Siivottiin tänään auto niin että tiedetään mitä siellä tosissaan on. Ainoo mitä täytyy hankkia on teltta, pari lautasta ja paistinlasta+kauha. Niin ja jonkin sortin retkipatja telttaan. Puhuttiin että nyt kun meitä on kolme tyttöä reissaamassa niin vuorotellaan teltassa nukkumista. Paljon lähti epämäärästä roinaa roskiin, mm. tv-antennipiuha, sekalainen sakki solmussa olevia lankarullia, kulahtaneet työhanskat, epämääräisiä nyssyköitä veikkaisin että teetä tms, kolme purkkia maapähkinävoita ja pussillinen annospakkauksia hunajaa! Kaksi viimeisintä tuskin tykänneet kun on ollut ties kuinka kauan tulikuumassa autossa...Sinne jäi ruuista vain reilusti nuudeleita ja pari pussia valmiskastikejauhetta, työkaluja, erinäisiä piuhoja, petitarvikkeet, kaksi jerrykannua polttoaineelle, vesikanisteri, mustekaloja + pressu katolla olevaa "häkkiä" varten ja keittiökamat; kattila, paistinpannu, kihveleitä, lautanen, kuppi ja retkikeitin. Mä oon ostanut tässä parin päivän aikana kaksi retkituolia, kokoontaitettavan pöydän, kylmälaukun ja invertterin. Invertteristä en olisi ymmärtänyt edes haaveilla ilman että muistin Läykin joskus viritelleen sellasen johonkin autoon varmaan 15v sitten. Noihin on uponnut noin 150$, josta isoin osa invertteriin. Se pitäis nyt olla sellanen että mä saan läppäriin virtaa. Tuolit oli halpoja eka 8$ Kmartista ja toka 6,40$ Big W:stä, vähän toista kun samanmoiset jakkarat Suomessa... Kaikki alkais siis olla kunnossa. Toivottavasti. Commodoren peräluukku on muuten ihan järjettömän suuri. Ihastelin sitä koirat mielessä kun saatiin se tyhjäksi tavarasta. Jessus, se on ehkä kaksi kertaa niin iso mitä Fiikkuksen luukku.
Huomen aamulla lähden auringonnousun aikaan Allisonin kanssa Bunburyyn näyttelyyn. Mennään mun pirssillä joten sekin saa siinä sivussa vähän jo virittäytyä matkatunnelmaan. Ollaan yötä siellä jossain sellaisen Sandrian (oon tavannut näyttelyissä, kelpie-ihminen) vanhempien luumufarmilla kun näyttely on kaksipäiväinen. Että te siellä koti-Suomessa, pääsen mäkin kaksi päiväseen näyttelyyn vaikken messariin pääsekään. Katrille tiedoksi että juu, peukutetaan Mairelle! Tänään kävin hakemassa Allisonin ja Monty-pentusen lentokentältä, Monty oli sievä pikku poika. Paremmin kehittynyt tässä kohtaa kun Allisonin Jake ja sellainen melko cool tyyppi. Ei paljo hätkäyttänyt lentoboksi, vieraat ihmiset ja elämän toinen automatka ja ihan vieraassa autossa. Sinne se takapenkille pisti maate kun pääsi autoon. Näinhän se pitäiskin olla. Monty on nyt sitten se penneli mikä kerää Aus Ch -pisteet täällä ja lähtee sitten Britteihin.
Hostellissa mun pitäis sunnuntaiaamuna vaihtaa huonetta. No enpä oo täällä sunnuntaiaamuna... Mä siis joudun tänään pakkaan kaikki kamat kasaan, viemään ne respaan säilöön tai vaihtoehtosesti ottaan mukaan autoon. Lähes kaikki on jo kasassa ja hämmästyttävää, mutta näyttää aika hyvältä! Ei yhtään väen vängällä tunkemista ja sullomista vaan silleen kohtuu sievästi menee. Ja kun vielä ajattelee että mulla on tossa päivärepussa vaan viikonlopuksi vaatteet yms. niin kun sekin olisi kunnolla käytössä niin mun kamat menis tosi hyvin kasaan. Josta tulikin mieleen että Marionilla on ihan järjettömästi tavaraa... Tai näyttää ainakin siltä, toivottavasti nekin menee yhtä siivosti kahteen laukkuun kun ne pakkaa.
Koitan saada blogia päivitettyä vielä ennen lähtöä, varmaankin sunnuntai-iltana. Jälleen kerran painottaisin, JOS MUSTA EI KUULU MAANANTAI 5.12. JA TORSTAI 22.12. VÄLILLÄ NIIN SE EI TARKOITA ETTÄ OLISI MITÄÄN HÄTÄÄ. Täällä ei vaan oo joka paikassa kuuluvuuksia. Yritän mahdollisuuksien mukaan päivittää blogia, mutta ainakin laittaa Facebookkiin viestiä että oon hengissä. Mahdollisuudet yhteydenpitoon on maksimoitu hankkimalla parhaassa verkossa toimivan operaattorin liittymä ja kehittynyt puhelin joka toimii siinä kattavimmassa verkossa jossa ei tavispuhelimet toimi. Don't worry, be happy =)
Barry, ehkä maailmankaikkeuden vähä-älyisin kookaburra, ja kyllä, se herätti meidät taas aamulla auringon nousun aikaan. |
Ei kommentteja:
Lähetä kommentti