Roadtrip, Lorne - Melbourne - Castlemaine (Great Ocean Road)

TO 22.12.

Aamupala Benwerrin metsikössä koostui hyvin kootuista eväistä, kaikki söi vähän sitä mitä edelliseltä päivältä oli jäänyt. Vedestä oli jälleen vähän pulaa koska tosiaan alueen säiliö oli typö tyhjä ja autoa varten piti säästää vettä. Auto pakattiin nyt ajatuksella kaikki mitä jää autoon (mulle) pakataan perälle ja kaikki mitä lähtee eteen. Oli vähän eri näköinen pakkaus kun aiemmat. Meidän kolmen kamat on kuitenkin mahtunut koko ajan hienosti Holdenin hulvattoman kokoiseen peräluukkuun ja vielä kun opittiin pakkaan ne tiiviisti. Yö oli KYLMÄ, aivan järjettömän kylmä. Palelin peiton alla autossa, vaikka olin vetänyt päälleni kahdet housut, pitkähihaisen, collegetakin ja villasukat. Tarkistettiin autosta vedet ja lähdettiin laskettelemaan alas rinnettä. Alas matkatessa ei ollut mutkia matkassa.

Laskeuduttiin alas Lorneen ja suunnattiin vielä katsomaan yhtä vesiputousta. Tie sinne osoittautui taas rinteen ylös kiipeämiseksi, joten vähän hirvitti. Miss Holden kesti kuitenkin kuin nainen ja päästiin perille. Viimeinen pätkä kyllä hirvitti. Järjetön lasku mäen alle ja kyltit; ei campervaneja, ei matkailuautoja, ei matkailuvaunuja, ei busseja jne. Alashan aina pääsee tuumattiin ja sujahdettiin mäki alas. Vesiputoukselle oli jälleen käveltävänä matkaa ja tällä kertaa päätettiin se myös kävellä. Saisipa auto ainakin aikaa viilentyä... Rappusia riitti alas ihan mukavasti, ajatus ylös kapuamisesta vain vähän kauhistutti, ihan kuten autonkin kanssa.

varottavaa riitti

Rappusten ylös kiipeäminen oli todellakin raskaampaa kuin niiden alas tuleminen, mutta en edes tehnyt kuolemaa. Taika tosin on niissä parissa tauossa mitä pidettiin Lauran kanssa matkalla... Ja mitä tulee Miss Holdenin mäen kiipeämiseen, kivutonta! Miss Holden oli eri reipas pikku kulkupeli ja kiipesi mäen ylös ongelmitta ja päästiin viilentämään sen tunteita laskettelemalla mäkeä alas jälleen Lorneen, josta matka jatkui Torquayin kautta Geelongiin. Kumpikin taitaa olla jo Melbournen lähiliikenteen piirissä olevia pitäjiä. Geelongissa käytiin viimeisen kerran mäkkärissä kahvilla ja tankattiin vielä vähän kun Miss Holden huuteli että alkaa tulla jano. Sitten Franklin St navigaattoriin ja kohti Melbournea. Matka isoa tietä oli kivutonta siihen saakka kun navi pysyi kartalla. Mutta kun navi ei ollut ihan mukana tai me ihan samalla kartalla ajettiin ekasta risteyksestä ohi. Navi ei kuitenkaan edes yrittänyt ehdottaa tee u-käännös viisi kaistaisella baanalla, vaan ohjasi suoraan seuraavaan liittymään. Siinä matkalla kysäisin Lauralta että ootkos kuullut että Melbournessa olisi erikoisia käänny oikealle vasemmalta -risteyksiä? Nevö hörd, sanoi Laura. Mulla oli kuitenkin sellainen aavistus että Melbournessa olisi jotain tämmöistä joten pyysin että josko voisit kurkata Lonely Planetista onko siellä mitään aiheesta... Juu oli. Juu on. Melbournessa on ihan ydinkeskustassa muutama erikoisempi risteys jossa käännytään oikealle vasemmalta kaistalta siten että ajetaan vasenta kaistaa vihreällä valolla risteyksen vasemmalla puolen keskelle risteystä ja odotetaan siinä kunnes valo vaihtuu punaiseksi ennen kuin käännytään oikealle sieltä vasemmalta kaistalta. Tuumasin että mä en tahdo ajaa sellaseen risteykseen! Mutta hetken päästä mulla oli sellanen edessä!! Luojan kiitos edessä oli auto joka oli myös kääntymässä samaan suuntaan joten pääsin helpolla vain seuraamalla sitä. Muutoin olisi voinut tolla itku ja hammasten kiristys.

Tyttöjen hostelli paljastui isoksi ja sijottui ihan ydinkeskustan laitamille. Tyhjättiin auto ja tytöt kirjautuivat sisään. Kävin auttamassa niitä kantamaan kamat sisään ja totesin ettei paikka kovin kummoinen ole sisältä, vaikkakin on ulkoa pramea. Mutta mikä tärkeintä hostelliasujalle, siisti ja puhdas. Siltä ainakin näytti. Jätettiin hyvästit ja suuntasin yksinäni ulos kaupungista kohti Castlemainea. Navi pysyi hyvin kartalla ja ohjeisti isoja teitä ulos kaupungista, Bendigo-kyltti myös toi tukea. Vähän katselin kun kovasti oli kylttejä tietulleista mutta missään ei ollut mitään missä sen voisi maksaa joten en vaivannut päätäni sen enempää. Castlemaine löytyi helposti, tunnin verran posootusta isolla tiellä ja sitten ramppi ylös ja noin 20min pienempää tietä. Castlemainen keskustassa kävin kävelemässä pienen kierroksen ja soitin Janelle että olisin paikalla noin tunnin päästä eli puoli viiden nurkilla. Vakaalla luottamuksella navigaattoriin ja puhelimen naviin en edes kysynyt ajo-ohjeita. Löysin helposti Muckleford School Roadin ja yhden Jeralee Boarding Kennels -kyltin, mutta sitten loppui usko. Soitin uudelleen ja sain kuulla Andrewilta että ei muuta kun ihan suoraan vaan perälle saakka. Sieltä se sitten löytyi. Tien päästä, state forestin (yleinen metsä?) laidalta omasta rauhastaan. Sain lämpimän vastaanoton ja mua odotti viihtyisä huone ja parisänky. Niin pienet asiat saa ihmisen iloiseksi kuin parisänky. Torstai-ilta meni Janeen, Andrewiin ja koiriin tutustuessa. Käytiin kierros tutustumassa Janen nahkoihin ja hoitokoirien tiloihin. Onhan tää erilaista kun Suomessa, ei sillä että olisin ikinä Suomessa koirahoitolassa edes käynyt. Yhdellä silmäyksellä löysin sen yhden näistä nahkoista joka oli ylitse muiden, Sunshine 12,5v.