Tokavika aamu. Heräiltiin jälleen siinä kahdeksan aikaan ilman kellon soittoa. Aamupala jäi väliin koska ei ollut oikein mitä syödä ellei sitten olisi halunnut keitellä nuudeleita... Marion ja Laura lähtivät suihkuun ja mä jäin pakkailemaan kamoja sillä välin. Huomasin miten hissukseen aluetta ajeli eteenpäin punainen lava-auto, arvasin että kyseessä taitaa olla alueen hoitaja joka olisi rahoja keräämässä. Auto pysähtyi meidän leirin kohdalle ja tervehdin kaveria ja kysyin että onko se Mike (jostain syystä satuin muistamaan että toimiston ovella olevassa kyltissä oli allekirjoitus Mike). Ja oli se. Oli kuulemma tullut niin myöhään eilen takaisin että porukat oli jo nukkumassa joten keräili nyt rahoja. Kerroin että kysyttiin koodi muilta se oli ihan ok. Kolmesta meni 20$. Kun Laura ja Marion tuli suihkusta pakattiin loput kamat ja lähdettiin liikkeelle. Ensimmäinen pysäkki olisi jossain mistä saisi ruokaa, aamupala tosiaan oli syömättä.
Ajeltiin Great Ocean Roadia eteenpäin niin että vastaan tuli vasemmalla puolen tietä hassun näköinen rakennus jonka seinällä luki kissan kokoisilla kirjaimilla PANCAKES. Sinne! Pannukakut kuulosti aivan loistavalta aamupalalta! Nooh... Aamupala koostui kyllä ensin ihan perinteisestä munia, pekonia ja paahtoleipää annoksesta ja vasta jälkkärinä niitä pannukakkuja. Ja oli hyviä! Slurps, vieläkin tulee vesi kielelle... Itse pytingin nimeä en muista mutta pienellä googlettelulla paikansin että oltiin tuolloin Lavers Hill nimisessä kylässä. Kyseisestä kylästä ei kyllä nähty sitten niin mitään muuta kuin motelli/caravan park ja huoltoasema. Meidän pöydästä oli ihastuttava näköala puutarhaan jossa oli värikkäitä papukaijoja, ihan villejä sellaisia. Pytingissä oli useampiakin vesiputous-aiheisia tauluja ja kuvia joten kysyin tarjoilijalta että onko lähellä vesiputousta. Saatiin ohjeet ja päätettiin seuraavaksi suunnata katsomaan vesiputousta noin 12km pohjoiseen. Tiedossa oli että Lornen lähellä olisi reilusti vesiputouksia, mutta tää olisi nyt kuitenkin ensimmäinen.
Vesiputoushan oli sitten sademetsässä, sitä en tiedä oliko tää oikeaoppista sademetsää, mutta ainakin sillä nimellä se kulkee.
Glenairessa pysähdyttiin taas näköalapaikalle ottamaan parit kuvat rannasta. Rannalla oli pari yksinäistä kalastajaa, mietin vaan että mitä ne voi kalastaa noin rannalta ja tossa aallokossa...
maisemat parkkipaikalta alas laaksoon ja kukkuloille
Nää kannattaa katsoa isommassa koossa, rannalla näkyy pari pientä pistettä; kalastajat ja yhdessä kuvassa on koira istumassa rannalla.
Lounasta syötiin Apollo Bayssa. Ostettiin kaupasta vähän kaikenlaista kukin omillaan ja syötiin läheisessä puistossa. Tällä kertaa ihan picnic-pöydän äärellä. Käytiin myös Apollo Bayn turisti infossa ja löydettiin esite koala walkista eli tiestä jonka varrella on paaaaaaljon koaloita. Tie on ihan Great Ocean Roadin varrella Kenneth Bayssa joten se otettiin seuraavaksi tavoitteeksi. Ajettiin tosin kertaalleen ohi ja jouduttiin palaamaan viitisen kilometriä, mutta oli se sen arvoista. Puissa oli todellakin paljon koaloita ja jopa pari hereillä! Mielenkiintoisia ötököitä. Siellä ne keikkuivat heikonkin näköisissä oksissa vetäen unta palloon. Jälleen kerran, kuvat kertoo sen mihin sanat ei pysty.
Koalojen jälkeen pysähdyttiin matkalla Lorneen yhden vesiputouksen luo, mutta jälleen laiskoina jätettiin väliin koska infotaulu osasi kertoa että kävelyä rinnettä ylös olisi tunnin verran. Mutta autolle palatessa Laura huomasi että autosta vuotaa jotain! Vihreää nestettä eli jäähdytinnestettä, mulla pyörähti miljoonaa päässä heti että miten hitossa se on voinut keittää kun ei oo lämmöt noussut! Nostettiin pelti ylös ja konttailin auton alla tarkistelemassa vahinkoja, ainoa mistä löysin vuodon oli jäähdyttimen korkki. Paisuntasäiliö oli täynnä. Vesiä oli kyllä seurailtu aamuisin ennen liikkeelle lähtöä eikä mitään vajetta ollut huomattu. Tuumasin että mitään ei voida sille nyt tehdä ja kun ei lämmöt oo ollu normaalia korkeemmalla jatketaan matkaa. Seuraillaan vaan tilannetta. Lornessa jätettiin auto parkkiin ja käveltiin pääkatua. Alkoi jo olla ilta ja vähän nälkä (taas) niin autolle palatessa bongattiin jälleen pizzeria. Tai oikeastaan se oli jonkin sortin kanaravinteli jossa oli sitten myös kanaa. Mä otin pizzan mukaan ja Laura neljäsosa kanan ranskiksilla ja lähdettiin ajelemaan Benwerrin nimistä aluetta josta löytyisi viimeiseksi yöksi ilmainen leirintäalue. Koko päivä oltiin ajeltu mutkittelevia rinteitä pitkin, pääosin siten että toisella puolen oli kalliot ja toisella puolen pudotus mereen. Nyt ajettiin vain rinnettä ylös ylös ja ylös, lämmöt alkoivat nousta ja samaten sellainen pienen pieni kouristus mun vatsan pohjalla. Sanoin Lauralle että jos mittari nousee toiseksi ylimmälle viivalle meidän on pysähdyttävä ja siinä kohtaa kun se nousi toiseksi ylimmälle viivalle oltiin onneksi levikkeen kohdalla. Pelti auki ja ainoa mikä edelleen näytti vuotavan oli korkki. Sitten vain odottelemaan auton jäähtymistä. Tosin otin siinä pienen puhelun Suomeen (terveisiä vaan Hanskille) että mitä mä teen... Odotellessa katteltiin Lauran läppäriltä kuvia ja kuunneltiin musiikkia lähemmäs kolme varttia, meidät keskeytti mies polkupyörän kanssa joka kysyi että tarvitteko apua. Selitin että lämmöt nousi liian korkealle ja ollaan odoteltu että voidaan avata jäähdyttimen korkki, mutta en mä niin kauheesti tiä mitä mä teen. Hän sitten teki juuri niin kuinka Hanski mua neuvoi, totesi että tuuletin ei luultavasti toimi tai sitten siellä on jotain vikaa kun vesi paisuntasäiliöstä kulkeudu jäähdyttimeen, mutta kun seurailisi lämpöjä ja huolehtisi että siellä on vettä niin ei huolta. Joten matka jatkui taas. Oltiinkin melkein leirintäalueella joka olikin kovin kansoitettu ja kaikki melko nuorta väkeä ja pareja.
vasemmalla muita matkaajia, oikealla hotelli helpotus jossa ei ollut paperia eikä säiliössä vettä.
 |
| viimeinen leiri |
Great Ocean Roadin maisemia
Ei kommentteja:
Lähetä kommentti