perjantai 16. joulukuuta 2011

Roadtrip, Eucla - Ceduna

MA 12.12.

Yö ei mennyt kovin rattoisissa merkeissä sillä oltiin kaikki paleltu. Aamulla kuitenkin helpotti kun pääsi lämpimään suihkuun! Vaikkakin vain viideksi minuutiksi, mutta se oli silti ihan luksusta. Siinä aamupalaa syödessä ja pakkaillessa nähtiin pari hieman erikoista matkalaista. Mä aattelin tyyppien olevan leirintäalueen henkilökuntaa. Kaksi autoa (voorttia) joissa molemmissa liehui Australian lippu antennissa ja takalasilla oli sama lippu tarrana kurvasi leirintäalueelle. Kummassakin autossa oli vain kuski. Autot vedettiin vierekkäin parkkiin keittiön eteen ja tyypit, tatuoituja heppuja hämmentävät hatut päässään, kävi kiertään vähän aluetta ennen kun kurvasivat taas matkoihinsa.

Kun meidän leiri oli kasassa käytiin tankilla, Euclassa oli toistaseks halvinta bensaa tällä pätkällä! Tankkiin meni 36,7L/ 66,20$ eli litrahinta oli noin 1,76$. Ei bensan ostaminen kirpassu... Ei todellakaan vaan se että jouduttiin ostaan vettä Euclan roadhousesta. Ootko koskaan maksanut vedestä 5$/1,5L??? En mäkään, enkä totta vieköön olisi halunnut maksaa nytkään! Mutta minkäs teet kun järki ei porukalla leikkaa kun ollaan vielä sivistyksen parissa että vesi ei saa loppua keskellä ei mitään... Pikkasen tosiaan pisti tunnelman kireeksi.

Euclan kylä on alkujaan perustettu muutaman kilometrin päähän lähelle rantaa, mutta mereltä puhaltava tuuli hukutti rakennukset hiekkaan niin kylä muutettiin kukkulan (siis miljoonia vuosia vanhan merenrannan) päälle missä se nytkin sijaitsee. Vanhasta Euclasta on jäljellä enää Telegraph Station, siitäkin vain seinät. Aamusella ajeltiin sitten Euclan kukkulalta rantaa kohti kapeahkoa hiekkatietä pitkin kun ensin meidät pääsi yllättämään upea suuri kotka, joka lähti lentoon ihan tien vierestä. Kerrassaan upea! Oletettavasti wedge-tail eagle. Vähän kotkan jälkeen tien vierustalla kykki nuori kenguru ja kun tultiin perille Telegraph Stationille vastassa oli emu poikineen! Varsin eläimellinen aamu siis. Telegraph Stationista ei paljon kerrottavaa ole, jäljellä oli tosiaan vain kiviseinät. Sen sijaan mielenkiintoinen kokemus oli kun Stationin vieressä olevassa puussa oli lauma galaheja, jotka syöksähtivät paniikissa lentoon ja me oltiin ihan ?-merkkeinä.... Kunnes puun takaa lensi esiin se samainen kotka joka nähtiin matkalla. Vanhasta Euclasta jatkettiin matkaa Eyre Hwyta pitkin kohti Cedunaa. Jäljellä oli enää noin 500km.

Eka pysäkki oli Nullarbor Roadhouse josta tytöt kävi nostamassa rahaa ja mä hengailin pihalla. Siinä hengaillessani huomasin että kappas vain, ne samat oudot hyypiöt Euclan leirintäalueelta hattuineen ja Aussi-lippuineen oli samassa mestassa meidän kanssa. Harmittoman tuntuisia, mutta ilmeisesti joko ihan pöllyissä tai kännissä mikä ei tuntunut mukavalta ajatukselta kun tyypit lähti kahva edellä samaan suuntaan minne me startattiin pari minuuttia myöhemmin. Samalla roadhousella nähtiin myös pari muuta autoa jotka oli nähty aiemminkin, äiti ja lapset Norsemanista ja Euclassa samaan aikaan tankilla ollut Holden matkailuvaununsa kanssa. Nullarborissa iski myös todellisuus että nyt oltiin todellakin tultu yli aikavyöhykkeen ja kelloja piti siirtää vaatimattomat 2,5h eteenpäin! Meillä oli siis 2,5h vähemmän aikaa ajaa Cedunaan... Ja aikaero Suomeen on myös kasvanut eli mä oon nyt 8,5h Suomea edellä. Onneks keskellä ei mitään oo myöskään mitään nähtävää. Paitsi että matkalla oli uskomattoman kaunis Head of Bight! Aivan uskomaton paikka! Ihan ehdottomasti jos olette koskaan näillä nurkin niin menkää katsomaan! Vaikkei se olekaan kuin rantaa ja maksaa vitosen, menkää silti! Varsinkin jos on valaskausi, nyt ei ollut, mutta silti se oli UPEA.

Cedunaan saavuttaessa oltiin kaikki tosi väsyneitä ja pahalla päällä. Käytiin vaan kaupassa ostamassa iltapalaa varten ruuat ja mentiin leirintäalueelle. Siinä väsymyksessä valittiin vielä väärä leirintä... Ei sinänsä mikään kriisi, mutta kirjan ehdotus oli hetken matkan päässä ja me vaan kurvattiin ensimmäiseen mikä sillä tiellä tuli vastaan. Tää oli kuitenkin ihan kohtuullisen hintanen paikka, 38$ ja käytettävissä oli siisti leirikeittiö ja hyvät lämpimät suihkut. Keittiössä tuupattiin taas kaikki sähkövermeet virtaan niin ettei vapaita pistorasioita jäänyt... Netti myös pelas hyvin ja pääsin kurkkaan postit. Enemmänkin olis ehtinyt mutta keittiöön tuli kanadalainen pariskunta jonka kanssa jutustellessa aika kului mukavasti. Heillä on vuoden turistiviisumi ja ovat saapuneet syyskuussa, ostivat maasturin ja ajoivat sen sisämaata pitkin pohjoiseen Cairnsiin ja itärannikkoa alas. Nyt ovat sitten matkalla WAn, joulu Albanyssa on tavoite. Samalle leirintäalueelle kurvasivat myös äiti ja lapset Norsemanista/Nullarborista. Jutusteltiin hetki heidänkin kanssaan ja selvisi että lapset ovat 5v, 4v ja 2v. He asuvat Perthissä ja ovat matkalla Cairnsiin noutamaan perheen isää joka on merillä. Joulun viettävät Cairnsissa ja sitten ajavat yhdessä isän kanssa sisämaata Australian poikki takasin kotiin Perthiin. Mä en ikinä lähtisi yksin ajaan tommosta matkaa kolmen pienen lapsen kanssa. En ikinä. Että hattua nostan tuolle äidille! Lauran kanssa pestiin myös kimpassa koneellinen pyykkiä, 3$ pesukone ja 1$ kuivuri, halvempaa kun Beatty Lodgessa!

 Vielä ennen nukkumaan menoa suunniteltiin minne lähdetään seuraavana päivänä ajamaan. Cedunasta vaihtoehtoina on ajaa rantaa pitkin niemen kärkeen Port Lincolniin ja sieltä taas ylös Port Augustaan tai suoraan Port Augustaan. Meidän matkakirjat ei löytänyt mitään uskomattoman hienoa Port Lincolnin seutuvilta joten päätettiin ajaa suoraan Port Augustaan. Matkakin on puolet lyhyempi kuin Port Lincolnin kautta, joten säästetään bensaa. Tytöillä ilmeisesti alkaa rahat oleen tiukassa kun ne vähän tuskailee että täytyykö vielä laittaa lisää rahaa sinne yhteiseen kassaan. Ja vielä ja vielä. Pakkohan se on. Tankattava on jos meinaa autolla ajaa. Ja mä sanoin molemmille ennen tänne lähtöä että tää ei oo halpaa. Ei Laura niin, mutta Marion. Ja sitten taas seuraavassa lauseessa Marion toteaa että niin, mutta hän olisi Beattyssa maksanut 3 viikkoa hostellia á 153$ ja sen päälle ruuat ja lento Melbourneen eli tää menee samoissa tai on jopa edullisempaa.

PS. Tätä kirjoitetaan Adelaiden etelä puolelta Mäkkäristä... Miksei McDonald'silla oo kantiskorttia???

Ei kommentteja:

Lähetä kommentti