Laskin ihan itse. Sitten olisi lähtö. Edelleen vähän sekavat fiilikset. Nyt odotan kyllä kovasti että pääsen taas matkaamaan ja tutustumaan uusiin ihmisiin. Sydneyssa on pari lassieihmistä ja suomalaisen lassieihmisen tytär ainakin listalla, jälkimmäisen luota jopa tarjottiin yösija! Iso kiitos Anulle ja Leenalle! Jotain pitäisi saada aikaiseksi lähdön suhteen, kuten vaikka vähän pakata kamoja... Huoh. Kaikki rojut on tottakai levitelty pitkin poikin kun niiden ei oo tarvinut vaihtaa osoitetta hetkeen. Osan kamoista mitä en reissussa tarvi jätän tänne. Ei kiinnostaisi yhtään käydä läpi mitä kannattaa raahata mukana ja mitä jättää, mutta tehtävä se on. Koska tuntuu että osa musta on jo lähdössä kotiin niin on tullut mietittyä myös sitä viimeistä pakkausta. Vaikka jonkin verran on tavaraa, onneksi lähinnä vaatteita, tullut kerättyä niin paljon on sellaista mitä en todellakaan aio raahata takaisin kotiin. Niinpä uskon että rinkka ei tuu painaan paljon enempää kun lähteissä! Katotaan sitten toukokuun lopun päivityksissä niin tuskailen kun tavarat ei mahdu mihinkään ja painorajat paukkuu.
Rahat alkaa oleen tiukassa koska olen ollut saamaton laiskimus enkä oo etsinyt mitään oikeaa työtä. Tiukalla budjetilla tulee elettyä loppu aika. Tulevalla roadtripillä kilometrejä tulee kertyyn about 3000 pelkällä paikasta toiseen ajamalla ilman ylimääräistä ajelua, todellisuudessa siis enemmän. Miss Holden kuluttaa noin 11L/100km eli litroja kuluu 330L mikä tekee rahassa noin 500$. Meitä on kolme jakamassa kuluja niin per nokka siitä tulee vajaa 170$ mikä ei kuulosta niin pahalta. Huomauttakaa toki jos mun matemaattiset kyvyt pettää! Ei hämmästyttäisi ollenkaan koska en osannut tänään koiria ruokkiessa laskea neljäänkymmeneenkahteen ja eilen samaan lukuun tähdätessä sain kymmenen ylimääräistä. Reissukuluihin tulee myös majoituskuluja. Leirintäalueet on noin 20-30$ kolmelta, auton paikka sisältää yleensä kaksi ja kolmannesta joutuu maksaan vähän extraa. Kaupungissa joudutaan kaikella todennäköisyydellä majoittumaan hostelliin mikä on dormissa luultavasti 150-200$/viikko. Jos hyvien ja edukkaiden kulkuyhteyksien päästä kaupungeista löytyisi leirintäalue johon olisi turvallista jättää Miss Holden päivisin niin leirintäalueella päästäisiin varmaan halvemmalla. Majoituskuluihiin voidaan budjetoida yhteisiin menoihin 14x20$=280$ ->93$/tyyppi, hostellinsa maksaa jokainen itse. Ruokakulut jaetaan myös kun ollaan tien päällä, veikkaisin että 30$/päivä ruokkii kolme ihmistä kun oikeesti kokkaillaan. Oletuksena 14 päivää tien päällä siitä tulee 140$/tyyppi. Yhteensä henkeä kohden budjetoitava on vähintään 403$ pelkästään yhteisiin kuluihin. Mulle sitten vielä tulee ylimääräiset 1720km (190$+ruuat yms) mikäli en saa autoa myydyksi Brisbanen seutuvilla vaan joudun sen ajaan tänne. Toivottavasti saan sen kaupaksi ja voin vaan ottaa lennon. Ei sillä että lentäminen olisi olennaisesti halvempaa, mutta yksin matkaten huomattavasti mukavampaa ja helpompaa.
Näytetään tekstit, joissa on tunniste auto. Näytä kaikki tekstit
Näytetään tekstit, joissa on tunniste auto. Näytä kaikki tekstit
perjantai 6. huhtikuuta 2012
lauantai 31. joulukuuta 2011
Roadtrip, Lorne - Melbourne - Castlemaine (Great Ocean Road)
TO 22.12.
Aamupala Benwerrin metsikössä koostui hyvin kootuista eväistä, kaikki söi vähän sitä mitä edelliseltä päivältä oli jäänyt. Vedestä oli jälleen vähän pulaa koska tosiaan alueen säiliö oli typö tyhjä ja autoa varten piti säästää vettä. Auto pakattiin nyt ajatuksella kaikki mitä jää autoon (mulle) pakataan perälle ja kaikki mitä lähtee eteen. Oli vähän eri näköinen pakkaus kun aiemmat. Meidän kolmen kamat on kuitenkin mahtunut koko ajan hienosti Holdenin hulvattoman kokoiseen peräluukkuun ja vielä kun opittiin pakkaan ne tiiviisti. Yö oli KYLMÄ, aivan järjettömän kylmä. Palelin peiton alla autossa, vaikka olin vetänyt päälleni kahdet housut, pitkähihaisen, collegetakin ja villasukat. Tarkistettiin autosta vedet ja lähdettiin laskettelemaan alas rinnettä. Alas matkatessa ei ollut mutkia matkassa.
Laskeuduttiin alas Lorneen ja suunnattiin vielä katsomaan yhtä vesiputousta. Tie sinne osoittautui taas rinteen ylös kiipeämiseksi, joten vähän hirvitti. Miss Holden kesti kuitenkin kuin nainen ja päästiin perille. Viimeinen pätkä kyllä hirvitti. Järjetön lasku mäen alle ja kyltit; ei campervaneja, ei matkailuautoja, ei matkailuvaunuja, ei busseja jne. Alashan aina pääsee tuumattiin ja sujahdettiin mäki alas. Vesiputoukselle oli jälleen käveltävänä matkaa ja tällä kertaa päätettiin se myös kävellä. Saisipa auto ainakin aikaa viilentyä... Rappusia riitti alas ihan mukavasti, ajatus ylös kapuamisesta vain vähän kauhistutti, ihan kuten autonkin kanssa.
Rappusten ylös kiipeäminen oli todellakin raskaampaa kuin niiden alas tuleminen, mutta en edes tehnyt kuolemaa. Taika tosin on niissä parissa tauossa mitä pidettiin Lauran kanssa matkalla... Ja mitä tulee Miss Holdenin mäen kiipeämiseen, kivutonta! Miss Holden oli eri reipas pikku kulkupeli ja kiipesi mäen ylös ongelmitta ja päästiin viilentämään sen tunteita laskettelemalla mäkeä alas jälleen Lorneen, josta matka jatkui Torquayin kautta Geelongiin. Kumpikin taitaa olla jo Melbournen lähiliikenteen piirissä olevia pitäjiä. Geelongissa käytiin viimeisen kerran mäkkärissä kahvilla ja tankattiin vielä vähän kun Miss Holden huuteli että alkaa tulla jano. Sitten Franklin St navigaattoriin ja kohti Melbournea. Matka isoa tietä oli kivutonta siihen saakka kun navi pysyi kartalla. Mutta kun navi ei ollut ihan mukana tai me ihan samalla kartalla ajettiin ekasta risteyksestä ohi. Navi ei kuitenkaan edes yrittänyt ehdottaa tee u-käännös viisi kaistaisella baanalla, vaan ohjasi suoraan seuraavaan liittymään. Siinä matkalla kysäisin Lauralta että ootkos kuullut että Melbournessa olisi erikoisia käänny oikealle vasemmalta -risteyksiä? Nevö hörd, sanoi Laura. Mulla oli kuitenkin sellainen aavistus että Melbournessa olisi jotain tämmöistä joten pyysin että josko voisit kurkata Lonely Planetista onko siellä mitään aiheesta... Juu oli. Juu on. Melbournessa on ihan ydinkeskustassa muutama erikoisempi risteys jossa käännytään oikealle vasemmalta kaistalta siten että ajetaan vasenta kaistaa vihreällä valolla risteyksen vasemmalla puolen keskelle risteystä ja odotetaan siinä kunnes valo vaihtuu punaiseksi ennen kuin käännytään oikealle sieltä vasemmalta kaistalta. Tuumasin että mä en tahdo ajaa sellaseen risteykseen! Mutta hetken päästä mulla oli sellanen edessä!! Luojan kiitos edessä oli auto joka oli myös kääntymässä samaan suuntaan joten pääsin helpolla vain seuraamalla sitä. Muutoin olisi voinut tolla itku ja hammasten kiristys.
Tyttöjen hostelli paljastui isoksi ja sijottui ihan ydinkeskustan laitamille. Tyhjättiin auto ja tytöt kirjautuivat sisään. Kävin auttamassa niitä kantamaan kamat sisään ja totesin ettei paikka kovin kummoinen ole sisältä, vaikkakin on ulkoa pramea. Mutta mikä tärkeintä hostelliasujalle, siisti ja puhdas. Siltä ainakin näytti. Jätettiin hyvästit ja suuntasin yksinäni ulos kaupungista kohti Castlemainea. Navi pysyi hyvin kartalla ja ohjeisti isoja teitä ulos kaupungista, Bendigo-kyltti myös toi tukea. Vähän katselin kun kovasti oli kylttejä tietulleista mutta missään ei ollut mitään missä sen voisi maksaa joten en vaivannut päätäni sen enempää. Castlemaine löytyi helposti, tunnin verran posootusta isolla tiellä ja sitten ramppi ylös ja noin 20min pienempää tietä. Castlemainen keskustassa kävin kävelemässä pienen kierroksen ja soitin Janelle että olisin paikalla noin tunnin päästä eli puoli viiden nurkilla. Vakaalla luottamuksella navigaattoriin ja puhelimen naviin en edes kysynyt ajo-ohjeita. Löysin helposti Muckleford School Roadin ja yhden Jeralee Boarding Kennels -kyltin, mutta sitten loppui usko. Soitin uudelleen ja sain kuulla Andrewilta että ei muuta kun ihan suoraan vaan perälle saakka. Sieltä se sitten löytyi. Tien päästä, state forestin (yleinen metsä?) laidalta omasta rauhastaan. Sain lämpimän vastaanoton ja mua odotti viihtyisä huone ja parisänky. Niin pienet asiat saa ihmisen iloiseksi kuin parisänky. Torstai-ilta meni Janeen, Andrewiin ja koiriin tutustuessa. Käytiin kierros tutustumassa Janen nahkoihin ja hoitokoirien tiloihin. Onhan tää erilaista kun Suomessa, ei sillä että olisin ikinä Suomessa koirahoitolassa edes käynyt. Yhdellä silmäyksellä löysin sen yhden näistä nahkoista joka oli ylitse muiden, Sunshine 12,5v.
Aamupala Benwerrin metsikössä koostui hyvin kootuista eväistä, kaikki söi vähän sitä mitä edelliseltä päivältä oli jäänyt. Vedestä oli jälleen vähän pulaa koska tosiaan alueen säiliö oli typö tyhjä ja autoa varten piti säästää vettä. Auto pakattiin nyt ajatuksella kaikki mitä jää autoon (mulle) pakataan perälle ja kaikki mitä lähtee eteen. Oli vähän eri näköinen pakkaus kun aiemmat. Meidän kolmen kamat on kuitenkin mahtunut koko ajan hienosti Holdenin hulvattoman kokoiseen peräluukkuun ja vielä kun opittiin pakkaan ne tiiviisti. Yö oli KYLMÄ, aivan järjettömän kylmä. Palelin peiton alla autossa, vaikka olin vetänyt päälleni kahdet housut, pitkähihaisen, collegetakin ja villasukat. Tarkistettiin autosta vedet ja lähdettiin laskettelemaan alas rinnettä. Alas matkatessa ei ollut mutkia matkassa.
Laskeuduttiin alas Lorneen ja suunnattiin vielä katsomaan yhtä vesiputousta. Tie sinne osoittautui taas rinteen ylös kiipeämiseksi, joten vähän hirvitti. Miss Holden kesti kuitenkin kuin nainen ja päästiin perille. Viimeinen pätkä kyllä hirvitti. Järjetön lasku mäen alle ja kyltit; ei campervaneja, ei matkailuautoja, ei matkailuvaunuja, ei busseja jne. Alashan aina pääsee tuumattiin ja sujahdettiin mäki alas. Vesiputoukselle oli jälleen käveltävänä matkaa ja tällä kertaa päätettiin se myös kävellä. Saisipa auto ainakin aikaa viilentyä... Rappusia riitti alas ihan mukavasti, ajatus ylös kapuamisesta vain vähän kauhistutti, ihan kuten autonkin kanssa.
 |
| varottavaa riitti |
Rappusten ylös kiipeäminen oli todellakin raskaampaa kuin niiden alas tuleminen, mutta en edes tehnyt kuolemaa. Taika tosin on niissä parissa tauossa mitä pidettiin Lauran kanssa matkalla... Ja mitä tulee Miss Holdenin mäen kiipeämiseen, kivutonta! Miss Holden oli eri reipas pikku kulkupeli ja kiipesi mäen ylös ongelmitta ja päästiin viilentämään sen tunteita laskettelemalla mäkeä alas jälleen Lorneen, josta matka jatkui Torquayin kautta Geelongiin. Kumpikin taitaa olla jo Melbournen lähiliikenteen piirissä olevia pitäjiä. Geelongissa käytiin viimeisen kerran mäkkärissä kahvilla ja tankattiin vielä vähän kun Miss Holden huuteli että alkaa tulla jano. Sitten Franklin St navigaattoriin ja kohti Melbournea. Matka isoa tietä oli kivutonta siihen saakka kun navi pysyi kartalla. Mutta kun navi ei ollut ihan mukana tai me ihan samalla kartalla ajettiin ekasta risteyksestä ohi. Navi ei kuitenkaan edes yrittänyt ehdottaa tee u-käännös viisi kaistaisella baanalla, vaan ohjasi suoraan seuraavaan liittymään. Siinä matkalla kysäisin Lauralta että ootkos kuullut että Melbournessa olisi erikoisia käänny oikealle vasemmalta -risteyksiä? Nevö hörd, sanoi Laura. Mulla oli kuitenkin sellainen aavistus että Melbournessa olisi jotain tämmöistä joten pyysin että josko voisit kurkata Lonely Planetista onko siellä mitään aiheesta... Juu oli. Juu on. Melbournessa on ihan ydinkeskustassa muutama erikoisempi risteys jossa käännytään oikealle vasemmalta kaistalta siten että ajetaan vasenta kaistaa vihreällä valolla risteyksen vasemmalla puolen keskelle risteystä ja odotetaan siinä kunnes valo vaihtuu punaiseksi ennen kuin käännytään oikealle sieltä vasemmalta kaistalta. Tuumasin että mä en tahdo ajaa sellaseen risteykseen! Mutta hetken päästä mulla oli sellanen edessä!! Luojan kiitos edessä oli auto joka oli myös kääntymässä samaan suuntaan joten pääsin helpolla vain seuraamalla sitä. Muutoin olisi voinut tolla itku ja hammasten kiristys.
Tyttöjen hostelli paljastui isoksi ja sijottui ihan ydinkeskustan laitamille. Tyhjättiin auto ja tytöt kirjautuivat sisään. Kävin auttamassa niitä kantamaan kamat sisään ja totesin ettei paikka kovin kummoinen ole sisältä, vaikkakin on ulkoa pramea. Mutta mikä tärkeintä hostelliasujalle, siisti ja puhdas. Siltä ainakin näytti. Jätettiin hyvästit ja suuntasin yksinäni ulos kaupungista kohti Castlemainea. Navi pysyi hyvin kartalla ja ohjeisti isoja teitä ulos kaupungista, Bendigo-kyltti myös toi tukea. Vähän katselin kun kovasti oli kylttejä tietulleista mutta missään ei ollut mitään missä sen voisi maksaa joten en vaivannut päätäni sen enempää. Castlemaine löytyi helposti, tunnin verran posootusta isolla tiellä ja sitten ramppi ylös ja noin 20min pienempää tietä. Castlemainen keskustassa kävin kävelemässä pienen kierroksen ja soitin Janelle että olisin paikalla noin tunnin päästä eli puoli viiden nurkilla. Vakaalla luottamuksella navigaattoriin ja puhelimen naviin en edes kysynyt ajo-ohjeita. Löysin helposti Muckleford School Roadin ja yhden Jeralee Boarding Kennels -kyltin, mutta sitten loppui usko. Soitin uudelleen ja sain kuulla Andrewilta että ei muuta kun ihan suoraan vaan perälle saakka. Sieltä se sitten löytyi. Tien päästä, state forestin (yleinen metsä?) laidalta omasta rauhastaan. Sain lämpimän vastaanoton ja mua odotti viihtyisä huone ja parisänky. Niin pienet asiat saa ihmisen iloiseksi kuin parisänky. Torstai-ilta meni Janeen, Andrewiin ja koiriin tutustuessa. Käytiin kierros tutustumassa Janen nahkoihin ja hoitokoirien tiloihin. Onhan tää erilaista kun Suomessa, ei sillä että olisin ikinä Suomessa koirahoitolassa edes käynyt. Yhdellä silmäyksellä löysin sen yhden näistä nahkoista joka oli ylitse muiden, Sunshine 12,5v.
sunnuntai 18. joulukuuta 2011
Roadtrip, Ceduna - Port Augusta
TI 13.12.
Herätys oli aamulla klo 7 ja väsytti niin vietävästi. Johtui varmaankin aikaerosta, olihan toi kello 7 vielä edellispäivänä ollut klo 4.30! Noh, ei muuta kun aamupala kitaan ja suihkuun heräämään. Kaadettiin jäljellä oleva jerrykannullinen bensaa tankkiin ja käytiin lähteissä vielä tankkaamassa, tankkiin meni 32 litraa joista maksettiin 1.49$/L eli yhteensä 47,80$. Tsekattiin myös autosta öljyt ja näytti vielä ihan hyvältä, tosin lähellä alarajaa joten syytä olisi tarkkailla enemmänkin ja vaikka lisätä pian.
Matkalla heitin Marionille että haluatko ajaa ja se halusi, joten vaihdettiin kuskia. Alunperinhän puhe oli ettei Marion aja koska sen ajokortti on Ranskassa, mutta nyt kun se hyppäsi rattiin ja alettiin puhuun aiheesta selvisi että sen ranskalainen ajokortti on toki sen lompakossa täällä!!! Sehän olisi voinut ajaa alusta lähtien! Ei meillä kenelläkään oo muuta kun meidän kotimainen ajokortti! Se vain oli ymmärtänyt että pitää olla kansainvälinen ajokortti ja sillä ei ole kansainvälistä ajokorttia koska unohti sen kotiin. Pah, pieni kielimuuri. Nyt meillä on siis kolme kuskia autossa. Lounasta vietettiin Mt Wudinnan maisemissa, se ei kovin kummoinen ollut se vuori. Lähinnä jättikokoinen kivi keskellä ei mitään ja lounaskin vain leipää ja tonnikalaa. Kuskia vaihdettiin taas kylässä nimeltä Kimba ja Laura sai ajaa loppumatkan. Mitä lähemmäs tultiin Port Augustaa sen vuoristoisemmaksi maisema muuttui ja tie mutkaisemmaksi. Pikkasen vaihtelua Nullarborin suorille teille ja tasaiselle maastolle.
Port Augustaan saapuminen tarkoitti myös että oltiin ylitetty Nullarbor! Parissa päivässä ja ilman ongelmia!! Miss Holden on kyllä melkoinen superauto <3 Kunhan vain sai uuden bensapumpun...
Port Augustassa ajettiin lenkki keskustassa ja mentiin turisti-infoon tekemään suunnitelmaa seuraavaksi päiväksi, ennen kun mentiin vaihteeksi Mäkkäriin nettiin. Seuraavaksi päiväksi suunniteltiin kierros kaupungin nähtävyyksiä ja sen jälkeen suunta kohti Flinders Rangesia. Flinders Ranges on vuoristoinen alue Port Augustan seutuvilla. Aamupalalle sovittiin kuitenkin taas vähän Mäkkärin nettiä... Joo ja tulee siinä sivussa nautittua Egg McMuffin Meal. Yösijaksi kaivettiin camping-kirjasta p-alue Port Augustasta pohjoiseen, ilmainen majoitus siis luvassa. Paikka olikin ihan tien vieressä mikä ei kovin houkuttelevaa ole, ei minkäänlaista näkösuojaa, mutta sinne sitä jäätiin. Maisemat ympärillä oli sentään kauniit, vuoristoa ja auringonlaskukin oli sievä. Oli taas mun vuoro telttailla ja voi daa kun jo illalla nukkuun mennessä kävi kamala tuuli... Ei muuten mutta pressu teltan päällä rapisee ikävästi. Käytiin tankkaamassa vielä ennen kun ajettiin majapaikkaan, 56L 1.379$/L 77.56$.
Herätys oli aamulla klo 7 ja väsytti niin vietävästi. Johtui varmaankin aikaerosta, olihan toi kello 7 vielä edellispäivänä ollut klo 4.30! Noh, ei muuta kun aamupala kitaan ja suihkuun heräämään. Kaadettiin jäljellä oleva jerrykannullinen bensaa tankkiin ja käytiin lähteissä vielä tankkaamassa, tankkiin meni 32 litraa joista maksettiin 1.49$/L eli yhteensä 47,80$. Tsekattiin myös autosta öljyt ja näytti vielä ihan hyvältä, tosin lähellä alarajaa joten syytä olisi tarkkailla enemmänkin ja vaikka lisätä pian.
Matkalla heitin Marionille että haluatko ajaa ja se halusi, joten vaihdettiin kuskia. Alunperinhän puhe oli ettei Marion aja koska sen ajokortti on Ranskassa, mutta nyt kun se hyppäsi rattiin ja alettiin puhuun aiheesta selvisi että sen ranskalainen ajokortti on toki sen lompakossa täällä!!! Sehän olisi voinut ajaa alusta lähtien! Ei meillä kenelläkään oo muuta kun meidän kotimainen ajokortti! Se vain oli ymmärtänyt että pitää olla kansainvälinen ajokortti ja sillä ei ole kansainvälistä ajokorttia koska unohti sen kotiin. Pah, pieni kielimuuri. Nyt meillä on siis kolme kuskia autossa. Lounasta vietettiin Mt Wudinnan maisemissa, se ei kovin kummoinen ollut se vuori. Lähinnä jättikokoinen kivi keskellä ei mitään ja lounaskin vain leipää ja tonnikalaa. Kuskia vaihdettiin taas kylässä nimeltä Kimba ja Laura sai ajaa loppumatkan. Mitä lähemmäs tultiin Port Augustaa sen vuoristoisemmaksi maisema muuttui ja tie mutkaisemmaksi. Pikkasen vaihtelua Nullarborin suorille teille ja tasaiselle maastolle.
Port Augustaan saapuminen tarkoitti myös että oltiin ylitetty Nullarbor! Parissa päivässä ja ilman ongelmia!! Miss Holden on kyllä melkoinen superauto <3 Kunhan vain sai uuden bensapumpun...
Port Augustassa ajettiin lenkki keskustassa ja mentiin turisti-infoon tekemään suunnitelmaa seuraavaksi päiväksi, ennen kun mentiin vaihteeksi Mäkkäriin nettiin. Seuraavaksi päiväksi suunniteltiin kierros kaupungin nähtävyyksiä ja sen jälkeen suunta kohti Flinders Rangesia. Flinders Ranges on vuoristoinen alue Port Augustan seutuvilla. Aamupalalle sovittiin kuitenkin taas vähän Mäkkärin nettiä... Joo ja tulee siinä sivussa nautittua Egg McMuffin Meal. Yösijaksi kaivettiin camping-kirjasta p-alue Port Augustasta pohjoiseen, ilmainen majoitus siis luvassa. Paikka olikin ihan tien vieressä mikä ei kovin houkuttelevaa ole, ei minkäänlaista näkösuojaa, mutta sinne sitä jäätiin. Maisemat ympärillä oli sentään kauniit, vuoristoa ja auringonlaskukin oli sievä. Oli taas mun vuoro telttailla ja voi daa kun jo illalla nukkuun mennessä kävi kamala tuuli... Ei muuten mutta pressu teltan päällä rapisee ikävästi. Käytiin tankkaamassa vielä ennen kun ajettiin majapaikkaan, 56L 1.379$/L 77.56$.
tiistai 13. joulukuuta 2011
Roadtrip, Norseman - Eucla
SU 11.12.
Herätys klo 6, boanalle klo 7. Laura alotti ajamisen, joka olikin erittäin puuduttavaa. Tie on todellakin suoraa. Ei mitään missään. Nähtävyydet tien varsilla lähinnä pusikoita ja älä aja väsyneenä kylttejä. Levähdysalueisiin on todellakin panostettu näillä seuduin ja niistä tiedotukseen. Yleensä on kyltti P 1km, jonka jälkeen kyltti mitä siellä on tarjolla (piknik pöytä, vettä, grilli, vessa) ja matka aluelle. Sitten on pelkkä P x sataa metriä ja nuoli kummalla puolen ja vielä kohdalla että tästä näin ole hyvä. Olihan matkalla lintuja, mutta lähinnä näitä mustavalkoisia paikallisia harakoita/variksia what ever ja muutamia pikkulintuja.
Eka pysäkki oli parin sadan kilometrin ajamisen jälkeen kylä nimeltä Balladonia (asukkaita 5) jossa juotiin kahvit ja tankattiin toinen meidän bensakanistereista autoon. Bensa kun maksoi vaatimattomat 1,85$/L. Vaihdettiin myös kuskia, eli mä hyppäsin puikkoihin. Ja taas parin sadan kilometrin päässä vaihdettiin, kylä oli nimeltään Caiguna. Samalla myös tankattiin kun bensa oli vähän halvempaa kun edellisessä kylässä, 1,82$/L. Täällä muuten tankatessa, niin täällä keskellä ei mitään kun Perthin kokoisessa kylässäkin, maksetaan aina sisälle perinteisesti. Ei oo mitään bensa-automaatteja. Italiassa ja Ranskassa kuulemma on. Parin sadan kilsan päästä oli seuraavassa kuskin vaihto ja tauko. Kylä oli nimeltään Madura, jonne laskeuduttiin alas rinnettä kauniissa maisemissa. Silmän kantamattomiin tasaista pusikkoa. Madurasta alkoi viimenen pätkä ennen suunniteltua yöpymispaikkaa nimeltä Eucla. Ihan vähän ennen Euclaa tien sivussa oli ihka elävä emu! Erittäin mieluista vaihtelua, havahdutti iloisesti. Toki olisi voinut havahduttaa kaikkea muuta kuin iloisesti jos en sitä olisi jo kaukaa huomannut ja pystynyt himmailemaan ajoissa. Vähän emun jälkeen keskellä tietä seisoi kaksi haikaran näköistä lintua, joiden kohdalle oikein pysähdyttiin. Linnut hajaantuivat eri puolille tietä ja sitten toinen lennähti tien yli toiselle puolen. Pieniä asioita joista voi todellakin olla iloa kun matkaa on takana sen 700km.
Euclan leirintäalue yllätti monessa suhteessa! Ensinnäkin se oli mäen päällä, tai itse asiassa “mäki” on miljoonan vuoden takaista rantaviivaa jota riitti sieltä Madurasta Euclaan, ja toisekseen sieltä löytyi siistit hyväkuntoiset camp kitchen ja LÄMMIN suihku! Eikä ollut kallis! Kolme henkeä ilman sähköä oli vain 15$! Tosin suihkusta joutui maksamaan 1$/5min. Kokkailtiin leirikeittiössä iltapalaa, pastaa (siis makaronia), tonnikalaa ja purkista soosia. Ja nautittiin illasta. Oltiin ekaa kertaa hyvissä ajoin leirintäalueella ja päästiin rentoutuun eikä vaan purkaan kamoja jotta voidaan taas aamulla pakata. Katottiin Lauran kanssa jopa elokuva (Closer) sen koneelta ennen nukkumaan menoa. Tunnelmaa himmensi hieman se että jossain kohtaa matkalla Norsemanista Euclaan selvisi että meillä ei ollut kuin kaksi 1,5L pulloa vettä! Mä olin niiiiiiiiiin kiukkunen! PRKL, miten voi olla ettei kukaan tajua että totta tosiaan meillä ei ole vettä kuin pari hassua pulloa kun ollaan menossa kauppaan????? Ja kun tosiaan käytiin Esperancessa kaupassa ihan juuri sillä että mietittiin MITÄ TARVITAAN KUN OLLAAN 3 PÄIVÄÄ ILMAN MITÄÄN SIVISTYKSEEN VIITTAAVAA???? Mutta ei. Ei vettä. Kumma juttu että yhden meistä täytyy käydä joka helvetin pysähdyksellä kusella ja vedet hupenee hämmästyttävää tahtia… Ilman että siitä viittii edes sanoa.
Herätys klo 6, boanalle klo 7. Laura alotti ajamisen, joka olikin erittäin puuduttavaa. Tie on todellakin suoraa. Ei mitään missään. Nähtävyydet tien varsilla lähinnä pusikoita ja älä aja väsyneenä kylttejä. Levähdysalueisiin on todellakin panostettu näillä seuduin ja niistä tiedotukseen. Yleensä on kyltti P 1km, jonka jälkeen kyltti mitä siellä on tarjolla (piknik pöytä, vettä, grilli, vessa) ja matka aluelle. Sitten on pelkkä P x sataa metriä ja nuoli kummalla puolen ja vielä kohdalla että tästä näin ole hyvä. Olihan matkalla lintuja, mutta lähinnä näitä mustavalkoisia paikallisia harakoita/variksia what ever ja muutamia pikkulintuja.
Eka pysäkki oli parin sadan kilometrin ajamisen jälkeen kylä nimeltä Balladonia (asukkaita 5) jossa juotiin kahvit ja tankattiin toinen meidän bensakanistereista autoon. Bensa kun maksoi vaatimattomat 1,85$/L. Vaihdettiin myös kuskia, eli mä hyppäsin puikkoihin. Ja taas parin sadan kilometrin päässä vaihdettiin, kylä oli nimeltään Caiguna. Samalla myös tankattiin kun bensa oli vähän halvempaa kun edellisessä kylässä, 1,82$/L. Täällä muuten tankatessa, niin täällä keskellä ei mitään kun Perthin kokoisessa kylässäkin, maksetaan aina sisälle perinteisesti. Ei oo mitään bensa-automaatteja. Italiassa ja Ranskassa kuulemma on. Parin sadan kilsan päästä oli seuraavassa kuskin vaihto ja tauko. Kylä oli nimeltään Madura, jonne laskeuduttiin alas rinnettä kauniissa maisemissa. Silmän kantamattomiin tasaista pusikkoa. Madurasta alkoi viimenen pätkä ennen suunniteltua yöpymispaikkaa nimeltä Eucla. Ihan vähän ennen Euclaa tien sivussa oli ihka elävä emu! Erittäin mieluista vaihtelua, havahdutti iloisesti. Toki olisi voinut havahduttaa kaikkea muuta kuin iloisesti jos en sitä olisi jo kaukaa huomannut ja pystynyt himmailemaan ajoissa. Vähän emun jälkeen keskellä tietä seisoi kaksi haikaran näköistä lintua, joiden kohdalle oikein pysähdyttiin. Linnut hajaantuivat eri puolille tietä ja sitten toinen lennähti tien yli toiselle puolen. Pieniä asioita joista voi todellakin olla iloa kun matkaa on takana sen 700km.
Euclan leirintäalue yllätti monessa suhteessa! Ensinnäkin se oli mäen päällä, tai itse asiassa “mäki” on miljoonan vuoden takaista rantaviivaa jota riitti sieltä Madurasta Euclaan, ja toisekseen sieltä löytyi siistit hyväkuntoiset camp kitchen ja LÄMMIN suihku! Eikä ollut kallis! Kolme henkeä ilman sähköä oli vain 15$! Tosin suihkusta joutui maksamaan 1$/5min. Kokkailtiin leirikeittiössä iltapalaa, pastaa (siis makaronia), tonnikalaa ja purkista soosia. Ja nautittiin illasta. Oltiin ekaa kertaa hyvissä ajoin leirintäalueella ja päästiin rentoutuun eikä vaan purkaan kamoja jotta voidaan taas aamulla pakata. Katottiin Lauran kanssa jopa elokuva (Closer) sen koneelta ennen nukkumaan menoa. Tunnelmaa himmensi hieman se että jossain kohtaa matkalla Norsemanista Euclaan selvisi että meillä ei ollut kuin kaksi 1,5L pulloa vettä! Mä olin niiiiiiiiiin kiukkunen! PRKL, miten voi olla ettei kukaan tajua että totta tosiaan meillä ei ole vettä kuin pari hassua pulloa kun ollaan menossa kauppaan????? Ja kun tosiaan käytiin Esperancessa kaupassa ihan juuri sillä että mietittiin MITÄ TARVITAAN KUN OLLAAN 3 PÄIVÄÄ ILMAN MITÄÄN SIVISTYKSEEN VIITTAAVAA???? Mutta ei. Ei vettä. Kumma juttu että yhden meistä täytyy käydä joka helvetin pysähdyksellä kusella ja vedet hupenee hämmästyttävää tahtia… Ilman että siitä viittii edes sanoa.
Roadtrip, Esperance - Norseman
KE 10.12.
Herättiin leirintäalueelta kahdeksan nurkilla ja mentiin suihkuun. Ensimmäinen lämmin suihku viikkoon! Nautin niin joka pisarasta! Suihkuttelun jälkeen reippaasti leiri kasaan ja aamupalalle mäkkäriin, vaihteeksi… Sitä ollaan vähän nettiriippuvaisia vaikkei sitä ehkä tän blogin päivitystahdista uskoisikaan. Mäkkärillä sain ladattua kuvat Facebookkiin, lisään niitä tänne tekstin joukkoon sitten kun on paremmat nettiyhteydet ja virtalähteet läppärille. Toistaseksi vain juttua siis..
Edellisenä päivänä saadun kartan mukaan lähdettiin Woolworthsin ruokaostosten ja auton tankkauksen jälkeen kohti Esperancen Great Ocean Drivea. Tankattiin Esperancessa hintaan 1,459$/L auton tankki täyteen ja molemmat kanisterit, yhteensä teki 144$. Litroina lähes sata. Eikä taaskaan meillä ollut alennuskuponkia kaupasta, meidän kauppaostokset ei vaan tee tarpeeksi jotta saataisiin alennus! Eikä se nyt niin paljon oo se mitä täytyis tuhlata, 30$. Mutta Shellin kassalla oli erittäin ihastuttava tytteli joka kysyi että onko alennuskuponkia ja kun ei ollut kuiskasi että älä kerro kenellekään ja kaivoi tiskin alta kupongin! Saatiin siis alennukset! 144$ muuttui 136$! Oikein mukavaa, varsinkin kun sitä bensaa ostettiin niin paljon. Muutoinkin tankkiin on mennyt tavaraa aikalailla. Esperancen ostosten jälkeen rahana noin 280$ ja litroina noin parisataa, auto vie keskimäärin sellaisen vähän vajaan 11L/100km tällä lastilla. Yhteisiin rahoihin ollaan nyt jokainen sijoitettu 200$ eli yhteensä 600$, ekat sataset on jo tuhlattu. Toisistakin puolet kun tankattiin.
Esperancen Great Ocean Driven eka pysäkki oli Rotary Lookout, josta oli huikeat maisemat kaupunkiin ja merelle kallioiden päältä. Nää rantamaisemat ja meri jaksaa ihastuttaa aina vaan. Tuon ekan näköalapaikan jälkeen olikin luvassa rantaa rannan jälken. Eka oli todella todella kaunis suuri ranta. Autio koska siellä oli liian kovat virtaukset ja aallot uimiselle ja surffaukselle. Ihasteltiin rantaa tunnin verran ennen kun jatkettiin matkaa seuraavalle, joka olikin ihan eri tyyppinen. Toinen ranta oli pienempi, mutta aallot oli hurjasti suurempia ja voimakkaampia. Ranta oli jyrkempi eikä käynyt mielessäkään mennä uittaan varpaita. Vesi oli juuri sellaista läpikuultavan kirkasta turkoosia mitä kaikissa matkaesitteissä ja aurinko paistoi siniseltä taivaalta valkoisten pilven hattaroiden välistä. Täydellinen ilma! Rantoja oli reitillä riittävästi, niin paljon että jätettiin muutamat väliin. Yksi kohokohdista oli observatorio josta oli huikeat näkymät rantaviivalle ja rannikon saariin. Nää on niitä juttuja joista ei sanoin kuvailemalla tai valokuvilla oikeasti pysty kertomaan todellisuutta. Pitää vaan kokea. Kaikki vaan katsomaan Aussilan ihmeitä!
Norseman on Eyre Highwayn eli sen aavikon poikki menevän tien aloituspiste WA:n puolella. Sinne oli matkaa Esperancesta noin 200km eli pari tuntia. Täällä todellakin voi saavuttaa keskinopeuden 100+km kun nopeusrajoitus on kuppaisimmillakin teillä sen 110km/h ja tiet on lähes suoria. Oltiin vähän myöhään liikenteessä matkalla Norsemaniin, mutta se ei haitannut koska oltiin päätetty yöpyä jälleen ilmaisella leirintäpaikalla tien varressa noin 15km Norsemanista itään. Ajettiin vähän kuuden jälkeen Norsemanin keskustan läpi ja siellä oli selkeästi ulkonaliikkumiskielto alkanut… Ketään missään. Poikkeuksen teki 24h huoltoasema. Huoltsikalla oli pari veikeätä kissaa jotka muina kissoina makoilivat tankkien vieressä katsellen asiakkaita nenän varttaan pitkin. Käytiin pikaisesti kurkkaamassa mitä huoltoasemalla oli tarjota, muttei ostettu mitään. Ilmainen leirintä löytyi helposti Camps 6 kirjasta löytyvien navi koordinaattien avulla, navigaattori on todellakin osoittautunut käteväksi kun on tarve paikantaa. Noin muutoin selviää helposti vain seuraamalla kylttejä, vaikkakin kaupunkialueella ei voi kiitosta antaa tienviitoille… Oli mun vuoro olla teltassa yötä, ilma oli tuulinen ja vähän kostea. Päästiin sopivasti näkemään auringonlasku joka oli kaunis. Pari kuvaakin sain. Auringon laskettua nousi taivaalle täysi kuu joka valaisi hienosti leiriä. Taivas, päivällä ja yöllä, on aina täällä jotenkin kirkkaampi kun Euroopassa. Tähdet on näkynyt hienosti kaikkina muina öinä paitsi Parry Beachilla.
Esperancen jälkeen puhelimesta loppui kuuluvuudet. Näytössä lukee että vain hätäpuhelut. Ei siis paljon päivitetty naamakirjaa tai ilmoiteltu olemassaolostaan muutoinkaan.
PS. Matkalla Cedunasta Port Augustaan, ranskalainen Marion ajaa ja mua vähän hirvittää takajakkaralla. Laura vetää sikeitä etupenkillä. Kello on puoli kaksi päivällä.
Herättiin leirintäalueelta kahdeksan nurkilla ja mentiin suihkuun. Ensimmäinen lämmin suihku viikkoon! Nautin niin joka pisarasta! Suihkuttelun jälkeen reippaasti leiri kasaan ja aamupalalle mäkkäriin, vaihteeksi… Sitä ollaan vähän nettiriippuvaisia vaikkei sitä ehkä tän blogin päivitystahdista uskoisikaan. Mäkkärillä sain ladattua kuvat Facebookkiin, lisään niitä tänne tekstin joukkoon sitten kun on paremmat nettiyhteydet ja virtalähteet läppärille. Toistaseksi vain juttua siis..
Edellisenä päivänä saadun kartan mukaan lähdettiin Woolworthsin ruokaostosten ja auton tankkauksen jälkeen kohti Esperancen Great Ocean Drivea. Tankattiin Esperancessa hintaan 1,459$/L auton tankki täyteen ja molemmat kanisterit, yhteensä teki 144$. Litroina lähes sata. Eikä taaskaan meillä ollut alennuskuponkia kaupasta, meidän kauppaostokset ei vaan tee tarpeeksi jotta saataisiin alennus! Eikä se nyt niin paljon oo se mitä täytyis tuhlata, 30$. Mutta Shellin kassalla oli erittäin ihastuttava tytteli joka kysyi että onko alennuskuponkia ja kun ei ollut kuiskasi että älä kerro kenellekään ja kaivoi tiskin alta kupongin! Saatiin siis alennukset! 144$ muuttui 136$! Oikein mukavaa, varsinkin kun sitä bensaa ostettiin niin paljon. Muutoinkin tankkiin on mennyt tavaraa aikalailla. Esperancen ostosten jälkeen rahana noin 280$ ja litroina noin parisataa, auto vie keskimäärin sellaisen vähän vajaan 11L/100km tällä lastilla. Yhteisiin rahoihin ollaan nyt jokainen sijoitettu 200$ eli yhteensä 600$, ekat sataset on jo tuhlattu. Toisistakin puolet kun tankattiin.
Esperancen Great Ocean Driven eka pysäkki oli Rotary Lookout, josta oli huikeat maisemat kaupunkiin ja merelle kallioiden päältä. Nää rantamaisemat ja meri jaksaa ihastuttaa aina vaan. Tuon ekan näköalapaikan jälkeen olikin luvassa rantaa rannan jälken. Eka oli todella todella kaunis suuri ranta. Autio koska siellä oli liian kovat virtaukset ja aallot uimiselle ja surffaukselle. Ihasteltiin rantaa tunnin verran ennen kun jatkettiin matkaa seuraavalle, joka olikin ihan eri tyyppinen. Toinen ranta oli pienempi, mutta aallot oli hurjasti suurempia ja voimakkaampia. Ranta oli jyrkempi eikä käynyt mielessäkään mennä uittaan varpaita. Vesi oli juuri sellaista läpikuultavan kirkasta turkoosia mitä kaikissa matkaesitteissä ja aurinko paistoi siniseltä taivaalta valkoisten pilven hattaroiden välistä. Täydellinen ilma! Rantoja oli reitillä riittävästi, niin paljon että jätettiin muutamat väliin. Yksi kohokohdista oli observatorio josta oli huikeat näkymät rantaviivalle ja rannikon saariin. Nää on niitä juttuja joista ei sanoin kuvailemalla tai valokuvilla oikeasti pysty kertomaan todellisuutta. Pitää vaan kokea. Kaikki vaan katsomaan Aussilan ihmeitä!
Norseman on Eyre Highwayn eli sen aavikon poikki menevän tien aloituspiste WA:n puolella. Sinne oli matkaa Esperancesta noin 200km eli pari tuntia. Täällä todellakin voi saavuttaa keskinopeuden 100+km kun nopeusrajoitus on kuppaisimmillakin teillä sen 110km/h ja tiet on lähes suoria. Oltiin vähän myöhään liikenteessä matkalla Norsemaniin, mutta se ei haitannut koska oltiin päätetty yöpyä jälleen ilmaisella leirintäpaikalla tien varressa noin 15km Norsemanista itään. Ajettiin vähän kuuden jälkeen Norsemanin keskustan läpi ja siellä oli selkeästi ulkonaliikkumiskielto alkanut… Ketään missään. Poikkeuksen teki 24h huoltoasema. Huoltsikalla oli pari veikeätä kissaa jotka muina kissoina makoilivat tankkien vieressä katsellen asiakkaita nenän varttaan pitkin. Käytiin pikaisesti kurkkaamassa mitä huoltoasemalla oli tarjota, muttei ostettu mitään. Ilmainen leirintä löytyi helposti Camps 6 kirjasta löytyvien navi koordinaattien avulla, navigaattori on todellakin osoittautunut käteväksi kun on tarve paikantaa. Noin muutoin selviää helposti vain seuraamalla kylttejä, vaikkakin kaupunkialueella ei voi kiitosta antaa tienviitoille… Oli mun vuoro olla teltassa yötä, ilma oli tuulinen ja vähän kostea. Päästiin sopivasti näkemään auringonlasku joka oli kaunis. Pari kuvaakin sain. Auringon laskettua nousi taivaalle täysi kuu joka valaisi hienosti leiriä. Taivas, päivällä ja yöllä, on aina täällä jotenkin kirkkaampi kun Euroopassa. Tähdet on näkynyt hienosti kaikkina muina öinä paitsi Parry Beachilla.
Esperancen jälkeen puhelimesta loppui kuuluvuudet. Näytössä lukee että vain hätäpuhelut. Ei siis paljon päivitetty naamakirjaa tai ilmoiteltu olemassaolostaan muutoinkaan.
PS. Matkalla Cedunasta Port Augustaan, ranskalainen Marion ajaa ja mua vähän hirvittää takajakkaralla. Laura vetää sikeitä etupenkillä. Kello on puoli kaksi päivällä.
maanantai 12. joulukuuta 2011
Roadtrip, Pallinup River - Esperance
KE 9.12.
Suunnitelman mukaisesti herättiin kello 5 ja lähdettiin ajamaan klo 6. Yöllä satoi vettä reippaanlaisesti ja teltta oli jälleen iloisen kostea kuten kaikki muukin. Meidän viidestä matkapäivästä neljä on ollut sateisia ja hitto vieköön me matkaillaan AUSTRALIASSA! Kaikki paikalliset jaksaa muistuttaa miten kummallinen säätila on ollut tänä keväänä… Ei paljon lohduta matkailijaa jonka kamat on märkinä. Tai ainakin kosteita.
400km ja 4 tuntia myöhemmin oltiin perillä Esperancessa. Ensimmäisenä vastassa oli kolme bordercollieta edellä ajavan auton lavalla, veikeitä veikkosia kuseskelivat ilosesti ulos lavalta. Tiet täällä on pääsääntöisesti suoria ja suoralla tarkoitan tässä kohtaa todellakin SUORAA. Ainoaa vaihtelua on korkeussuunnassa, kukkulan laelta näet tien kumpuilevan suorana viivana edessä… 400 kilometriin kuitenkin mahtui hieman vaihtelua myös kasvustossa, löytyi laidunniittyä, metsää ja pusikkoa. Niin ja heti Pallinup Riveristä lähtiessä tien vieressä oli muutamia kenguruja, niistäkin jaksaa olla kerta toisesta jälkeen tohkeissaan. Tielle näkyi myös kaivos, nimestä tai paikasta ei tietoa, mutta ISO se oli. Ja selkeästi lisäsi myös Roadtraineja tiellä. Niitä oikeita useammalla vaunulla. Ohitinkin pari. Kyllä Holdenilla kelpaa ohitella! Ottaa ilosesti kierroksia kun polkaisee kaasun pohjaan ja vielä eteneekin ettei vaan ota kierroksia. Laura ohittelee sivistyneen hillitysti ja mä hullun kiilto silmissä kiihdyttäen…
Esperancessa käytiin ensimmäisenä turisteina infossa kyselemässä mitä missä ja milloin. Saatiinkin alueen kartta ja siellä mielenkiinnon herätti ehdottomasti Great Ocean Drive. Maisemareitti joka kiertää Esperancen kauneimmat rannat ja maisemat. Matkalla infoon nähtiin kaunista rantaa ja Esperancen kaunis pitkä laituri, Tanker Jetty. Nälkä kuitenkin kurni ja oli pieniä poltteita päästä nettiin, joten kun kerran tarjolla oli McDonald’s voi hyvin arvata mihin mentiin. Mäkkärin aamupalan jälkeen jätettiin auto sinne odottelemaan ja lähdettiin kävelemään rantaa kohden. Rantaviivaa riitti reilusti ja maisemat oli Tanker Jettylle ja satamaan. Vesi oli sataman lähellä, mistä lähdettiin käveleen, sameampaa kun se mihin oon täällä tottunut. Siä oli puusilpun näköstä putua rannassa ja pari metriä rannasta sitten sitä hurmaavaa turkoosia kirkasta vettä. Käveltiin satamalta Tanker Jettylle ihastellen kaikkea mitä vastaan tuli, lähinnä varmaankin villikukkia. Ennakkotietona mulla oli että Jettyn nurkilla asustaa merileijona joka on norkoillut siellä jo ikuisuuksia kun kalastajat ruokkivat sitä eikä ennakkotiedot poikenneet totuudesta. Siellä se Sammy Sea Lion polski laiturin vieressä! Oli muuten sekin melkoisen suuri! Ja pystyi etenemään hämmentävän nopeasti vedessä. Sillä oli myös veikeä tapa “istua” kohtuu matalalla vedessä siten että vain nenä ja pää tuli pintaan, nökötti tuossa asennossa lähes vartin ennen kun teki uintikierroksen vain palatakseen nököttämään. Vesi Tanker Jettyn laitamilla oli taas sitä kaunista turkoosia kirkasta jota ei voi kun rakastaa. Käveltiin takaisin autolle keskustan kautta ja ajettiin rannan tuntumaan piknik-paikalle lounastamaan. Tarjolla oli hampurilaisia, puuttu vaan rehut välistä. Lounaalla myös tsekattiin missä oltaisiin seuraava yö ja voiton vei se joka ensimmäisenä vastasi puhelimeen, infon täti varotteli että kansallispuiston leirintäalueet on todennäköisesti täynnä joten kannattaa soittaa ensin. Lounaalta lähdettiin etsimään kauppaa josta ostaa paikkausvermeet rikkoutuneelle makuualustalle.
Yöksi mentiin ekaa kertaa maksulliselle leirintäalueelle, ei kuitenkaan kansallispuistoon vaan Esperancessa olevalle leirintäalueelle. Ei ollut paha raha maksaa 30$ kolmen ihmisen majoituksesta kun tarjolla oli camp kitchen, pistorasioita sähkövempeiden lataukseen ja lämmin suihku ilman aikarajaa. Ilta vietettiinkin tiukasti camp kitchenissä läppäsit piuhassa. Netti ei oikein tahtonut toimia, molemmilla Vodafonella ja Telstralla oli kuuluvuuksia mutta jostain syystä netti ei oikein pelannut. Yritin ladata kuvia, mutta luovutin kun sanoi yhden kuvan latauksen jälkeen lopuille 48 kuvalle latausajaksi vaatimattomat 206 minuuttia… FB toimi kuitenkin hyvin puhelimesta. Keittiössä oli myös turisemassa Grey Nomad joka kertoi olevansa aussi, vaikkakin syntyjään britti. Sedällä riitti tarinaa, mikä oli kyllä ihan mukavaa kun aiheet oli lähinnä Australiassa matkailuun liittyviä.
Lauralla oli telttavuoro ja aamulla suuntana oli Esperancen Great Ocean Drive, kelloa ei kuitenkaan laitettu soittamaan. Laura oli myös uhkarohkea ja jätti laittamatta pressun teltan päälle.
PS. tätä kirjotellaan matkalla Euclasta Cedunaan noin Nundroon kohdalla.
Suunnitelman mukaisesti herättiin kello 5 ja lähdettiin ajamaan klo 6. Yöllä satoi vettä reippaanlaisesti ja teltta oli jälleen iloisen kostea kuten kaikki muukin. Meidän viidestä matkapäivästä neljä on ollut sateisia ja hitto vieköön me matkaillaan AUSTRALIASSA! Kaikki paikalliset jaksaa muistuttaa miten kummallinen säätila on ollut tänä keväänä… Ei paljon lohduta matkailijaa jonka kamat on märkinä. Tai ainakin kosteita.
400km ja 4 tuntia myöhemmin oltiin perillä Esperancessa. Ensimmäisenä vastassa oli kolme bordercollieta edellä ajavan auton lavalla, veikeitä veikkosia kuseskelivat ilosesti ulos lavalta. Tiet täällä on pääsääntöisesti suoria ja suoralla tarkoitan tässä kohtaa todellakin SUORAA. Ainoaa vaihtelua on korkeussuunnassa, kukkulan laelta näet tien kumpuilevan suorana viivana edessä… 400 kilometriin kuitenkin mahtui hieman vaihtelua myös kasvustossa, löytyi laidunniittyä, metsää ja pusikkoa. Niin ja heti Pallinup Riveristä lähtiessä tien vieressä oli muutamia kenguruja, niistäkin jaksaa olla kerta toisesta jälkeen tohkeissaan. Tielle näkyi myös kaivos, nimestä tai paikasta ei tietoa, mutta ISO se oli. Ja selkeästi lisäsi myös Roadtraineja tiellä. Niitä oikeita useammalla vaunulla. Ohitinkin pari. Kyllä Holdenilla kelpaa ohitella! Ottaa ilosesti kierroksia kun polkaisee kaasun pohjaan ja vielä eteneekin ettei vaan ota kierroksia. Laura ohittelee sivistyneen hillitysti ja mä hullun kiilto silmissä kiihdyttäen…
Esperancessa käytiin ensimmäisenä turisteina infossa kyselemässä mitä missä ja milloin. Saatiinkin alueen kartta ja siellä mielenkiinnon herätti ehdottomasti Great Ocean Drive. Maisemareitti joka kiertää Esperancen kauneimmat rannat ja maisemat. Matkalla infoon nähtiin kaunista rantaa ja Esperancen kaunis pitkä laituri, Tanker Jetty. Nälkä kuitenkin kurni ja oli pieniä poltteita päästä nettiin, joten kun kerran tarjolla oli McDonald’s voi hyvin arvata mihin mentiin. Mäkkärin aamupalan jälkeen jätettiin auto sinne odottelemaan ja lähdettiin kävelemään rantaa kohden. Rantaviivaa riitti reilusti ja maisemat oli Tanker Jettylle ja satamaan. Vesi oli sataman lähellä, mistä lähdettiin käveleen, sameampaa kun se mihin oon täällä tottunut. Siä oli puusilpun näköstä putua rannassa ja pari metriä rannasta sitten sitä hurmaavaa turkoosia kirkasta vettä. Käveltiin satamalta Tanker Jettylle ihastellen kaikkea mitä vastaan tuli, lähinnä varmaankin villikukkia. Ennakkotietona mulla oli että Jettyn nurkilla asustaa merileijona joka on norkoillut siellä jo ikuisuuksia kun kalastajat ruokkivat sitä eikä ennakkotiedot poikenneet totuudesta. Siellä se Sammy Sea Lion polski laiturin vieressä! Oli muuten sekin melkoisen suuri! Ja pystyi etenemään hämmentävän nopeasti vedessä. Sillä oli myös veikeä tapa “istua” kohtuu matalalla vedessä siten että vain nenä ja pää tuli pintaan, nökötti tuossa asennossa lähes vartin ennen kun teki uintikierroksen vain palatakseen nököttämään. Vesi Tanker Jettyn laitamilla oli taas sitä kaunista turkoosia kirkasta jota ei voi kun rakastaa. Käveltiin takaisin autolle keskustan kautta ja ajettiin rannan tuntumaan piknik-paikalle lounastamaan. Tarjolla oli hampurilaisia, puuttu vaan rehut välistä. Lounaalla myös tsekattiin missä oltaisiin seuraava yö ja voiton vei se joka ensimmäisenä vastasi puhelimeen, infon täti varotteli että kansallispuiston leirintäalueet on todennäköisesti täynnä joten kannattaa soittaa ensin. Lounaalta lähdettiin etsimään kauppaa josta ostaa paikkausvermeet rikkoutuneelle makuualustalle.
Yöksi mentiin ekaa kertaa maksulliselle leirintäalueelle, ei kuitenkaan kansallispuistoon vaan Esperancessa olevalle leirintäalueelle. Ei ollut paha raha maksaa 30$ kolmen ihmisen majoituksesta kun tarjolla oli camp kitchen, pistorasioita sähkövempeiden lataukseen ja lämmin suihku ilman aikarajaa. Ilta vietettiinkin tiukasti camp kitchenissä läppäsit piuhassa. Netti ei oikein tahtonut toimia, molemmilla Vodafonella ja Telstralla oli kuuluvuuksia mutta jostain syystä netti ei oikein pelannut. Yritin ladata kuvia, mutta luovutin kun sanoi yhden kuvan latauksen jälkeen lopuille 48 kuvalle latausajaksi vaatimattomat 206 minuuttia… FB toimi kuitenkin hyvin puhelimesta. Keittiössä oli myös turisemassa Grey Nomad joka kertoi olevansa aussi, vaikkakin syntyjään britti. Sedällä riitti tarinaa, mikä oli kyllä ihan mukavaa kun aiheet oli lähinnä Australiassa matkailuun liittyviä.
Lauralla oli telttavuoro ja aamulla suuntana oli Esperancen Great Ocean Drive, kelloa ei kuitenkaan laitettu soittamaan. Laura oli myös uhkarohkea ja jätti laittamatta pressun teltan päälle.
PS. tätä kirjotellaan matkalla Euclasta Cedunaan noin Nundroon kohdalla.
sunnuntai 11. joulukuuta 2011
Roadtrip, Margaret River - Parry Beach
KE 7.12.
Aamu Margaret Riverin Shellin pihassa oli melko kostea. Yöllä satoi runsaasti vettä ja aamulla luonnollisesti joka paikassa oli kosteaa. Teltta oli melkoisen märkä, vaikka oltiinkin laitettu sen päälle yöksi pressu. Pressu vaan on vähän pieni ja peittää vain teltan suurimmalta osin. Ei Laura kuitenkaan ollut uimaan joutunut eikä makuupussi ollut kastunut, makuualusta vain vähän oven suusta. Melko nopeasti kerättiin kamat kasaan ja vietiin avain sisälle, jotta päästiin lähtemään Domeen (kahvila) aamupalalle. Huoltamo itsessään aukesi kuudelta, mutta korjaamo vasta 8.30 ja me oltiin liikkeellä jo ennen kahdeksaa. Aamupala Domessa oli lähes yksistään sen takia ohjelmassa että siellä on asiakkaille käytettävissä Internet ja pistorasioita, niin saatiin päivitettyä maailmalle kuulumiset ja ladattua virtaa tarvivat vempaimet. Mun uudessa puhelimessa on muuten aivan surkea akku! Myönnettäköön toki että se ei ehkä oo saanut kaikista parasta hoitoa, mutta silti akun pitäisi kestää enemmän kun päivä! Edellinen puhelin olikin vuodelta 2005 ilman mitään ylimääräistä ja akku kesti viikon, joten on pikkasen ollut monessa suhteessa totuttelemista modernimpaan malliin. Mutta tosiaan Domessa vallattiin vapaat pistorasiat ja lopulta vietettiin siellä vaatimattomat kolme tuntia.
Auto saatiin vihdoin vähän ennen yhtä. Bensapumppu oli sanonut sopimuksen irti, korjaaja (sama Heppu edelleen) lohdutti että todennäköisesti oli eka bensapumppu mikä tähän autoon vaihdettiin eikä seuraavaa ihan heti oo odotettavissa. No sepäs mukavaa, varsinkin kun sain laskun eteeni… 385$. Jep. Auton omistaminen on niiiiiiin mukavaa. What ever, pitää vaan löytää nopeemmin töitä ja alkaa tienaan tän kulutuksen jälkeen. Rahat on aikas hyvin kyllä huvenneet tililtä, mutta kun puheltiin tyttöjen kanssa yön pimeinä tunteina huomasin että mä olen meistä se joka on vakaimmalla pohjalla taloudellisesti. Vaikka Laura on ollut farmilla tienaamassa ja Marionilla on ollut varaa tuhlata lähes 400$ muutamaan kenkäpariin joita kuljetetaan mukana kenkälaatikoissa. Mä ostelen kenkiä, myönnän, mutta ostan kenkiä joita voi käyttää eikä tarvi säilöä kenkälaatikoissa ja vaan ihastella. Mä otan joku ilta kuvan niistä… Toistaseks mun jalassa on kuluneet eniten Crocs-varvastossut.
Margaret Riveristä lähteissä vielä tankattiin, 1,479$/L ja tankillinen 70,30$. Suuntana oli Pemberton. Matkalla nähtiin maastopalojen jäljet, kilometrikaupalla tien reunustoilla oli palanutta metsää. Vain mustia rankoja pystyssä. Palaneen metsän laidassa oli vielä kyltti “National Park” eli kansallispuisto. Ei oo puistosta paljon jäljellä. Tää palo oli lähtöisin kansallispuiston hoitajien suunnitellusta palosta, metsää hoidetaan polttamalla sitä suunnitellusti ja tällä kertaa tuli vaan oli lähtenyt lapasesta ja levisi hallitsemattomasti tuhoten laajalti muutakin kun kansallispuistoa. Siinä sivussa meni muutamat talot ja tilat. Sitä voi vaan kuvitella kuinka kärynä on paikalliset ihmiset. Oli matkalla palamatontakin metsää ja kaunista olikin! Kumpuilevaa maastoa ja kauniita puiden reunustamia teitä. Tiet täällä on olleet melko yllättäviä. Huonokuntoisia, kapeita teitä ja nopeusrajoitus 110km/h!! Mutta kaikkeen tottuu… Kevyesti sitä on tullut päästeltyä Holdenilla sen verran reippaasti että se huomauttelee ylinopeudesta. Holdenissa on sellanen hassu Speed Alert -näyttö, kun nopeus menee yli näyttöön säädetyn syttyy valo ja pömpeli piipittää. Auton edellisen saksalaisen omistajan jäljiltä se on ollut säädettynä 120km/h enkä sitä siitä oo mihkään muuttanut, yrittänyt vaan pitää nopeuden alle tuon. Sillä seurauksella että karavaanarit tulee perä edellä vastaan ja henkilömallit täräyttää meistä ohi. Roadtraineja on näkynyt, mutta luulen etten oo vielä nähnyt yhtään oikeasti 50m pitkää yhdistelmää. Tai ainakin ne näyttää melko normeilta. Vain pari on ollut sellaista joissa on ollut yhdistelmä puoliperä+dolly+täysperä. Ja toi dolly on ollut ihan perävaunun näkönen mutta sellasen neljäsosan mittanen niistä edellä ja takana hinautuvista. Tai ainakin näyttänyt siltä… Arvoisat katsastusalan työtoverit voivat kommentteihin korjata että voiko tuollaista yhdistelmää edes olla. Mä koitan ottaa kuvan kun osun sopivasti kohdalle. Tiellä kohdatessa tai puskien takana leirissä ollessa on vähän haasteellista.
Pembertonissa ei ollut oikein mitään. Ainoa mitä turisti-info suositteli oli iso puu jonka ympärillä olisi rappuset, mutta ei meitä oikein kiinnostanut niin jätettiin väliin. Kylä oli melko kuolleen oloinen, autoja oli muutamia parkissa mutta ihmisiä ei paljon näkynyt. Keskusta käsitti yhden tien pätkän jonka varressa oli muutamat kaupat ruokakaupan ja viinakaupan lisäksi. Tyydyttiin nautiskelemaan vain lounas Pembertonissa. Kokkailtiin erikätevällä matkakaasukeittimellä (merkki Primus, eikös niitä oo Suomessakin?) hodareita. Nakkien ostaminen oli todella haasteellista koska tarjolla oli vain punaisessa muovikuoressa olevia nakkeja tai sitten siskonmakkaran näköisiä oikeasti raakamakkaran näköistä tavaraa. Päädyttiin muovikuoriin koska olin sellasia jo Sylvian luona maistanut ja normaaleiksi todennut. Eikä ne pettäneet tälläkään kertaa. Pembertonista lähteissä katsottiin yösijaa ja soitin loistavasta leirintäkirjasta löytyvään Parry Beachiin joka oli kartalla aivan rannalla. Vastaanotto ehtisi sulkea ennen kun oltaisiin perillä, mutta alueen hoitaja keräisi rahat aamulla (7$/pää). Matkalla ajettiin karrimetsien läpi ja maisemat oli huikeat, puut oli mielettömän suuria ja kasvoivat ihan kiinni tiessä! Ja tie mutkitteli viihtyisästi pitkin kukkuloita jättipuiden varjoissa. Tasaisemmilla alueilla oli kilometrikaupalla niittyjä joilla laidunsi karjaa ja lampaita. Pitänyt ottaa kuva monta kertaa karjalaumasta laiduntamassa, mutta jotenkin ei vaan oo tullu pysähdyttyä. Mutta sen verran tohkeissani oon ollut laiduntavista laumoista että ranskalainen kysyi että eikö Suomessa oo lehmiä… Pointti ei ehkä oo kuitenkaan ne lehmät, vaan isot laumat laiduntamassa suurilla niityillä. Auton hajoamisillasta lähtien oli satanut, vain muutaman tunnin taukoja eikä silloinkaan pahemmin aurinkoa näkynyt. Niinpä tälläkin matkaa saatiin riittävästi vettä niskaan. Kun saavuttiin Parry Beachille oli jo hämärää eikä rannasta näkynyt paljon mitään… Hurjat aallot vain. Leirintäalue oli mukava puistomainen alue ja mitä parasta tarjolla oli suihkut! Tosin kylmät sellaiset koska ei ollut pahemmin aurinkoa näkynyt ja vesi lämmitettiin aurinkoenergialla. Mutta siitä huolimatta oli loistavaa päästä pesulle! Joskus ennen reissua olin hieman huolissani pystynkö käymään suihkussa kolmessa minuutissa (joissakin paikoissa on rajoitus 3min), mutta tuli todistettua että kylmässä suihkussa kolme minuuttia on oikein riittävästi mulle jopa hiusten pesuun. Lähes joka ilta reissulla ollaan menty ajoissa nukkumaan, klo 19 on jo pimeää joten ei sen jälkeen ole oikein mitään tekemistä. Ainoastaan Lauran läppärissä (Apple…) riittää virtaa, mun ja Marionin kestää sen max puoltoista tuntia. Muutamaa kirjaa oon lukenut muttei nyt oikein tunnut kirjoihin uppoamiselta. Niinpä useimmiten mennään nukkumaan. Parry Beachin iltanakin oltiin pedissä klo 21.
PS. Tätä kirjoittaessa ajetaan Eyre Highwayta itään eli siellä aavikolla. Laura ajaa ja kohta saavutaan Balladoniaan, toiveissa saada kahvia ja mikäli bensa on alle 1,50$ niin vähän täytettä tankkiinkin. Meillä on kyllä kaksi 25L Jerry-kannua, mutta ne ei riitä ihan tän baanan loppuun saakka joten jossain kohtaa täytyy ostaa ja toivotaan että tässä kohtaa se olisi vielä kohtuullisen hintaista.
Aamu Margaret Riverin Shellin pihassa oli melko kostea. Yöllä satoi runsaasti vettä ja aamulla luonnollisesti joka paikassa oli kosteaa. Teltta oli melkoisen märkä, vaikka oltiinkin laitettu sen päälle yöksi pressu. Pressu vaan on vähän pieni ja peittää vain teltan suurimmalta osin. Ei Laura kuitenkaan ollut uimaan joutunut eikä makuupussi ollut kastunut, makuualusta vain vähän oven suusta. Melko nopeasti kerättiin kamat kasaan ja vietiin avain sisälle, jotta päästiin lähtemään Domeen (kahvila) aamupalalle. Huoltamo itsessään aukesi kuudelta, mutta korjaamo vasta 8.30 ja me oltiin liikkeellä jo ennen kahdeksaa. Aamupala Domessa oli lähes yksistään sen takia ohjelmassa että siellä on asiakkaille käytettävissä Internet ja pistorasioita, niin saatiin päivitettyä maailmalle kuulumiset ja ladattua virtaa tarvivat vempaimet. Mun uudessa puhelimessa on muuten aivan surkea akku! Myönnettäköön toki että se ei ehkä oo saanut kaikista parasta hoitoa, mutta silti akun pitäisi kestää enemmän kun päivä! Edellinen puhelin olikin vuodelta 2005 ilman mitään ylimääräistä ja akku kesti viikon, joten on pikkasen ollut monessa suhteessa totuttelemista modernimpaan malliin. Mutta tosiaan Domessa vallattiin vapaat pistorasiat ja lopulta vietettiin siellä vaatimattomat kolme tuntia.
Auto saatiin vihdoin vähän ennen yhtä. Bensapumppu oli sanonut sopimuksen irti, korjaaja (sama Heppu edelleen) lohdutti että todennäköisesti oli eka bensapumppu mikä tähän autoon vaihdettiin eikä seuraavaa ihan heti oo odotettavissa. No sepäs mukavaa, varsinkin kun sain laskun eteeni… 385$. Jep. Auton omistaminen on niiiiiiin mukavaa. What ever, pitää vaan löytää nopeemmin töitä ja alkaa tienaan tän kulutuksen jälkeen. Rahat on aikas hyvin kyllä huvenneet tililtä, mutta kun puheltiin tyttöjen kanssa yön pimeinä tunteina huomasin että mä olen meistä se joka on vakaimmalla pohjalla taloudellisesti. Vaikka Laura on ollut farmilla tienaamassa ja Marionilla on ollut varaa tuhlata lähes 400$ muutamaan kenkäpariin joita kuljetetaan mukana kenkälaatikoissa. Mä ostelen kenkiä, myönnän, mutta ostan kenkiä joita voi käyttää eikä tarvi säilöä kenkälaatikoissa ja vaan ihastella. Mä otan joku ilta kuvan niistä… Toistaseks mun jalassa on kuluneet eniten Crocs-varvastossut.
Margaret Riveristä lähteissä vielä tankattiin, 1,479$/L ja tankillinen 70,30$. Suuntana oli Pemberton. Matkalla nähtiin maastopalojen jäljet, kilometrikaupalla tien reunustoilla oli palanutta metsää. Vain mustia rankoja pystyssä. Palaneen metsän laidassa oli vielä kyltti “National Park” eli kansallispuisto. Ei oo puistosta paljon jäljellä. Tää palo oli lähtöisin kansallispuiston hoitajien suunnitellusta palosta, metsää hoidetaan polttamalla sitä suunnitellusti ja tällä kertaa tuli vaan oli lähtenyt lapasesta ja levisi hallitsemattomasti tuhoten laajalti muutakin kun kansallispuistoa. Siinä sivussa meni muutamat talot ja tilat. Sitä voi vaan kuvitella kuinka kärynä on paikalliset ihmiset. Oli matkalla palamatontakin metsää ja kaunista olikin! Kumpuilevaa maastoa ja kauniita puiden reunustamia teitä. Tiet täällä on olleet melko yllättäviä. Huonokuntoisia, kapeita teitä ja nopeusrajoitus 110km/h!! Mutta kaikkeen tottuu… Kevyesti sitä on tullut päästeltyä Holdenilla sen verran reippaasti että se huomauttelee ylinopeudesta. Holdenissa on sellanen hassu Speed Alert -näyttö, kun nopeus menee yli näyttöön säädetyn syttyy valo ja pömpeli piipittää. Auton edellisen saksalaisen omistajan jäljiltä se on ollut säädettynä 120km/h enkä sitä siitä oo mihkään muuttanut, yrittänyt vaan pitää nopeuden alle tuon. Sillä seurauksella että karavaanarit tulee perä edellä vastaan ja henkilömallit täräyttää meistä ohi. Roadtraineja on näkynyt, mutta luulen etten oo vielä nähnyt yhtään oikeasti 50m pitkää yhdistelmää. Tai ainakin ne näyttää melko normeilta. Vain pari on ollut sellaista joissa on ollut yhdistelmä puoliperä+dolly+täysperä. Ja toi dolly on ollut ihan perävaunun näkönen mutta sellasen neljäsosan mittanen niistä edellä ja takana hinautuvista. Tai ainakin näyttänyt siltä… Arvoisat katsastusalan työtoverit voivat kommentteihin korjata että voiko tuollaista yhdistelmää edes olla. Mä koitan ottaa kuvan kun osun sopivasti kohdalle. Tiellä kohdatessa tai puskien takana leirissä ollessa on vähän haasteellista.
Pembertonissa ei ollut oikein mitään. Ainoa mitä turisti-info suositteli oli iso puu jonka ympärillä olisi rappuset, mutta ei meitä oikein kiinnostanut niin jätettiin väliin. Kylä oli melko kuolleen oloinen, autoja oli muutamia parkissa mutta ihmisiä ei paljon näkynyt. Keskusta käsitti yhden tien pätkän jonka varressa oli muutamat kaupat ruokakaupan ja viinakaupan lisäksi. Tyydyttiin nautiskelemaan vain lounas Pembertonissa. Kokkailtiin erikätevällä matkakaasukeittimellä (merkki Primus, eikös niitä oo Suomessakin?) hodareita. Nakkien ostaminen oli todella haasteellista koska tarjolla oli vain punaisessa muovikuoressa olevia nakkeja tai sitten siskonmakkaran näköisiä oikeasti raakamakkaran näköistä tavaraa. Päädyttiin muovikuoriin koska olin sellasia jo Sylvian luona maistanut ja normaaleiksi todennut. Eikä ne pettäneet tälläkään kertaa. Pembertonista lähteissä katsottiin yösijaa ja soitin loistavasta leirintäkirjasta löytyvään Parry Beachiin joka oli kartalla aivan rannalla. Vastaanotto ehtisi sulkea ennen kun oltaisiin perillä, mutta alueen hoitaja keräisi rahat aamulla (7$/pää). Matkalla ajettiin karrimetsien läpi ja maisemat oli huikeat, puut oli mielettömän suuria ja kasvoivat ihan kiinni tiessä! Ja tie mutkitteli viihtyisästi pitkin kukkuloita jättipuiden varjoissa. Tasaisemmilla alueilla oli kilometrikaupalla niittyjä joilla laidunsi karjaa ja lampaita. Pitänyt ottaa kuva monta kertaa karjalaumasta laiduntamassa, mutta jotenkin ei vaan oo tullu pysähdyttyä. Mutta sen verran tohkeissani oon ollut laiduntavista laumoista että ranskalainen kysyi että eikö Suomessa oo lehmiä… Pointti ei ehkä oo kuitenkaan ne lehmät, vaan isot laumat laiduntamassa suurilla niityillä. Auton hajoamisillasta lähtien oli satanut, vain muutaman tunnin taukoja eikä silloinkaan pahemmin aurinkoa näkynyt. Niinpä tälläkin matkaa saatiin riittävästi vettä niskaan. Kun saavuttiin Parry Beachille oli jo hämärää eikä rannasta näkynyt paljon mitään… Hurjat aallot vain. Leirintäalue oli mukava puistomainen alue ja mitä parasta tarjolla oli suihkut! Tosin kylmät sellaiset koska ei ollut pahemmin aurinkoa näkynyt ja vesi lämmitettiin aurinkoenergialla. Mutta siitä huolimatta oli loistavaa päästä pesulle! Joskus ennen reissua olin hieman huolissani pystynkö käymään suihkussa kolmessa minuutissa (joissakin paikoissa on rajoitus 3min), mutta tuli todistettua että kylmässä suihkussa kolme minuuttia on oikein riittävästi mulle jopa hiusten pesuun. Lähes joka ilta reissulla ollaan menty ajoissa nukkumaan, klo 19 on jo pimeää joten ei sen jälkeen ole oikein mitään tekemistä. Ainoastaan Lauran läppärissä (Apple…) riittää virtaa, mun ja Marionin kestää sen max puoltoista tuntia. Muutamaa kirjaa oon lukenut muttei nyt oikein tunnut kirjoihin uppoamiselta. Niinpä useimmiten mennään nukkumaan. Parry Beachin iltanakin oltiin pedissä klo 21.
PS. Tätä kirjoittaessa ajetaan Eyre Highwayta itään eli siellä aavikolla. Laura ajaa ja kohta saavutaan Balladoniaan, toiveissa saada kahvia ja mikäli bensa on alle 1,50$ niin vähän täytettä tankkiinkin. Meillä on kyllä kaksi 25L Jerry-kannua, mutta ne ei riitä ihan tän baanan loppuun saakka joten jossain kohtaa täytyy ostaa ja toivotaan että tässä kohtaa se olisi vielä kohtuullisen hintaista.
keskiviikko 7. joulukuuta 2011
Roadtrip, Perth - Margaret River
Ma 5.12.
Oltiin sovittu treffit tyttöjen kanssa takaovelle klo 8, Lauran kanssa oltiin paikalla hyvissä ajoin ja pakkailtiin autoa, täytettiin vesipulloja, jne. Hostellin remppamies Uudesta Seelannista kurkkasi autosta kaikki nesteet ja totesi että hyvältä näyttää. Hieman yli kahdeksan päästiin matkaan kun oltiin saatu sovitettua myös Marionin tavarat kyytiin. Meidän kaikki kamat mahtui peräluukkuun! Commodore on järjettömän suuri!! Mun koirat varmaan haluais tommosen auton... Lähtiessä meidän ei siis tarvinut laittaa katolle mitään, mikä oli oikein mukavaa koska olen erittäin epäluuloinen sitä kohtaan. Oon melko varma että romut leviää tielle jos ne laittaa katolle.
Beattysta suunnattiin Colesille tekemään kuivaruokaostokset ja tankkaamaan. Bensa olikin tosi edullista Colesin alennuskupongilla, 1,259/L eli noin 1€/L!! Kun Perth jäi taakse oli suuntana Bunbury. Matka sujui rattoisasti isoa tietä ajellessa. Maisemia ei paljon näkynyt kun tien vierustoilla oli seinämät. Eikä Bunburylla ollut meille mitään tarjottavaa. Tai oli, ostettiin teltta ja telttaan makuualusta Bunburyn Kmartista. Kahden hengen kupoliteltta 15$ ja "puhallettava" (meillä on pumppu auton mukana), vähän niin kun ilmapatja, makuualusta oli 19$. Bunburysta jatkettiin Busseltoniin ja matkalla huomattiin turistireitin kyltti joka veisi Tuart Forest National Parkin läpi, joten suunnattiiin sinne. Siellä olikin kaunista metsää ja kun vielä valittiin hetken mielijohteesta sivutie, lopulta tultiin rannalle jolta näkyi Busselton Jetty eli hirvittävän pitkä laituri. Ranta jolle päädyttiin oli vain 4WD autoille joten meidän pikku Holden jäi odottamaan tien sivuun kun käytiin kuvailemassa ja uittamassa varpaita meressä. Ranta oli kaunis ja lähes autio. Kun lähdettiin rannalta takaisin navi vinkui kovasti että tee u-käännös kun palattiin samaa sivutietä takaisin turistitielle päin, eipä tuosta välitetty. Busseltonissa ajettiin Jettyn rannalle, mutta ei menty Jettylle koska tuntui typerältä joutua maksamaan 2,5$ vain laiturilla kävelemisestä... Sen sijaa sijoitettiin rahat ostamalla jätskit rantakahvilasta ja suunniteltiin majoitusta yöksi. Marion oli ollut ennenkin tuolla rannalla ja osasi kertoa että huoltorakennuksesta löytyy yleinen suihku, käytiin uimassa kauniilla rannalla, suihkussa yleisessä suihkussa (jonka suihkukoppien lukot oli hapettuneet käyttökelvottomiksi...) ja ajettiin takaisin Tuart Forestiin koska Camps 6, Australian paras low budjet camping-kirja, osasi kertoa siellä olevan ilmainen leirintäpaikka. Leirintä olikin ihan niillä nurkilla mistä käännyttiin turistitielle ja siellä oli muitakin reissaajia yöpymässä niin tuntui turvalliselta jäädä sinne yöksi.
Oltiin paikalla noin puoli kuusi ja ehdittiin mukavasti pystyttää teltta ja tehdä illallista ennen pimeää. Siinä telttaa pystyttäessä selvisi että kumpikaan mun matkakumppaneista ei oo aiemmin nukkunut teltassa! Saati sellaista pystyttänyt... Vessaa tuolla ei ollut joten luonnonhelmaan vaan, eikä sekään tuottanut tuskaa matkatovereille.
TI 6.12.
Aamulla herättiin 7.30, syötiin aamupala ja pakattiin leiri. Suunnaksi otettiin Margaret River ja siellä suunnitelma oli tutustua kaupunkiin ja käydä ajelemassa parit viinitilat ja sitten jatkaa matkaa yöpymään jonnekin Margaret Riverin jälkeen. Mahdollisimman pitkälle ennen pimeän tuloa. Ennakkoon oltiin vähän epävarmoja päästäänkö Margaret Riveriin koska sillä suunnalla oli hurjat maastopalot marraskuun puolivälistä lähtien, mutta kun päästiin perille kuultiin että palot on ohi! Suunnitelmasta toteutuikin osat kaupunkiin tutustuminen ja viinitilat (ja suklaatehdas ja nugaatila). Kaupungilla nautittiin lounasta puistossa yhdessä Beattysta tutun saksalaisen kanssa, kukaan meistä ei vaan tiennyt saksalaisen nimeä, ennen viinitilakierrosta. Mä olin etukäteen ajatellut passata viinitilat, mutta oon tyytyväinen että käytiin. Tilat oli hyvin hoidettuja upeita kokonaisuuksia ja kun listalta löytyi myös suklaatehdas ja nugaata, ei paljon parempaa voinut olla. Neljän nurkilla oltiin jo ajelemassa sivutietä ohi Margaret Riveristä ja tutkittiin majoitusvaihtoehtoja, kun päätettiin pysähtyä tien sivuun katsomaan tarkemmin. Soitin pari paikkaa joista löytyi suihku ja päätettiin mennä näistä toiseen, mutta kun piti lähteä ei Holden käynnistynyt! Startti pyöri ja virtaa riitti, mutta käymään ei lähtenyt. Tunne oli mielenkiintoinen kun olet tuiki tuntemattomalla tiellä vieraassa maassa kahden matkalaisen kanssa ja auto tekee tenän. Ei siinä muita vaihtoehtoja ollut kun laitaa hätävilkut päälle, avata nokkapelti ja alkaa toivoa jonkinlaista teiden ritaria pelastamaan. Pari ritaria pysähtyikin, eka tuumasi että valitettavasti ei voi auttaa, mutta kuulostaa bensapumpulta, toinen antoi RAC:n numeron. RAC on paikallinen Autoliitto tms. Jouduin liittymään jäseneksi että sain apua, vaatimattomat 250$, mutta pian puhelun jälkeen lähistön heppu kurvasikin paikalle katsomaan mikä hätänä. Heppu muistutti lähinnä helvetin enkeliä, mutta oli melkosen herttainen. Oltiin Lauran kanssa melkosen huvittuneita kun Hepun autosta tykitti kympillä "LMFAO: I'm sexy and I know it" kun Heppu hyppäsi kyydistä. Heppu joutui toteamaan ettei pysty auttamaan tiellä sen enempää, vaan täytyy tilata hinuri... Ja mähän olin saada sydärin siinä paikassa kun ajattelin kuinka törkeän kallista hinaus on, mutta Heppu lohdutti pikaseen että älä huoli RAC jäsenyys korvaa hänen käyntinsä ja hinurin. Mutta että mun täytyy vaan sanoa mihin pirssi hinataan... Heppu onneksi osasi auttaa siinäkin asiassa, hänen duunimestansa voisi aamulla kattoa mikä on vikana ja voitaisiin yöpyä korjaamon pihalla. Tuumasta toimeen ja pian Hepun lähdettyä kurvasi paikalle hinuri joka nappasi Holdenin lavalle ja meidät kyytiin.
Ti-ke yö oli siis ensimmäinen kerta mun elämässä kun nukun Shellin huoltamon pihalla... Minä ja Marion nukuttiin autossa ja Laura teltassa. Siinä iltasella juteltiin ja löydettiin paljon positiivisia asioita... Onneksi ei olla keskellä aavikkoa vaan lähellä asutusta, onneksi RAC toimi nopeasti, auto ei hajonnut keskellä yötä, saadaan yöpyä ilmaiseksi, ei oo kiireinen aikataulu ja jos Marionilta kysytään; ei oo pakko herätä aamulla klo 5! Suunnitelma oli herätä hyvissä ajoin ja lähteä ajamaan...
https://www.facebook.com/media/set/?set=a.10150457148456385.389974.551226384&type=1&l=e34be227d9
PS. tällä hetkellä to 8.12. ja Albany
Oltiin sovittu treffit tyttöjen kanssa takaovelle klo 8, Lauran kanssa oltiin paikalla hyvissä ajoin ja pakkailtiin autoa, täytettiin vesipulloja, jne. Hostellin remppamies Uudesta Seelannista kurkkasi autosta kaikki nesteet ja totesi että hyvältä näyttää. Hieman yli kahdeksan päästiin matkaan kun oltiin saatu sovitettua myös Marionin tavarat kyytiin. Meidän kaikki kamat mahtui peräluukkuun! Commodore on järjettömän suuri!! Mun koirat varmaan haluais tommosen auton... Lähtiessä meidän ei siis tarvinut laittaa katolle mitään, mikä oli oikein mukavaa koska olen erittäin epäluuloinen sitä kohtaan. Oon melko varma että romut leviää tielle jos ne laittaa katolle.
Beattysta suunnattiin Colesille tekemään kuivaruokaostokset ja tankkaamaan. Bensa olikin tosi edullista Colesin alennuskupongilla, 1,259/L eli noin 1€/L!! Kun Perth jäi taakse oli suuntana Bunbury. Matka sujui rattoisasti isoa tietä ajellessa. Maisemia ei paljon näkynyt kun tien vierustoilla oli seinämät. Eikä Bunburylla ollut meille mitään tarjottavaa. Tai oli, ostettiin teltta ja telttaan makuualusta Bunburyn Kmartista. Kahden hengen kupoliteltta 15$ ja "puhallettava" (meillä on pumppu auton mukana), vähän niin kun ilmapatja, makuualusta oli 19$. Bunburysta jatkettiin Busseltoniin ja matkalla huomattiin turistireitin kyltti joka veisi Tuart Forest National Parkin läpi, joten suunnattiiin sinne. Siellä olikin kaunista metsää ja kun vielä valittiin hetken mielijohteesta sivutie, lopulta tultiin rannalle jolta näkyi Busselton Jetty eli hirvittävän pitkä laituri. Ranta jolle päädyttiin oli vain 4WD autoille joten meidän pikku Holden jäi odottamaan tien sivuun kun käytiin kuvailemassa ja uittamassa varpaita meressä. Ranta oli kaunis ja lähes autio. Kun lähdettiin rannalta takaisin navi vinkui kovasti että tee u-käännös kun palattiin samaa sivutietä takaisin turistitielle päin, eipä tuosta välitetty. Busseltonissa ajettiin Jettyn rannalle, mutta ei menty Jettylle koska tuntui typerältä joutua maksamaan 2,5$ vain laiturilla kävelemisestä... Sen sijaa sijoitettiin rahat ostamalla jätskit rantakahvilasta ja suunniteltiin majoitusta yöksi. Marion oli ollut ennenkin tuolla rannalla ja osasi kertoa että huoltorakennuksesta löytyy yleinen suihku, käytiin uimassa kauniilla rannalla, suihkussa yleisessä suihkussa (jonka suihkukoppien lukot oli hapettuneet käyttökelvottomiksi...) ja ajettiin takaisin Tuart Forestiin koska Camps 6, Australian paras low budjet camping-kirja, osasi kertoa siellä olevan ilmainen leirintäpaikka. Leirintä olikin ihan niillä nurkilla mistä käännyttiin turistitielle ja siellä oli muitakin reissaajia yöpymässä niin tuntui turvalliselta jäädä sinne yöksi.
Oltiin paikalla noin puoli kuusi ja ehdittiin mukavasti pystyttää teltta ja tehdä illallista ennen pimeää. Siinä telttaa pystyttäessä selvisi että kumpikaan mun matkakumppaneista ei oo aiemmin nukkunut teltassa! Saati sellaista pystyttänyt... Vessaa tuolla ei ollut joten luonnonhelmaan vaan, eikä sekään tuottanut tuskaa matkatovereille.
TI 6.12.
Aamulla herättiin 7.30, syötiin aamupala ja pakattiin leiri. Suunnaksi otettiin Margaret River ja siellä suunnitelma oli tutustua kaupunkiin ja käydä ajelemassa parit viinitilat ja sitten jatkaa matkaa yöpymään jonnekin Margaret Riverin jälkeen. Mahdollisimman pitkälle ennen pimeän tuloa. Ennakkoon oltiin vähän epävarmoja päästäänkö Margaret Riveriin koska sillä suunnalla oli hurjat maastopalot marraskuun puolivälistä lähtien, mutta kun päästiin perille kuultiin että palot on ohi! Suunnitelmasta toteutuikin osat kaupunkiin tutustuminen ja viinitilat (ja suklaatehdas ja nugaatila). Kaupungilla nautittiin lounasta puistossa yhdessä Beattysta tutun saksalaisen kanssa, kukaan meistä ei vaan tiennyt saksalaisen nimeä, ennen viinitilakierrosta. Mä olin etukäteen ajatellut passata viinitilat, mutta oon tyytyväinen että käytiin. Tilat oli hyvin hoidettuja upeita kokonaisuuksia ja kun listalta löytyi myös suklaatehdas ja nugaata, ei paljon parempaa voinut olla. Neljän nurkilla oltiin jo ajelemassa sivutietä ohi Margaret Riveristä ja tutkittiin majoitusvaihtoehtoja, kun päätettiin pysähtyä tien sivuun katsomaan tarkemmin. Soitin pari paikkaa joista löytyi suihku ja päätettiin mennä näistä toiseen, mutta kun piti lähteä ei Holden käynnistynyt! Startti pyöri ja virtaa riitti, mutta käymään ei lähtenyt. Tunne oli mielenkiintoinen kun olet tuiki tuntemattomalla tiellä vieraassa maassa kahden matkalaisen kanssa ja auto tekee tenän. Ei siinä muita vaihtoehtoja ollut kun laitaa hätävilkut päälle, avata nokkapelti ja alkaa toivoa jonkinlaista teiden ritaria pelastamaan. Pari ritaria pysähtyikin, eka tuumasi että valitettavasti ei voi auttaa, mutta kuulostaa bensapumpulta, toinen antoi RAC:n numeron. RAC on paikallinen Autoliitto tms. Jouduin liittymään jäseneksi että sain apua, vaatimattomat 250$, mutta pian puhelun jälkeen lähistön heppu kurvasikin paikalle katsomaan mikä hätänä. Heppu muistutti lähinnä helvetin enkeliä, mutta oli melkosen herttainen. Oltiin Lauran kanssa melkosen huvittuneita kun Hepun autosta tykitti kympillä "LMFAO: I'm sexy and I know it" kun Heppu hyppäsi kyydistä. Heppu joutui toteamaan ettei pysty auttamaan tiellä sen enempää, vaan täytyy tilata hinuri... Ja mähän olin saada sydärin siinä paikassa kun ajattelin kuinka törkeän kallista hinaus on, mutta Heppu lohdutti pikaseen että älä huoli RAC jäsenyys korvaa hänen käyntinsä ja hinurin. Mutta että mun täytyy vaan sanoa mihin pirssi hinataan... Heppu onneksi osasi auttaa siinäkin asiassa, hänen duunimestansa voisi aamulla kattoa mikä on vikana ja voitaisiin yöpyä korjaamon pihalla. Tuumasta toimeen ja pian Hepun lähdettyä kurvasi paikalle hinuri joka nappasi Holdenin lavalle ja meidät kyytiin.
Ti-ke yö oli siis ensimmäinen kerta mun elämässä kun nukun Shellin huoltamon pihalla... Minä ja Marion nukuttiin autossa ja Laura teltassa. Siinä iltasella juteltiin ja löydettiin paljon positiivisia asioita... Onneksi ei olla keskellä aavikkoa vaan lähellä asutusta, onneksi RAC toimi nopeasti, auto ei hajonnut keskellä yötä, saadaan yöpyä ilmaiseksi, ei oo kiireinen aikataulu ja jos Marionilta kysytään; ei oo pakko herätä aamulla klo 5! Suunnitelma oli herätä hyvissä ajoin ja lähteä ajamaan...
https://www.facebook.com/media/set/?set=a.10150457148456385.389974.551226384&type=1&l=e34be227d9
PS. tällä hetkellä to 8.12. ja Albany
sunnuntai 4. joulukuuta 2011
Viikonloppu Bunburyssa Allisonin kanssa
Lauantaiaamuna startattiin hyvissä ajoin kohti Bunburya jossa oli kahtena päivänä näyttely. Täällä on näyttelyt sen verran pieniä että voidaan pyörittää yhdellä tuomarilla 2-3 ryhmää ja näillä on vaan 7 roturyhmää. Jompana kumpana noista viikonlopun näyttelyistä oli yhteensä koiria ilmoitettu 447kpl, mikä on Suomeen verrattuna... Ihan jotain muuta. Edelleenkään näytelmäsäännöt ei mulle ihan aukea mutta kyllä se tästä.
Alotetaan toopermanneilla, ihan Kaisaa ajattelin kun näitä kuvailin. Rodusta en mitään ymmärrä.
Hostellilla on tänään kovat bileet kun ranskalaisista lähtee useampia ja italialaisista Laura. Tarjoilua on ollut loistavasti ja ääntä riittävästi. Mua ei oikein nyt kiinnosta vaan halusin saada blogin päivitettyä niin seurailin vaan sivusta ja nautin tarjottavista. Jos jotain voi myös suositella niin Beatty Lodge Perthissä!
Alotetaan toopermanneilla, ihan Kaisaa ajattelin kun näitä kuvailin. Rodusta en mitään ymmärrä.
vasemmalla bitch challenge eli pn-luokka.
oikealla ROP valinta, musta uros voitti
Ja näistä tosiaan oli suurin osa typättyjä. Kysyin viikonloppuna typpäyksestä ja WA:ssa on vasta noin pari vuotta sitten kielletty typistäminen. Ongelma kierretään siirtämällä koirat typpäyksen sallivassa osavaltiossa asuvan (tai jopa Uuteen Seelantiin!) henkilön nimiin ja lähettämällä pennut sinne typättäväksi. Kovin tavallista on kuulemma myös "lähettäminen" eli paperit hoidetaan ns. asian mukaisesti mutta fyysisesti pennut pysyy WA:ssa.
Molempina päivinä oli myös rotikoita, tällä kertaa näin niitä ihan kehässäkin ja melkosia punkeroita... Ei oikein tuntunut uskottavalta että nää koirat kykenis harrastaan. Tuntu olevan vastaava tilanne kun näytelmä-labradorien kanssa, ylisyötettyjä punkeroita. Rotikoita katellessa ajatuksissa oli Tiina, Pate ja Marianne. Yhtään belgialaista en oo nähnyt! Edes luettelossa!
toi oikealla oleva tankero tais olla ROP
oikealla bitch challenge eli se pn-luokka
PU1
En tiä kuka on kuka, mutta tässä kuitenkin luettelosta ilmoitetut.
ROP minor ja voitti myös minor-ryhmän!
Grand Ch Yambari Sweet Revenge, ROP pörrökarvainen molempina päivinä, voitti myös ryhmän lauantaina!
yllä Jake ja alla Jorja, alempi oli ROP la ja ylempi SU. Keskenkasvuisia molemmat muruset. Alla oleva pitkäkarvainen on Steadwyn Fire Caster joka taisi olla jo jossain aiemmassakin postauksessa, tällä kertaa se kuitenkin voitti Dog Challengen eli oli PU1.
ilmoitetut colliet
vasemmalla 7,5kk Adarstern Smooth Operator ja oikealla 8v Yambari Sweet Revenge
Kilpi rodun mukaan! Ja akitat (täällä ei oo erikseen amerikan akitoja) relaa.
Ponteva pikku mopsi ja jonkun ryhmän ryhmäkilpailu. Näillä on ryhmäkilpailu arvostelukehässä heti kun kaikki ryhmän koirat on arvosteltu.
ROP kultainen, terveisiä Krisselle! ROP kelpie on Aussie nimeltään, 9kk, ja on Allisonin kaverin Sandrian kotona asuva kasvatti. Sandrialla on näitä useampia, mm. tämän siskot, edellisestä pentueesta ja tämän kanssa samasta. Täällä on tapana ilmeisesti enemmänkin tehdä uusintayhdistelmiä.
Old English Sheepdog (blackout suomalaisesta nimestä enkä jaksa googlettaa) kuului myös meidän telttakuntaa, Abby 9kk. Sakumaanikko on sama mikä on aiemmassa postauksessa, Saksan tuonti Zam jotakin. Tää on Wanneroon näyttelyä lukuunottamatta ollut AINOA sakemanni näyttelyissä.
Meidän väsyneet lapsikoirat. Lämpöä oli molempina päivinä yli +30'C. Alla vinkeä erikoiskolikko vaihteeksi!
Yöksi ajeltiin Bunburysta noin 30km päähän Donnybrookiin Sandrian isän tiluksille. Siellä on luumutarha, vähän kurpitsaa ja jotain muutakin istutettuna, ja luumutarhassa 18 lammasta! Tarha ympäröi vajaa ja rakenteilla olevaa omakotitaloa, luumutarha oli aidattu ja sitten taas sen sisällä oli aita erottamassa "pihapiirin". Pihassa asusti Sandrian isän kolme kelpietä, Sandrian koiria alunperin, muutaman tuhannen litran kultakala allas ja paaaaaaljon eri merkkisiä kanoja.
luumutarhaa ja lampaita
vasemmalla luumutarhan laitaa ja yksinäinen lambi. oikealla naapurin lambit läjässä.
kuraset ja onnelliset pikkulassiet kera vähemmän kuraisen ja onnellisen Allisonin
Perth on nyt sitten niin kuin nähty. Huomen aamulla on lähtö kohti uusia maisemia, tai ei ihan niin uusia tulinhan mä juuri tänään takasin Bunburysta mikä on meidän matkasuunnitelmassa. Perth on hieno, tällä kokemuksella suosittelisin, mutta en voi vielä vertailla muihin kaupunkeihin.
Riverside Drive autosta kuvattuna
Hostellilla on tänään kovat bileet kun ranskalaisista lähtee useampia ja italialaisista Laura. Tarjoilua on ollut loistavasti ja ääntä riittävästi. Mua ei oikein nyt kiinnosta vaan halusin saada blogin päivitettyä niin seurailin vaan sivusta ja nautin tarjottavista. Jos jotain voi myös suositella niin Beatty Lodge Perthissä!
Tilaa:
Blogitekstit (Atom)