Näytetään tekstit, joissa on tunniste camping. Näytä kaikki tekstit
Näytetään tekstit, joissa on tunniste camping. Näytä kaikki tekstit

lauantai 19. toukokuuta 2012

ROADTRIP 2: Coffs Harbour - Ballina

TO 3.5.

Sinänsä blogi on nyt vähän väärässä kun me ei ihan Coffs Harbouriin asti ajeltu yöksi, mutta olkoon.

Aamulla heräsin taas auringonnousun aikaan. Maisemat oli melko muikeat tältä leirintäalueelta kun alue oli ihan joki varressa. Mun matkani suuntautui kuitenkin retkijakkaran ja tietokoneen kanssa vessaan viettään aikaa blogin päivityksen ja netissä surffauksen parissa. Soitinpa siinä aamusella (siis ilta myöhään Suomen aikaa) myös Katrille, joka on niitä harvoja joille voi soitella noin aikaisin aamulla kun se kukkuu kuitenkin hereillä. Katri lupasi myös tulla hakemaan mut Eskon (se nelijalkanen karvanen tuliainen) kentältä. Kotiinlähtö sen kun lähenee... Mä oon melko valmis jo.

Kun palasin autolle yhdeksän jälkeen Laura ja Sarah vielä nukkui. Hissukseen keräilin telttaa kasaan kun tytöt heräs ja lopulta saatiin leiri kasaan kymmeneen mennessä, mutta aamupalan kanssa lähtö viivästyi vielä puolituntia. Caravan parkeissa ja suurimmassa osaa hostelleista on check out klo 10, toiset on siitä tarkempia ja toiset lepsumpia. Toistaseks meillä ei oo ollu mitään ongelmia vaikka ollaan vähän myöhässä lähdetty caravan parkeista. Tavoite on kuitenkin aina se kymmenen kun muutoin menee jo iso osa päivästä hukkaan.

Coffs Harbourin info oli pieni ja henkilökunta oli hieman omituista. Päädyttiin vaan ostaan jätskit ja keräileen muutamat esitteet. Fiilikset ei edelleenkään olleet kovin korkeella uusien paikkojen valloitukseen. Mun osalta voi johtua siitä että olin jo oikeesti ajatuksissa hyvin pitkälti menossa kotiin... Typerää toisaalta, mutta näin se vaan meni. Ajeltiin keskustaan ja mentiin kiertämään ostoskeskusta. Samalta nurkalta löytyi myös markkinat. Pienemmät ja vaatimattomammat kun mitä reissun aiemmat, mutta musta tää aussien torikulttuuri on ihastuttava! Täytyy Suomeen palatessa muistaa käydä useammin torilla! Jos vaan suinkin on lauantaina vapaata... Markkinoiden jälkeen ajeltiin rannalle katsomaan satamaa ja vanhaa puulaituria, mutta tultiin toisiin aatoksiin kun vilkaistiin taivaalle. Ei paistanut arska enää. Päädyttiin ajeleen infosta napatun mainoksen perusteella The Plantation Hotellille 7$ lounaalle. Mä otin fish&chips ja tytöt rump steak. Mä oon edelleenkin niin epäluulonen noitten pihvien suhteen etten kovin herkästi sellasta uskalla tilata ettei jää syömättä... Lauran kanssa otettiin vielä jälkkäriäkin, mulle Pavlova ja Lauralle pecan pie. Oli hyvää! Sillä välin kun istuttiin syömässä oli alkanut sataan kaatamalla. Todettiin että antaa Coffs Harbourin olla tässä ja suunnataan suoraan Ballinaan. Todellakin nyt ei fiilikset oo sitä mitä pitäis roadtripillä olla. Eikä johdu seurasta. Me tullaan erinomaisen mukavasti juttuun keskenämme. Italialais-saksalais-suomalainen joukkue pelaa hyvin yhteen. En tiiä oltaisko me kaikki vähän väsyneitä reissaamiseen.

Yöksi tsekattiin kirjasta rest area 14km ennen Ballinaa ja sinne päästyämme todettiin että paikka on kamala. Aivan tien vieressä ja tie on vilkkaasti liikennöity, rekkoja pyyhälsi ohi vähän väliä ja näiden melua ei voi edes verrata suomalaisiin serkkuihin! Nää pitää ihan törkeetä meteliä! Ei suomalaisista rekoista lähde tommosta mölyä vaikka ne kuinka kiihdyttäis tms. Täällä ei taida olla mitään melurajoituksia myöskään moottoripyörille kun nekin pitää ihan tajutonta meteliä. Muutaman kerran tullut oltua paikalla kun pataljoona harrikoita ajaa ohi ja ihan oikeesti se kuulostaa siltä kun taivas repeis. Ei meillä vaan... Oli Sarah'n vuoro nukkua teltassa ja se ei todellakaan halunnut tossa metelissä. Eikä muutoinkaan vissiin ollut hyvä päivä kun urputti vähän kaikesta, sateesta, teltasta, metelistä, nukkumisesta, yms. Ehdotti että nukuttais kaikki penkeillä. Mulle riitti jupina ja tuumasin ihan siivosti ja rauhallisesti että kuule nukkukaa ihan miten tykkäätte, mutta mä otan tän teltan ja nukun siä. Painuin telttaan klo 7.20pm ja yö oli todella pitkä. Melu haittas jopa mun nukkumista ja se on paljon...

tiistai 17. huhtikuuta 2012

ROADTRIP 2: Castlemaine - Cape Liptrap Coastal Park

11.4. Castlemaine - Melbourne (Reservoir - St.Kilda Beach - Brighton Beach) - Cape Liptrap Coastal Park


Aamulla lähtö Castlemainesta vähän viivästyi. Heräsin kyllä ihan ajoissa, raahauduin suihkuun ja kamatkin oli aikalailla kasassa. Jotenkin vaan siitä alkuperäisestä ajatuksesta 8-8.30 jäätiin sen verran että kello oli jo 8.50 kun Miss Holden starttasi kohti uusia seikkailuja. Odotin suurempaakin haikeutta lähteä mutta fiilikset oli melko neutraalit, oonhan mä menossa takaisin kuukauden päästä. Lauran luo Melbournen Reservoiriin matka luisti komiasti, olin perillä jo 10.32. Uusi matkaseuralainen Sarah osoittautui erittäin mukavaksi ja mutkattomaksi! Kiva kiva kiva! Tytöillä oli hirrrrrveesti laukkuja! Jessus! Lauralla 85 litrasen rinkan lisäks vähintään saman kokonen laukku pyörillä ja pari kassia. Sarah toi mukaan yhden järkyttävän suuren pyörillä kulkevan laukun (Monsterin), normi repun ja pari pienempää nyssäkkää. Miss Holden imaisi kevyesti kuitenkin koko lastin.


Ekana kohteena oli Melbournen rannat, St. Kilda ja Brighton Beach. Kun on nähnyt WAn ihanan turkoosina läikehtivän kirkkaan meren ja hohtavan hiekan ei noi oikein tuntunut missään. Nähty on kuitenkin nyt sitten Melbournen tunnetuimmat rannat. Näistä mielenkiintosempi oli Brighton Beach on tunnettu erivärisistä mökeistä rannalla. Paikalla oli yksi tälläisen mökin omistaja ja kysyttiin häneltä että mikä mökkien tarkoitus on. Mökit on alkujaan rakennettu 1900-luvun alussa varakkaamman väen pukukopeiksi ja nykyään ovat suojelukohde siten ettei värejä eikä muita ehosteita saa muuttaa ja omistajat on velvoitettuja ylläpitämään niiden kunto. St Kildalta taaperrettiin Luna Parkin laitaa korkkaamaan Mäkkärikausi. Melbournessa on tietullit ja tällä kertaa vältettiin jotenkin ihan luonnostaan tullit kun kieputtiin navigaattorin ohjaamana sivummalla olevien kaupungin osien läpi. Aikaa kului melkoisesti kaupungin laidalta valtatielle rullaillessa. Tankattiin Melbournessa tankki täyteen (43.06L/62.83$) ja käytiin ekaa kertaa kaupassa. Jäitä ei tarvinnut ostaa kun olin niin fiksu että olin varautunut pakastetuilla 1,5L pulloilla Castlemainesta.


Alkuperäinen suunnitelma oli päästä yöksi Wilsons Promontoryyn, mutta kun pimeä alkoi lähetä ja lähetä etsittiin Camping-kirjasta vaihtoinen majapaikka. Löytiin koordinaatit naviin ja köröteltiin kohti Cape Liptrap Coastal Parkia. Ok kuntoinen asfalttitie vaihtui nimismiehen kiharalla olevaan hiekkatiehen mikä sai Lauran puhkumaan ihastuksesta (NOT!). Körötellessä saavutettiin edellä ajaneet campervan ja lantikka, joiden kanssa jatkettiin matkaa jonossa siihen saakka että mr. navi sanoi että käänny vasemmalle minne ei mennyt tietä. Edellä ajavat autot pysähtyivät juuri risteyksen jälkeen josta pääteltiin että samoja koordinaatteja haetaan ja varmaan sitten samoilla vermeilläkin. Konsultoinnin jälkeen saksalaisiksi reissaajiksi paljastuneet kanssaeksyjät paikansivat meidät kartalle ja käännettiin vankkurit ympäri kohti oikeaa tietä. Takaisin koko matka nimismiehen kiharaa Lauran hurratessa, pätkä asfalttia ja toinen mäkisempi tie nimismiehenkiharalla. Ehti tulla pimeä ennen kun oltiin perillä ekalla yöpymispaikalla.

Leiri kasaan ja iltapalaksi Colesin huippuhyviä muroja. Laura otti ensimmäisen vuoron teltassa ja Sarahn kanssa nukuttiin autossa. Myöhään ei ylhäällä keikuttu kun ulkona oli säkkipimeää ja kun autoon kömpii peiton alle tulee uni aika herkästi.


perjantai 6. huhtikuuta 2012

Viisi yötä

Laskin ihan itse. Sitten olisi lähtö. Edelleen vähän sekavat fiilikset. Nyt odotan kyllä kovasti että pääsen taas matkaamaan ja tutustumaan uusiin ihmisiin. Sydneyssa on pari lassieihmistä ja suomalaisen lassieihmisen tytär ainakin listalla, jälkimmäisen luota jopa tarjottiin yösija! Iso kiitos Anulle ja Leenalle! Jotain pitäisi saada aikaiseksi lähdön suhteen, kuten vaikka vähän pakata kamoja... Huoh. Kaikki rojut on tottakai levitelty pitkin poikin kun niiden ei oo tarvinut vaihtaa osoitetta hetkeen. Osan kamoista mitä en reissussa tarvi jätän tänne. Ei kiinnostaisi yhtään käydä läpi mitä kannattaa raahata mukana ja mitä jättää, mutta tehtävä se on. Koska tuntuu että osa musta on jo lähdössä kotiin niin on tullut mietittyä myös sitä viimeistä pakkausta. Vaikka jonkin verran on tavaraa, onneksi lähinnä vaatteita, tullut kerättyä niin paljon on sellaista mitä en todellakaan aio raahata takaisin kotiin. Niinpä uskon että rinkka ei tuu painaan paljon enempää kun lähteissä! Katotaan sitten toukokuun lopun päivityksissä niin tuskailen kun tavarat ei mahdu mihinkään ja painorajat paukkuu.

Rahat alkaa oleen tiukassa koska olen ollut saamaton laiskimus enkä oo etsinyt mitään oikeaa työtä. Tiukalla budjetilla tulee elettyä loppu aika. Tulevalla roadtripillä kilometrejä tulee kertyyn about 3000 pelkällä paikasta toiseen ajamalla ilman ylimääräistä ajelua, todellisuudessa siis enemmän. Miss Holden kuluttaa noin 11L/100km eli litroja kuluu 330L mikä tekee rahassa noin 500$. Meitä on kolme jakamassa kuluja niin per nokka siitä tulee vajaa 170$ mikä ei kuulosta niin pahalta. Huomauttakaa toki jos mun matemaattiset kyvyt pettää! Ei hämmästyttäisi ollenkaan koska en osannut tänään koiria ruokkiessa laskea neljäänkymmeneenkahteen ja eilen samaan lukuun tähdätessä sain kymmenen ylimääräistä. Reissukuluihin tulee myös majoituskuluja. Leirintäalueet on noin 20-30$ kolmelta, auton paikka sisältää yleensä kaksi ja kolmannesta joutuu maksaan vähän extraa. Kaupungissa joudutaan kaikella todennäköisyydellä majoittumaan hostelliin mikä on dormissa luultavasti 150-200$/viikko. Jos hyvien ja edukkaiden kulkuyhteyksien päästä kaupungeista löytyisi leirintäalue johon olisi turvallista jättää Miss Holden päivisin niin leirintäalueella päästäisiin varmaan halvemmalla. Majoituskuluihiin voidaan budjetoida yhteisiin menoihin 14x20$=280$ ->93$/tyyppi,  hostellinsa maksaa jokainen itse. Ruokakulut jaetaan myös kun ollaan tien päällä, veikkaisin että 30$/päivä ruokkii kolme ihmistä kun oikeesti kokkaillaan. Oletuksena 14 päivää tien päällä siitä tulee 140$/tyyppi. Yhteensä henkeä kohden budjetoitava on vähintään 403$ pelkästään yhteisiin kuluihin. Mulle sitten vielä tulee ylimääräiset 1720km (190$+ruuat yms) mikäli en saa autoa myydyksi Brisbanen seutuvilla vaan joudun sen ajaan tänne. Toivottavasti saan sen kaupaksi ja voin vaan ottaa lennon. Ei sillä että lentäminen olisi olennaisesti halvempaa, mutta yksin matkaten huomattavasti mukavampaa ja helpompaa.

maanantai 2. huhtikuuta 2012

Vähän niin kun ehkä jopa saattais ahdistaa tai...

...voisko se olla koti-ikävää?

Viimeisen viikon tuntuu että oon vaan ollut. Ajatukset on jo ollut Suomessa ja keväässä. Pikkasen päälle viikon päästä oon taas tien päällä, mutta jotenkin se ei nyt jaksa innostaa... Tai joo, innostaa ja kiinnostaa, mutta se ei vaan nyt tunnu ... siltä miltä pitäis? Kotona eli Suomessa asiat on hyvin, ei suurempia murheita. Yksi ell lasku lisää ja toinen varmaan tulossa, mutta se on niin pientä kun ei mitään pahempaa ole. Ehkä ajatuksien harhaileminen Suomessa johtuu tulevista asumisjärjestelyistä joihin tulee muutoksia kun pääsen kotiin. Musta tulee asuntovelallinen kun äiti päätti muuttaa pois ja mä ihan mielelläni lunastan siltä sen talon. Talo on ollut äidin vuodesta 1995, vaikka jo 1999 muutinkin pääasiallisesti pois sieltä on se kuitenkin ollut yksi elämän tukikohta reilun 15 vuotta. Koirien kannalta ei mikään paratiisi kun omakotialueella ollaan ja päätien varressa, mutta mukavampi varmasti kuin rivari- tai kerrostalokaksio. Erinomainen järjestely mielestäni joka suhteessa. Realiteetit on kuitenkin tiedossa, kesä menee iloisesti ja huolettomasti, talven lumityöt, jäätyvät putket ja lämmityskulut vähän mietityttää. Onpa ainakin pehmeä lasku omakotiasujan kuluihin kun saa alottaa kesästä... Olikohan äitin tammikuun sähkölasku ollut 280€ yksin asuen eikä patterit huuda punaisena notta koko talo olisi mukavan lämmin +22. Laina oottelee valmiina pankissa että tuun Suomeen ja päästään tekeen kaupat ja mieli on hyvä. Sekalaiset nuuppo fiilikset voi osaltaan johtua myös kotimatkan alustavasta suunnittelusta. Tällä hetkellä voitolla on 29.5. tiistai ja Finnair yhden pysähdyksen taktiikalla (Singapore) ja vain 22h matka-ajalla. Tai se voi yhtä hyvin varmaan olla Qantas, koska Qantas lentää Melbourne-Singapore ja Finnair Singapore-Hki. Superhienoa olis jos vois ottaa suoraan lennon Tampereelle eikä tarvisi mennä Helsinkiin. Kuka haluaa tulla hakeen mut kentältä arki-iltana??? Musta olis tosi kiva jos sitten saman viikon perjantaina tai lauantaina sais tuvan täyteen tuttuja (vink vink!! te jotka tämän itseenne koette kohdistuvan!). Olettaen että jetlag ei oo hirmuinen ja oon saanut haettua Kekkun kotiin ja vaihdettua kuulumiset Susannan kanssa. Sunnuntaina olis lassieiden erikoisnäyttely Lappeenrannassa (Ja ei, en ole tehnyt minkäänlaista tuttavuutta nahkojen aussi-tuomariin. Ulkonäöltä tiedän mutta siihen se jää.) minne kutkuttaisi lähteä. Matka vain on pitkä ja auto asiat hieman epävarmat. Haluisin kuitenkin...

Roadtrip osa 2 starttaa pääsiäisen jälkeen keskiviikkona. Joukossa on mun ja Lauran lisäksi saksalainen Sarah jota en oo tavannut, mutta jos Laura sanoo että hyvä tyyppi niin eiköhän se sitten ole hyvä tyyppi. Laurasta puheen ollen. Laura oli täällä viikko sitten. Käytiin pennelin kanssa hakemassa se junalta Castlemainesta maanantaina päivällä ja vietiin takas junalle tiistaina. Siihen väliin mahtui paljon jutustelua ja visiitti Maryboroughiin (syötiin kahvilassa Toblerone juustokakkua!!!) ja takaisin "kotiin" Maldonin Mt. Tarragowerin kautta. Jane ja Andrew jo joskus aiemmin sanoi että jos Laura haluaa tulla niin se sopii heille erinomaisen hyvin ja meillä olikin mukava ilta yhdessä turistessa. Laura pelkää vähän koiria mutta selviytyi todella urheasti. Tarkistettiin myös miss Holdenin matkavarustus ja todettiin ettei meiltä puutu kun yksi tyyny. Mä pesin joku aika sitten kaikki petivermeet autosta ja yksi tyynyistä (oli 3kpl) ei selvinnyt pesukoneesta.

Pääsiäisestä puheenollen Bendigossa on iso pääsiäistapahtuma läpi koko pääsiäisen. Jane ja Andrew suositteli meneen katsomaan. Tarjolla olisi ainakin hirmuisen suuri kiinalainen lohikäärme, ei toki oikea vaan sellainen missä on monen monta ukkelia sisällä, ja Easter Egg Huntingia ja greyhound racingia paraatin (vai paraadin...) ja yleisen karnevaalitunnelman lisäksi. Vaihtoehtoista ohjelmaa tarjoaa kuulemma Highland Club Maryboroughissa. Miehiä hameissa ja säkkipillejä. Ehkä ne kuitenkin mieluummin nään ne Skotlannissa... Pääsiäinen on myös lähes joulun/uuden vuoden aikaa vastaava koirahoitolassa. Täyteen buukattu ja se tarkoittaa että tontilta löytyy paljon koiria. Oisko luku ollut noin 70 mitä on odotettavissa? Tarkoittaa kuitenkin että hommaa riittää.

Siinä missä Suomessa mennään kohti kesää ja eletään kevättä ollaan täällä suuntaamassa talveen ja eletään syksyä. Hämmästyttävää miten paljon syksy tuntuu täällä syksyltä. Ilma on viilentynyt siitä huolimatta että mukavia aurinkoisiakin päiviä on saatu. Yöt on kuitenkin olleet lähes järjestään kylmiä. Nyt kun kelloja vielä siirreltiin (as far as I know aikaero olis nyt 7h kun oli ennen 9h) tulee pimeä aikaisemmin ja aamut on valoisampia. Ainakin toistaiseksi. Villasukat on ihan ehdoton varuste! Niille on ollut paljon käyttöä ihan joka suunnalla missä täällä olen toistaiseksi ollut. Saa nähdä miten käy kun rannikkoa lähdetään ylös. Laura oli hieman huolissaan miten mahdetaan selvitä reissussa yöt kun on ollut niin kylmää...

sunnuntai 18. joulukuuta 2011

Roadtrip, Ceduna - Port Augusta

TI 13.12.

Herätys oli aamulla klo 7 ja väsytti niin vietävästi. Johtui varmaankin aikaerosta, olihan toi kello 7 vielä edellispäivänä ollut klo 4.30! Noh, ei muuta kun aamupala kitaan ja suihkuun heräämään. Kaadettiin jäljellä oleva jerrykannullinen bensaa tankkiin ja käytiin lähteissä vielä tankkaamassa, tankkiin meni 32 litraa joista maksettiin 1.49$/L eli yhteensä 47,80$. Tsekattiin myös autosta öljyt ja näytti vielä ihan hyvältä, tosin lähellä alarajaa joten syytä olisi tarkkailla enemmänkin ja vaikka lisätä pian.

Matkalla heitin Marionille että haluatko ajaa ja se halusi, joten vaihdettiin kuskia. Alunperinhän puhe oli ettei Marion aja koska sen ajokortti on Ranskassa, mutta nyt kun se hyppäsi rattiin ja alettiin puhuun aiheesta selvisi että sen ranskalainen ajokortti on toki sen lompakossa täällä!!! Sehän olisi voinut ajaa alusta lähtien! Ei meillä kenelläkään oo muuta kun meidän kotimainen ajokortti! Se vain oli ymmärtänyt että pitää olla kansainvälinen ajokortti ja sillä ei ole kansainvälistä ajokorttia koska unohti sen kotiin. Pah, pieni kielimuuri. Nyt meillä on siis kolme kuskia autossa. Lounasta vietettiin Mt Wudinnan maisemissa, se ei kovin kummoinen ollut se vuori. Lähinnä jättikokoinen kivi keskellä ei mitään ja lounaskin vain leipää ja tonnikalaa. Kuskia vaihdettiin taas kylässä nimeltä Kimba ja Laura sai ajaa loppumatkan. Mitä lähemmäs tultiin Port Augustaa sen vuoristoisemmaksi maisema muuttui ja tie mutkaisemmaksi. Pikkasen vaihtelua Nullarborin suorille teille ja tasaiselle maastolle.

Port Augustaan saapuminen tarkoitti myös että oltiin ylitetty Nullarbor! Parissa päivässä ja ilman ongelmia!! Miss Holden on kyllä melkoinen superauto <3 Kunhan vain sai uuden bensapumpun...

Port Augustassa ajettiin lenkki keskustassa ja mentiin turisti-infoon tekemään suunnitelmaa seuraavaksi päiväksi, ennen kun mentiin vaihteeksi Mäkkäriin nettiin. Seuraavaksi päiväksi suunniteltiin kierros kaupungin nähtävyyksiä ja sen jälkeen suunta kohti Flinders Rangesia. Flinders Ranges on vuoristoinen alue Port Augustan seutuvilla. Aamupalalle sovittiin kuitenkin taas vähän Mäkkärin nettiä... Joo ja tulee siinä sivussa nautittua Egg McMuffin Meal. Yösijaksi kaivettiin camping-kirjasta p-alue Port Augustasta pohjoiseen, ilmainen majoitus siis luvassa. Paikka olikin ihan tien vieressä mikä ei kovin houkuttelevaa ole, ei minkäänlaista näkösuojaa, mutta sinne sitä jäätiin. Maisemat ympärillä oli sentään kauniit, vuoristoa ja auringonlaskukin oli sievä. Oli taas mun vuoro telttailla ja voi daa kun jo illalla nukkuun mennessä kävi kamala tuuli... Ei muuten mutta pressu teltan päällä rapisee ikävästi. Käytiin tankkaamassa vielä ennen kun ajettiin majapaikkaan, 56L 1.379$/L 77.56$.

tiistai 13. joulukuuta 2011

Roadtrip, Norseman - Eucla

SU 11.12.

Herätys klo 6, boanalle klo 7. Laura alotti ajamisen, joka olikin erittäin puuduttavaa. Tie on todellakin suoraa. Ei mitään missään. Nähtävyydet tien varsilla lähinnä pusikoita ja älä aja väsyneenä kylttejä. Levähdysalueisiin on todellakin panostettu näillä seuduin ja niistä tiedotukseen. Yleensä on kyltti P 1km, jonka jälkeen kyltti mitä siellä on tarjolla (piknik pöytä, vettä, grilli, vessa) ja matka aluelle. Sitten on pelkkä P x sataa metriä ja nuoli kummalla puolen ja vielä kohdalla että tästä näin ole hyvä. Olihan matkalla lintuja, mutta lähinnä näitä mustavalkoisia paikallisia harakoita/variksia what ever ja muutamia pikkulintuja.

Eka pysäkki oli parin sadan kilometrin ajamisen jälkeen kylä nimeltä Balladonia (asukkaita 5) jossa juotiin kahvit ja tankattiin toinen meidän bensakanistereista autoon. Bensa kun maksoi vaatimattomat 1,85$/L. Vaihdettiin myös kuskia, eli mä hyppäsin puikkoihin. Ja taas parin sadan kilometrin päässä vaihdettiin, kylä oli nimeltään Caiguna. Samalla myös tankattiin kun bensa oli vähän halvempaa kun edellisessä kylässä, 1,82$/L. Täällä muuten tankatessa, niin täällä keskellä ei mitään kun Perthin kokoisessa kylässäkin, maksetaan aina sisälle perinteisesti. Ei oo mitään bensa-automaatteja. Italiassa ja Ranskassa kuulemma on. Parin sadan kilsan päästä oli seuraavassa kuskin vaihto ja tauko. Kylä oli nimeltään Madura, jonne laskeuduttiin alas rinnettä kauniissa maisemissa. Silmän kantamattomiin tasaista pusikkoa. Madurasta alkoi viimenen pätkä ennen suunniteltua yöpymispaikkaa nimeltä Eucla. Ihan vähän ennen Euclaa tien sivussa oli ihka elävä emu! Erittäin mieluista vaihtelua, havahdutti iloisesti. Toki olisi voinut havahduttaa kaikkea muuta kuin iloisesti jos en sitä olisi jo kaukaa huomannut ja pystynyt himmailemaan ajoissa. Vähän emun jälkeen keskellä tietä seisoi kaksi haikaran näköistä lintua, joiden kohdalle oikein pysähdyttiin. Linnut hajaantuivat eri puolille tietä ja sitten toinen lennähti tien yli toiselle puolen. Pieniä asioita joista voi todellakin olla iloa kun matkaa on takana sen 700km.

Euclan leirintäalue yllätti monessa suhteessa! Ensinnäkin se oli mäen päällä, tai itse asiassa “mäki” on miljoonan vuoden takaista rantaviivaa jota riitti sieltä Madurasta Euclaan, ja toisekseen sieltä löytyi siistit hyväkuntoiset camp kitchen ja LÄMMIN suihku! Eikä ollut kallis! Kolme henkeä ilman sähköä oli vain 15$! Tosin suihkusta joutui maksamaan 1$/5min. Kokkailtiin leirikeittiössä iltapalaa, pastaa (siis makaronia), tonnikalaa ja purkista soosia. Ja nautittiin illasta. Oltiin ekaa kertaa hyvissä ajoin leirintäalueella ja päästiin rentoutuun eikä vaan purkaan kamoja jotta voidaan taas aamulla pakata. Katottiin Lauran kanssa jopa elokuva (Closer) sen koneelta ennen nukkumaan menoa. Tunnelmaa himmensi hieman se että jossain kohtaa matkalla Norsemanista Euclaan selvisi että meillä ei ollut kuin kaksi 1,5L pulloa vettä! Mä olin niiiiiiiiiin kiukkunen! PRKL, miten voi olla ettei kukaan tajua että totta tosiaan meillä ei ole vettä kuin pari hassua pulloa kun ollaan menossa kauppaan????? Ja kun tosiaan käytiin Esperancessa kaupassa ihan juuri sillä että mietittiin MITÄ TARVITAAN KUN OLLAAN 3 PÄIVÄÄ ILMAN MITÄÄN SIVISTYKSEEN VIITTAAVAA???? Mutta ei. Ei vettä. Kumma juttu että yhden meistä täytyy käydä joka helvetin pysähdyksellä kusella ja vedet hupenee hämmästyttävää tahtia… Ilman että siitä viittii edes sanoa.

Roadtrip, Esperance - Norseman

KE 10.12.

Herättiin leirintäalueelta kahdeksan nurkilla ja mentiin suihkuun. Ensimmäinen lämmin suihku viikkoon! Nautin niin joka pisarasta! Suihkuttelun jälkeen reippaasti leiri kasaan ja aamupalalle mäkkäriin, vaihteeksi… Sitä ollaan vähän nettiriippuvaisia vaikkei sitä ehkä tän blogin päivitystahdista uskoisikaan. Mäkkärillä sain ladattua kuvat Facebookkiin, lisään niitä tänne tekstin joukkoon sitten kun on paremmat nettiyhteydet ja virtalähteet läppärille. Toistaseksi vain juttua siis..

Edellisenä päivänä saadun kartan mukaan lähdettiin Woolworthsin ruokaostosten ja auton tankkauksen jälkeen kohti Esperancen Great Ocean Drivea. Tankattiin Esperancessa hintaan 1,459$/L auton tankki täyteen ja molemmat kanisterit, yhteensä teki 144$. Litroina lähes sata. Eikä taaskaan meillä ollut alennuskuponkia kaupasta, meidän kauppaostokset ei vaan tee tarpeeksi jotta saataisiin alennus! Eikä se nyt niin paljon oo se mitä täytyis tuhlata, 30$. Mutta Shellin kassalla oli erittäin ihastuttava tytteli joka kysyi että onko alennuskuponkia ja kun ei ollut kuiskasi että älä kerro kenellekään ja kaivoi tiskin alta kupongin! Saatiin siis alennukset! 144$ muuttui 136$! Oikein mukavaa, varsinkin kun sitä bensaa ostettiin niin paljon. Muutoinkin tankkiin on mennyt tavaraa aikalailla. Esperancen ostosten jälkeen rahana noin 280$ ja litroina noin parisataa, auto vie keskimäärin sellaisen vähän vajaan 11L/100km tällä lastilla. Yhteisiin rahoihin ollaan nyt jokainen sijoitettu 200$ eli yhteensä 600$, ekat sataset on jo tuhlattu. Toisistakin puolet kun tankattiin.

Esperancen Great Ocean Driven eka pysäkki oli Rotary Lookout, josta oli huikeat maisemat kaupunkiin ja merelle kallioiden päältä. Nää rantamaisemat ja meri jaksaa ihastuttaa aina vaan. Tuon ekan näköalapaikan jälkeen olikin luvassa rantaa rannan jälken. Eka oli todella todella kaunis suuri ranta. Autio koska siellä oli liian kovat virtaukset ja aallot uimiselle ja surffaukselle. Ihasteltiin rantaa tunnin verran ennen kun jatkettiin matkaa seuraavalle, joka olikin ihan eri tyyppinen. Toinen ranta oli pienempi, mutta aallot oli hurjasti suurempia ja voimakkaampia. Ranta oli jyrkempi eikä käynyt mielessäkään mennä uittaan varpaita. Vesi oli juuri sellaista läpikuultavan kirkasta turkoosia mitä kaikissa matkaesitteissä ja aurinko paistoi siniseltä taivaalta valkoisten pilven hattaroiden välistä. Täydellinen ilma! Rantoja oli reitillä riittävästi, niin paljon että jätettiin muutamat väliin. Yksi kohokohdista oli observatorio josta oli huikeat näkymät rantaviivalle ja rannikon saariin. Nää on niitä juttuja joista ei sanoin kuvailemalla tai valokuvilla oikeasti pysty kertomaan todellisuutta. Pitää vaan kokea. Kaikki vaan katsomaan Aussilan ihmeitä!

Norseman on Eyre Highwayn eli sen aavikon poikki menevän tien aloituspiste WA:n puolella. Sinne oli matkaa Esperancesta noin 200km eli pari tuntia. Täällä todellakin voi saavuttaa keskinopeuden 100+km kun nopeusrajoitus on kuppaisimmillakin teillä sen 110km/h ja tiet on lähes suoria. Oltiin vähän myöhään liikenteessä matkalla Norsemaniin, mutta se ei haitannut koska oltiin päätetty yöpyä jälleen ilmaisella leirintäpaikalla tien varressa noin 15km Norsemanista itään. Ajettiin vähän kuuden jälkeen Norsemanin keskustan läpi ja siellä oli selkeästi ulkonaliikkumiskielto alkanut… Ketään missään. Poikkeuksen teki 24h huoltoasema. Huoltsikalla oli pari veikeätä kissaa jotka muina kissoina makoilivat tankkien vieressä katsellen asiakkaita nenän varttaan pitkin. Käytiin pikaisesti kurkkaamassa mitä huoltoasemalla oli tarjota, muttei ostettu mitään. Ilmainen leirintä löytyi helposti Camps 6 kirjasta löytyvien navi koordinaattien avulla, navigaattori on todellakin osoittautunut käteväksi kun on tarve paikantaa. Noin muutoin selviää helposti vain seuraamalla kylttejä, vaikkakin kaupunkialueella ei voi kiitosta antaa tienviitoille… Oli mun vuoro olla teltassa yötä, ilma oli tuulinen ja vähän kostea. Päästiin sopivasti näkemään auringonlasku joka oli kaunis. Pari kuvaakin sain. Auringon laskettua nousi taivaalle täysi kuu joka valaisi hienosti leiriä. Taivas, päivällä ja yöllä, on aina täällä jotenkin kirkkaampi kun Euroopassa. Tähdet on näkynyt hienosti kaikkina muina öinä paitsi Parry Beachilla.

Esperancen jälkeen puhelimesta loppui kuuluvuudet. Näytössä lukee että vain hätäpuhelut. Ei siis paljon päivitetty naamakirjaa tai ilmoiteltu olemassaolostaan muutoinkaan.

PS. Matkalla Cedunasta Port Augustaan, ranskalainen Marion ajaa ja mua vähän hirvittää takajakkaralla. Laura vetää sikeitä etupenkillä. Kello on puoli kaksi päivällä.

maanantai 12. joulukuuta 2011

Roadtrip, Pallinup River - Esperance

KE 9.12.

Suunnitelman mukaisesti herättiin kello 5 ja lähdettiin ajamaan klo 6. Yöllä satoi vettä reippaanlaisesti ja teltta oli jälleen iloisen kostea kuten kaikki muukin. Meidän viidestä matkapäivästä neljä on ollut sateisia ja hitto vieköön me matkaillaan AUSTRALIASSA! Kaikki paikalliset jaksaa muistuttaa miten kummallinen säätila on ollut tänä keväänä… Ei paljon lohduta matkailijaa jonka kamat on märkinä. Tai ainakin kosteita.

400km ja 4 tuntia myöhemmin oltiin perillä Esperancessa. Ensimmäisenä vastassa oli kolme bordercollieta edellä ajavan auton lavalla, veikeitä veikkosia kuseskelivat ilosesti ulos lavalta. Tiet täällä on pääsääntöisesti suoria ja suoralla tarkoitan tässä kohtaa todellakin SUORAA. Ainoaa vaihtelua on korkeussuunnassa, kukkulan laelta näet tien kumpuilevan suorana viivana edessä… 400 kilometriin kuitenkin mahtui hieman vaihtelua myös kasvustossa, löytyi laidunniittyä, metsää ja pusikkoa. Niin ja heti Pallinup Riveristä lähtiessä tien vieressä oli muutamia kenguruja, niistäkin jaksaa olla kerta toisesta jälkeen tohkeissaan. Tielle näkyi myös kaivos, nimestä tai paikasta ei tietoa, mutta ISO se oli. Ja selkeästi lisäsi myös Roadtraineja tiellä. Niitä oikeita useammalla vaunulla. Ohitinkin pari. Kyllä Holdenilla kelpaa ohitella! Ottaa ilosesti kierroksia kun polkaisee kaasun pohjaan ja vielä eteneekin ettei vaan ota kierroksia. Laura ohittelee sivistyneen hillitysti ja mä hullun kiilto silmissä kiihdyttäen…

Esperancessa käytiin ensimmäisenä turisteina infossa kyselemässä mitä missä ja milloin. Saatiinkin alueen kartta ja siellä mielenkiinnon herätti ehdottomasti Great Ocean Drive. Maisemareitti joka kiertää Esperancen kauneimmat rannat ja maisemat. Matkalla infoon nähtiin kaunista rantaa ja Esperancen kaunis pitkä laituri, Tanker Jetty. Nälkä kuitenkin kurni ja oli pieniä poltteita päästä nettiin, joten kun kerran tarjolla oli McDonald’s voi hyvin arvata mihin mentiin. Mäkkärin aamupalan jälkeen jätettiin auto sinne odottelemaan ja lähdettiin kävelemään rantaa kohden. Rantaviivaa riitti reilusti ja maisemat oli Tanker Jettylle ja satamaan. Vesi oli sataman lähellä, mistä lähdettiin käveleen, sameampaa kun se mihin oon täällä tottunut. Siä oli puusilpun näköstä putua rannassa ja pari metriä rannasta sitten sitä hurmaavaa turkoosia kirkasta vettä. Käveltiin satamalta Tanker Jettylle ihastellen kaikkea mitä vastaan tuli, lähinnä varmaankin villikukkia. Ennakkotietona mulla oli että Jettyn nurkilla asustaa merileijona joka on norkoillut siellä jo ikuisuuksia kun kalastajat ruokkivat sitä eikä ennakkotiedot poikenneet totuudesta. Siellä se Sammy Sea Lion polski laiturin vieressä! Oli muuten sekin melkoisen suuri! Ja pystyi etenemään hämmentävän nopeasti vedessä. Sillä oli myös veikeä tapa “istua” kohtuu matalalla vedessä siten että vain nenä ja pää tuli pintaan, nökötti tuossa asennossa lähes vartin ennen kun teki uintikierroksen vain palatakseen nököttämään. Vesi Tanker Jettyn laitamilla oli taas sitä kaunista turkoosia kirkasta jota ei voi kun rakastaa. Käveltiin takaisin autolle keskustan kautta ja ajettiin rannan tuntumaan piknik-paikalle lounastamaan. Tarjolla oli hampurilaisia, puuttu vaan rehut välistä. Lounaalla myös tsekattiin missä oltaisiin seuraava yö ja voiton vei se joka ensimmäisenä vastasi puhelimeen, infon täti varotteli että kansallispuiston leirintäalueet on todennäköisesti täynnä joten kannattaa soittaa ensin. Lounaalta lähdettiin etsimään kauppaa josta ostaa paikkausvermeet rikkoutuneelle makuualustalle.

Yöksi mentiin ekaa kertaa maksulliselle leirintäalueelle, ei kuitenkaan kansallispuistoon vaan Esperancessa olevalle leirintäalueelle. Ei ollut paha raha maksaa 30$ kolmen ihmisen majoituksesta kun tarjolla oli camp kitchen, pistorasioita sähkövempeiden lataukseen ja lämmin suihku ilman aikarajaa. Ilta vietettiinkin tiukasti camp kitchenissä läppäsit piuhassa. Netti ei oikein tahtonut toimia, molemmilla Vodafonella ja Telstralla oli kuuluvuuksia mutta jostain syystä netti ei oikein pelannut. Yritin ladata kuvia, mutta luovutin kun  sanoi yhden kuvan latauksen jälkeen lopuille 48 kuvalle latausajaksi vaatimattomat 206 minuuttia… FB toimi kuitenkin hyvin puhelimesta. Keittiössä oli myös turisemassa Grey Nomad joka kertoi olevansa aussi, vaikkakin syntyjään britti. Sedällä riitti tarinaa, mikä oli kyllä ihan mukavaa kun aiheet oli lähinnä Australiassa matkailuun liittyviä.

Lauralla oli telttavuoro ja aamulla suuntana oli Esperancen Great Ocean Drive, kelloa ei kuitenkaan laitettu soittamaan. Laura oli myös uhkarohkea ja jätti laittamatta pressun teltan päälle.


PS. tätä kirjotellaan matkalla Euclasta Cedunaan noin Nundroon kohdalla.

sunnuntai 11. joulukuuta 2011

Roadtrip, Parry Beach - Pallinup River

TO 8.12.
Nukuttiin niin pitkään kun nukutti. Mikä tässä tapauksessa ei kuitenkaan ollut puolta ysiä pidempään… Tosin minä ja Laura haaveiltiin kuvista auringonnoususta rannalla, herättiin vähän neljän jälkeen ja todettiin että on liian pilvistä jotta mitään kuvia voisi ottaa. Puol ysin jälkeen hiljaksiin keräiltiin leiri kasaan, käytiin vielä nauttimassa suihkusta ja kateltiin josko joku olisi paikalla keräämässä rahoja, mutta kun ketään ei löytynyt niin lähdettiin maksamatta. Tiedän että packbackereita pidetään juuri tällain huonossa maineessa, mutta kun ei ketään näkynyt keräämässä rahaa niin päädyttiin tämmöiseen ratkaisuun.

Seuraava kohde matkalla oli Albany jonne ajeltiin maisemareittiä. Maisemat tosin ei olleet mitenkään ihmeelliset siihen verrattuna mitä oltiin aiemmin nähty, puita ja laitumia. Matkalla kuitenkin bongattiin Elephant’s Rock Ciders and Toffee Factory, eka siideritila Ausseissa! Eikä Elephant’s Rockin väen mukaan niitä kovin montaa olekaan. Ihasteltiin eri makuisia toffeita ja pakko myöntää että pari tarttui matkaankin, kuten myös siidereitä. Siidereitä sai myös maistella, mutta koska tarjolla oli kaikkea vähän ihmeellisenkin tuntuista maistoin vain tilkan perus omppua ja scrumpya. Perusomppu näillä tosin sisältää myös passionia, oli ihan ok. Mä en kuitenkaan ihan pääse kiinni yhdellä suullisella joten en sano enempää ennen kun oon maistellut vähän lisää. Toinen pullo mitä ostin oli nimeltään Oaked Scrumpy, ainoa noiden siideri joka on kypsynyt tammitynnyrissä eikä ole hiilihapotettu. Tää oli sillä pikasella maistamisella musta parempi, katotaan miltä tuntuu kun korkkaan pullon. Elephant’s Rockin maisemat oli mukavat, puistomaista niittylaidunta.

Oltiin noin yhden nurkilla Albanyn turisti infossa, sieltä saatiin kartta kaikista nähtävyyksistä alueella ja vinkkejä mitä kannattaa mennä katsomaan. Ensin käytiin kuitenkin tutustumassa Albanyn keskustaan, kylä oli suurempi kuin Pemberton, vaikkei siihen paljon vaaditakaan. Löytyi vähän kaikenlaisia kuppiloita ja kauppoja, me mentiin kuitenkin McDonaldsiin ilmaisen netin houkuttelemina. Mäkkärillä ei kuitenkaan tarjota pistorasioita joten siitä netistä ei pitkään iloa riittänyt. Lähes kaikki paikat täällä sulkee ovensa viimeistään kuudelta ja hyvin usein jo viideltä, kun vielä tulee pimeä hyvin pian seiskalta, alkoi olla vähän hoppu lähteä eteenpäin että saadaan leiri kasaan valosalla. Käytiin ajamassa turistikierros Albanyssa, kukkulalta oli upeat maisemat kaupunkiin ja sitä ympäröivälle merelle.

Yö oli suunniteltu vietettäväksi jälleen kerran ilmaisella leirintäpaikalla Pallinup Riverin kupeessa. Vettä satoi erittäin reippaasti ja vastaan tulevat Roadtrainit heittivät kuraa pikku Holdenin päälle ryöppyinä, Laura sai kunnon tulikasteen Holdenin puikoissa ekaa kertaa “isolla” baanalla Aussilassa ja ekaa kertaa automaattivaihteisen ratissa. Paikka oli keskellä ei mitään noin 100km Albanysta ja 67km seuraavasta mainitsemisen kokoisesta pitäjästä nimeltä Jerramungup. Tienvarsien leirintäpaikoissa ei ole mitään vikaa niin kauan kun vaan siellä yöpyy joku muukin eikä olla ainoita, tälläkin kertaa kävi tuuri. Siellä yhden puskan takana oli jo parkissa yksi motonhome eli matkailuauto ja hetki meidän jälkeen tuli yksi matkailuvaunun kanssa. Ihmiset kuskaa täällä kovin usein matkassaan kanootteja tai veneitä autojen katolla. Tää matkailuvaunua vetävä peli oli Hilux ja sen katolla oli keltainen kanootti, Albanyssa kun oltiin ihailemassa maisemia nähtiin Grey Nomad -pariskunta alumiinivene Lantikan katolla. Grey Nomadeina puhutaan maata kiertävistä eläkeläisistä. Pallinup River ei kovin kummoinen ollut, mutta yhdessä sen ylittävän majesteettisen puusillan kanssa ne muodosti erittäin idyllisen maiseman jota oli ilo kuvailla ja vain seurailla istuskellen kallioilla. Onneksi sade hieman taukosi illalla niin saatiin parit fotot otettua.

Nukkumaan mennessä huomattiin että toinen meidän makuualustoista on rikki! Ilman alustaa oli vähän kovahko nukkua autossa… Kello laitettiin soimaan klo 5 jotta ollaan klo 6 tien päällä ja ajoissa Esperancessa. Tää oli neljäs yö ilmaista majoitusta! Tosin yksi vilpillä, joka vähän painaa meikäläisen mieltä.

keskiviikko 7. joulukuuta 2011

Roadtrip, Perth - Margaret River

Ma 5.12.
Oltiin sovittu treffit tyttöjen kanssa takaovelle klo 8, Lauran kanssa oltiin paikalla hyvissä ajoin ja pakkailtiin autoa, täytettiin vesipulloja, jne. Hostellin remppamies Uudesta Seelannista kurkkasi autosta kaikki nesteet ja totesi että hyvältä näyttää. Hieman yli kahdeksan päästiin matkaan kun oltiin saatu sovitettua myös Marionin tavarat kyytiin. Meidän kaikki kamat mahtui peräluukkuun! Commodore on järjettömän suuri!! Mun koirat varmaan haluais tommosen auton... Lähtiessä meidän ei siis tarvinut laittaa katolle mitään, mikä oli oikein mukavaa koska olen erittäin epäluuloinen sitä kohtaan. Oon melko varma että romut leviää tielle jos ne laittaa katolle.

Beattysta suunnattiin Colesille tekemään kuivaruokaostokset ja tankkaamaan. Bensa olikin tosi edullista Colesin alennuskupongilla, 1,259/L eli noin 1€/L!! Kun Perth jäi taakse oli suuntana Bunbury. Matka sujui rattoisasti isoa tietä ajellessa. Maisemia ei paljon näkynyt kun tien vierustoilla oli seinämät. Eikä Bunburylla ollut meille mitään tarjottavaa. Tai oli, ostettiin teltta ja telttaan makuualusta Bunburyn Kmartista. Kahden hengen kupoliteltta 15$ ja "puhallettava" (meillä on pumppu auton mukana), vähän niin kun ilmapatja, makuualusta oli 19$. Bunburysta jatkettiin Busseltoniin ja matkalla huomattiin turistireitin kyltti joka veisi Tuart Forest National Parkin läpi, joten suunnattiiin sinne. Siellä olikin kaunista metsää ja kun vielä valittiin hetken mielijohteesta sivutie, lopulta tultiin rannalle jolta näkyi Busselton Jetty eli hirvittävän pitkä laituri. Ranta jolle päädyttiin oli vain 4WD autoille joten meidän pikku Holden jäi odottamaan tien sivuun kun käytiin kuvailemassa ja uittamassa varpaita meressä. Ranta oli kaunis ja lähes autio. Kun lähdettiin rannalta takaisin navi vinkui kovasti että tee u-käännös kun palattiin samaa sivutietä takaisin turistitielle päin, eipä tuosta välitetty. Busseltonissa ajettiin Jettyn rannalle, mutta ei menty Jettylle koska tuntui typerältä joutua maksamaan 2,5$ vain laiturilla kävelemisestä... Sen sijaa sijoitettiin rahat ostamalla jätskit rantakahvilasta ja suunniteltiin majoitusta yöksi. Marion oli ollut ennenkin tuolla rannalla ja osasi kertoa että huoltorakennuksesta löytyy yleinen suihku, käytiin uimassa kauniilla rannalla, suihkussa yleisessä suihkussa (jonka suihkukoppien lukot oli hapettuneet käyttökelvottomiksi...) ja ajettiin takaisin Tuart Forestiin koska Camps 6, Australian paras low budjet camping-kirja, osasi kertoa siellä olevan ilmainen leirintäpaikka. Leirintä olikin ihan niillä nurkilla mistä käännyttiin turistitielle ja siellä oli muitakin reissaajia yöpymässä niin tuntui turvalliselta jäädä sinne yöksi.

Oltiin paikalla noin puoli kuusi ja ehdittiin mukavasti pystyttää teltta ja tehdä illallista ennen pimeää. Siinä telttaa pystyttäessä selvisi että kumpikaan mun matkakumppaneista ei  oo aiemmin nukkunut teltassa! Saati sellaista pystyttänyt... Vessaa tuolla ei ollut joten luonnonhelmaan vaan, eikä sekään tuottanut tuskaa matkatovereille.

TI 6.12.
Aamulla herättiin 7.30, syötiin aamupala ja pakattiin leiri. Suunnaksi otettiin Margaret River ja siellä suunnitelma oli tutustua kaupunkiin ja käydä ajelemassa parit viinitilat ja sitten jatkaa matkaa yöpymään jonnekin Margaret Riverin jälkeen. Mahdollisimman pitkälle ennen pimeän tuloa. Ennakkoon oltiin vähän epävarmoja päästäänkö Margaret Riveriin koska sillä suunnalla oli hurjat maastopalot marraskuun puolivälistä lähtien, mutta kun päästiin perille kuultiin että palot on ohi! Suunnitelmasta toteutuikin osat kaupunkiin tutustuminen ja viinitilat (ja suklaatehdas ja nugaatila). Kaupungilla nautittiin lounasta puistossa yhdessä Beattysta tutun saksalaisen kanssa, kukaan meistä ei vaan tiennyt saksalaisen nimeä, ennen viinitilakierrosta. Mä olin etukäteen ajatellut passata viinitilat, mutta oon tyytyväinen että käytiin. Tilat oli hyvin hoidettuja upeita kokonaisuuksia ja kun listalta löytyi myös suklaatehdas ja nugaata, ei paljon parempaa voinut olla. Neljän nurkilla oltiin jo ajelemassa sivutietä ohi Margaret Riveristä ja tutkittiin majoitusvaihtoehtoja, kun päätettiin pysähtyä tien sivuun katsomaan tarkemmin. Soitin pari paikkaa joista löytyi suihku ja päätettiin mennä näistä toiseen, mutta kun piti lähteä ei Holden käynnistynyt! Startti pyöri ja virtaa riitti, mutta käymään ei lähtenyt. Tunne oli mielenkiintoinen kun olet tuiki tuntemattomalla tiellä vieraassa maassa kahden matkalaisen kanssa ja auto tekee tenän. Ei siinä muita vaihtoehtoja ollut kun laitaa hätävilkut päälle, avata nokkapelti ja alkaa toivoa jonkinlaista teiden ritaria pelastamaan. Pari ritaria pysähtyikin, eka tuumasi että valitettavasti ei voi auttaa, mutta kuulostaa bensapumpulta, toinen antoi RAC:n numeron. RAC on paikallinen Autoliitto tms. Jouduin liittymään jäseneksi että sain apua, vaatimattomat 250$, mutta pian puhelun jälkeen lähistön heppu kurvasikin paikalle katsomaan mikä hätänä. Heppu muistutti lähinnä helvetin enkeliä, mutta oli melkosen herttainen. Oltiin Lauran kanssa melkosen huvittuneita kun Hepun autosta tykitti kympillä "LMFAO: I'm sexy and I know it" kun Heppu hyppäsi kyydistä. Heppu joutui toteamaan ettei pysty auttamaan tiellä sen enempää, vaan täytyy tilata hinuri... Ja mähän olin saada sydärin siinä paikassa kun ajattelin kuinka törkeän kallista hinaus on, mutta Heppu lohdutti pikaseen että älä huoli RAC jäsenyys korvaa hänen käyntinsä ja hinurin. Mutta että mun täytyy vaan sanoa mihin pirssi hinataan... Heppu onneksi osasi auttaa siinäkin asiassa, hänen duunimestansa voisi aamulla kattoa mikä on vikana ja voitaisiin yöpyä korjaamon pihalla. Tuumasta toimeen ja pian Hepun lähdettyä kurvasi paikalle hinuri joka nappasi Holdenin lavalle ja meidät kyytiin.

Ti-ke yö oli siis ensimmäinen kerta mun elämässä kun nukun Shellin huoltamon pihalla... Minä ja Marion nukuttiin autossa ja Laura teltassa. Siinä iltasella juteltiin ja löydettiin paljon positiivisia asioita... Onneksi ei olla keskellä aavikkoa vaan lähellä asutusta, onneksi RAC toimi nopeasti, auto ei hajonnut keskellä yötä, saadaan yöpyä ilmaiseksi, ei oo kiireinen aikataulu ja jos Marionilta kysytään; ei oo pakko herätä aamulla klo 5! Suunnitelma oli herätä hyvissä ajoin ja lähteä ajamaan...

https://www.facebook.com/media/set/?set=a.10150457148456385.389974.551226384&type=1&l=e34be227d9

PS. tällä hetkellä to 8.12. ja Albany