinä kun ei kiinnosta ilme on sama kuin muinakin aamuina mutta sitten muristaan, sähistään ja kynsitään ku viimestä päivää… Ihastuttavaa. Kissat on vähän pelottavia. Koirista yleensä näkee mitä niiden päässä liikkuu ja jos et näe ymmärrät pysyä kaukana.

Koiria siitä kun tänne saavuin ja tän päivän välillä on ollut, omia 14 nahkaa lukuun ottamatta, enimmillään kuutisen kymmentä ja vähimmillään taidetaan olla tänään kun luku on vain 19. Yhtä kauan, tai jopa kauemmin, mun kanssa täällä on ollut seitsemän koiraa. Nala whippet, pk mäykky Heidi ja sen kaveri kaikenkarvainen Skyrocket, ylisyötetty keltainen labbis ja sen kaveri pulleahko kultainennoutaja, kaikenkarvaiset kaverukset Frosty & Blueberry. Tosin kaksi viimeistä lähti tänään. Muista on mieleen jäänyt ihastuttava kaksikko; blue heeler (karjakoira) Kevin joka oli uskomattoman herttainen ja kärsivällinen, varsinkin kämppistään Dennyä, alkuun hermorauniolta vaikuttanut ja lopulta veikeäksi otukseksi osoittautunut shitzu-coctail, kohtaan. Kevin rrrrrrakastaa pallopelejä, ottaa koppeja jalkapallosta ja riepottaa sen jälkeen palloa olan takaa, Denny roikkuu taas kiinni jossain kohtaa Keviniä ja murisee sydämensä kyllyydestä. Molly ja sir Jim, maatilan työkoirat joista jälkimmäinen on kuulemma äärettömän pätevä. Bella, 12v kultainen joka todella osasi ottaa rennosti. Max, 10v bouvier, vanha näyttelytähti joka asuu maatilalla ainoana koirana ja oli ekaa kertaa hoitolassa. Gem, 19kk lk saksanseisoja, ihastuttavan elämäniloinen höppänä jonka elämä päättyi kotiinpaluuta seuraavana iltana. Ferrarit, whippet/kelpie/jotakin coctailit jotka on asuneet koko ikänsä yhdessä ja harrastavat viehejuoksua. Nimensä ne on saaneet jossain kohtaa Andrewilta jonka mukaan niiden mölyäminen kuulostaa samalta kun ferrarin kaasun polkeminen. Niin ja tänään lähti kotiin lähes 14-vuotias melkein sokea lk mäyräkoira joka ei osaa haukkua. Sen haukku kuulostaa ihan kuin sillä olisi hirvittävä hikka! Monta muutakin ihastuttavaa persoonaa löytyy, mutta mainittakoon vielä pari päivää sitten saapunut hieman erilainen hoitolainen; Gypsy-niminen dingo. Ennakkoon oletin sen olevan kovinkin pelottava, mutta ei. Se on vain hieman… Erilainen. Ei mikään peruspuudeli, muttei mikään mikä tappaisi talossa ja puutarhassa.

Mitä tulee Gemin viimeiseen iltaan. Mun ekana iltana Janen ja Andrew’n luona tuli puhetta kenguruista ja sain kuulla miten heillä oli aiemmin ongelma kenguruista jotka loikkivat aitaamattomalla tontilla miten tahtoivat. Kengurut voivat olla, erityisesti urokset, aggressiivisia ja koirat taas mielellään ajavat kenguruita takaa. Ei siis mikään hyvä yhtälö. Kengurut ovat vaarallisia koirille. Sen vielä jotenkin osasin helposti käsittää että niillä on kynnet jotka voivat repiä koiran pahasti, mutta siinä kohtaa kun kuulin että kengurut hukuttavat koiria ihmisten pihalampiin. Tai täällä, ikuisen vesipulan maassa, kyseessä on kaivettu pato johon on johdettu sadevedet tontilta. Koiran jahdatessa kengurua, kenguru menee lampeen seisomaan ja odottamaan koiraa ja koiran uidessa kengurun luo se vain painaa koiran veden alle. Kuuntelin teorian kiltisti ja myötäilin, vaikka mielessä oli että no huh huh… Mutta sitten tuli ilta kun Gemin omistaja soitti ja kysyi lähintä lemmikkien hautausmaata. Gem oli lähtenyt jäniksen perään ja löytyi tuntia myöhemmin yhdestä padosta hukkuneena. Muuten olisikin voinut ihan vain hukkunut mutta kun se oli nähty ajavan kengurua ja ruumiista (voiko kuolleesta koirasta sanoa ruumis?) löytyi kengurun aiheuttamia ruhjeita. Siitä lähtien mä oon uskonut että kengurut tosiaan voi hukuttaa koiria.

Ret & Molly, äippä ja poika

Mun tokana iltana täällä, siis aaton aattona, Jane ja Andrew oli kutsunut ystäviä kylään. Andrew, joka on erinomainen kokki ellen vielä muistanut kertoa, teki kaikenlaisia mereneläviä syötäväksi. Mähän en oo koskaan tykännyt mistään sellasesta, ei sillä että olisin edes maistanut… Mutta silloin maistoin. Ruokalistalla oli mm. shrimps, garlic prawns, oysters ja hawaiian snapper. Suomeksi ilmeisesti tavis katkarapuja, isoja katkarapuja valkosipulissa (niistä jätettiin pyrstö syömättä), ostereita ja jonkin sortin kalaa. Kalasta tykkäsin, muista en. Tän jälkeen oon vielä maistanut mussel-nimellä kulkeneita simpukoita, ei ollu sekään mun juttu. Ruoka on täällä ollut joka ilta erinomaisen hyvää, jopa perus lohi mitä Andrew tekee on mun makuun! Minä joka en syö kalaa. Ei mitään äärettömän hyvää, mutta kalaa jota syön ihan mielelläni. Ollaan myös syöty pariin kertaan lampaanselyksiä (tykkään!) ja pihvejä. Pariakin erilaista kakkua. Pastakastiketta jonka kokkaaminen oli kahden päivän homma… Ja kanan rintafileitä kinkku/juusto/parsa-täytteellä, njam! Suurin osa kokkauksesta tapahtuu hyvin australialaisittain grillissä. Ja perunoita ei keitetä, ne kypsennetään mikrossa! Janella ja Andrew’lla on molemmilla ongelmia gluteiinin kanssa joten täällä ollaan gluteiinittomalla ruokavaliolla. Kaikki mitä ollaan syöty on gluteiinittomia. Pastakin oli tehty jostain superfoodiksi luokiteltavasta quinoasta… Kakut on kuivakakkuja joiden perusrunko on rouhittuja pähkinöitä ja kananmunia. Suolaisessa piirakassa sen pohjataikinan korvasi voideltuun vuokaan asetellut juustoviipaleet. Mielenkiintoista. Paljon sellaista mitä voi hyödyntää karppauksessa, sitten kun taas pääsee siihen kiinni.

Tällä viikolla mun piti mennä naapurin pojan kanssa raveihin lähikaupunkiin, mutta meille olikin sattunut pikkuinen päivä erhe. Ravit olikin jo edellisenä päivänä. Mentiin kuitenkin Darcyn kanssa Bendigoon ja käytiin leffassa. Darcy on tosiaan naapurinpoika, 16v, herttainen pikkuveli-tyyppi. Isä työskentelee j. Darcy työskentelee Janelle ja Andrew’lle jonkin verran ja on hyvin kiinnostunut koirista ja metsästyksestä. Darcylle olisi upea kokemus päästä kokemaan suomalainen metsästyskulttuuri. Paluumatkalla Bendigosta sain kuulla jos jonkinlaisia australialaisia metsästystarinoita… Ei ihan mun juttu, mutta jaoin sitten mun luolakoira-kokemuksen tosi elämän metsästyksessä Suomessa.

Uuden vuoden vietin Melbournessa. Näin raketit ja olin osa ihmismassaa. Kokemuksena ihan jees. Federation Squarella oli esiintymislava ja muutamat kokoonpanot soittamassa, heti alkuun joukkue säkkipillin soittajia… Ihan ei auennut että mikä yhdistää Uuden Vuoden vieton, Melbournen ja säkkipillit. Eniten muisteltavaa jäi ehkä uuden vuoden yöstä, jonka vietin Melbournen Southern Cross juna-asemalla! Katsottiin moneen kertaan netistä että juu-u, yöllä tulee parikin junaa takaisin Castlemainen suuntaan. Sitten huomattiin vielä että KOKO MELBOURNEN JULKINEN LIIKENNE OLI ILMAISTA UUDEN VUODEN AATTONA klo 6pm lähtien! Koski myös näitä maakuntajunia ja eka juna takaisin päin olisi myös ilmainen. Sinne siis. Hurautin autolla Castlemainen juna-asemalle ja siitä junalla Melbourneen. Kun vuoden vaihtumisen juhlallisuudet oli ohi palasin juna-asemalle ja tajusin ettei Castlemaineen mene junan junaa ennen aamua! Kello oli niin paljon etten todellakaan viittinyt soittaa Janelle ja Andrew’lle että sorppa, jään olosuhteiden pakosta tänne yöksi. Kun oltiin jo aamussa, niin että tiesin Janen ja Andrew’n olevan hereillä, ei mulla enää ollut akkua! Elämä kosketusnäytöllisen blaablaa-luurin kanssa on tosi herkkua, hemmetin akku kestä edes yhtä kokonaista iltaa! Nukuin noin viiden kymmenen muun ihmisen kanssa pienehkössä passenger loungessa juna-asemalla. Olin onnekas kun olin siellä ajoissa niin sain paikan penkiltä, myöhemmin saapuville oli jäljellä enää paikkoja lattialla. Mutta ihmiset olivat hyvin pitkälti hyvän tuulisia ja leppoisia. Yö sujui sopuisasti ja paluumatkakin mutkatta.

 Ekalla viikolla kävin myös katsomassa nahkoja näyttelyssä. Lancefieldissä oli samassa paikassa keskiviikkona (27.12.) kaksi näyttelyä, yksi aamulla ja toinen iltapäivällä, ja torstaina ja perjantaina molempina yksi. Koska tiedän että Janice Cook, Foxbell -kasvattaja, tulee Lappeenrannan erkkariin arvostelemaan nahkat, päätin etten mene tekemään tuttavuutta. Mun mielestä olisi hieman epäkorrektia ilmoittaa koirat sille näyttelyyn, jos täällä tutustuisin häneen henkilökohtaisesti. Tällä kertaa valitsin Lappeenrannan näyttelyn, voi olla että seuraavan tilaisuuden tullen teen toisenlaisen valinnan. Mutta sitten ei mun sessejä nähdä Lappeenrannan kehässä. Jokaisella saa olla omat periaatteensa ja tää on mun, en mä veisi koiriani luonnetestiinkään Katrille. Näyttelyssä oli seitsemän nahkaa mikä on hyvä saldo. Nationaliin eli niiden erkkariin voi ilmoittautua 40 nahkaa ja se on aikalailla maksimi. Joten kun kerroin Janelle että meillä on ollut nyt pari erkkaria joissa on ollut noin sata nahkaa, hämmästys oli melkoinen. Näyttelystä löytyy kuvia täältä. Tarinaa en siitä tän enempää kirjoita, voi olla että lassielehdestä jossain kohtaa löytyy vähän enemmän. Tai sitten ei.

takapihaa iltasella

Ihmisiä oon tavannut jonkin verran. Jo mainittu naapurin poika Darcy ja sen perhe, ”kaupunkilaiset” jotka osti 200 eekkeriä maata ja päätti harrastella maaseutuelämää. Tilalta löytyy highland-karjaa ja perus lampaita, alpakka ja aasi. Aasi on alun perin Janen aasi, mutta koska sen kaveri kuoli reilu vuosi sitten se muutti Darcyn luo ja rakastui tulisesti lampaisiin. Aasi on syntynyt huhtikuussa 1983, ollaan siis samaa vuosikertaa. Darcyn isä Matthew on entinen pörssimeklari ja tekee nykyään jotain kaivosyhtiön talouspuolella isona pomona, äiti Melanie joka taitaa olla vaan kotiäiti ja sisko Molly joka lähti viikko sitten Eurooppaa kiertämään. Darcy, Matt ja Melanie lähtevät maanantaina Israeliin kahdeksi viikoksi. Idea Israelista on peräisin Yarivilta. Yariv on israelilainen koirankouluttaja, joka kouluttaa koiria mm. alzheimer-potilaiden ja autististen lasten avustajiksi. Tapasin Yarivin tokana iltana täällä, mielenkiintoinen persoona. Yariv kouluttaa hyvin mielellään nahkoja näihin avustustehtäviin ja täällä Australiassa tekee yhteistyötä Janen kanssa. Samana iltana kun tapasin Yarivin täällä oli Darcyn perheen lisäksi myös etelä-afrikkalainen Kevin israelilaisen vaimonsa Ellien ja poikansa Eranin kanssa. Eran on 21v autistinen jonka elämän, eikä vain Eranin vaan myös Kevinin ja Ellien, muutti avustajakoira-Spot. Nahkalassie. Spotin kanssa Eran voi lähteä ulos, Spotin tultua Eran voi nukkua yksin omassa huoneessaan omassa sängyssään. Ennen Spotia Eran oli hyvin kiinni vanhemmissaan. Oli hämmästyttävää ymmärtää miten Spot oli muuttanut heidän elämänsä. Spot ei ole Janen kasvatti, vaan Israelista Myrna Shibolethin kasvatti. Janen kasvateista muistaakseni vasta pari on oikeissa töissä ja muutama lisää on koulutuksessa.

Niin ja virallisesti en muuten ole Castlemainessa, vaan Mucklefordissa. En ihan käsitä eroa, mun mielestä tää on niin kuin asusin Heinijärvellä ja väittäisin että en oo hämeenkyröläinen…




Niin ja ehkä olisi syytä esitellä lyhyesti talon nahkat. Sunshine (Raaybeam Sunshine Dancer) löytyykin jo edellisestä postauksesta ja se on edelleen jotain erityistä. Sunnien kanssa asustaa lähes valkoinen yli 14v frouva Lightning (Talcott White Lightning). Talon nuorisoa edustavat Opie 7kk (T. Oppenhiemer), Fiesty 5kk (T. And More Again) ja samaan sakkiin lasken myös Retin 19kk (T. Retribution). Jalostusuroksia on ruotsalaisesta isästä oleva Barney 5v (Milbalind Simply Smooth), Mungo 5v (Calstead San Benito) ja Eddie 9v (T. Cascade Stout). Frouva osastoa ovat sitten Hannah 7v (T. Temptress), Dollar 4v (T. Little Dolly Daydream), Gaga 3v (T. Tableau), Nina 4v (T. Gene Raider), Frankie 5v (T. Shameless) ja Molly 5v (T. Dream Weaver). Gaga on astutettu ja pentuja on haaveissa helmikuun alkuun.

Ret, Molly & Frankie

Ja blogspot heittelee taas kuvia miten tahtoo vaikka tekisin mitä. Palaa käpy. Lähden laukkakisoihin Janen ja Andrew'n kanssa.