tiistai 17. huhtikuuta 2012

ROADTRIP 2: Castlemaine - Cape Liptrap Coastal Park

11.4. Castlemaine - Melbourne (Reservoir - St.Kilda Beach - Brighton Beach) - Cape Liptrap Coastal Park


Aamulla lähtö Castlemainesta vähän viivästyi. Heräsin kyllä ihan ajoissa, raahauduin suihkuun ja kamatkin oli aikalailla kasassa. Jotenkin vaan siitä alkuperäisestä ajatuksesta 8-8.30 jäätiin sen verran että kello oli jo 8.50 kun Miss Holden starttasi kohti uusia seikkailuja. Odotin suurempaakin haikeutta lähteä mutta fiilikset oli melko neutraalit, oonhan mä menossa takaisin kuukauden päästä. Lauran luo Melbournen Reservoiriin matka luisti komiasti, olin perillä jo 10.32. Uusi matkaseuralainen Sarah osoittautui erittäin mukavaksi ja mutkattomaksi! Kiva kiva kiva! Tytöillä oli hirrrrrveesti laukkuja! Jessus! Lauralla 85 litrasen rinkan lisäks vähintään saman kokonen laukku pyörillä ja pari kassia. Sarah toi mukaan yhden järkyttävän suuren pyörillä kulkevan laukun (Monsterin), normi repun ja pari pienempää nyssäkkää. Miss Holden imaisi kevyesti kuitenkin koko lastin.


Ekana kohteena oli Melbournen rannat, St. Kilda ja Brighton Beach. Kun on nähnyt WAn ihanan turkoosina läikehtivän kirkkaan meren ja hohtavan hiekan ei noi oikein tuntunut missään. Nähty on kuitenkin nyt sitten Melbournen tunnetuimmat rannat. Näistä mielenkiintosempi oli Brighton Beach on tunnettu erivärisistä mökeistä rannalla. Paikalla oli yksi tälläisen mökin omistaja ja kysyttiin häneltä että mikä mökkien tarkoitus on. Mökit on alkujaan rakennettu 1900-luvun alussa varakkaamman väen pukukopeiksi ja nykyään ovat suojelukohde siten ettei värejä eikä muita ehosteita saa muuttaa ja omistajat on velvoitettuja ylläpitämään niiden kunto. St Kildalta taaperrettiin Luna Parkin laitaa korkkaamaan Mäkkärikausi. Melbournessa on tietullit ja tällä kertaa vältettiin jotenkin ihan luonnostaan tullit kun kieputtiin navigaattorin ohjaamana sivummalla olevien kaupungin osien läpi. Aikaa kului melkoisesti kaupungin laidalta valtatielle rullaillessa. Tankattiin Melbournessa tankki täyteen (43.06L/62.83$) ja käytiin ekaa kertaa kaupassa. Jäitä ei tarvinnut ostaa kun olin niin fiksu että olin varautunut pakastetuilla 1,5L pulloilla Castlemainesta.


Alkuperäinen suunnitelma oli päästä yöksi Wilsons Promontoryyn, mutta kun pimeä alkoi lähetä ja lähetä etsittiin Camping-kirjasta vaihtoinen majapaikka. Löytiin koordinaatit naviin ja köröteltiin kohti Cape Liptrap Coastal Parkia. Ok kuntoinen asfalttitie vaihtui nimismiehen kiharalla olevaan hiekkatiehen mikä sai Lauran puhkumaan ihastuksesta (NOT!). Körötellessä saavutettiin edellä ajaneet campervan ja lantikka, joiden kanssa jatkettiin matkaa jonossa siihen saakka että mr. navi sanoi että käänny vasemmalle minne ei mennyt tietä. Edellä ajavat autot pysähtyivät juuri risteyksen jälkeen josta pääteltiin että samoja koordinaatteja haetaan ja varmaan sitten samoilla vermeilläkin. Konsultoinnin jälkeen saksalaisiksi reissaajiksi paljastuneet kanssaeksyjät paikansivat meidät kartalle ja käännettiin vankkurit ympäri kohti oikeaa tietä. Takaisin koko matka nimismiehen kiharaa Lauran hurratessa, pätkä asfalttia ja toinen mäkisempi tie nimismiehenkiharalla. Ehti tulla pimeä ennen kun oltiin perillä ekalla yöpymispaikalla.

Leiri kasaan ja iltapalaksi Colesin huippuhyviä muroja. Laura otti ensimmäisen vuoron teltassa ja Sarahn kanssa nukuttiin autossa. Myöhään ei ylhäällä keikuttu kun ulkona oli säkkipimeää ja kun autoon kömpii peiton alle tulee uni aika herkästi.


tiistai 10. huhtikuuta 2012

Thö Plän

Jonkinlainen matkasuunnitelma täytyy taas julkaista ihan vain jotta saan tuudittautua turvallisuuden tunteeseen kun voidaan ainakin osoittaa mistä päin maata voi alkaa naaraamaan... Voi myös olla että tarve johtuu vain kotoa saadusta opista, terveisiä äippälle! Kamat on aikalailla pakattu, kameran patterit latauksessa ja pyykit pesty. Säätiedotuksia hieman selailtu, näyttäisi että loppuviikon on vajaa +20 niillä aluein jossa kuljetaan. Tuuli on kuitenkin kaikella todennäköisyydellä kylmä... Todellakin, jos on joskus ajatuksena lähteä Australiaan reissulle syksy/talviaikaan niin ehdottomasti kannattaa pakata myös niitä lämpimiä vaatteita! Mulla lähteissä oli tasan kahdet pitkä punttiset housut, villasukat ja collegetakki mitä voidaan laskea siihen lämpimämpää osastoon. Varustelu ei oo kasvanut kuin yksillä farkuilla ja collegehupparilla, villatakkia kaipaan melko usein joten jos reissussa joudun öisin palelemaan niin se on pakko hankkia.

Tällä kertaa etapit on suunnilleen sinnepäin. Muutama sata kilsaa päivässä ja rennosti olisi tavoite. Keskiviikko aamuna (noin 10h päästä) starttaan Janen & Andrew'n luota ja suuntaan Lauran luo Melbourneen, Reservoir on kaupunginosa. Sieltä sitten Brighton Beachin kautta rannikkoa pitkin yöksi Wilsons Promontoryyn. Tiivistetysti suuntaa antava matkasuunnitelma Sydneyyn saakka:
Day 1 KE: Melbourne - Brighton Beach - Wilsons Promontory
Day 2 TO: Wilsons Promontory - Ninety Mile Beach - Lakes Entrance
Day 3 PE: Lakes Entrance - Croajingalong National Park - Mallacoota
Day 4 LA: Mallacoota - Mimosa Rocks NP - Batehaven - Canberra
Day 5 SU: Canberra - Jervis Bay
Day 6 MA: Jervis Bay - Kiama (- Sydney)
Optio on että Canberrassa oltaisiin koko sunnuntai ja jatkettaisiin vasta maanantaina matkaa sieltä tai että saavuttaisiin Canberraan vasta sunnuntaina. Sydneysta eteenpäin ei oo mitään suunnitelmaa edelleenkään olemassa...

lauantai 7. huhtikuuta 2012

Kotimaan kuulumisia osa 2 (ei kantsi lukee jossei koirat kiinnosta)

Irmeli voi paksusti. Kuulemma liiankin eikä saa liikaa ruokaa. Noh, mitäpä tuosta kun mieli on hyvä ja lyllertää vielä normaalitahdissa eteenpäin.

Viljolla oli viikonlopun mittainen ripuli. Ansioitui paskomalla niin Leilan auton kun kotona kämpäkin pariin kertaan ja aiheutti mulle ylimääräisiä sydämen tykytyksiä. Sikäli mikäli ymmärsin oikein niin oli myös oksuillut jokusen kerran. Kävi näyttäytymässä tohtorilla ja sai suolistoantibioottia kuurin ja oksennuksen esto piikin. Verikokeissa ei löytynyt vikaa, mutta suositeltiin allergiatestien ottamista jos toistuu. Pirkanmaalla oli vissiin ollut myös liikkeellä ripuli joten tiedä häntä mistä on kyse, mutta otetaan allergiatesti kuitenkin jossain kohtaa. Ei tän kertasen takia vaan koska Vili on koko ikänsä ollut taipuvainen oksenteluun. Onni on vakuutus. Viljo on myös kuulemma laihtunut vaikka saa enemmän ruokaa, eläinlääkärin puntari näytti ripulikeikalla 30kg. Mun lähtiessä Viljo painoi n.28kg, jokin tässä yhtälössä mättää... Mutta jälleen, mitäpä tuosta kun mieli on hyvä ja lyllertää vielä normaalitahdissa eteenpäin.

Kekku naattii elämästä! Kekku sai jokunen viikko sitten uuden kaverin joka oli eka vähän ällö, mutta sitten kun siihen tutustu vähän enemmän niin se on IHANA!!! Kekkun hoitokotiin tuli siis pentu ja alun hämmennyksen jälkeen Kekku on hyvin onnellinen leikkikaveristaan. Susannalta on tullut monen monta kuvaa ja rohkenen nyt luvatta jakaa niistä jokusen julkisesti ilman asianosaisen lupaa. Toivottavasti ei nähdä käräjillä...

 Eka tutustuttiin ihan siivosti



 sit ku oltiin tutustuttu huomattiin että meillä on tosi kivaa yhdessä!
Vasemmalla Wilma, Halla ja Kekku. Oikealla Kekku ja Halla.



Mitä tulee koirien painoteemaan ja Kekkuun niin Kekku ei lyllerrä, kulku on edelleen samaa pentumaista vipellystä kun aiemminkin, vaikka onkin kuulemma kerännyt lihaan luidensa päälle. Eipä siinä mitään kun mieli on hyvä.

Kaksi vuotias Kekkutin <3

 Kekku, Binne ja Wilma. Binneä ei nää poseerausjutut kiinnosta yhtään...

perjantai 6. huhtikuuta 2012

Viisi yötä

Laskin ihan itse. Sitten olisi lähtö. Edelleen vähän sekavat fiilikset. Nyt odotan kyllä kovasti että pääsen taas matkaamaan ja tutustumaan uusiin ihmisiin. Sydneyssa on pari lassieihmistä ja suomalaisen lassieihmisen tytär ainakin listalla, jälkimmäisen luota jopa tarjottiin yösija! Iso kiitos Anulle ja Leenalle! Jotain pitäisi saada aikaiseksi lähdön suhteen, kuten vaikka vähän pakata kamoja... Huoh. Kaikki rojut on tottakai levitelty pitkin poikin kun niiden ei oo tarvinut vaihtaa osoitetta hetkeen. Osan kamoista mitä en reissussa tarvi jätän tänne. Ei kiinnostaisi yhtään käydä läpi mitä kannattaa raahata mukana ja mitä jättää, mutta tehtävä se on. Koska tuntuu että osa musta on jo lähdössä kotiin niin on tullut mietittyä myös sitä viimeistä pakkausta. Vaikka jonkin verran on tavaraa, onneksi lähinnä vaatteita, tullut kerättyä niin paljon on sellaista mitä en todellakaan aio raahata takaisin kotiin. Niinpä uskon että rinkka ei tuu painaan paljon enempää kun lähteissä! Katotaan sitten toukokuun lopun päivityksissä niin tuskailen kun tavarat ei mahdu mihinkään ja painorajat paukkuu.

Rahat alkaa oleen tiukassa koska olen ollut saamaton laiskimus enkä oo etsinyt mitään oikeaa työtä. Tiukalla budjetilla tulee elettyä loppu aika. Tulevalla roadtripillä kilometrejä tulee kertyyn about 3000 pelkällä paikasta toiseen ajamalla ilman ylimääräistä ajelua, todellisuudessa siis enemmän. Miss Holden kuluttaa noin 11L/100km eli litroja kuluu 330L mikä tekee rahassa noin 500$. Meitä on kolme jakamassa kuluja niin per nokka siitä tulee vajaa 170$ mikä ei kuulosta niin pahalta. Huomauttakaa toki jos mun matemaattiset kyvyt pettää! Ei hämmästyttäisi ollenkaan koska en osannut tänään koiria ruokkiessa laskea neljäänkymmeneenkahteen ja eilen samaan lukuun tähdätessä sain kymmenen ylimääräistä. Reissukuluihin tulee myös majoituskuluja. Leirintäalueet on noin 20-30$ kolmelta, auton paikka sisältää yleensä kaksi ja kolmannesta joutuu maksaan vähän extraa. Kaupungissa joudutaan kaikella todennäköisyydellä majoittumaan hostelliin mikä on dormissa luultavasti 150-200$/viikko. Jos hyvien ja edukkaiden kulkuyhteyksien päästä kaupungeista löytyisi leirintäalue johon olisi turvallista jättää Miss Holden päivisin niin leirintäalueella päästäisiin varmaan halvemmalla. Majoituskuluihiin voidaan budjetoida yhteisiin menoihin 14x20$=280$ ->93$/tyyppi,  hostellinsa maksaa jokainen itse. Ruokakulut jaetaan myös kun ollaan tien päällä, veikkaisin että 30$/päivä ruokkii kolme ihmistä kun oikeesti kokkaillaan. Oletuksena 14 päivää tien päällä siitä tulee 140$/tyyppi. Yhteensä henkeä kohden budjetoitava on vähintään 403$ pelkästään yhteisiin kuluihin. Mulle sitten vielä tulee ylimääräiset 1720km (190$+ruuat yms) mikäli en saa autoa myydyksi Brisbanen seutuvilla vaan joudun sen ajaan tänne. Toivottavasti saan sen kaupaksi ja voin vaan ottaa lennon. Ei sillä että lentäminen olisi olennaisesti halvempaa, mutta yksin matkaten huomattavasti mukavampaa ja helpompaa.

maanantai 2. huhtikuuta 2012

Vähän niin kun ehkä jopa saattais ahdistaa tai...

...voisko se olla koti-ikävää?

Viimeisen viikon tuntuu että oon vaan ollut. Ajatukset on jo ollut Suomessa ja keväässä. Pikkasen päälle viikon päästä oon taas tien päällä, mutta jotenkin se ei nyt jaksa innostaa... Tai joo, innostaa ja kiinnostaa, mutta se ei vaan nyt tunnu ... siltä miltä pitäis? Kotona eli Suomessa asiat on hyvin, ei suurempia murheita. Yksi ell lasku lisää ja toinen varmaan tulossa, mutta se on niin pientä kun ei mitään pahempaa ole. Ehkä ajatuksien harhaileminen Suomessa johtuu tulevista asumisjärjestelyistä joihin tulee muutoksia kun pääsen kotiin. Musta tulee asuntovelallinen kun äiti päätti muuttaa pois ja mä ihan mielelläni lunastan siltä sen talon. Talo on ollut äidin vuodesta 1995, vaikka jo 1999 muutinkin pääasiallisesti pois sieltä on se kuitenkin ollut yksi elämän tukikohta reilun 15 vuotta. Koirien kannalta ei mikään paratiisi kun omakotialueella ollaan ja päätien varressa, mutta mukavampi varmasti kuin rivari- tai kerrostalokaksio. Erinomainen järjestely mielestäni joka suhteessa. Realiteetit on kuitenkin tiedossa, kesä menee iloisesti ja huolettomasti, talven lumityöt, jäätyvät putket ja lämmityskulut vähän mietityttää. Onpa ainakin pehmeä lasku omakotiasujan kuluihin kun saa alottaa kesästä... Olikohan äitin tammikuun sähkölasku ollut 280€ yksin asuen eikä patterit huuda punaisena notta koko talo olisi mukavan lämmin +22. Laina oottelee valmiina pankissa että tuun Suomeen ja päästään tekeen kaupat ja mieli on hyvä. Sekalaiset nuuppo fiilikset voi osaltaan johtua myös kotimatkan alustavasta suunnittelusta. Tällä hetkellä voitolla on 29.5. tiistai ja Finnair yhden pysähdyksen taktiikalla (Singapore) ja vain 22h matka-ajalla. Tai se voi yhtä hyvin varmaan olla Qantas, koska Qantas lentää Melbourne-Singapore ja Finnair Singapore-Hki. Superhienoa olis jos vois ottaa suoraan lennon Tampereelle eikä tarvisi mennä Helsinkiin. Kuka haluaa tulla hakeen mut kentältä arki-iltana??? Musta olis tosi kiva jos sitten saman viikon perjantaina tai lauantaina sais tuvan täyteen tuttuja (vink vink!! te jotka tämän itseenne koette kohdistuvan!). Olettaen että jetlag ei oo hirmuinen ja oon saanut haettua Kekkun kotiin ja vaihdettua kuulumiset Susannan kanssa. Sunnuntaina olis lassieiden erikoisnäyttely Lappeenrannassa (Ja ei, en ole tehnyt minkäänlaista tuttavuutta nahkojen aussi-tuomariin. Ulkonäöltä tiedän mutta siihen se jää.) minne kutkuttaisi lähteä. Matka vain on pitkä ja auto asiat hieman epävarmat. Haluisin kuitenkin...

Roadtrip osa 2 starttaa pääsiäisen jälkeen keskiviikkona. Joukossa on mun ja Lauran lisäksi saksalainen Sarah jota en oo tavannut, mutta jos Laura sanoo että hyvä tyyppi niin eiköhän se sitten ole hyvä tyyppi. Laurasta puheen ollen. Laura oli täällä viikko sitten. Käytiin pennelin kanssa hakemassa se junalta Castlemainesta maanantaina päivällä ja vietiin takas junalle tiistaina. Siihen väliin mahtui paljon jutustelua ja visiitti Maryboroughiin (syötiin kahvilassa Toblerone juustokakkua!!!) ja takaisin "kotiin" Maldonin Mt. Tarragowerin kautta. Jane ja Andrew jo joskus aiemmin sanoi että jos Laura haluaa tulla niin se sopii heille erinomaisen hyvin ja meillä olikin mukava ilta yhdessä turistessa. Laura pelkää vähän koiria mutta selviytyi todella urheasti. Tarkistettiin myös miss Holdenin matkavarustus ja todettiin ettei meiltä puutu kun yksi tyyny. Mä pesin joku aika sitten kaikki petivermeet autosta ja yksi tyynyistä (oli 3kpl) ei selvinnyt pesukoneesta.

Pääsiäisestä puheenollen Bendigossa on iso pääsiäistapahtuma läpi koko pääsiäisen. Jane ja Andrew suositteli meneen katsomaan. Tarjolla olisi ainakin hirmuisen suuri kiinalainen lohikäärme, ei toki oikea vaan sellainen missä on monen monta ukkelia sisällä, ja Easter Egg Huntingia ja greyhound racingia paraatin (vai paraadin...) ja yleisen karnevaalitunnelman lisäksi. Vaihtoehtoista ohjelmaa tarjoaa kuulemma Highland Club Maryboroughissa. Miehiä hameissa ja säkkipillejä. Ehkä ne kuitenkin mieluummin nään ne Skotlannissa... Pääsiäinen on myös lähes joulun/uuden vuoden aikaa vastaava koirahoitolassa. Täyteen buukattu ja se tarkoittaa että tontilta löytyy paljon koiria. Oisko luku ollut noin 70 mitä on odotettavissa? Tarkoittaa kuitenkin että hommaa riittää.

Siinä missä Suomessa mennään kohti kesää ja eletään kevättä ollaan täällä suuntaamassa talveen ja eletään syksyä. Hämmästyttävää miten paljon syksy tuntuu täällä syksyltä. Ilma on viilentynyt siitä huolimatta että mukavia aurinkoisiakin päiviä on saatu. Yöt on kuitenkin olleet lähes järjestään kylmiä. Nyt kun kelloja vielä siirreltiin (as far as I know aikaero olis nyt 7h kun oli ennen 9h) tulee pimeä aikaisemmin ja aamut on valoisampia. Ainakin toistaiseksi. Villasukat on ihan ehdoton varuste! Niille on ollut paljon käyttöä ihan joka suunnalla missä täällä olen toistaiseksi ollut. Saa nähdä miten käy kun rannikkoa lähdetään ylös. Laura oli hieman huolissaan miten mahdetaan selvitä reissussa yöt kun on ollut niin kylmää...

torstai 22. maaliskuuta 2012

Castlemaine

miss Holden puskan takana keskellä
Castlemaine on se kunta (tai kaupunki) jonka alueella oon majaillut viimeiset reilun 3kk, tarkemmin tosiaan olen Mucklefordissa. Castlemaine tunnettu kullankaivuun ajan keskittymänä, täällä on jopa jonkun sortin kullaankaivuu opisto vaikkei kultaa taideta enää kaivaakaan. Kaupungissa on asukkaita noin 10000 eli samaa koko luokkaa Hämeenkyrön kanssa. Andrew on syntyjään Castlemainesta ja pitää sitä yhtä suuressa arvossa kun monet hämeenkyröläiset kotipitäjäänsä. Castlemainessa on aika tiukasti rajattu yritystoiminta vain paikallisten asukkaiden omistamille yrityksille ja isoja ketjuja tänne ei haluta lainkaan. Ainoa supermarketti ruokakauppa on Maxi IGA, pikaruokaketjuista kylästä löytyy vain Subway ja vaate/kodintavaraosastoa tarjoaa Target. Muutoin asiakkaita palvelevat paikalliset putiikit. Hedelmät ja vihannekset ostetaan mieluiten niihin erikoistuneesta liikkeestä, leivät ja muut leivonnaiset leipomosta ja lihat/kalat butcher-nimellä kulkevasta lihaliikkeestä. Fish & Chips -kauppiaita on ainakin kaksi pääkadun varressa ja kahviloita parin korttelin matkalla äkkiä laskien viisi. Castlemainessa on myös aivan ihastuttava perinteinen elokuvateatteri, Theatre Royal (vuodelta 1856), joka on edelleen toiminnassa! Vanha vanha rakennus ja erittäin valloittava vanhan aikainen sali josta löytyy parvi tavallisilla katsomojakkaroilla ja alakerran salissa on isot muhkeat nojatuolit. Tässä leffateatterissa voit tilata vaikka pizzan alakertaan leffaevääksi! Eikä Theatre Royal ole vain leffateatteri vaan teatterissa järjestetään kaikkea kulttuuria, tansseista oopperaan ja luentoihin.


Jälleen kerran rakennukset ovat suurimmalta osin vanhoja ja tunnelmaan kodikkaita. Pitsireunoja ja maalattuja kylttejä. Ensimmäisenä kun kaupunkiin saavut vastassa on kuvan patsas keskellä liikennympyrää. Mitä muuta kuin kullankaivaja siihen olisi voitu laittaa? Joka kuun ensimmäinen sunnuntai Castlemainessa on toripäivä jollon Maxi IGA:n parkkipaikka täyttyy kauppiaista kojuineen. Turisti-info palvelee vanhassa kauppasalissa, ulkopuolelta rakennus on ihastuttavan tunnelmaltaan mutta sisällä ollaan kylmän moderneja. Sinänsä kun matkan varrella on tullut käytyä yhdessä sun toisessa turisti infossa täytyy todeta ettei Castlemainen infopiste ole siitä parhaasta päästä ollenkaan...

Castlemainen seutu on kuivemmasta päästä Victorian osavaltiota ja yleensä täällä joet ovat kuivuneet olemattomiin tai pieniksi puroiksi. Aussilan syksyn aikaan kuitenkin on melko tavallista että saadaan vettä melko reilusti lyhyessä ajassa. Niin tänäkin vuonna ja tuloksena oli Australian mittakaavassa kohtuulliset tulvat. Vertailukohtiahan löytyy New South Walesin puolelta missä tulvavedet vievät autoja ja taloja mennessään. Täällä kuitenkin selvittiin vain täyttyneillä kellareilla (niillä kellä sellaisia on) ja tulvivilla lattioilla. Muutamia liikkeitä, mm. "meidän" lihakauppa joutui sulkemaan ovensa tulvavesien tultua sisälle. Meillä täällä syrjäkylällä ei sitten mitään tulvaa ollutkaan... Tulihan sitä vettä mutta ei sitä niin paljon tullut etteikö se olisi kulkeutunut patoihin (niihin pihalampiin). Siinä missä Suomen maaperä on huokoista (mä en todellakaan tiedä onko oikea termi) ja imee nopeasti sulan maan aikaan sadeveden, on täällä maaperä niin kovaa ja tiivistä että veden imeytyminen maahan kestää huomattavasti pidempään.


Tältä meillä näytti kun Castlmaine tulvi
Lisää kuvia Castlemainesta.

keskiviikko 21. maaliskuuta 2012

Australian koti ja matkasuunnitelmia

portilta kuvattuna, talo vasemmalla ja oikealla näkyy hoidokkien kennelrakennukset puiden takana
Siltä tää tuntuu Janen ja Andrew'n luona, niin kun kotona olis. Mä voisin jopa tykätä koirahoitolan pyörittämisestä täällä. Suomessa talvi vois viedä mut epämukavuusalueelle. Mutta asiaan. Talo on isohko, kolme makuuhuonetta, keittiö, kph, wc (toinen wc+suihku työn alla), ruokasali, olohuone, aula ja iso terassi. Sisältä ei oo kuvia, mutta ulkoo sitten onkin. Tonttia ympäröi kengurun (ja pääosin käärmeiden) pitävä kilometrin mittainen aita.

kennelistä taloon päin tullessa sisäpihaa ja talo. oikealla olevasta portista pääsee terassille



iltamaisemaa terassilta
sininen hetki terassilta kuvattuna

auringonnousu terassilta kuvattuna

Kenneltiloista löytyy kuvia täältä.

Mitä matkasuunnitelmiin tulee niin nyt on päätöksiä tehtynä ja päivämääriä löytynä lukkoon. Minä ja Laura, se sama Laura jonka kanssa matkaan lähdettiin Perthistä, startataan rannikkoa pitkin kohti Sydneyta 11.4. Mä olisin toivonut että lähdetään aikaisemmin niin olisi enemmän aikaa, mutta Laura ei pääse töiden puolesta lähteen. Noin viikossa ollaan Sydneyssa, siinä matkan varrella on tarkoitus tehdä päivävisiitti Canberraan. Sydneyssa ollaan ehkä noin viikon verran ja sitten jatketaan Brisbaneen ja Gold Coastille. Brisbanessa varmaankiin laitan auton myyntiin heti kun sinne päästään ja toivon kovasti että joku sen siellä jo ostaisi. Jos ei, niin täräytän sen kanssa sisämaata pitkin takaisin tänne toukokuun puolivälissä. Kotiinpaluu tulee oleen Melbournesta. Näin matkaa suunnitellessa painaa mielessä koko ajan että aika loppuu aika loppuu... Toivotaan että sitä on riittävästi siihen mitä haluan tehdä ja nähdä loppu matkan aikana. Vähän on sekavat fiilikset, on ihana päästä reissuun ja on ihana ajatella että kohta oon jo kotona, mutta sitten taas ahdistaa että aika loppuu kesken. Jotta mä sitten osaan olla kieroon kasvanut!

tän näköstä reittiä siis lähdetään tavoitteleen