Laskin ihan itse. Sitten olisi lähtö. Edelleen vähän sekavat fiilikset. Nyt odotan kyllä kovasti että pääsen taas matkaamaan ja tutustumaan uusiin ihmisiin. Sydneyssa on pari lassieihmistä ja suomalaisen lassieihmisen tytär ainakin listalla, jälkimmäisen luota jopa tarjottiin yösija! Iso kiitos Anulle ja Leenalle! Jotain pitäisi saada aikaiseksi lähdön suhteen, kuten vaikka vähän pakata kamoja... Huoh. Kaikki rojut on tottakai levitelty pitkin poikin kun niiden ei oo tarvinut vaihtaa osoitetta hetkeen. Osan kamoista mitä en reissussa tarvi jätän tänne. Ei kiinnostaisi yhtään käydä läpi mitä kannattaa raahata mukana ja mitä jättää, mutta tehtävä se on. Koska tuntuu että osa musta on jo lähdössä kotiin niin on tullut mietittyä myös sitä viimeistä pakkausta. Vaikka jonkin verran on tavaraa, onneksi lähinnä vaatteita, tullut kerättyä niin paljon on sellaista mitä en todellakaan aio raahata takaisin kotiin. Niinpä uskon että rinkka ei tuu painaan paljon enempää kun lähteissä! Katotaan sitten toukokuun lopun päivityksissä niin tuskailen kun tavarat ei mahdu mihinkään ja painorajat paukkuu.
Rahat alkaa oleen tiukassa koska olen ollut saamaton laiskimus enkä oo etsinyt mitään oikeaa työtä. Tiukalla budjetilla tulee elettyä loppu aika. Tulevalla roadtripillä kilometrejä tulee kertyyn about 3000 pelkällä paikasta toiseen ajamalla ilman ylimääräistä ajelua, todellisuudessa siis enemmän. Miss Holden kuluttaa noin 11L/100km eli litroja kuluu 330L mikä tekee rahassa noin 500$. Meitä on kolme jakamassa kuluja niin per nokka siitä tulee vajaa 170$ mikä ei kuulosta niin pahalta. Huomauttakaa toki jos mun matemaattiset kyvyt pettää! Ei hämmästyttäisi ollenkaan koska en osannut tänään koiria ruokkiessa laskea neljäänkymmeneenkahteen ja eilen samaan lukuun tähdätessä sain kymmenen ylimääräistä. Reissukuluihin tulee myös majoituskuluja. Leirintäalueet on noin 20-30$ kolmelta, auton paikka sisältää yleensä kaksi ja kolmannesta joutuu maksaan vähän extraa. Kaupungissa joudutaan kaikella todennäköisyydellä majoittumaan hostelliin mikä on dormissa luultavasti 150-200$/viikko. Jos hyvien ja edukkaiden kulkuyhteyksien päästä kaupungeista löytyisi leirintäalue johon olisi turvallista jättää Miss Holden päivisin niin leirintäalueella päästäisiin varmaan halvemmalla. Majoituskuluihiin voidaan budjetoida yhteisiin menoihin 14x20$=280$ ->93$/tyyppi, hostellinsa maksaa jokainen itse. Ruokakulut jaetaan myös kun ollaan tien päällä, veikkaisin että 30$/päivä ruokkii kolme ihmistä kun oikeesti kokkaillaan. Oletuksena 14 päivää tien päällä siitä tulee 140$/tyyppi. Yhteensä henkeä kohden budjetoitava on vähintään 403$ pelkästään yhteisiin kuluihin. Mulle sitten vielä tulee ylimääräiset 1720km (190$+ruuat yms) mikäli en saa autoa myydyksi Brisbanen seutuvilla vaan joudun sen ajaan tänne. Toivottavasti saan sen kaupaksi ja voin vaan ottaa lennon. Ei sillä että lentäminen olisi olennaisesti halvempaa, mutta yksin matkaten huomattavasti mukavampaa ja helpompaa.
Vakituisesti työllistetyn vm. 1983 olevan naisen irtiotto arjesta Australiaan Working Holiday -viisumin ja seikkailumielen turvin.
Näytetään tekstit, joissa on tunniste suunnitelmat. Näytä kaikki tekstit
Näytetään tekstit, joissa on tunniste suunnitelmat. Näytä kaikki tekstit
perjantai 6. huhtikuuta 2012
maanantai 2. huhtikuuta 2012
Vähän niin kun ehkä jopa saattais ahdistaa tai...
...voisko se olla koti-ikävää?
Viimeisen viikon tuntuu että oon vaan ollut. Ajatukset on jo ollut Suomessa ja keväässä. Pikkasen päälle viikon päästä oon taas tien päällä, mutta jotenkin se ei nyt jaksa innostaa... Tai joo, innostaa ja kiinnostaa, mutta se ei vaan nyt tunnu ... siltä miltä pitäis? Kotona eli Suomessa asiat on hyvin, ei suurempia murheita. Yksi ell lasku lisää ja toinen varmaan tulossa, mutta se on niin pientä kun ei mitään pahempaa ole. Ehkä ajatuksien harhaileminen Suomessa johtuu tulevista asumisjärjestelyistä joihin tulee muutoksia kun pääsen kotiin. Musta tulee asuntovelallinen kun äiti päätti muuttaa pois ja mä ihan mielelläni lunastan siltä sen talon. Talo on ollut äidin vuodesta 1995, vaikka jo 1999 muutinkin pääasiallisesti pois sieltä on se kuitenkin ollut yksi elämän tukikohta reilun 15 vuotta. Koirien kannalta ei mikään paratiisi kun omakotialueella ollaan ja päätien varressa, mutta mukavampi varmasti kuin rivari- tai kerrostalokaksio. Erinomainen järjestely mielestäni joka suhteessa. Realiteetit on kuitenkin tiedossa, kesä menee iloisesti ja huolettomasti, talven lumityöt, jäätyvät putket ja lämmityskulut vähän mietityttää. Onpa ainakin pehmeä lasku omakotiasujan kuluihin kun saa alottaa kesästä... Olikohan äitin tammikuun sähkölasku ollut 280€ yksin asuen eikä patterit huuda punaisena notta koko talo olisi mukavan lämmin +22. Laina oottelee valmiina pankissa että tuun Suomeen ja päästään tekeen kaupat ja mieli on hyvä. Sekalaiset nuuppo fiilikset voi osaltaan johtua myös kotimatkan alustavasta suunnittelusta. Tällä hetkellä voitolla on 29.5. tiistai ja Finnair yhden pysähdyksen taktiikalla (Singapore) ja vain 22h matka-ajalla. Tai se voi yhtä hyvin varmaan olla Qantas, koska Qantas lentää Melbourne-Singapore ja Finnair Singapore-Hki. Superhienoa olis jos vois ottaa suoraan lennon Tampereelle eikä tarvisi mennä Helsinkiin. Kuka haluaa tulla hakeen mut kentältä arki-iltana??? Musta olis tosi kiva jos sitten saman viikon perjantaina tai lauantaina sais tuvan täyteen tuttuja (vink vink!! te jotka tämän itseenne koette kohdistuvan!). Olettaen että jetlag ei oo hirmuinen ja oon saanut haettua Kekkun kotiin ja vaihdettua kuulumiset Susannan kanssa. Sunnuntaina olis lassieiden erikoisnäyttely Lappeenrannassa (Ja ei, en ole tehnyt minkäänlaista tuttavuutta nahkojen aussi-tuomariin. Ulkonäöltä tiedän mutta siihen se jää.) minne kutkuttaisi lähteä. Matka vain on pitkä ja auto asiat hieman epävarmat. Haluisin kuitenkin...
Roadtrip osa 2 starttaa pääsiäisen jälkeen keskiviikkona. Joukossa on mun ja Lauran lisäksi saksalainen Sarah jota en oo tavannut, mutta jos Laura sanoo että hyvä tyyppi niin eiköhän se sitten ole hyvä tyyppi. Laurasta puheen ollen. Laura oli täällä viikko sitten. Käytiin pennelin kanssa hakemassa se junalta Castlemainesta maanantaina päivällä ja vietiin takas junalle tiistaina. Siihen väliin mahtui paljon jutustelua ja visiitti Maryboroughiin (syötiin kahvilassa Toblerone juustokakkua!!!) ja takaisin "kotiin" Maldonin Mt. Tarragowerin kautta. Jane ja Andrew jo joskus aiemmin sanoi että jos Laura haluaa tulla niin se sopii heille erinomaisen hyvin ja meillä olikin mukava ilta yhdessä turistessa. Laura pelkää vähän koiria mutta selviytyi todella urheasti. Tarkistettiin myös miss Holdenin matkavarustus ja todettiin ettei meiltä puutu kun yksi tyyny. Mä pesin joku aika sitten kaikki petivermeet autosta ja yksi tyynyistä (oli 3kpl) ei selvinnyt pesukoneesta.
Pääsiäisestä puheenollen Bendigossa on iso pääsiäistapahtuma läpi koko pääsiäisen. Jane ja Andrew suositteli meneen katsomaan. Tarjolla olisi ainakin hirmuisen suuri kiinalainen lohikäärme, ei toki oikea vaan sellainen missä on monen monta ukkelia sisällä, ja Easter Egg Huntingia ja greyhound racingia paraatin (vai paraadin...) ja yleisen karnevaalitunnelman lisäksi. Vaihtoehtoista ohjelmaa tarjoaa kuulemma Highland Club Maryboroughissa. Miehiä hameissa ja säkkipillejä. Ehkä ne kuitenkin mieluummin nään ne Skotlannissa... Pääsiäinen on myös lähes joulun/uuden vuoden aikaa vastaava koirahoitolassa. Täyteen buukattu ja se tarkoittaa että tontilta löytyy paljon koiria. Oisko luku ollut noin 70 mitä on odotettavissa? Tarkoittaa kuitenkin että hommaa riittää.
Siinä missä Suomessa mennään kohti kesää ja eletään kevättä ollaan täällä suuntaamassa talveen ja eletään syksyä. Hämmästyttävää miten paljon syksy tuntuu täällä syksyltä. Ilma on viilentynyt siitä huolimatta että mukavia aurinkoisiakin päiviä on saatu. Yöt on kuitenkin olleet lähes järjestään kylmiä. Nyt kun kelloja vielä siirreltiin (as far as I know aikaero olis nyt 7h kun oli ennen 9h) tulee pimeä aikaisemmin ja aamut on valoisampia. Ainakin toistaiseksi. Villasukat on ihan ehdoton varuste! Niille on ollut paljon käyttöä ihan joka suunnalla missä täällä olen toistaiseksi ollut. Saa nähdä miten käy kun rannikkoa lähdetään ylös. Laura oli hieman huolissaan miten mahdetaan selvitä reissussa yöt kun on ollut niin kylmää...

Tunnisteet:
arki,
australia,
camping,
castlemaine,
irtiotto,
kotiinpaluu,
reissaajat,
roadtrip osa 2,
suomi,
suunnitelmat,
sää,
tunnelmia,
victoria
keskiviikko 21. maaliskuuta 2012
Australian koti ja matkasuunnitelmia
| portilta kuvattuna, talo vasemmalla ja oikealla näkyy hoidokkien kennelrakennukset puiden takana |
![]() | |||
| kennelistä taloon päin tullessa sisäpihaa ja talo. oikealla olevasta portista pääsee terassille |
| iltamaisemaa terassilta |
| sininen hetki terassilta kuvattuna |
![]() |
| auringonnousu terassilta kuvattuna |
Kenneltiloista löytyy kuvia täältä.
Mitä matkasuunnitelmiin tulee niin nyt on päätöksiä tehtynä ja päivämääriä löytynä lukkoon. Minä ja Laura, se sama Laura jonka kanssa matkaan lähdettiin Perthistä, startataan rannikkoa pitkin kohti Sydneyta 11.4. Mä olisin toivonut että lähdetään aikaisemmin niin olisi enemmän aikaa, mutta Laura ei pääse töiden puolesta lähteen. Noin viikossa ollaan Sydneyssa, siinä matkan varrella on tarkoitus tehdä päivävisiitti Canberraan. Sydneyssa ollaan ehkä noin viikon verran ja sitten jatketaan Brisbaneen ja Gold Coastille. Brisbanessa varmaankiin laitan auton myyntiin heti kun sinne päästään ja toivon kovasti että joku sen siellä jo ostaisi. Jos ei, niin täräytän sen kanssa sisämaata pitkin takaisin tänne toukokuun puolivälissä. Kotiinpaluu tulee oleen Melbournesta. Näin matkaa suunnitellessa painaa mielessä koko ajan että aika loppuu aika loppuu... Toivotaan että sitä on riittävästi siihen mitä haluan tehdä ja nähdä loppu matkan aikana. Vähän on sekavat fiilikset, on ihana päästä reissuun ja on ihana ajatella että kohta oon jo kotona, mutta sitten taas ahdistaa että aika loppuu kesken. Jotta mä sitten osaan olla kieroon kasvanut!
![]() |
| tän näköstä reittiä siis lähdetään tavoitteleen |
Tunnisteet:
australia,
kartta,
kotiinpaluu,
melbourne,
muckleford,
roadtrip,
suunnitelmat,
sydney,
victoria
Sijainti:
Muckleford Victoria 3451, Australia
maanantai 5. maaliskuuta 2012
Josko oikeasti
Vähitellen olis todellakin tarkoitus jatkaa matkaa. On vaan niin helppoa olla että tuntuu vaikealta lähteä, vaikka sitten taas hieman jo henkisiä paineita on kerätä kimpsut ja kampsut. Henkiset paineet on ihan mun omia. Jane ja Andrew on hyvin selkeäsanaisesti kertoneet että oo ihan niin kauan kun tahdot ja tuu takas kun siltä tuntuu. Mua hieman ahdistaa että oon kohta ollut täällä 3kk, KOLME KUUKAUTTA. Ja aika Australiassa on kuitenkin rajallista, ihan kohta on jo kotiin lähdön aika... Rahaakaan ei oo liikaa. Täällä tulvii tai ei täällä täällä mutta lähikylissä sekä parhailla viljelysalueilla Victorian ja New South Walesin rajaseudulla. Se tarkoittaa että hedelmänpoimintaduunia ei pahemmin oo tarjolla, mikä taas tarkottaa että muihin duuneihin on triplaten hakijoita.
Suunnitelmaa on nyt kuitenkin tehtynä. Viikolla 13 (26.3. lähtien) mä lähden täältä eteenpäin. Gumtreehen postasin juuri tänään ilmoituksen että etsitään 1-2 matkakaveria Sydneyyn ja mahdollisesti siitä jopa eteenpäin. Kuvat on puhelimesta ajatuksella been there done that.
Niin ja pennut kasvaa edelleen kovasti: kuvia FBssa
bussi Perthissä ja Beatty Lodgen porukkaa matkalla Mustangiin
maitohylly ja juustohylly
Fremantlen juna-asema ja Perthin bussiasema
![]() |
| Beatty Lodge, italialaisia ja ranskalaisia |
Tehokasta pistorasian hyväksikäyttöä, samasta adapterista läppäri ja kameran patterit plus puhelin latauksessa tietokoneen kautta.
Marion jollain bensiksellä matkan varrella, Laura autossa ennen nukkumaanmenoa
![]() |
| Castlemaine |
![]() |
| Melbourne |
Janen & Andrew'n talo ja kotitie
Suunnitelmaa on nyt kuitenkin tehtynä. Viikolla 13 (26.3. lähtien) mä lähden täältä eteenpäin. Gumtreehen postasin juuri tänään ilmoituksen että etsitään 1-2 matkakaveria Sydneyyn ja mahdollisesti siitä jopa eteenpäin. Kuvat on puhelimesta ajatuksella been there done that.
Niin ja pennut kasvaa edelleen kovasti: kuvia FBssa
keskiviikko 18. tammikuuta 2012
Työnhaku kutsuu
![]() |
| little dolly blue eyes |
![]() |
| Gaga noin neljä viikkoa ennen laskettua |
Jälkeä/hakua ja tottista yritän myös päästä katsomaan, mutta täällä on useimmat tauolla kuumimman kesäajan. Toistaseks lämpötila on pysynyt mukavana, normaalisti täällä ollaan yli kolmessa kympissä tähän aikaan vuotta. Wally, jolla on T. Mackason harrastaa jälkeä ja ymmärtääkseni on myös tuomari, on kutsunut mut mukaansa jälkikisoihin huhtikuussa JOS olen vielä Victoriassa. Samoin muutama Janen kasvatinomistaja palailee samoihin aikoihin harrastusten pariin tauolta ja oon tervetullut mukaan.
Päivät kuluu puhellessa, lukiessa ja vanhoja arkistoja penkoessa. Kuvia on käyty läpi pari muovipussillista, osa kuvista muutaman vuosikymmenen takaa ja osa lähempää nykypäivää. Sukutauluja ja vanhoja rekkareita, collie-kirjoja, handbookeja 80- ja 90-luvulta ja ties vaikka mitä kopioita ja lehtileikkeitä. Siinä sivussa laitettu postia Smooth Collie Databasen ylläpidolle kun on huomattu jotain mitä sieltä vielä uupuu. Koiria on raaputeltu ja tarkoitus onkin ottaa kuvat kaikista Janen koirista. Laitan sitten esittelypostauksen kuvien kanssa kun kaikki on kuvattu.
Dollar ja Mungo
Tilaa:
Blogitekstit (Atom)