Jos tulee Sydneyyn pitää nähdä Bondi Beach. Niinpä
mekin sitten päätettiin että kun säätiedotus lupasi tiistaille kaunista
säätä niin lähdetään silloin rannalle. Aamusella hyppäsin junaan ja
huristin Kings Crossille. Tytöt oli ollut edellisen illan baarissa ja
olo ei ollut ihan hehkeimmillään. Samassa huoneessa asuvat norjalaiset
Kaya ja Maria sekä britti-Katie olivat myös innostuneet ajatuksesta
lähteä Bondille joten oltiin kaikki menossa kimpassa. Junalla Bondi
Junctionille ja sieltä bussi Bondi Beachille. Bussi kierteli kaarteli
rakennusten välillä ja yhtäkkiä tupsahti oikean puolen ikkunoista
maisema hiekkapoukamaan mikä paljastui Bondi Beachiksi. Se oli pieni!
Ihan yllättävän pieni! Vähän ehkä jopa pettymys kaupungistumisensa ja
kokonsa vuoksi. Kun on nähnyt useamman, niin WA:n puolella kuin
Victorian Ninety Mile Beachinkin, piiiiiiiitkän kauniin hiekkarannan
joka jatkuu silmän kantamattomiin ei pienehkö poukama rakennusten
keskellä herätä suuria tunteita. Totuushan itseasiassa on että saa olla
melkoisen uskomaton ranta että se enää suuria tunteita saa aikaan.
Enivei, Sarah oli päättänyt ottaa tatuoinnin Australiassa ja lauantaina
kiertäessämme Sydneytä oli kysynyt yhdeltä tytöltä hyvää paikkaa ja
saanut osoitteeksi Bondi Ink. Bussin ikkunasta ko. paikka bongattiin ja
sovittiin että lähteissä käydään kurkkaamassa.
Rannalla ehdittiin hetki
naatiskella kun alkoi ensin kuulua ukkosen jyrinää ja sitten sataa
kaatamalla. Se siitä aurinkoisesta päivästä... Käytiin syömässä jonka
aikana sade taukosi, Kaya, Maria & Katie suuntasivat takaisin
rannalle ja me muut Bondi Inkiin. Tiloiltaan muistutti vähän Tampereen
Putkaa, tyylikästä, modernia ja siistiä. Sarah päätyi ottamaan tatuointinsa
vielä samana päivänä! Leiman teki Nick, joka oli melkoisen POP. Erikiva
tyyppi joka vaihtoi graffitien maalauksen vajaa viisi vuotta sitten
tatuointeihin ja sai kävi nelivuotisen koulun työskennellen lähes
ilmaiseksi eräässä tatuointiliikkeessä oppeja vastaan. Nick oli
sellainen ihminen jonka kanssa mulla olis juttua riittänyt vaikka
tuomiopäivään... Harmi ettei hommassa kaikkineen mennyt kuin vajaa 3h.
Nick on myös hyvä työssään, Sarah'n tatska on sellainen mitä en
itselleni ikinä ottaisi mutta se on äärettömän hienosti tehty ja sopii
Sarah'lle. Houkutus oli ihan järjetön ottaa itekin vaikka oon
ehdottomasti sitä mieltä että tatuointeja otetaan vain kun niistä ollaan
100% varmoja mitä halutaan. Laura sopi Bondi Inkin
italialaisvahvistuksen, Mattian, kanssa torstaille keikan että Lauran
vanhoihin tatskoihin tehdään pieniä parannuksia. Mattia myös lupasi että
jos vielä torstaina tuntuu että haluan tatskan niin onnistuu.
viä hymyilytti
Torstain keikalla mä päädyin oleen haluamatta, mutta varasin option että jos sittenkin niin sunnuntaina olis Nick töissä. Mä todellakin olisin voinut tuoda Nickin kotiin... Aivan hurmaava. On muuten mitä luultavimmin eka miespuolinen joka koskaan milloinkaan on multa kysynyt iästä puhutaessa horoskooppia! Mä kyllä repesin siinä kohtaa ihan täysin... Hää oli kalat, muttei siitä sitten keskusteltu sen enempää. Sillä on muuten puoliksi suomalainen kummilapsi! Maailma on niin pieni. Lauralla on joitakin vuosia vanhat kaksi tatuointia joista varsinkin toisessa on osa kuvaa (tai tekstiä) "levinnyt" niin ettei siitä enää oikein saanut selvää. Mattia paranteli molemmat uuteen uskoon. Mattiakin oli ihan veikeä tyyppi, hyvin italialainen.
Leenan luota keskustaan oli erinomainen junayhteys. Junia kulki kaksi tunnissa ja matka King's Crossin asemalle, jonka nurkilla tyttöjen hostelli oli, ajeli puolisen tuntia. Junia oli siistejä ja vähemmän siistejä, mutta niinhän se on aina kaikkien julkisen liikenteen kulkuvälineiden kanssa. Lauantaina köröttelin King's Crossille aamupäivästä kun oltiin sovittu että eka päivä Sydneyssä tutkailtaisiin maisemia kimpassa. Alkuperäisen suunnitelman hostelli Chilli Blue oli vaihtunut Central Backpackersiin koska Chilli Blue oli täynnä, mitä tästä opimme? Älä tyydy vain kurkkaamaan muutamaa päivää aikaisemmin onko hostellissa tilaa vaan todellakin VARAA se majoitus mikäli ko. hostelliin haluat! Tytöillä oli ollut rattoisaa raahata kamoja hostellilta toiselle keskellä yötä etsiessään majapaikkaa. Ihan mukavan hostellin kuitenkin löysivät ja erinäisten sattumusten jälkeen päätyivät jäämään sinne koko viikoksi.
Circular Quay
The Rocks Market
Launtaina sieltä hostellin katolta sain ensi vilkaisun niin Harbour Bridgestä kuin Oopperatalosta. Laura ja Sarah oli ymmärrettävästi vähän ryytyneitä mutta lähdettiin silti tutkimaan kaupunkia. Juna-asemalta ostettiin viikkoliput jotka kelpas juniin zone 2 saakka ja kaikkiin lauttoihin & busseihin, hintaa tiketille kertyi 51$.Circular Quayn asemalla oli melkoinen yllätys kun junasta tullessa avautui heti maisema oikealla Oopperatalolle ja vasemmalla Harbour Bridgelle! Wuhuu! Todellakin mä olin Sydneyssä! Sydneyn ykköskohteita oli ehdottomasti The Rocksin market joka sattui sopivasti oleen juurikin lauantaina ja osuun reitille kun untamo tumpelo turistit hoiperreltiin kohti turisti infoa. Söin muuten ehkä maailman parhaan maissintähkän tuolla! Päivä kului lähinnä maisemia ihaillen Circular Quayn ja The Rocksin maisemissa. Infosta bongattiin että illalla olisi Darling Harbourilla ilotulitus! Loistotuuri! Sydneyhän on kuuluisa uuden vuoden ilotulituksestaan. Vaikka perus-lauantain ilotulitus tuskin vetää vertoja uuden vuoden vastaaville niin oli se silti hienoa katsottavaa.
oikealla valmistusta ja vasemmalla tulos
Sarah & Harbour Bridge
Sunnuntaina käytiin Leenan ja Mayan (2v) kanssa tutustumassa Manlyyn, mikä tarkoittaa lauttamatkaa Circular Quayn asemalta. Lauttoja kulki jos jonnekin suuntaan ja muutoinkin merellä näytti olevan kyseisenä sunnuntaina melko paljon liikennettä. Menomatkalla lautta oli melko täysi, mutta takaisin puksutellessa ei niinkään. Mä tykkäsin Manlysta! Eihän siellä mitään erikoista sinänsä ollut. Putiikkeja, vähän markkinakojuja ja ranta, mutta tunnelmaltaan mulle mieluinen paikka. Ja hyvässä seurassa on aina mukavaa! Kierreltiin kojuja, istuskeltiin rannalla ja käytiin lounaalla satamaravintolassa. Mayakin viihtyi yllättävän hyvin. Takaisin tullessa käveltiin Circular Quaylta Town Hallin asemalle ja köröteltiin sieltä junalla kotiin.
Aamun ohjelmaan kuului noilla monilaukkuisilla laukkujen järjestäminen niin ettei sinne hostelliin tarvi raahata kaikkia nyssyköitä vaan että voisi haaveilla pärjäävänsä yhdellä. Täähän ei nyt koskenut mua koska a) mulla on vain rinkka ja käsilaukku, yövaatteet ja pesuvehkeet on erikseen toisessa nyssäkässä mutta ne on siinä vain koska se on kätevintä - ei koska ne ei mahdu muualle, b) saan asustaa Leenan luona (mikä oli melkoinen lottovoitto!!) - ei tarvi olla huolissaan tavaroiden katoamisesta ja c) Miss Holden jää mun kanssa samoille seuduille. Mä oon muutenkin useampaan kertaan matkan aikana hämmästellyt tavarapaljoutta mitä nio tytskät raahaa mukanaan ja tästä on puhuttukin, mä en tulostellut/kopioinut mitään varmuuden vuoksi lippusia ja lappusia. Lentoliput, hostellin varaus, viisumi ja matkavakuutus oli yhteensä ehkä 6 normi A4-paperia. Kaikki loput on koneella skannattuina tai vielä parempi sähköpostissa. Mä en oo ostanut pahemmin matkamuistoja mitä täytyy raahata rinkassa, onhan niitä mutta lähinnä käyttötavaraa ja se yks nelijalkanen karvanen ei tod. kulje mun mukana maailman äärissä roadtripillä. Muutamia juttuja oon ostanut matkan varrelta tutuille ja tuupannut postiin, pieniä juttuja jotka ei oo ollu kalliita eikä niiden postitus oo kallista. Kortteja oon koittanut tuupata kaikille jotka mieleen on tullut sellaisina jotka kortista ilahtuisivat ja joille on osoite löytynyt. Rajallisista matkavaroistani en aio pahemmin sijoittaa tuliaisiin, ehkä jotain mutta pääasiallisesti saatte tyytyä saamaan mut takas kotiin ja kuunteleen juttuja ja katteleen kuvia! Samoin en Suomesta tuonut mukanani sitä tätä ja tota muistoiksi Suomesta ja siellä olevista, ne muistot on ja pysyy ilman mitään tavaroitakin.
Minnamurra
Anyway... Saatiin sadepäivän jälkeen kaunista säätä ja lähdettiin uusiksi Kiamaan tutustumaan parista esitteestä löytyneeseen kohteeseen. Mulla oli edelleen huono olo, ei onneksi niin huono kuin illalla, mutta riittävän niin että Sarah ajoi ja mä nökötin takajakkaralla. Matkalla katsomaan merestä törröttäviä kiviä nimeltä Cathedral Rocks löydettiin itsemme autiolta surffirannalta nimeltä Boneyard. Aallot ei ehkä olleet sitten surffaamiseen riittäviä kun ranta oli yhtä koiran ulkoiluttajaa lukuun ottamatta tyhjä. Cathedral Rocksien löytyessä mä jäin autoon ja tytöt kävi köpöttelemässä rannalla keskenään, ei olleet kovin kummoiset kivet eikä niitä edes näkynyt kunnolla. Lähdettiin Kiamasta eteenpäin seuraillen Grand Pacific Drive-kylttejä (Grand Pacific Drive kartta) maisemareittiä pitkin kohti Sydneyta. Grand Pacific Drive kulkee rannikkoa pitkin läpi kaikenlaisten pikkukylien ja vähän isompien kylien pyörähtäen nähtävyyksien tai kiinnostavien kohteiden läpi. Meillä ei oikein tuntunut olevan fiilistä tähän, harmi. Tiiä sitten olisko pätkä ollut parempi paremmissa fiiliksissä vai oliko se oikeasti melko lattea turistireitti.Sarah ajoi Minnamurraan saakka jossa syötiin lounasta. Italialaisten kanssa matkatessa voitte arvata mitä syötiin, pastaa. Mutta en mä valita, en edes vaikka molemmat tytöt käyttää huomattavasti reilummin suolaa kun minä eikä mustapippuria lukuunottamatta mitään mausteita sen suolan kaverina. Kun mun ei tartte kokata niin hyvä. Lounaan jälkeen olo oli sen verran parempi että uskaltauduin rattiin. Matkalla pysähdyttiin ihastelemaan rantakallioon louhittua uima-allasta (Scarborough Rockpool) ja sen laidalla myrskyävää merta, kallioihin hakkaavia aaltoja seuratessa aika kuluu kuin siivillä! Viimeinen pätkä kohti Leenan residenssiä Carltonissa ajettiin Royal National Parkin läpi sademetsän suojissa kiemurrellen ylös alas kukkuloita (tiiä sitten miten näiden hillsit ja mountainit kuuluis kääntää, kukkuloita mitä kukkuloita). Mä olin suurimman osan ajasta siellä National Parkissa ainoa hereillä joten matkaseuralle ei siltä pätkältä paljon muistoja jäänyt... Meillä on kovin usein näin että mun ajaessa varsinkin Laura nukahtaa hyvin pian ja Sarah torkkuu silloin tällöin.
Port Kemble
Minnamurra
Port Kemble
Scarborough Rockpool
Leenan paikka löytyi helposti puhelimen navigaattoria käyttäen ja päästiin kuokkimaan 8-vuotiaan Ronjan synttäreille. Kakku ja kahvi oli hyvää! Istuskeltiin hetki jutustelemassa ja seuraamassa touhuja kunnes kävin heittämässä tytöt asemalle kaikki 300m. Ne ei vaan halunneet raahata laukkuja eikä se nyt iso vaiva oo käydä ajeleen mutta hassulta se tuntui. Vähän niin kuin suomen puhuminen pitkästä aikaa...
TO 19.4. Bateman's Bay - Kioloa NP - Ulladulla - Jervis Bay - Kiama
Nukuin yön huonosti. Olin eka joka meni nukkuun, eikä mua normaalisti haittaa millään tavoin vaikka toiset viä valvookin, mutta jostain syystä heräilin läpi yön. Myös sitten kun muut oli jo menneet nukkuun ja oli hiljaista. Puoli kahdeksalta luovutin ja siirryin surffailemaan naamakirjan ihmeelliseen maailmaan puhelimella. Lähes heti mun perään heräsi Sarah. Lauran herättyä ja kaikkien käytyä suihkussa laskettiin matkakassaa, kaikki oli sijoittanut tähän mennessä 300$ ja jäljellä oli ihan mukavasti. Rahaa oli kulunut huomattavasti enemmän kun mitä mun arviolaskelmissa, ei kuitenkaan ihan tuplaten. Kirjanpito menoista paljasti että jonnekin oli kadonnut 17,30$ mutta ei sen metsästykseen viittitty sen enempää aikaa tuhlata.Pojilla unta tuntui riittävän, oltiin pakattu omat kamat jo hyvin pitkälti. Mitä nyt mun ja Sarahn rinkat oli komerossa jonka oven edessä oli Daviden patja... Pojat potkittiin ylös 9.15 ja reippaasti laitettiin mökki kuntoon ja pakattiin autot. Check out oli kympiltä ja tasan klo 10 tiputettiin avain respaan. Pojille heitettiin hyvästit ja suunnattiin kohti Kiamaa.
Ajeltiin kaikessa rauhassa erinäisiä turistireittejä pitkin mitä matkan varrelta löytyi. Sää ei meitää taaskaan suosinut vaan sadekuurojen roiskeessa kuljettiin. Lähes heti Batemans Bayn ulkopuolella osuttiin sellaiselle tielle joka meni asuinalueen läpi ja mitä sieltä löytyikään! Ihmisten pihat oli täynnä kenguruita! Siellä niitä kykki lähes jokaisen puutarhassa ja tienpientareet pullollaan. Sademetsää käytiin katsomassa Kioloa National Parkissa ihan vain autolla hurauttamalla kun satoi niin mukavasti. Muihin päivän nähtävyyksiin kuulu monet monet rannat ja pikkukylät Jervis Bayn nurkilla. Ulladullassa pysähdyttiin tankkaamaan ja sorruttiin McDonaldsiin...
Kiamassa oltiin jo iltapäivän puolella niin että ehdittiin jokunen hetki ihastella kohtuullisessa valossa majakkaa ja blowholea ennen kuin maisema värjäytyi auringonlaskun väreihin. Blowholeja nähtiin jo WA:n puolella Lauran kanssa. Ne on reikiä rantakalliossa jotka ääntelee kun aallot lyö veden paineella blowholen "kattilaan" ennen kuin vesi purkautuu blowholen eli sen kalliossa olevan reiän kautta ulos pienempänä tai isompana vesipatsaana. Kiaman versio oli kyllä paras tähän astisista. Ensinnäkin sitä pääsi katsomaan oikeasti läheltä, sen basson jyrinän kuuli melko kauas ja vesipatsas oli mukavan suuri. Kiamaan päätettiin tulla aamulla uudelle kierrokselle tarkistamaan ettei mitään olennaista jää näkemättä.
Blowhole
Yöksi ajettiin muutama kilometrin valtatietä pohjoiseen Kiamasta tien laidan levähdysalueelle. Alue oli melko uudehkon oloinen ja siisti. Sateinen sää edelleen himmensi tunnelmaa eikä sitä ainakaan auttanut että mulla oli sekalaisia oireita pahoinvointia, väsymystä, hengitys kulki raskaasti ja kaikkia niveliä särki. Syömisen jälkeen tuli parempi olo mutta sänkyyn päädyin hyvin aikaisin. Seuraavana päivänä olisi tarkoitus saapua Sydneyyn niinpä kyselin Leenalta jossain kohtaa päivää heidän aikatauluistaan perjantaille että osataan sovittaa tulomme sopivaan rakoon.
Suomesta kuului uutisia että veroehdotus oli saapunut... Mätkyjä. Se nyt on ihan normaalia, summa sen sijaan oli odotettua pienempi. Voipi olla että matkakulujen jälkeen sieltä tulee vähän enemmän takaisin kun viime vuoden satanen. Muut Suomen uutiset liittyi mun töihin paluuseen, mua ootellaan kuulemma Tampereelle! Saas nähdä mihin matka käy kun työt jatkuu, sen verran tiedän että Vammalaan jossa oli vielä ennen tänne tuloani vakinaistettiin Sari joka siellä oli ennen mua. Nää on todella kiemuraiset kuviot, mutta lyhyesti sanottakoon että Sari sai mitä ansaitsi!
Aamulla olin yksinäni hereillä seitsemän nurkilla ja lähes pari tuntia sain surffailla netissä ennen kuin Sarah heräsi koska Sarah nukkui huoneessa jonka läpi kuljettiin suihkuun ja suihkua olin kovasti vailla. Suihkun jälkeen vaatteita päälle raapiessani kuulin ovelta epämääräistä mölyä siihen sen enempää reagoimatta, hetken päästä kuului vähän enemmän mölyä ja oven takaa löytyi italialaiset kundit. Siinä lukkosepän aamua odotellessa hilpaisin puoli kympin nurkilla respaan anomaan jatkoaikaa check outille joka normaalisti olisi klo 10. Respassa kuulin järkyttäviä uutisia. Yöllä 02.10 oli leirintäalueelta varastettu auto!! Alueella oli puomiportti mutta siitä kuulemma pääsi läpi nostamalla puomin ylös ja näin ne varkaatkin oli tehnyt ja hurauttaneet kohtuu tuoreella neliveto-maasturilla karkuun. Auton omistajat oli nukkuneet teltassa parin metrin päässä eivätkä olleet huomanneet ennen kuin auto käynnistyi ja silloin oli jo myöhäistä. Arvoin siinä että taaperranko takaisin mökkiin kertomaan uutiset vai odotanko vielä hetken respassa josko herra lukkoseppä sattuisi ilmaantumaan paikalle. Parin kymmenen minuutin jälkeen luovutin ja kävin kurkkaamassa auton matkalla mökille. Miss Holden oli selkeästi pengottu, Lauran toinen matkalaukku (voi kyllä, näillä tytöillä tavaraa piisaa...) oli leväällään patjalla ja Sarahin pari pienempää kassia samoin. Pääsin juuri ja juuri mökille ja uutiset kerrottua Sarahille (Laura oli suihkussa) kun lukkoseppä kurvasi Miss Holdenin viereen. Vettä tietysti satoi iloisesti ja sateenvarjon kanssa hilpaisin takaisin autolle. Avain oli valmiina, tarvi vain käynnistää auto jotta viimeiset 30% ohjelmoinnista siirtyisi avaimeen. Ei muuten mitään ongelmaa mutta akku oli tyhjä!! Pah... Lukkoseppä soitti paikalliselle RAC:lle eli NRMA:lle ja roadside assistance lupasi olla paikalla parissa kymmenessä minuutissa. Tähän mennessä ainoa osavaltio jossa ei olla ko ryhmittymän palveluita tarvittu on ollut South Australia, toivottavasti Queensland pääsee samaan jengiin sen kanssa.
Herra lukkoseppä veloitti palveluistaan 297$, 150$ avaimesta ja 120$ mobiilipalvelusta lopun ollessa GST. Siinä NRMA:a odotellessa Laura tuli kurkkaamaan tavaroitaan ja sai pienimuotoisen paniikin kun huomasi jättäneensä kansion jossa on kaikki pankki yhteystiedot, kopiot luottokorteista, jne jne autoon. Laura keräili tavaroitaan kun herra NRMA tuli. Tällä kertaa tyyppi oli oikein mukava ja rento, hurautti Miss Holdenin käyntiin ja kertoi että seuraavalla kerralla kun käy näin niin vois harkita uutta akkua. Palveluun kuuluu että ne tuo ja asentaa akun veloituksetta, akku itsessään maksaa 180$. Sitä ootellessa siis. Akun tyhjenemiselle ei osannut sanoa mitään varsinaista syytä. NRMA tyypin lähdettyä siirsin Miss Holdenin mökin nurkille raksuttamaan tyhjäkäynnillä jotta akku edes vähän latautuisi ja selviteltiin Lauran tavaroista oliko mitään kadonnut samalla kun pakkailtiin kamoja kasaan. Bermagui oli nyt nähty. Autoa pakatessa huomasin että takkuileva navigaattori oli kadonnut! Eipä ollut suuri menetys koska se tosiaan takkuili koko ajan. Perthistä lähteissä pelasi moitteetta, mutta Melbourneen saapuessa alkoi valittamaan tyhjää akkua vaikka oli laturissa. Kovin paljon ei koko pömpeliä tällä reissulla oltu voitu edes käyttää sen kiukuttelun takia. Että onnea vaan varkaille saaliista! Kamat oli kasassa noin 11.30 ja ajeltiin leirintäalueen läpi respaan check outille. Omistajapariskunta kertoi että siinä pari kymmentä metriä portilta oli käärme ja päästiin vielä ennen lähtöä näkemään miten Tigersnake pyydystettiin tyhjään Sulo roska-astiaan! Oli jännää! Hämmästelin siinä vieressä seisoskelevalle papparaiselle että mitä noi linnut siinä ympärillä pyörii niin pappa osasi kertoa että linnut varoittavat toisiaan ja yrittävät myös häätää käärmettä pois pesintäalueilta. Käärmeen ympärillä meinaan pyöri pari pienempää lintua ja kolmisen varista. Kaiken aamun jännityksen jälkeen tarvittiin ehdottomasti jätskiä sieltä Lauran tietämästä Gelateriasta, hyvää oli mutta myös kallista kun kaksi palloa maksoi 7$.
Hissuksiin ajeltiin turistireittejä Bateman Bayhin. Tunnelma oli lattea eikä sade ainakaan helpottanut sitä yhtään. Soiteltiin pojille että haluaisiko ne vuokrata meidän kanssa kimpassa mökin Batemans Baysta yöksi kun satoi kaatamalla. Mökit osoittautui melko tyyriiksi, mutta ahkeran etsinnän ja väännön ja kiertelyn kautta saatiin tehtyä diili YHA Shady Willows -caravan parkista. Neuvottelujen tuloksena saatiin hintaan 95$ neljän hengen cabin. Vastaanoton pariskunta kertoi olevansa vain paikkaamassa lomailevia ystäviään, joten voi olla ettei tällästä kiemuraa oikeasti saisi tehdä. Suostuivat kuitenkin kun kerrottiin ettei meitä haittaa yhtään vaikka yksi joutuukin nukkumaan lattialla. Meillä on ilmapatja ja petivermeet omasta takaa. Mökki oli vähän rupunen, mutta piti sentään sadetta mikä oli tarkoituskin. Laura ja Sarah lähti kundien kanssa kauppaan ja mä jäin nauttimaan laatuajasta itseni kanssa. Tyttöjen kanssa oltiin syöty aamupala ja jätskit, mulla alkoi olla hirvittävä nälkä. Niin hirvittävä että oli todellakin hyvä olla hetki itsensä kanssa kun silloin ei tarvi keskittyä oleen ärsyyntymättä kaikesta. Muiden palatessa mä olin niin nälkäinen että olin jo todellakin kiukkunen enkä uskaltanut avata suutani ollenkaan ettei tulisi sanottua jotain mitä en tosissaan tarkoittanut. Italialaiset taikoivat ihastuttavaa pasta bolognesea mikä taas taikoi mun nälän ja kiukun pois ja iltaa vietettiin mukavasti turistessa.
